onko muiden puolisoilla sosiaalisten tilanteiden pelkoa, paniikkihäiriötä? miten vietätte joulunajan

Miehelläni on vuosivuodelta pahentunut masennus/sosiaalisten tilanteiden pelko ym ahdistukset. Meillä on kolme lasta ja mietin nyt tulevaa joulun viettoa.

Sukulaisemme asuvat 200 km päässä meistä ja ovat käyneet aatonvietossa meillä viime vuosina. Nyt ehdotin miehelle että voisimme vastavuoroisesti käydä joulun pyhinä heidän luonaan yhden yön ja viettää aaton kotona. Miehelle ei ole ongelma että meille tulee sukulaisia mutta hän ei halua lähteä kyläilemään. Jos jäämme kotiin niin vietämme aaton miehen vanhempien kanssa jotka tulevat samasta kaupungista missä minun perheeni asuu ja minun puolen isovanhemmat, lasten serkut, tädit ja sedät jää näkemättä... Haluaisin mennä koko perheellä heitä tapaamaan niin kuin aikaisemminkin niinä vuosina kun eivät meille ajaneet. Mieheni oli sitä mieltä että menisin lapsien kanssa yksin mutta ajatus tuntuu surulliselle. Haluaisin heille muistoja että näemme koko perheellä myös minun sukulaisia joulun aikana...matkustan jo muulloinkin vuoden aikana lasten kanssa yksin niin joulun pyhät olisi kiva viettää perheen kanssa myös matkustuksen osalta...

Onko muiden puolisoilla vastaavia vaivoja ja miten hoidatte kyseiset ajankohdat? Miten hoidatte ns. sukulaisissa käynnit? Jääkö ne terveen osapuolen harteille? Löytyykö jotain lääkettä minkä voimin ihminen voi viettää pyhiä niin kuin viettäisi normaali vointisena?

Asia on minulle raskas koska lasten vauva vuosien jälkeen olen ollut yksin vastuussa matkustamisesta sukulaisten luokse. Minä ja mieheni olemme viettäneet lapsuuden joulumme sukulaisten kanssa ja niin nykyäänkin siihen asti kun mies sairastui lasten vauva aikana...nyt miehen sairaus määrittää kaiken, myös lasten muistot. Mies on sanonut että kaikki menisi eri tavalla, jos olisi terve. Itse en ymmärrä miten kestää sen että meillä on talo täynnä sukulaisia mutta me ei voida tavata heitä muualla. Onko jollain kokemusta tällaisista sairauksista puolisolla?

 

Onko mies hakenut apua näihin ongelmiin koskaan?

Itsellä ei ole kokemusta puolisona, vaan pelkästään omakohtaisena. Minulla siis sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja ahdistuneisuutta. Minulle on oma perhe se tuki, minkä avulla pystyn lähtemään. Jos täytyisi yksin lähteä, en pystyisi. Ei tästä varmasti mitään apua ollut. Pystyykö mies puhumaan sinulle ihan avoimesti näistä tuntemuksistaan? Pystyykö esimerkiksi kertomaan että mikä siinä on se suurin ongelma? Ilmeisesti nämä sukulaiset ei se ongelma ole, jos kerta sukulaisten kotiin tuleminen ei haittaa? Onko se kotoa lähteminen se vaikein asia? Jos lähtisitte, olisiko teidän tarkoitus majoittua sukulaisten luokse vaiko hotelliin? Jos sukulaisten luokse, muuttaisikohan hotelliin majoittuminen (jos mahdollista) tilannetta yhtään, että olisitte yön ihan vain oman perheen kesken?

 

Onko mies hakenut apua näihin ongelmiin koskaan?

Itsellä ei ole kokemusta puolisona, vaan pelkästään omakohtaisena. Minulla siis sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja ahdistuneisuutta. Minulle on oma perhe se tuki, minkä avulla pystyn lähtemään. Jos täytyisi yksin lähteä, en pystyisi. Ei tästä varmasti mitään apua ollut. Pystyykö mies puhumaan sinulle ihan avoimesti näistä tuntemuksistaan? Pystyykö esimerkiksi kertomaan että mikä siinä on se suurin ongelma? Ilmeisesti nämä sukulaiset ei se ongelma ole, jos kerta sukulaisten kotiin tuleminen ei haittaa? Onko se kotoa lähteminen se vaikein asia? Jos lähtisitte, olisiko teidän tarkoitus majoittua sukulaisten luokse vaiko hotelliin? Jos sukulaisten luokse, muuttaisikohan hotelliin majoittuminen (jos mahdollista) tilannetta yhtään, että olisitte yön ihan vain oman perheen kesken?

Kiitos vastauksesta

Kyllä mies puhuu asiasta ihan suoraan. Kyllä se muiden luona majoittuminen taitaa olla suurin ongelma ja kotoa poistuminen. Majoittaisin meidät mielellään vaikka hotelliin mutta saadaan hädin tuskin bensa rahat kasaan. Hinnakkaista majoituksista on turha unelmoida...
Mies ei tunne oloaan kotoisaksi toisten luona ja mitä enemmän on kotona eikä käy missään sitä hankalammaksi lähteminen käy...ja nykyään se on jo tosi hankalaa. Pyytäisin tosiaan mieheltä vain yhden yön sisarukseni perheen luona (tilavassa talossa) jossa nähtäisiin kaikki muutkin sukulaiseni. Ei siis ajoa pitkin kaupunkia. Voi syödä puolestani vaikka rauhoittavia koko reissun ajan kunhan saadaan perheelle iloinen joulun aika.

 

Kiitos vastauksesta

Kyllä mies puhuu asiasta ihan suoraan. Kyllä se muiden luona majoittuminen taitaa olla suurin ongelma ja kotoa poistuminen. Majoittaisin meidät mielellään vaikka hotelliin mutta saadaan hädin tuskin bensa rahat kasaan. Hinnakkaista majoituksista on turha unelmoida...
Mies ei tunne oloaan kotoisaksi toisten luona ja mitä enemmän on kotona eikä käy missään sitä hankalammaksi lähteminen käy...ja nykyään se on jo tosi hankalaa. Pyytäisin tosiaan mieheltä vain yhden yön sisarukseni perheen luona (tilavassa talossa) jossa nähtäisiin kaikki muutkin sukulaiseni. Ei siis ajoa pitkin kaupunkia. Voi syödä puolestani vaikka rauhoittavia koko reissun ajan kunhan saadaan perheelle iloinen joulun aika.

Niin ajattelinkin, ettei kaikilla välttämättä edes ole mahdollisuutta hotellimajoitukseen. Toivon että onnistuisit saamaan miehen rohkaistumaan lähtöön. Surullista että tilanne on mennyt tuohon. Ei minusta nyt apua ollut, mutta toivotan kovasti tsemppiä!

 

Mun miehellä myös paniikkihäiriö. Pari vuotta nyt vaivannut pahemmin, nyt taas huono jakso. Koko perhe kärsii tästä. Mihinkään ei voi lähteä, mitään kivaa ei voi tehdä perheenä. Musta tuntuu, etten jaksa tätä. Meillä kolme alle kouluikäistä vilkasta lasta (joista yhdellä adhd-tyyppisiä oireita vaikkakaan ei diagnoosia), joiden kanssa ei yksin oikein viitsi paljon mihinkään mennä. Mies erakoituu koko ajan, hyvä jos välillä lähikaupassa käy.

MEillä se menee niin, että aikansa kun jankutan, saattaa mies lähteä mukaan reissuun, mutta sitten onkin koko reissu kuitenkin pilalla, kun aina tulee kuitenkin jonkulainen kohtaus... Eli reissu on pilalla, oli mies mukana tai ei. Toivoisin itsekin, että lapsille jäis kivoja muistoja koko perheen voimin tehtävistä reissuista, mutta kun ei edes 30 km matkaa lähikaupunkiin mies helposti lähde ajamaan (tai kyytiin jos mä ajan). Rauhoittavan voimalla pystyy kyllä useimmiten melko normaalisti toimimaan, mutta ei mielellään sitä ota. PItempiaikainenkin lääke tuon "kohtauslääkkeen" lisäksi on määrätty jo vuosi sitten, jätti sen kesken sivuvaikutusten takia. Nyt kokeilussa toinen lääke, jota syönyt vasta noin viikon.

 

Mun miehellä myös paniikkihäiriö. Pari vuotta nyt vaivannut pahemmin, nyt taas huono jakso. Koko perhe kärsii tästä. Mihinkään ei voi lähteä, mitään kivaa ei voi tehdä perheenä. Musta tuntuu, etten jaksa tätä. Meillä kolme alle kouluikäistä vilkasta lasta (joista yhdellä adhd-tyyppisiä oireita vaikkakaan ei diagnoosia), joiden kanssa ei yksin oikein viitsi paljon mihinkään mennä. Mies erakoituu koko ajan, hyvä jos välillä lähikaupassa käy.

MEillä se menee niin, että aikansa kun jankutan, saattaa mies lähteä mukaan reissuun, mutta sitten onkin koko reissu kuitenkin pilalla, kun aina tulee kuitenkin jonkulainen kohtaus... Eli reissu on pilalla, oli mies mukana tai ei. Toivoisin itsekin, että lapsille jäis kivoja muistoja koko perheen voimin tehtävistä reissuista, mutta kun ei edes 30 km matkaa lähikaupunkiin mies helposti lähde ajamaan (tai kyytiin jos mä ajan). Rauhoittavan voimalla pystyy kyllä useimmiten melko normaalisti toimimaan, mutta ei mielellään sitä ota. PItempiaikainenkin lääke tuon "kohtauslääkkeen" lisäksi on määrätty jo vuosi sitten, jätti sen kesken sivuvaikutusten takia. Nyt kokeilussa toinen lääke, jota syönyt vasta noin viikon.

Olen pahoillani tilanteestanne.
Itse olen ihmetellyt jo pitkään miten mieheni sietää vieraita meille mutta ei voi lähteä samojen sukulaisten luokse. On todellinen seuramies kun meillä on sukulaisia, mistään ei näe että on huono olo. Eniten surettaa lapset jotka ei ymmärrä miksei isä voi iloita iloisista asioista esim. Sukuloinnista... Haluaisin lapsille terveen mallin siitä miten toisten ihmisten kanssa ollaan yhteyksissä ja normaaleja ihmissuhteita. Nyt näkevät että nämä kaikki toteutuu vain äidin kanssa ja isä loistaa poissaolollaan. Kyllä haluaisin löytää ratkaisun tähän että saataisiin aluksi edes kiva joulunaika...

 

Pystyykö miehesi jäämään lasten kanssa kotiin? Minusta olet lapsellinen, kun jumitat tässä asiassa. Nyt on nyt ja miehesi on sairas. Tee tilanteestasi paras mahdollinen ja ole _aikuinen_.

 

Minusta sinä teet tästä asiasta nyt liian suuren jutun. Ensinnäkin tehän olette viettäneet useimmat joulut sukulaisten kanssa yhdessä, toisekseen jouluja nyt voi viettää monella eri tavalla. Olet lapsuudessasi tottunut yhteen tapaan ja nyt pidät sitä ainoana oikeana, ehkä on ihan hyväkin jos lapsenne saavat kokemusta erilaisista tavoista viettää joulua.

Minulla ei ole mitään mielenterveysongelmia, mutta en silti yhtään tykkäisi majoittua toisten nurkissa. En ole sellaista tehnyt koskaan aikuisiällä, arvostan omaa rauhaa. Useimmat lähisukulaiset asuukin kyllä lähellä, kaukana asuvien luona kyläiltäessä majoitutaan hotellissa tai ajetaan yöksi kotiin.

Minä vietin kaikki lapsuuteni joulut vain oman ydinperheen kesken. Niistä on vain hyviä muistoja, sukulaisten luona reissaamista en tosiaankaan kaivannut. Tykkään silti aikuisena, että jouluna on koolla vähän isompi porukka, mutta mieluiten niin että meille tulee vieraita kylään. Jos se ei onnistu, voidaan vierailla aattona mummolassa, mutta illaksi palataan omaan kotiin. Joulupäivä rauhoitutaan käytännössä aina kotona, lapsellekin on kiva olla tilaisuus leikkiä rauhassa uusilla leluilla. Tapaninpäivänä käydään usein kyläilemässä jomman kumman vanhemmilla, mutta vain päiväseltään.

Ai niin, en minä kyllä oikein välittäisi, jos vieraat jäisi meillekään yöksi, mutta me kutsutaankin vain lähellä asuvia jotka voi helposti mennä illalla kotiinsa.

Teette te sitten niin tai näin, niin älä synkistele asialla. Lapsilla voi olla aivan yhtä kivaa, vaikka menisitte kyläilemään ilman miestä tai jopa vielä kivempaa, jos vain jäisitte kotiin ja jättäisitte reissaamisen ja kyläilemisen vähemmälle. Kunhan et itse harmittele asiaa heille.

 

Minusta sinä teet tästä asiasta nyt liian suuren jutun. Ensinnäkin tehän olette viettäneet useimmat joulut sukulaisten kanssa yhdessä, toisekseen jouluja nyt voi viettää monella eri tavalla. Olet lapsuudessasi tottunut yhteen tapaan ja nyt pidät sitä ainoana oikeana, ehkä on ihan hyväkin jos lapsenne saavat kokemusta erilaisista tavoista viettää joulua.

Minulla ei ole mitään mielenterveysongelmia, mutta en silti yhtään tykkäisi majoittua toisten nurkissa. En ole sellaista tehnyt koskaan aikuisiällä, arvostan omaa rauhaa. Useimmat lähisukulaiset asuukin kyllä lähellä, kaukana asuvien luona kyläiltäessä majoitutaan hotellissa tai ajetaan yöksi kotiin.

Minä vietin kaikki lapsuuteni joulut vain oman ydinperheen kesken. Niistä on vain hyviä muistoja, sukulaisten luona reissaamista en tosiaankaan kaivannut. Tykkään silti aikuisena, että jouluna on koolla vähän isompi porukka, mutta mieluiten niin että meille tulee vieraita kylään. Jos se ei onnistu, voidaan vierailla aattona mummolassa, mutta illaksi palataan omaan kotiin. Joulupäivä rauhoitutaan käytännössä aina kotona, lapsellekin on kiva olla tilaisuus leikkiä rauhassa uusilla leluilla. Tapaninpäivänä käydään usein kyläilemässä jomman kumman vanhemmilla, mutta vain päiväseltään.

Ai niin, en minä kyllä oikein välittäisi, jos vieraat jäisi meillekään yöksi, mutta me kutsutaankin vain lähellä asuvia jotka voi helposti mennä illalla kotiinsa.

Teette te sitten niin tai näin, niin älä synkistele asialla. Lapsilla voi olla aivan yhtä kivaa, vaikka menisitte kyläilemään ilman miestä tai jopa vielä kivempaa, jos vain jäisitte kotiin ja jättäisitte reissaamisen ja kyläilemisen vähemmälle. Kunhan et itse harmittele asiaa heille.

Niimpä, minäkin tykkään että joulua vietetään isommalla porukalla ja jos ei meille kukaan pääse menisimme muualle juhlimaan. Mutta kun mies ei lähde niin kaikkien pitää joka vuosi matkustaa meille. Mielestäni asiassa pitäisi olla vastavuoroisuutta, välillä meille tullaan ja välillä me kyläillään. Kyllä minäkin mielellään kävisin aatto illan kyläilemässä mutta satojen km ajo edes takaisin on vähän väsyttävää, siksi olisi kiva että yksi yö kerran vuodessa muualla kun kotona ei olisi kynnyskysymys...ottaen huomioon että hoidan yksin lasten kanssa kaikki muut sukulaisien luona käynnit vuoden aikana..

 

Ja voin kertoa että lapsista ei ole kivaa mennä enää vain äidin kanssa, ovat alkaneet ihmettelemään ja harmittelemaan kun isä ei tule koskaan mukaan. Ihan heidän ilokseenkin yritin saada miehen mukaan, saisi lapsetkin nähdä isän läsnäolon sukulaisten luona.
Joku ehdotti että voiko isä jäädä lasten kanssa kotiin...mitäs järkeä äidin olisi yksin lähteä joulun viettoon sukulaisille, kyllähän koko perhettä odotetaan kylään. Olisi lapsetkin ihmeissään kun äiti jättäisi heidät kotiin sukulaisten joulukyläilyistä...

 

No onpas vaikea tilanne, ei tuossa oikein ole kuin huonoja vaihtoehtoja.
Toisaalta olisi kiva viettää joulu yhdessä, mutta toisaalta isolla porukalla pääsee kyllä ihan eri joulutunnelmaan, ja yleensä lapsilla on hauskempaa, kun on muita lapsia paikalla. Jos jäätte kotiin, harmittaa sinua, jos lähdet lasten kanssa, on miehellä ankeaa.
Ehkä itse kuitenkin kallistuisin siihen, että menisin lasten kanssa sitten keskenään.

 

Eikö kotijoulu oman perheen kesken olisi nyt hyvä vaihtoehto, kun kerran bensarahoistakin tekee tiukkaa? Me on aina haluttu viettää aatto oman perheen kesken.

 

Ja voin kertoa että lapsista ei ole kivaa mennä enää vain äidin kanssa, ovat alkaneet ihmettelemään ja harmittelemaan kun isä ei tule koskaan mukaan. Ihan heidän ilokseenkin yritin saada miehen mukaan, saisi lapsetkin nähdä isän läsnäolon sukulaisten luona.
Joku ehdotti että voiko isä jäädä lasten kanssa kotiin...mitäs järkeä äidin olisi yksin lähteä joulun viettoon sukulaisille, kyllähän koko perhettä odotetaan kylään. Olisi lapsetkin ihmeissään kun äiti jättäisi heidät kotiin sukulaisten joulukyläilyistä...

Mankujahan sä olet. Jos ikävä on niin polttava kuin ekassa viestissä kuvailit, turha muuttaa tunnetta jälkeenpäin. Koeta ihan totta reipastua. Hae kirjastosta Edmund J. Bourne Vapaaksi ahdistuksesta. Kerro miehellesi, että odotat hänen tekevän kirjan harjoituksia ja saavan tulosta aikaan. Kerro miehellesi, että kyllä kaikki muutkin ihmiset hermoilevat ja ovat masentuneita, mutta ihmisen pitää reipastua ja yrittää elämässä eteenpäin. Onko miehesi terapiassa? Vaadi, että menee ja työskentelee ongelmiensa kanssa tuloksellisesti. Eikö mies käy lasten kanssa ulkona? Tunge ukko ulkoilemaan ja vaikka tapaamaan ihmisiä sitä kautta. Ryhtiä perhe-elämään! Ole aikuinen nainen.

 

Niimpä, minäkin tykkään että joulua vietetään isommalla porukalla ja jos ei meille kukaan pääse menisimme muualle juhlimaan. Mutta kun mies ei lähde niin kaikkien pitää joka vuosi matkustaa meille. Mielestäni asiassa pitäisi olla vastavuoroisuutta, välillä meille tullaan ja välillä me kyläillään. Kyllä minäkin mielellään kävisin aatto illan kyläilemässä mutta satojen km ajo edes takaisin on vähän väsyttävää, siksi olisi kiva että yksi yö kerran vuodessa muualla kun kotona ei olisi kynnyskysymys...ottaen huomioon että hoidan yksin lasten kanssa kaikki muut sukulaisien luona käynnit vuoden aikana..

Niin, no minä olisin kyllä mieluummin kotona oman perheen kanssa joulun, kuin sukulaisilla yökylässä, jos nämä kaksi olisi vaihtoehtoina. Eli sikäli ymmärrän miestäsi oikein hyvin, vaikka minulla ei tosiaan mitään pelko- ja paniikkioireita ole.

Miksette voi edes yhtä joulua viettää oman perheen kanssa? Kuvittelisin, että se on miehellesi kaikkein mieluisin vaihtoehto. Säästäkää besarahat ja menkää seuraavalla kerra sukuloimaan niin, että otatte hotellista huoneen jossa yövytte. Eihän se maksa satastakaan, joten ei luulisi olevan kynnyskysymys edes kerran vuodessa sitä maksaa, vaikka sitten karsimalla joku muu reissu ja säästämällä siitä bensarahat.

 

Ensinäkin, miehesi on sairas. Yritä ymmärtää asiaa hänen kannaltaan. Toisekseen ihminen saattaa olla persoonallisuuden piirteiltäänkin sellainen, ettei välitä kyläilystä, varsinkaan yökyläilystä ja suuressa porukassa olemisesta. Menet sitten vaikka lapsien kanssa sukuloimaan jouluna, jos se on sinulle niin tärkeää. Älä tee asioista vaikeampia kuin ne ovat.

 

Mankujahan sä olet. Jos ikävä on niin polttava kuin ekassa viestissä kuvailit, turha muuttaa tunnetta jälkeenpäin. Koeta ihan totta reipastua. Hae kirjastosta Edmund J. Bourne Vapaaksi ahdistuksesta. Kerro miehellesi, että odotat hänen tekevän kirjan harjoituksia ja saavan tulosta aikaan. Kerro miehellesi, että kyllä kaikki muutkin ihmiset hermoilevat ja ovat masentuneita, mutta ihmisen pitää reipastua ja yrittää elämässä eteenpäin. Onko miehesi terapiassa? Vaadi, että menee ja työskentelee ongelmiensa kanssa tuloksellisesti. Eikö mies käy lasten kanssa ulkona? Tunge ukko ulkoilemaan ja vaikka tapaamaan ihmisiä sitä kautta. Ryhtiä perhe-elämään! Ole aikuinen nainen.

Mahtaako sulla olla omakohtaista kokemusta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkihäiriöstä? Se ongelma ei ihan poistu millään "niskasta kiinni ja menoksi!" -perspotkuilla. Tietysti terapiasta ym. voi jollekin olla apua, mutta sekin voi olla pitkä ja kivinen tie, eikä ole mitenkään kirjoihin kirjoitettu että tosta noin vaan ongelmat tuloksellisesti ratkeaa.

 

Matkaa on 200 km, joten ehditte käymään päiväseltään. Jos miehelle yöpyminen kylässä on vastenmielistä, niin en vaatisi sitä häneltä. Sillä saa helposti tapettua loputkin kyläilyhaluista ja kyläilystä tulee entistä vastenmielisempää. Jatkossa hotelli on hyvä vaihtoehto. Hotelleissa pystyy yöpymään edullisestikin, jos on oikeat kortit (esim. Tradekan jäsenkortti) .

 

Tylsää ap:n kannalta, mutta usko pois,kurjempaa se on miehelläsi.

Itse olen sillä puolen aitaa, että minun takiani joulut on vietetty aina kotona, kesälomatkin lähettyvillä. Silti ihan tervejärkiset lapset ollaan saatu kasvatettua, vaikka oli elämässä vaiheita että äiti ei pystynyt edes kotoa poistumaan. Meillä lapsille selitettiin että äiti on sillä lailla kipeä, että väsyy tosi paljon jos joutuu lähteä pitkälle kotoa. Hyvin ne ymmärsi. Nyt nuorin on teini-ikäinen.

Ja mikään inuaminen, syyllistäminen tai muu ei asiaa auta. Tukeminen, ymmärtäminen ja ratkaisujen etsiminen hyvässä hengessä voivat kyllä olla avuksi.

 

Mun miehellä myös paniikkihäiriö. Pari vuotta nyt vaivannut pahemmin, nyt taas huono jakso. Koko perhe kärsii tästä. Mihinkään ei voi lähteä, mitään kivaa ei voi tehdä perheenä. Musta tuntuu, etten jaksa tätä. Meillä kolme alle kouluikäistä vilkasta lasta (joista yhdellä adhd-tyyppisiä oireita vaikkakaan ei diagnoosia), joiden kanssa ei yksin oikein viitsi paljon mihinkään mennä. Mies erakoituu koko ajan, hyvä jos välillä lähikaupassa käy.

MEillä se menee niin, että aikansa kun jankutan, saattaa mies lähteä mukaan reissuun, mutta sitten onkin koko reissu kuitenkin pilalla, kun aina tulee kuitenkin jonkulainen kohtaus... Eli reissu on pilalla, oli mies mukana tai ei. Toivoisin itsekin, että lapsille jäis kivoja muistoja koko perheen voimin tehtävistä reissuista, mutta kun ei edes 30 km matkaa lähikaupunkiin mies helposti lähde ajamaan (tai kyytiin jos mä ajan). Rauhoittavan voimalla pystyy kyllä useimmiten melko normaalisti toimimaan, mutta ei mielellään sitä ota. PItempiaikainenkin lääke tuon "kohtauslääkkeen" lisäksi on määrätty jo vuosi sitten, jätti sen kesken sivuvaikutusten takia. Nyt kokeilussa toinen lääke, jota syönyt vasta noin viikon.

Tiedätkö, että jankuttamisellasi voit jopa estää miehesi parantumista?

Hän kun ei rauhassa saa itse motivoitua lähdöstä ja valmistautua siihen, luo se ahdistuneen olotilan joka todennäköisesti päättyy kohtaukseen. Kohtauksen saaminen pakotetun lähdön yhteydessä ei motivoi enää yrittämään edes vapaaehtoisesti lähtemistä jolloin miehesi ei pian halua edes yrittää parantua.