Mun tekee mieli piiskaa...sis

  • Viestiketjun aloittaja Pöhkö
  • Ensimmäinen viesti
"sisko"
Sain viime kesänä tietää, että isosiskoni saa aina joskus mieheltään selkäänsä. Siis ei mitään perheväkivaltameininkiä vaan juuri samaan tapaan kuin tuo edellinen vaimo, joka tuossa kirjoitti. Olin aivan ällikällä lyöty. Siskoni on johtajana yhdessä aika isossa puljussa ja hän on hyvin itsenäinen ja omanarvontuntoinen nainen, en olisi millään voinut kuvitella, että hän alistuu miehensä kuritettavaksi ja vieläpä vapaaehtoisesti. Olimme saunassa yhdessä, ja huomasin hänen reisillään ja takamuksella aivan selviä piiskan jättämiä jälkiä, ja kun kysyin niistä niin hän hämillään myönsi, että mies oli antanut edellisenä iltana remmiä, kun sisko oli liikaa soittanut suutaan. Käytäntö oli heillä ollut koko avioliiton ajan, ensimmäinnen kerta jo seurusteluaikana. Jollakin lailla asian ymmärsin, vaikka oudolta kieltämättä tuntui. Onkohan tämmöinen kovin yleistä?
 
Aviomies
Meillä oli tyttöystävän nykyisin vaimoni kanssa erimielisyyksiä noin 20 vuotta sitten ja tyttöystäväni uhkasi antaa minulle piiskaa. Totesin silloin lupaat vaan. Lopulta hän haki piiskan ja olin epäuskoinen, että hän todella antaa piiskaa. Yllätyksekseni huomasin pitäväni hänen antamasta piiskauksesta. Tämän jälkeen meillä piiska tuli rangaistusvälineeksi ja siitä pitäen hän on pitänyt minulle kotikuria piiskalla. Piiskaa saan lähes viikoittain.
 
Syntymäpäiväsankari
Amerikassa on hommat hyvässä jamassa, siellä voi saada birthday spankingin joka vuosi.Olisi tosi kiihottavaa, jos juhlille tulisi joku riski kaveri, joka rupeasi antamaan syntymäpäiväpiiskausta kaikkien nähden. Se kaveri olisi niin riski, että pystyisi sen hoitamaan, vaikka taistelisin kuinka vastaan. Ei sen piiskauksen tarvitsisi hirveasti sattua, tärkeämpää on se, että joku on niin riski, että pystyy sinut piiskaamaan. Tosin ei se hirveän paha olisi, vaikka tuollainen kaveri piiskaisi niin, että itku pääsisi. Tärkeää olisi, että se olisi edelleen mun kaveri ja lupaisi toistenkin piiskata, jos tarvetta ilmenee.
 
"vierailija"
Niin piiskaus sopiva esileikki, kun molemmat vapaa ehtoisesti mukana niin se on ok. mukavasti pyllyä kuumottaa kun piiskataan... kuritus on kiellettyä, mutta jos joku kovempaa piiskausta haluaa niin se ok silloin jos piiskattava itse vapaaehtoisesti sitä haluaa
 
Patarauta
Eroottinen piiskaaminen on hieno juttu, ja ole todella tyytyväinen siihen, että tämän päivän nuoret naiset osaavat nauttia kunnon piiskauksesta!
Minä annan sitä todella mielelläni.
Minun mielestäni ei tällöin ole kysymys rankaisusta, vaan puhtaasti leikistä.
 
täty
[QUOTE="sisko";24342526]Sain viime kesänä tietää, että isosiskoni saa aina joskus mieheltään selkäänsä. Siis ei mitään perheväkivaltameininkiä vaan juuri samaan tapaan kuin tuo edellinen vaimo, joka tuossa kirjoitti. Olin aivan ällikällä lyöty. Siskoni on johtajana yhdessä aika isossa puljussa ja hän on hyvin itsenäinen ja omanarvontuntoinen nainen, en olisi millään voinut kuvitella, että hän alistuu miehensä kuritettavaksi ja vieläpä vapaaehtoisesti. Olimme saunassa yhdessä, ja huomasin hänen reisillään ja takamuksella aivan selviä piiskan jättämiä jälkiä, ja kun kysyin niistä niin hän hämillään myönsi, että mies oli antanut edellisenä iltana remmiä, kun sisko oli liikaa soittanut suutaan. Käytäntö oli heillä ollut koko avioliiton ajan, ensimmäinnen kerta jo seurusteluaikana. Jollakin lailla asian ymmärsin, vaikka oudolta kieltämättä tuntui. Onkohan tämmöinen kovin yleistä?[/QUOTE]

Laurako?
 
mies1harm.

Johtajat nauttivat alistetuksi tulemisesta.

Ja kyseessä on muutenkin tervetullut ilmiö. Suomalaisille erotiikka on syntiä tosi usein. Toisin kuin, esim., katolisilla ja aasialaisilla.
 
  • Tykkää
Reactions: Patarauta
vierailija84
Niinpä.. saa kädelläkin mutta perinteinen housut alas polvien kohdalle, ja notkea koivunvitsa se on se perinteinen tapa. Tosin enää ei kurittaa saa. laki kieltää sen , mutta seksileikeissä se on mahdollista. Mielenkiintoista olisi tietää että moniko kurituksena piiskaa saaneet pitää sitä nyt aikuisena kiihottavana? onko kellään kokemuksia?
 
mä olen saanut myös piiskaa kaikilla tyõkaluilla ja muilla... ja aivan tajuttomasti...
Miten sitten koit tuon tajuttoman piiskaamisen?
Itse en ole saanut piiskaa rangaistusmielessä lapsena, enkä omia lapsianikaan ole piiskannut.
Eroottisessa mielessä piiskaaminen on sitä vastoin ollut aivan mahtavaa. Olen piiskannut lähes kaikkia tyttöystäviäni noin 40 vuoden aikana. Piiskaus on ollut molemminpuolinen nautinto ja esileikki.
 
vierailija
Minua on vedetty hiuksista, alistettu, piiskattu jne.Rakastan, kun mieheni puree rintojani ja nännejäni. Mustelmat kestää iholla kauan. Fritsujen imeminen kaulaan on myös äärimmäisen kiihottavaa, se tuntuu taivaalliselta. Ihanaa on myös, kun hän panee minua perseeseen ja tulee haavoja jotka tuottaa kipua, sekä nautintoa. Hän on syötävän hyvän näköinen ja kroppainen, eikä kukaan osaa aavistaa, mikä peto hän on. ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Patarauta
vierailija
Miten sitten koit tuon tajuttoman piiskaamisen?
Itse en ole saanut piiskaa rangaistusmielessä lapsena, enkä omia lapsianikaan ole piiskannut.
Eroottisessa mielessä piiskaaminen on sitä vastoin ollut aivan mahtavaa. Olen piiskannut lähes kaikkia tyttöystäviäni noin 40 vuoden aikana. Piiskaus on ollut molemminpuolinen nautinto ja esileikki.

Millaisia piiskoja olet käyttänyt? Onko jäänyt jälkiä vai pelkkää punoitusta?
 
Millaisia piiskoja olet käyttänyt? Onko jäänyt jälkiä vai pelkkää punoitusta?
Olen aina aloittanut kädelläni, ja tilanteen mukaan sitten olen tai en ole käyttänyt piiskausvälinettä. Käytössä on ollut erilaisia nahkahihnoja, ratsupiiskan tyyppisiä piiskoja, monihaaraisia "kissapiiskoja", vitsoja pajusta ja koivusta näin muutamia mainitakseni.
Joskus ei ole jäänyt edes punoitusta, joskus on jäänyt jälkiä piiskasta muutamaksi päiväksi. Aian on toimittu tilanteen mukaan, eikä tässä mitää tiettyä toimintamallia tai kaavoja ole noudatettu.
 
vierailija
Olen aina aloittanut kädelläni, ja tilanteen mukaan sitten olen tai en ole käyttänyt piiskausvälinettä. Käytössä on ollut erilaisia nahkahihnoja, ratsupiiskan tyyppisiä piiskoja, monihaaraisia "kissapiiskoja", vitsoja pajusta ja koivusta näin muutamia mainitakseni.
Joskus ei ole jäänyt edes punoitusta, joskus on jäänyt jälkiä piiskasta muutamaksi päiväksi. Aian on toimittu tilanteen mukaan, eikä tässä mitää tiettyä toimintamallia tai kaavoja ole noudatettu.[

Ok, miten olet ottanut asian esille tyttöystäviesi kanssa? ovatko he halunneet perinteisesti polvien päällä poikittain, siis perinteinen selkäsauna? vai miten he yleensä ovat halukkuutensa ilmaisseet? Tiedän että osa kiihottuu kosteaksi jo ennen piiskausta tai sen aikana.
 
No, tässä sama juttu kuin edellisessä vastauksessani, ei voi hirveästi yleistää. Kaikkien kanssa on juteltu asiasta ensin sen verran perusteellisesti, että kumpikin varmasti ymmärtää, mistä on kysymys.
Esimerkkinä 1980-luvulta eräs tyttöystävistäni halusi piiskausta "rangaistukseksi", koska oli ollut huolimaton tai tuhma tai jotain, jonka varjolla saattoi odottaa piiskaa. Hän kiihottui jo etukäteen ja piiskaaminen johti aina seksiin. Itse piiskaaminen alkoi usein polvien päältä kämmenellä, mutta joskus suoraan remmillä paljaille pakaroille, koska hän asettautui valmiiksi sängylle makaamaan peppu pystyssä. Hänellä oli ohuita nahkavöitä, jotka hän toi minulle "apuvälineiksi".
Toinen esimerkki, toinen tyttöystävä 1990-luvulta. Hän tuli usein keskellä päivää toimistolleni, ja tiesin, että hän halusi piiskaa. Jollain tavalla se nolotti häntä, mutta toisaalta kiihotti ilmeisesti enemmän. Piiskaaminen tapahtui yleensä kokoushuoneen pöydällä, jonka päälle hän meni vatsalleen, niin että jalat olivat kuitenkin lattialla. Hän kiihottui todella paljon piiskaamisesta, kostuminen oli silminnähtävää. Hän myös laukesi helposti, jos vähänkin koskin häntä kädelläni siinä yhteydessä.
 
Joskus tekee minunkin mieli.

Ja parhaan osuudet siinä tottavie ovat se nolotus kun laskee pöksynsä ja sit se kiva kipristely iholla. Ja jälkikäteen kun pakaroita kuumottelee, panettaa tauotta.

Bilepiiskauksissa sen sijaan mun exhibitionistipuoleni on valloillaan, siihen ei seksi kuulu.
 
Näin se varmaan on, itse olen aina se piiskaa antava osapuoli. Tuo bilepiiskaaminen on myös minusta kiihottavaa, vaikka siihen ei seksiä kuulukaa. Minulla on myös ollut joitain naistuttuja, joita ole vain piiskannut silloin tällöin, ilman että siihen olisi seksiä liittynyt. Kysymys ei siis ole ollut mistään rangaistuksesta, vaan he ovat halunneet piiskaa. Minulle sen antaminen ei ole koskaan ollut vastenmielistä.
 
vierailija
Miten on onko moni piiskattavana olleista saanut joskus kuritusmielessä piiskaa? Koska se on eriasia, yleensä eroottisessa/ seksuaalisessa piiskauksessa ns. lämmitetään ensin. vaikka loppupuolella piiskattaisiin kovempaa. kuinka kauan yleensä piiskaus sessio kestää? Useinhan kuumotus pyllyllä on se juttu. Joillekin piiskan jäljet, on se juttu. moniko piiskattava ääntelee piiskauksen aikana?
 
En tiedä osoititko kysymyksen minulle, vai yleisesti tälle palstalle...
Voin tietenkin puhua vain omasta puolestani. Piiskaamistani naisista noin kolmannes oli saanut piiskaa kuritusmielessä joskus aikaisemmin. Eniten piiskaa haluavat eivät yleensä olleet saaneet piiskaa rangaistusmielessä esim vanhemmiltaan. Kiinnostus piiskaan oli löytynyt muuta kautta.
 
Niin se hyvin todennäköistä, että kiinnostus piiskaukseen suurinta niillä jotka ei saanut ennen.
 
vierailija
Vapautuessani Köyliön varavankilasta 17 vuotiaana 60-luvun lopussa, oli faija mua portilla aamutuimaan vastassa autollaan. Nähdessäni ukon, minulla ei ollut pienintäkään epäselvää, mitä tuleman piti ja voi kriesus, kun naamataulu alkoi punoittaan.
Kotio päästyämme sain selkääni isoo lujaa ja ilki alastomana. Paljaalle takapuolelle tuli koko perheväen nähden, kun ukko luki lakia ja teki selväksi, että se oli sitten ensimmäinen ja viimeinen linnareissu. Niin myös kävi. Persiille tuli parikin kertaa jälkeen päin, palautetta kovapäisyydestä, mutta linnaan en sen koommin joutunut. Kiitos faijan, joka veteli ja luki siksi kovan lain, etten uskaltanut enään sekoilla ihan oman pääni mukaan.
17-18 vuotiaana saaduista selkäsaunoista jäi kuitenkin minulle mieltymys vitsan saantiin, mutta enpä kehdannut moisesta isälleni kertoa. Sieltä kuitenkin alkoivat yksinäiset vitsaleikkini metsikön uumenissa, joita omissa pikku fantasioissani leikin useinkin.
Mikseipä Rapsu nostellut vankilassa painoja ja treenannut? Silloin ei isäsi oli pystynyt piiskaamaan. Eikö vanklassakin voi sattua vaikka mitä, jos on kovin vähävoimainen?
 
Yhteistyössä