Miten puolustaudutte? Meillä on teleskooppipamppu ja kyynelkaasu (luvat on)

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
Meillä ei taida olla mitään. Tai on noi kaksi koiraa (doberman ja saksanpaimen) mutta ne ei ole vartiokoiria ja mä en luultavasti niitä hyökkääjän armoille laskisi. Uhata saattaisin mutta irti en laskisi.

Mä jouduin muutama aika sit tosissaan miettimään mitä tekisin mikäli joku meille tulisi. Asutaan keskellä korpea mutta naapurit on olemassa onneksi. Eräs sukulainen oli pahasti mt-ongelmainen ja uhkaili minuakin koska jouduin sekaantumaan asiaan. Hänellä oli käytössään aseita ja mm. puukkoja ja siksipä en hänen eteensä olisi koiria laittanut. Lähinnä karkuun meno olisi ollu ainoa vaihtoehto.

Voisin mennä kassakaappiin aseiden kaveriksi
Meillä on rynnäkkökivääri (ei sarjatulta), pumppuhaulikko, tavallinen haulikko, kivääri, kaksi ysimillistä pistoolia ja kaksi kakskakkosta pistoolia. Kaikkiin on luvat.

Jos naapurin mummeli meille hyökkää, luulen että selviän tyrkkäämällä ;)

Jos joku oikeasti meille hyökkäisi, en usko pääseväni aseisiin riittävän nopeasti käsiksi niillä puolustautuakseni, sillä ne ovat lukitussa kassakaapissa, eivätkä avaimet ole kaapin ovessa. Aseemme eivät ole myöskään ladattuina.
 
Stand on my ground
Kaks kertaa joutunu murron kohteeksi. Toisella kerralla ite olin paikalla ja toisella kerralla tulin kämppään missä oli käyty. Puukko ja pamppu vieressä kun nukkuu niin helpottaa kummasti. Seuraavan kerran kun joku tulee meikäläisen kämppään niin tänne se makaamaan jääkin.
 
firequeen
hemmetin painava musta marmorikaulin, sillä kun täräyttää niin.. :D ensin hiuslakkaa tai dödöä silmille ja sitten kaulimella päähän, kyllä se siitä. paitsi tietenkin jos murtautujalla on haulikko, sinko tai jotain..
 
minä
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-79:
Mulla on paistinpannu
Niin mullakin. Ja koira. Eikä meille niin vaan tulla ovesta sisään.
Peesaan tätä. Kirveen kanssa pitää tulla jos meinaa tulla. Ovessa on turvalukko. Ja koira on iso. Ja(ja tosi pelokas, mutta sitä ei moni tiedä) Sitten mulla on puhelin jolla saa poliisisetät paikalle.
Mullakin on puhelin, jopa kaksin kappalein. 2 kertaa on poliisisetille täytynyt soittaa, toisella kerralla joku vanha äijä hakkas kaljapullolla ovea 10min ja sitten sammui oven eteen. Soitin heti poliiseille kun hakkaaminen alkoi, ja kerroin että joku tuntematon mies koittaa tunkeutua asuntoomme ja hajottaa nyt ovea. Sitä en erikseen soittanut poliiseille, että nyt se siihen sammui, eli luulivat koko ajan että joku yrittää sisään tunkeutua. Kesti sinivuokoilla lähemmäs tunti saapua. Siitä voi vaan kuvitella, että mitä jos kyseessä olisi ollut oikea vaikkapa puukolla aseistautunut rosvo, ja itellä kädessä puhelin. Ei pisteet kovin kotiinpäin jakaudu.

Toisella kerralla pollarit täytyi soittaa kun rakas naapurimme tuli tontillemme juopuneena katkomaan kuusistamme oksia moottorisahalla. Ei tullut poliiseja ei. Hätäkeskuksessa sanoivat, että lähettävät lähimmän partion, ja neuvoivat meidän lähtevän autolla paikalta pois.
 
joo oj
Alkuperäinen kirjoittaja Adelade:
Löytyyhän tuolta kirvestä ja haulikkoa, ja kolme isohkoa koiraa...
Ei paljon nykyään koirista hyötyä. Just luin että ameriikassa murtovarkailla on kännykän kokoinen 20 dollaria maksava laite joka karkoittaa koiran kuin koiran. Pitää sellasta ääntä jota ihminen ei kuule, mutta koiralle se kuulostaa samalta kuin suihkukone nousisi metrin päästä.
 
:))
Alkuperäinen kirjoittaja Timo-Petteri:
Alkuperäinen kirjoittaja åWJF:
Teleskooppipampulle ei voi saada lupaa.
Tyyppi on ihan oikeassa. Sumuttiminekaan ei enää käytetä kyynelkaasua.
Teleskooppipatukkaan ei voi saada lupaa muuta vartija. Vartija ei saa koskaan kantaa vapaa-ajallaan työvälineitä, eikä käyttää niitä.
Luvallista teleskooppipatukkaa ei voi tolla tämän ketjun aloittajalla voi olla. Se on aina laiton. Samoin tuo kaasu. Kaasuun tarvitaan poliisin lupa, mutta sitä tuskin kyynelkaasuun saa. Pippuriin tai paprikaan mahdollinen. Hyvät perusteet pitää olla.
Nykyään ei onneks enää kaasusumuttimiin tarvi lupaa..
 
ss

fafsa
Alkuperäinen kirjoittaja firequeen:
hemmetin painava musta marmorikaulin, sillä kun täräyttää niin.. :D ensin hiuslakkaa tai dödöä silmille ja sitten kaulimella päähän, kyllä se siitä. paitsi tietenkin jos murtautujalla on haulikko, sinko tai jotain..
Dödö ei oikeesti kirvele
 
hoh hoijaa taas
Alkuperäinen kirjoittaja vierasap:
Alkuperäinen kirjoittaja sisko:
mulla on siskon luotiliivit lainassa :)
meillä myös liivit, tosin mies käyttää niitä töissä :)
Kuulostais ihan poliisin tmv vaimolta, kun on pamput ja kyynelkaasut liivit kotona, mutta ei se poliisikaan niitä kotiaan saa viedä vaan laitoksella säilytetään ja aikamoiset saa perusteet olla, että patukalle, liiveille ja kaasulle saa luvat ns. kotikäyttöön. Että taitaa ap nyt olla joku pieni provoilija, jonka pitää vähän päteä!

Ja kuinka todennäköistä, että kukaan tuntematon hullu tulisi noin vain ovesta läpi?? Ja vielä että pitäisi sen vuoksi pitää kotona luotiliivejä ja opettaa lapsiakin puolustautumaan hullujen narkkien takia, joopa joo.. Harvat turvallisuusalan ihmiset, joilla koulutus kyseisiin voimankäyttövälineisiin on, ei todellakaan asuisi paikassa mikä täynnä "asiakkaita" tai varsinkaan veisi lapsiaan sellaiseen asuinymäristöön..
 
Wish us luck
Mossberg 590 (haulikko, pumpputoiminen). Ladattuna. Sängyn alla tai olkkarissa sohvan vieressä. Perheessä ei (vielä) lapsia. Meillä (=mulla) vaikea tilanne (menneisyyden sotkut palanneet "vainoamaan). Jos tilanne toivottavasti korjaantuu, palaa asekaappiinsa.
Ei ole vielä tarvinnut millään tavalla "esitellä" kellekään, toivottavasti ei tarvikkaan. Käytän varmasti kuitenkin, jos sellainen tilanne tulee, se on varma.
Tämä ei ole mikään vitsi tai joku provo.
 
nojoo
Ei paljon nykyään koirista hyötyä. Just luin että ameriikassa murtovarkailla on kännykän kokoinen 20 dollaria maksava laite joka karkoittaa koiran kuin koiran. Pitää sellasta ääntä jota ihminen ei kuule, mutta koiralle se kuulostaa samalta kuin suihkukone nousisi metrin päästä.
Rosmoista yhden täytyy sitten koko ajan pitää sitä laitetta päällä.. jos se keskeytyy hetkeksi niin vartioviettinen koira puuttuu kyllä peliin. Ja kyllä ne rosmot sen tietää. Jos on koirallinen kotitalous vs koiraton, niin on ihan selvä, kumman joku satunnainen murtovarasharrastelija valitsee. Meillä siis kodin ovessa ilmoitus koirista (ellei näe ja kuule niitä muuten)

No, enempi noiden koirien turva on ollut lenkeillä kun vielä asui levottomalla alueella. Ei kukaan pysähtynyt "juttusille". Eli kaksi paria isoja hampaita oman reiden korkeudella, riittää mukavasti turvaksi :)
 
Yhteistyössä