Opettajilla on mitta täynnä kouluissa riehuviin mamuihin

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Tämäkin on asia, joka olisi pitänyt ottaa puheeksi jo ajat sitten. Ongelman on annettu kasvaa kohtuuttomasti, koska tilanteesta ei ole uskallettu puhua avoimesti rasismisyytteiden pelossa.

Alueilla, joihin on kerätty paljon maahanmuuttajia on ongelma. Näitä lapsia tuskin voi alkaa kiikuttaa useiden kilometrien päähän kouluihin ja perheitä tuskin voidaan pakottaa muuttamaan. Ainoa ratkaisu on järjestää enemmän erityisryhmiä ja pistää vielä enemmän naisia auktoriteetti asemaan, jotta maahanmuutaja pojatkin oppivat elämään yhteiskunnassamme.

Mielestäni olisi aiheellista siirtää paljon ongelmia aiheuttava lapsi erityisryhmään, oli kansallisuus mikä tahansa, jotta muut lapset saavat rauhan omalle opiskelulleen. Sensijaan erityisluokkia on vähennetty ja nyt kaikki saavat osansa häiriökäyttäytymisestä.

Kun häiriökäyttäytymistä selitetään oppimisvaikeuksilla tai kultturisilla eroilla olisi sitäkin suurempi syy antaa näiden lasten opiskella ryhmässä, jonka mukana he pysyisivät.
 
vierailija
On hirvittävä vääryys että erityisryhmistä on tullut kielitaidottomien häirkkömamujen kaatopaikka koska oikeastihan ne ovat tarkoitettu erityistukea tarvitsiville oppilaille. Nyt samassa luokassa saattaa olla 90% häirkkömamuja ja muutama suomalainen lapsi, jotka sitä tukea tarvitsevat eri syiden takia, esim puheenviivästymä on sellainen. Erityisryhmään pääseminen on vaikeaa, siihen yleensä tarvitaan erilaisia puoltavia lausuntoja, siksi on kummallista että luokka on täynnä väkivaltaisesti käyttäytyviä kielitaidottomia poikia. Ovatko nämä kaikki oikeasti saaneet paikan oikeiden syiden takia vai ainoastaan koska täällä syntyneinä eivät osaa suomea? Ja miksi ihmeessä ne yleensä ovat todella väkivaltaisia? Ei ole oikein että nämä laitetaan terrorisoimaan niitä lapsia jotka oikeasti eniten tarvitsisivat apua oppimisessa. Näiden paikka ei ole tavallisessa peruskoulussa vaan jonkinlainen laitos olisi oikea suunta.
Pitäisi kiinnittää huomiota miksi Suomessa syntyneet lapset eivät osaa kieltä vaikka ovat olleet päiväkodissakin monta vuotta. Olisiko rasismia opettaa kieli kunnolla jos täällä mielii asua?
 
Silloin joskus minun nuoruudessani oli erityisluokkia ja sitten oli "erityisluokkia". Häiriköt olivat omilla luokillaan ja oppimisvaikeuksien kanssa painivat omillaan.
 
Yhteistyössä