Muslimi aikoi tehdä Isis-tyylisen iskun kirkkoon

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Muslimi aikoi tehdä Isis-tyylisen iskun kirkkoon
Valaehtoisen todistus maalaa hyytävän kuvan nuoresta miehestä, joka oli niin radikalisoitunut, että hän piti miekkaa autossaan ja haaveili mestaavansa sillä ihmisiä.
08.02.2016 14:51, 4777 lukukertaa

FBI:n mukaan Dearborn Heightsissä asuva mies suunnitteli terrori-iskua Detroitissa sijaitsevaan kirkkoon.


Epäilty ei ole sanonut, mihin kirkkoon hän aikoi iskeä, mutta tutkijat identifioivat mahdollisen kohteen vain noin kilometrin päässä miehen työpaikasta.

Vannonut valaehtoinen kuvailee hyytäviä yksityiskohtia suunnitelmasta, josta olisi voinut kehittyä suuren määrän kuolonuhreja aiheuttanut terrori-isku. 21-vuotiaan Khalil Abu-Rayyanin väitetään sanoneen peiteagentille somessa, että

“aioin ammuskella kirkossa yhtenä päivänä. En tiedä sen nimeä, mutta se on lähellä työpaikkaani. Se on yksi suurimmista kirkoista Detroitissa. Olin suunnitellut kaiken. Otin mukaani kasan luoteja. Harjoittelin paljon ampumista. Harjoittelin uudelleenlatausta ja purkua, mutta sitten isäni tutki autoni yhtenä päivänä ja löysi kaiken. Hän löysi aseen ja luoteja ja maskin jota aioin käyttää.”

Kun Abu-Rayyanilta kysyttiin, miksi hän aikoi iskeä kirkkoon, hän vastasi, “se on helppoa, ja monet ihmiset menevät sinne, plus ihmiset eivät saa pitää aseita mukanaan kirkossa. Lisäksi se tulisi uutisiin. Kaikki olisivat kuulleet siitä. Totta puhuen minua kaduttaa, etten tehnyt sitä. Jos en voi mennä harjoittamaan jihadia Lähi-itään, harjoitan jihadia täällä.”

Nyt Abu-Rayyan joutuu maanantaina vangitsemisoikeudenkäyntiin. Hän on oikeuden edessä taas helmikuun 16. päivänä, jolloin hänelle luetaan syytteet aseen ja huumeiden hallussapidosta, jotka johtivat hänen pidätykseensä lokakuussa Detroitissa.

Kaiken tämän lisäksi on mahdollista, että Yhdysvaltain valtakunnansyyttäjä tulee asettamaan lisäsyytteitä häntä vastaan.

On epäselvää, kuinka Abu-Rayyan radikalisoitui, mutta valaehtoisen todistuksen perusteella tiedetään, että hän on Isisin kannattaja.

Valaehtoisen todistus maalaa hyytävän kuvan nuoresta miehestä, joka oli niin radikalisoitunut, että hän piti miekkaa autossaan ja haaveili mestaavansa sillä ihmisiä.

Abu-Rayyanin naapurit olivat järkyttyneitä kuullessaan syytteistä.

“Jos sanot haluavasi tappaa kaikki ihmiset, sinulla on jotain vikaa päässäsi”, sanoi yksi naapuri.

FOX 2 kävi hänen asunnollaan, mutta siellä ei ollut ketään kotona.

Valaehtoinen sanoo, että Abu-Rayyan osoitti tukensa Isisille sosiaalisessa mediassa uudelleentwiittaamalla, linkittämällä ja kommentoimalla terroristijärjestön propagandavideoita, joissa jordanialainen taistelulentäjä poltettiin elävältä, miehiä pudotettiin alas korkeiden rakennusten katoilta ja egyptiläisiä kristittyjä mestattiin.

Viranomaiset sanovat, että hän piti Isisin logoa esillä sosiaalisessa mediassa, kuten sittemmin suljetussa Twitter-tilissään. Tammikuussa joku varoitti Abu-Rayyania, että hänen tilinsä oli ilmoitettu Twitter Safety Centerille.

FBI:n näyttö Abu-Rayyania vastaan perustuu pääosin peiteagentin työhön. Tällä hetkellä häntä odottaa syytteet aseen ja huumeiden hallussapidosta, mutta hänet voidaan asettaa syytteeseen myös kirkkoon kohdistuneesta hyökkäyssuunnitelmasta.

-P.V.

Lähde: FOX 2 Detroit
 

Yhteistyössä