Muita jotka miettivät eroa?

Samassa tilanteessa olevat (ja miksei muutkin) tulkaa antamaan vertaistukea.. Seurustelua takana puolitoista vuotta ja riitelemme usein pienistäkin asioista, sillä monessa asiassa meillä on niin eri mielipide/näkemys. Mies haluaisi viettää aikaa usein kavereiden kanssa ja tuntuukin, että työ ja kaverit ovat hänellä etusijalla. Tunnen oloni arvottomaksi ja "kakkosvaihtoehdoksi", minkä luo tullaan silloin kun itseään vaan kiinnostaa. Olen puhunut asiasta kymmeniä kertoja, mutta mies tuntuu vähättelevän ja ei ymmärrä miksi suutun tai pahoitan mieleni. En haluaisi erota, mutten jaksa enää tätä. Elämä tuntuu vaan olevan jatkuvaa turhautumista ja onnetonta. Muita jotka samassa tilanteessa?

 

Minä olen naimisissa tuollaisen miehen kanssa ja lapsiakin on siunaantunut. Hänestä tuli työnarkomaani tosin vasta myöhemmin. Jos olisi ollut tuossa vaiheessa kun teidän suhde nyt, olisi varmasti ero tullut. Nyt kun on lapsia, asia on vähän mutkikkaampi.

Jos et ole onnellinen ja tyytyväinen suhteessa, eikä miehen kanssa juttelu tuo muutoksia tilanteeseen niin eroa. Melkoisella varmuudella tilanne ei muutu paremmaksi, vaan pysyy tuollaisena tai pahenee ajan myötä. Ero ei ykeensä koskaan ole helppo, mutta löydät varmasti sinulle sopivamman miehen, joka arvostaa sinua ja haluaa viettää aikaa kanssasi.

 

Minä olen naimisissa tuollaisen miehen kanssa ja lapsiakin on siunaantunut. Hänestä tuli työnarkomaani tosin vasta myöhemmin. Jos olisi ollut tuossa vaiheessa kun teidän suhde nyt, olisi varmasti ero tullut. Nyt kun on lapsia, asia on vähän mutkikkaampi.

Jos et ole onnellinen ja tyytyväinen suhteessa, eikä miehen kanssa juttelu tuo muutoksia tilanteeseen niin eroa. Melkoisella varmuudella tilanne ei muutu paremmaksi, vaan pysyy tuollaisena tai pahenee ajan myötä. Ero ei ykeensä koskaan ole helppo, mutta löydät varmasti sinulle sopivamman miehen, joka arvostaa sinua ja haluaa viettää aikaa kanssasi.

Voi kiitos vastauksesta! Olen miettinyt eroa, mutta pelkään tekeväni väärän ratkaisun ja en halua jäädä yksin. Tälläkin hetkellä mies on kavereiden kanssa, vaikka kerroin haluavani viettää rennon illan ja koittaa piristyä huonon päivän päätteeksi. Mies valitsi kaverit. Ensin vähätteli, sitä miten en kestä yksin ja sen jälkeen lähti.

 

....mullakin tilanne muuttui tuollaiseksi vasta myöhemmin, meilläkin siis työ vie miehen ajan.
Ja olenkin usein sanonut etten mennyt naimisiin ollakseni yksin!
Samaa mieltä ensimmäisen vastaajan kanssa, jos tilanne olisi ollut tuo jo ennen lapsia, niin olisin kyllä etsinyt toisenlaisen miehen..

Olen usein miettinyt, että jos nyt laittaisin jonkun seuranhakuilmoituksen, niin aivan suoraselkäisesti kirjottaisin, että kaipaan miehestä jatkuvaa seuraa ja yhdessä tekemistä.

Yksinäinen parisuhteessa, se syö naista..

 

Voi kiitos vastauksesta! Olen miettinyt eroa, mutta pelkään tekeväni väärän ratkaisun ja en halua jäädä yksin. Tälläkin hetkellä mies on kavereiden kanssa, vaikka kerroin haluavani viettää rennon illan ja koittaa piristyä huonon päivän päätteeksi. Mies valitsi kaverit. Ensin vähätteli, sitä miten en kestä yksin ja sen jälkeen lähti.

Tosi kurjaa . Mutta älä pelkää yksin jäämistä. Mietihän kumpi on parempi vaihtoehto: kärsit tuollaisessa suhteessa loppuelämäsi vai kestät hetken yksinäisyyttä ja löydät kumppanin, jonka kanssa sun on hyvä olla. Jos olisin tilanteessasi nyt, niin tällä kokemuksella kyllä valitsisin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon. Rohkeutta sinulle!! Tee elämästäsi arvoisesi .

 

Samassa tilanteessa olevat (ja miksei muutkin) tulkaa antamaan vertaistukea.. Seurustelua takana puolitoista vuotta ja riitelemme usein pienistäkin asioista, sillä monessa asiassa meillä on niin eri mielipide/näkemys. Mies haluaisi viettää aikaa usein kavereiden kanssa ja tuntuukin, että työ ja kaverit ovat hänellä etusijalla. Tunnen oloni arvottomaksi ja "kakkosvaihtoehdoksi", minkä luo tullaan silloin kun itseään vaan kiinnostaa. Olen puhunut asiasta kymmeniä kertoja, mutta mies tuntuu vähättelevän ja ei ymmärrä miksi suutun tai pahoitan mieleni. En haluaisi erota, mutten jaksa enää tätä. Elämä tuntuu vaan olevan jatkuvaa turhautumista ja onnetonta. Muita jotka samassa tilanteessa?

Kuulostaa niin tutulta. Jäädä kakkoseksi työlle ja (työ)kavereille.Riitoja siitä seurasi ja loppujenlopuksi lusikat meni jakoon.Päätin että kestän sen mutta kun huomasin että mies ei välitä niin mitä sitä enää yrittämään jos toinen on onnellisempi työnsä ja kavereidensa kanssa.

 

en halua jäädä yksin. Tälläkin hetkellä mies on kavereiden kanssa, vaikka kerroin haluavani viettää rennon illan ja koittaa piristyä huonon päivän päätteeksi. Mies valitsi kaverit. Ensin vähätteli, sitä miten en kestä yksin ja sen jälkeen lähti.

Yksinhän tunnut olevan jo nyt joka tapauksessa.

 

...Olen puhunut asiasta kymmeniä kertoja...

Kuka tommosen nalkuttajan kanssa yleensä jaksais olla? Työn sankarin mitalihan tolle jannulle pitäs myöntää.

 

Miltä susta tuntuu silloin kun mies on paikalla? Onko se silloin myös läsnä? Meillä kun mies oli paikalla muttei läsnä niin ihan sama lopputulos kun olisin ollut yksin.

 

Kuka tommosen nalkuttajan kanssa yleensä jaksais olla? Työn sankarin mitalihan tolle jannulle pitäs myöntää.

En menis jakelee mitaleita miehelle joka pistää parisuhteen edelle työn ja kaverit. Moni muukin käy töissä mutta ei se mene suhteen edelle.

 

Täh? PELKÄÄT yksinoloa? Mitähän pelottavaa sinussa on, jos et uskalla itsekään olla itsesi kanssa? Vai asutko jossain korvessa, jossa pitää jännittää jotain maahispeikkoja?

 

Kuka tommosen nalkuttajan kanssa yleensä jaksais olla? Työn sankarin mitalihan tolle jannulle pitäs myöntää.

Tottakai puhun asiasta, jonka haluan korjata.

 

Täh? PELKÄÄT yksinoloa? Mitähän pelottavaa sinussa on, jos et uskalla itsekään olla itsesi kanssa? Vai asutko jossain korvessa, jossa pitää jännittää jotain maahispeikkoja?

Haluan jakaa elämäni jonkun kanssa, en viettää iltojani yksin kotona.

 

Yksinhän tunnut olevan jo nyt joka tapauksessa.

Totta..

 

....mullakin tilanne muuttui tuollaiseksi vasta myöhemmin, meilläkin siis työ vie miehen ajan.
Ja olenkin usein sanonut etten mennyt naimisiin ollakseni yksin!
Samaa mieltä ensimmäisen vastaajan kanssa, jos tilanne olisi ollut tuo jo ennen lapsia, niin olisin kyllä etsinyt toisenlaisen miehen..

Olen usein miettinyt, että jos nyt laittaisin jonkun seuranhakuilmoituksen, niin aivan suoraselkäisesti kirjottaisin, että kaipaan miehestä jatkuvaa seuraa ja yhdessä tekemistä.

Yksinäinen parisuhteessa, se syö naista..

Kiitos vastauksesta, tästä tuli kyllä heti parempi mieli. Ihanaa, että on joku samanlainen.

 

Tosi kurjaa . Mutta älä pelkää yksin jäämistä. Mietihän kumpi on parempi vaihtoehto: kärsit tuollaisessa suhteessa loppuelämäsi vai kestät hetken yksinäisyyttä ja löydät kumppanin, jonka kanssa sun on hyvä olla. Jos olisin tilanteessasi nyt, niin tällä kokemuksella kyllä valitsisin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon. Rohkeutta sinulle!! Tee elämästäsi arvoisesi .

Kiitos tsemppaavista sanoista! Joka sana totta. Näin minun on tehtävä

 

Haluan jakaa elämäni jonkun kanssa, en viettää iltojani yksin kotona.

Kaverit? Tuttavat? Ja kuka sua käskee olemaan illat kotona? Ovesta ulos ja ihmisten ilmoille! Nyt se läheisriippuvuus nurkkaan, otat itseäs niskasta kiinni ja ekaksi se ukko huitsin nevadaan ja sit alat elää.

Mua jotenkin säälittää tuollaset, vähän nössötkin, toisiin takertujat, jotka ei mitään osaa tehdä, jos joku muu ei sano taikka käske. Mä taas en vois kuvitellakaan enää ottavani yhtään miestä vaivoikseni. Olen vahvempi yksin ja selviän elämästä vallan mainiosti itseksenikin, vaikka mulla on lapsikin.

 

Kaverit? Tuttavat? Ja kuka sua käskee olemaan illat kotona? Ovesta ulos ja ihmisten ilmoille! Nyt se läheisriippuvuus nurkkaan, otat itseäs niskasta kiinni ja ekaksi se ukko huitsin nevadaan ja sit alat elää.

Mua jotenkin säälittää tuollaset, vähän nössötkin, toisiin takertujat, jotka ei mitään osaa tehdä, jos joku muu ei sano taikka käske. Mä taas en vois kuvitellakaan enää ottavani yhtään miestä vaivoikseni. Olen vahvempi yksin ja selviän elämästä vallan mainiosti itseksenikin, vaikka mulla on lapsikin.

Minusta ei ole toiseen takertumista, jos haluaa viettää aikaa puolison kanssa useammin kuin kavereiden kanssa. Se on, jos haluaa olla puolison kanssa ihana kokoajan. Ja siitähän tässä ei ollut kyse...

 

Jos siellä kotona odottaa joku tunnekylmä pakastekalkkuna joka vaan raivoaa ja etsii epäkohtia ja virheitä sinusta ja tekemisistäsi, niin kai sitä helposti keksii jotain muuta menoa. Olkoon sitten vaikkapa se työ tai kaverit. Mietipä hetki kriittisesti omaa käyttäytymistäsi ja kontribuutiotasi parisuhteenne hyväksi.

 

Järjestäppä itsellesi joku uusi harrastus tai tyttöjen ilta, tai mene vaikka leffaan, teatteriin, tai museoon. Pääasia vain että et mieti miehesi poissaoloa vaan keskityt omaan elämääsi, etkä odota häntä kotona yksin. Tai pyydä ystäviä kylään kahville tai illalliselle.
Kun pidät itseäsi kiireisenä, suhteenne dynamiikka saattaa muuttua positiivisemmaksi, kun huomio menee pois ongelmista. Pystyt esimerkiksi kertomaan miehellesi omasta päivästäsi sen sijaan että kritisoisit häntä siitä että olet ollut yksin. Miehesi saattaa jopa yllättäen pitää seurastasi enemmän koska sinulla on keskusteltavaa uusista asioista.

Samassa tilanteessa olevat (ja miksei muutkin) tulkaa antamaan vertaistukea.. Seurustelua takana puolitoista vuotta ja riitelemme usein pienistäkin asioista, sillä monessa asiassa meillä on niin eri mielipide/näkemys. Mies haluaisi viettää aikaa usein kavereiden kanssa ja tuntuukin, että työ ja kaverit ovat hänellä etusijalla. Tunnen oloni arvottomaksi ja "kakkosvaihtoehdoksi", minkä luo tullaan silloin kun itseään vaan kiinnostaa. Olen puhunut asiasta kymmeniä kertoja, mutta mies tuntuu vähättelevän ja ei ymmärrä miksi suutun tai pahoitan mieleni. En haluaisi erota, mutten jaksa enää tätä. Elämä tuntuu vaan olevan jatkuvaa turhautumista ja onnetonta. Muita jotka samassa tilanteessa?

 

Kaverit? Tuttavat? Ja kuka sua käskee olemaan illat kotona? Ovesta ulos ja ihmisten ilmoille! Nyt se läheisriippuvuus nurkkaan, otat itseäs niskasta kiinni ja ekaksi se ukko huitsin nevadaan ja sit alat elää.

Mua jotenkin säälittää tuollaset, vähän nössötkin, toisiin takertujat, jotka ei mitään osaa tehdä, jos joku muu ei sano taikka käske. Mä taas en vois kuvitellakaan enää ottavani yhtään miestä vaivoikseni. Olen vahvempi yksin ja selviän elämästä vallan mainiosti itseksenikin, vaikka mulla on lapsikin.

Ihmiset on erilaisia. En koe olevani nössö toisiin takertuja.

 

Ihmiset on erilaisia. En koe olevani nössö toisiin takertuja.

Jokainen valitsee omille arvoille ja tarpeilleen sopivan kumppanin. Itse olin suhteessa 4 vuotta mikä painottui yhteisiin yöunin enimmäkseen ja vapaalla ( viikonloppuna) vietettiin ehkä kolme tuntia yhdessä ja silloinkin oli vaan kova kiire päästä puuhaamaan omia juttuja.

Erosin miehestä. En ole riippuvainen kenenkään toisen läsnäolosta, mutta jos suhde ottaa enemmän kun antaa, niin ei se kovin onnellista ole. Suhteessa toki pitää olla omiakin juttuja ja tekemisiä mutta myös yhteisiäkin, joita tehdään molempien halusta. Rakkaus on tahtotila johon molempien pitää antaa yhtälailla.