Onko muita vl-äitejä?

  • Viestiketjun aloittaja saara-2015
  • Ensimmäinen viesti
saara-2015
Jt kaikki vanhoillislestadiolaiset äidit. Haluaisin kysyä teiltä neuvoa yhteen asiaan. Ehkä parempiakin paikkoja olisi jutella näistä asioista kuin nimettömänä täällä palstalla, mutta toisaalta näin tuntuu helpommalta.

Olen itse ollut uskomassa vasta jonkin aikaa. Mieheni suhtautuu asiaan myönteisesti ja... voisko sanoa, että kannustavasti. Iloitsee puolestani, näkee että minulla on helpompi ja hyvä olla. Uskoo kyllä Jumalaan, mutta ei varsinaisesti ole uskomassa. Lapsia meillä on myös, alle kouluikäisiä kaikki.

Ja tässä nyt oikeastaan tullaan siihen minun kysymykseeni. Eli meillä on televisio, jota olemme harvakseltaan katsoneet. Sieltä ei meistä (kenenkään mielestä, edes miehen) ole tullut juuri mitään katsomisen arvoista, joten televisiosta on katsottu vain uutisia, säätiedotuksia, luontodokumentteja (ajoittain) ja lapsilla on sitten ollut tuo Pikku Kakkonen mitä ovat tykänneet katsoa ja mitä olemme molemmat pitäneet turvallisena ohjelmana pienemmille. Eli mitä te ajattelette tästä; teemmekö oikein? Periaatteessahan televisiota ei tulisi katsella, mutta onko laitteella kuitenkaan käytännössä väliä, jos sisältöön kiinnittää huomiota eli katselu on rajattua? Eli onko ok antaa lasten edelleen katsoa Pikku Kakkonen ihan televisioteitse? Miten te neuvoisitte meitä toimimaan tai miten teidän kodeissa toimitaan?

Kiitos jo etukäteen ajatuksistanne. Jr.
 
vierailija
Ensin sinuna tutkituttaisin pääni, jos vaikka olisin sen vahingossa lyönyt jonnekin. Pohdi maailman kompleksisuutta, universumin äärettömyyttä ja evoluutiota sekä ajan historiaa. Mieti sitten että kiinnostaako Jumalaa oikeasti sun telkkarin katselut tai käytätkö kynsilakkaa. Mielestäni tuollainen pikkumaisuus ja pilkun viilaus ovat ihmisestä, ja silkkaa Jumalan pilkkaa. Eiköhän Jumalalla ole isompia murheita harteillaan.

Lessut ovat sitten hullua porukkaa. Suku niitä täynnä, ja tärkeintä tuntuu olevan toisten elämän ja tapojen kyttääminen sekä arvostelu. Siitä on lähimmäisenrakkaus kaukana.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
minusta lestadiolaisilla on hyviä juttuja just toi et ei katota telkkaria/pelata pelikoneita,jää aikaa olla perheen kanssa ja tehdä yhteisiä juttuja.samoin ihailen tuota lapsi asiaa,kun on paljon vanhempia heissä jotka oikeasti pärjäävät/jaksavat ison perheen kanssa eikä kukaan kyseenalaista lapsilukua.itse olen joutunut aina selittämään miksi meillä on 7lasta ja haluamme lisää,kun sitä ei uskonnolla pysty selittämään,sanoinkin jo miehelle et kohta alan lestadiolaiseksi niin ei kukaan kysele koko aikaa,mut ei taida vaan olla niin että minä vaan alan siihen uskoon.eikös noi mene niin että tohon uskoon niinkun synnytään
 
Jotkut pärjää, jotkut ei. Onhan se kamalan näköistä kun aneemisen pystyyn kuolleen näköinen aviomies kävelee ympäriinsä välittämättä 8-9 kakaran laumasta ja äiti yrittää epätoivoisena letitellä tyttöjen hiuksia jotta oltaisiin ulkokultaisia ja edustuskelpoisia. Kaikki eivät pärjää ison lapsilauman kanssa. Yhteiset jutut jää vähälle kun äiti on jatkuvasti kiinni pienemmissä lapsissa. Jos tarkoitat perheen kanssa tekemillä jutuilla sitä että vanhemmat lapset on pienestä pakotettu hoitamaan toisiaan, toisin sanoen luopuvat omasta lapsuudestaan jotta voivat ottaa vastuuta lapsenhoidosta joka ei heille edes periaatteessa kuulu, niin toki sitä näissä piireissä riittää. Ei siinä telkkarille aikaa olisikaan.

Ulkokultaisuus on usein sitä kuorta, sisältä piireistä löytyy ankaraa tuomitsemista, tiukkoja sääntöjä, jaksamisen venyttämistä ja vanuttamista liian ison perheen hoidossa niin taloudellisesti kuin henkisesti ja fyysisesti, syyllistämistä, ongelmien vähättelyä... Ja sitä panettelua. Ei-uskovaisten ihmisten eriarvoistamista, sitä inhoan eniten.

Lessuissa ei ole mitään ihailemista. Yhdessä elämänvaiheessa ihailin heitä ja jopa pohdin uskovaiseksi kääntymistä sen yhteisöllisyyden takia. Mutta yhteisöllisyydessäkin on kolikon kääntöpuoli. Ja sen hinta on kova. Yksilöllisyydelle ei ole sijaa ja monet lapset jäävät ongelmineen yksin kun vanhemmat eivät jaksa antaa huomiota kylliksi.
 
vierailija
Kuten huomaat, täältä saa enemmän paskaa niskaan ku neuvoja. Olen onnettoman huono asiaa selittämään mutta yritän. Meillä ei lapset katso pikkukakkosta tai piirrettyä edes tietokoneelta kuten joillakin. En koe että lapset sitä tarvitsisivat. Joskus jotain luontodokumentteja saatetaan katsoa. Selvää sääntöä asiaan ei ole ja varmaan itsekin tiedät että ei ole sääntökirjaa mistä asioita katsotaan kuten usein luullaan. Mutta television katsominen kuten asiat muutenkin on vähän veteenpiirretty viiva. Ei kiellettyä mutta sanotaan että ei mielellään ollenkaan jotta ei tulisi katsottua sitten väkivaltaisia yms ohjelmia jotka sitten saattavat vaikuttaa uskoon ja elämään muutenkin. Voisin tehdä sposti osoitteen jos haluat keskustella muutenkin. Omaa en viitsi tänne laittaa. Oletko mistäpäin?
 
no en todellakaan tarkoittanut perheen yhteisellä tekemisellä sitä että isommat hoitaa pienempiä!! ei meillä ainakaan isot hoida pieniä,vaan minä ja isäntä.ja yhteisellä tekemisellä tarkoitan lautapelejä,uintireissuja,ulkoilua,puistoreissuja ja kyläilyä johon kaikki voivat halutessaan osallistua.meillä ainakin aina pienet kulkeneet tarvittaessa mukana isompien harrastuksissa jos olemme itse isännän kanssa siellä myös.ei ole ollut ongelmaa,enemmän koen sen niin että ulkopuoliset joilla ei mitään käsitystä isosta perheestä kommentoivat että kuinka raskasta kaikki tekeminen ja lähtemiset on ja kuinka te jaksatte.koskaan en ole itse valittanut tai kokenut että olisi raskasta.rakastan lapsia ja olen jo pienestä asti tiennyt että haluan ison perheen ja olen suunnattoman iloinen kun olen sen saanut
 
saara-2015
Kuten huomaat, täältä saa enemmän paskaa niskaan ku neuvoja. Olen onnettoman huono asiaa selittämään mutta yritän. Meillä ei lapset katso pikkukakkosta tai piirrettyä edes tietokoneelta kuten joillakin. En koe että lapset sitä tarvitsisivat. Joskus jotain luontodokumentteja saatetaan katsoa. Selvää sääntöä asiaan ei ole ja varmaan itsekin tiedät että ei ole sääntökirjaa mistä asioita katsotaan kuten usein luullaan. Mutta television katsominen kuten asiat muutenkin on vähän veteenpiirretty viiva. Ei kiellettyä mutta sanotaan että ei mielellään ollenkaan jotta ei tulisi katsottua sitten väkivaltaisia yms ohjelmia jotka sitten saattavat vaikuttaa uskoon ja elämään muutenkin. Voisin tehdä sposti osoitteen jos haluat keskustella muutenkin. Omaa en viitsi tänne laittaa. Oletko mistäpäin?
Kiitos vastauksestasi. Kyllä, jatkan mielläni juttua siellä puolella kun nämä vastaukset on täällä vähän mitä on. Tee anonyymi osoitteen nyt alkuun ja laita se tänne niin kirjoitan sinulle :) Olen Keski-Pohjanmaalta.
 
Yhteistyössä