[QUOTE="Irmeli";25909254]Juu, ei ole aikaa ihan koko päivää päivystää tässä koneella
Tosiaan autoa ei ole käytössä mulla arkisinkaan, paitsi iltaisin, eli ollaan aika loukussa täällä. Tätä ei oltu suunniteltu näin, vaan tuli odottamattomia ongelmia omaisuuden kanssa. Tästä johtuen myös raha non todella tiukassa.
En tiedä miksi täällä on ihmisillä niin kova tarve ymmärtää asiat niinkuin haluavat, ei niinkuin ne kerrotaan.
Tiivistettynä nyt vielä kertauksn vuoksi:
- mies auttaa kyllä viikonloppuisin kotitöissä ja iltaisinkin antaa ylensä lapselle iltapalan ja pesee hampaat. Kuitenkin simrkiksi ulkoilu lapsen kanssa tuntuu olvan miehelle vastenmieleinn homma, eikä auta siinä pyynnöistä huolimatta, vaikka se helpottaisi arkea paljon, kun oma vointi on huono ja huono omatunto siitä tten jaksa olla tarpeeksi aktiivinen äiti.
-Tässä mietiskellessäni, tulin siihen tulokseen että taidan olla masentunutkin, enkä ainoastaan väsynyt. Itkeskelen aika paljon melkein pävittäin ja poden huonoa omaatuntoa varsinkin siitä, etten jaksa olla niin iloinen ja reipas äiti kuin haluiasin. Lisäksi univelka on masssiivinen ja olen kyllä yksinäinenkin.
-Silti koen, että jään pulaan ja yksin, jos tulee yllättäviuä tilanteita. Esimerkiksi se ettei mies viitsinyt tulla kotiin vahtimaan esikoista, kun aloin yhtäkkiä vuotamaan verta.
Vauvalla on epäilty myös vakavaa poikkeamaa ja lapsiveden tihkumista, millekkään käynnille en saanut miestä mukaan tai vahtimaan lasta. Mies myös usein sanoo, että ei ota vakavasti vaivojani sillä onhan vauva vielä hengissä.
Koen tämän loukkaavaksi ja se masentaa minua.
Silti mieheni on ihana ja haluaisin, että hänellä on hyvä olla ja että hän nauttisi elämästään, en myöskään ole millään muotoa mustasukkainen, siitä ei ole kyse. Tosin en kyllä voi luottaa miehen lupauksiin esimerkiksi juomisen suhteen. Kännissä hän alkaa usein myös jankkaamaan ja perumaan sovittuja asioita.
Olen vain huolissani tilanteesta, jos jotain sattuisikin juuri sinä aikana ja lisäksi tärkeimpänä koen olevani, varsinkin henkisesti, nyt niin väsynyt, etten jaksa ilman viikonlopun tuomaa taukoa arkeen. Yksinkertaisesti arkeni tuntuu nyt niin rankalta, ettei ole risteilyn aika. Mielestäni en ole kohtuuton, mutta yli 90% teistä näyttää ajattelevan että olen.
En ymmärrä miksi suuhuni yritetään laittaa sanoja ja tarkoitusperiäni muutella, jotta sopisin ilkeän tyhmän akan rooliin. Miksi teistä osalla on niin valtava tarve olla ilkeitä ja päästä sohimaan kepillä?
Teinä menisin itseenne ja kovasti.
Siteen sanotaan, ettei minulle kelpaa ehdottamanne ratkaisut, jotka ovat olleet pääsääntöisesti sellaisia, jotka on mahdoton kohdallani toteuttaa, kuten
- isovanhemmille hoitoon vienti.
-kaverille tai sukulaiselle viikonlopuksi meno, ei ole niin ei ole.
-minulla ei ole myöskään taloudellisesti mahdollista lähteä lapsen kanssa kylpylään tai muuhun kivaan paikkaan, vaan todellisuus on sitä että kökötämme täällä kotona kaksin. Bussilla voimme käväistä keskustassa, vaikka kirjastossa tai kahvilla, mutta en jaksa kävellä pitkiä matkoja ilman että alkaa suistelemaan kovastikkin.
Näillä mennään vaikka miten rähisisitte. On tosi hienoa, että suurimmalla osalla teistä tuntuu olevan niin energiaa, kavereita, sukulaisia, rahaa kuin kulkupelejäkin. Eikä väsymys ainakaan tässä mittakaavassa vaivaa. Nauttikaa ja arvostakaa elämäänne
En jaksa enää taistella aiheesta, tuli selväksi että iso osa teistä on sitä mieltä että mun tulee jaksaa, hinnalla millä hyvänsä.
Niin ja kyse ei siis todellakaan ole vain yhdestä yöstä vuodessa kuten sanoin, mutta tätäkään ei uskota. huoh.[/QUOTE]
No niin, nyt on jo helpompi vastata, kun kirjoitat vähän selkeämmin!
Ensinnääkin; sinulla on tod.näk raskaudenajan lievää masennusta. Muistathan että apua kannattaa hakea ajoissa. Masennus voi syventyä aivan yhtäkkiä, kun hormonitasot laskevat vauvan syntymän jälkeen, ja olo voi olla aivan kamala. Ja sitähän ei kukaan läheinenkään ehkä tajua, vaikka kuinka selittäisit olevasi väsynyt( ja jopa itsetuhoinen!)!
Toiseksi; itse sanoit että miehesi on "muuten ihana". Minä en kyllä ihanaksi sanoisi, jos on jättänyt sinut täysin yksin raskauden kanssa, jossa on ollut verenvuotoja yms., eikä edes omaa lastaan voi tulla hoitamaan kun sinä menet lääkärille. Eli sinuna avaisin kyllä silmäni miehen suhteen! Jos mies ei ota nyt vakavasti vaivojasi, miten hän ottaa tulevaisuudessakaan sinut huomioon?
Mitä jos sairastut synnytyksenjälkeiseen masennukseen? Hän kuulostaa mieheltä joka ei halua tajuta, eikä tajua. Siinä vaiheessa on elintärkeää että läheiset tukevat sinua, jotta jaksat hoitaa vastasyntynyttä!
Minusta näitä asioita kannattaisi käsitellä jo nyt, koska tilanteesi on jo nyt tuollainen! Ei voi olla mukavaa olla jumissa jossain korvessa,eikä edes autolla pääse liikkumaan! Ottaisin neuvolaan yhteyttä ja selittäisin vähän tilannetta.
Tarvitset varmasti jotain apua kun vauva syntyy, jos ei lähellä ole puistoja tai kerhoja tai mitään,millä pystyisit viihdyttämään esikoistasi! Nukkuvaa vauvaa on helppo hoitaa, mutta esikoinen tulee vetämään mehut sinusta, jos jo nyt olet niin väsynyt ettet kestä viikonloppua ilman miestäsi/lepoa.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja keskustele miehesi kanssa vakavasti näistä asioista.
