Nykypäivän länsieurooppalaiset ovat käsittämättömän munattomia

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Emme enää osaa pahantekijöiden edessä muuta kuin alistua, pyydellä anteeksi ja toivoa, ettemme vaan ole loukanneet kenenkään ihmisoikeuksia. Ihan riippumatta siitä, onko pahantekijä esim. naapurin aggressiivinen suurvalta, ghettojen jengirikollinen, kaikki käytöstavat unohtanut elintasohakuinen turvapaikanhakija tai henkilön oma pilalle hemmoteltu lapsi.

Armeijakin Länsi-Euroopan mailla vielä periaatteessa on, mutta tosi paikan tullen poliitikot tuskin antaisivat armeijan tappaa yhtäläisen ja jakamattoman ihmisarvon omaavia vihollissotilaita, vaan ainoa vaihtoehto olisi valkoisen lipun heiluttaminen ja anteeksipyyntö siitä, että ehkä näytettiin alussa uhkaavilta. Siinä Putin vie ja Eurooppa vikisee.

Itsetuhon välttämiseksi Länsi-Eurooppaan tarvittaisiin jatkossa valtaan joku kunnon "natsi", jolla olisi uskallus palauttaa kuri ja järjestys sekä ennen kaikkea terve itsetunto. Ennen kuin punavihreä omaan itseen kohdistuva halveksunta peruuttamattomasti tekee meistä lopun.
 
vierailija
Eivät suvakit ole munattomia: Tekevät parhaillaan Euroopan kansojen kansanmurhaa jonka rinnalla natsien ja kommunistien suorittamat kansanmurhat olivat amatöörien puuhastelua.
 
vierailija
Eurooppalaisilta puuttuu nykyään täysin aloitekyky, paitsi mitä tulee yhä uusien nöyristelytapojen keksimiseen. Mitään ei voi tehdä, vaan kaikki rikkoo ihmisoikeuksia tai vähintäänkin tuntuu "ikävältä" tai "epäilyttävältä".
 
kuulostaako tutulta?
Siinä mielessä olet oikeasssa, että Saksa on Euroopan vahva valtio, jolla on halutessaan mahdollisuus kääntää kehitys jopa yksinään.
Saksan Merkelhän tätä suvakkien huonoa maahanmuuttopolitiikkaa johtaa Euroopassa. Ensi vuoden vaaleissa Merkel todennäköisesti saa lähtöpassit ja mielenkiinnolla odotan kuka ja mitä tulee tilalle.
 
vierailija
Samaa ole itsekkin ihmetellyt jo pidemmän aikaa. Ei uskalleta tehdä mitään ratkaisuja suuntaan tai toiseen, lisää pakolaisia rajojen yli. Eurooppalaiset jo hätää kärsimässä omissa maissaan. Toivottavasti rajat Suomeen saadaan kiinni. Pakolaiset ei kuulu tänne.
 

Yhteistyössä