Palautusoikeus

  • Viestiketjun aloittaja Pettynytasiakas
  • Ensimmäinen viesti
Pettynytasiakas
Eikös se ole niin, että vaikka liike ilmoittaa, ettei heillä ole palautusoikeutta, niin kuluttajaviranomaisen mukaan tuotteilla on AINA kuitenkin palautusoikeus jonkin tietyn ajan sisällä? Haluan vain varmistaa... (Juuri taisi olla Kuningaskuluttajassikin, että tuotteen saa palauttaa myös ilman kuittia...)

Itse ostin tänään vaatekappaleen ilman asianomaisen mukanaoloa. Tarkistin myyjältä kuitenkin varmuudeksi, että kai tuotteella on kuitenkin palautusoikeus. Hän sanoi, ettei palautusoikeutta ole, mutta on viikon vaihto-oikeus kuitin kera. En jäänyt sen enempää puhumaan asiasta, sillä muistin kuitenkin, että todellisuudessa tuotteesta kuuluu kyllä saada rahat takaisin tai jos näin ei kuitenkaan olisi, niin ei olisi ehkä maailmanloppu ostaa liikeestä jotain muuta, jos hassusti kävisi, eikä tuote olisikaan sopiva. No, kotiin tullessa, kun vaatekappaletta aiottiiin sovittaa, niin huomattiin napin olevan rikki. Siis ennenkuin vaate oli edes päällä. Se oli siis ollut rikki jo ostaessa. Tottakai aion siis palauttaa tuotteen, sillä nappi ei ole edes sellainen tavallinen, että sen voisi ommella kiinni. Jos nyt liike kuitenkin yrittää vängätä vastaan, että tuotteella on vain vaihto-oikeus, niin kai minulla on ihan oikeasti oikeus saada tuotteesta vain rahat takaisin?
 
"vieras"
Vaihto-oikeus pitää olla mutta ei palautusoikeutta, jos tuote on kuitenkin selkeästi virheellinen saa kaupan purkaa. Mutta jos tuotteessa ei ole virhettä ja haluat se palauttaa niin rahoja ei ole pakko antaa vaan vaihtomahdollisuus tai vaikka lahjakortti ko liikkeeseen
 
peesi
[QUOTE="vieras";22306854]Vaihto-oikeus pitää olla mutta ei palautusoikeutta, jos tuote on kuitenkin selkeästi virheellinen saa kaupan purkaa. Mutta jos tuotteessa ei ole virhettä ja haluat se palauttaa niin rahoja ei ole pakko antaa vaan vaihtomahdollisuus tai vaikka lahjakortti ko liikkeeseen[/QUOTE]

Juuri näin!
 
"tööt"
Eikös se ole niin, että vaikka liike ilmoittaa, ettei heillä ole palautusoikeutta, niin kuluttajaviranomaisen mukaan tuotteilla on AINA kuitenkin palautusoikeus jonkin tietyn ajan sisällä? Haluan vain varmistaa... (Juuri taisi olla Kuningaskuluttajassikin, että tuotteen saa palauttaa myös ilman kuittia...)

Itse ostin tänään vaatekappaleen ilman asianomaisen mukanaoloa. Tarkistin myyjältä kuitenkin varmuudeksi, että kai tuotteella on kuitenkin palautusoikeus. Hän sanoi, ettei palautusoikeutta ole, mutta on viikon vaihto-oikeus kuitin kera. En jäänyt sen enempää puhumaan asiasta, sillä muistin kuitenkin, että todellisuudessa tuotteesta kuuluu kyllä saada rahat takaisin tai jos näin ei kuitenkaan olisi, niin ei olisi ehkä maailmanloppu ostaa liikeestä jotain muuta, jos hassusti kävisi, eikä tuote olisikaan sopiva. No, kotiin tullessa, kun vaatekappaletta aiottiiin sovittaa, niin huomattiin napin olevan rikki. Siis ennenkuin vaate oli edes päällä. Se oli siis ollut rikki jo ostaessa. Tottakai aion siis palauttaa tuotteen, sillä nappi ei ole edes sellainen tavallinen, että sen voisi ommella kiinni. Jos nyt liike kuitenkin yrittää vängätä vastaan, että tuotteella on vain vaihto-oikeus, niin kai minulla on ihan oikeasti oikeus saada tuotteesta vain rahat takaisin?
Palautusoikeus on vain etä- ja kotimyynnissä. Tapauksessasi kauppiaalla on oikeus korjata tuote etkä saa rahojasi automaattisesti takaisin.
 
"Alkup."
[QUOTE="tööt";22306879]Palautusoikeus on vain etä- ja kotimyynnissä. Tapauksessasi kauppiaalla on oikeus korjata tuote etkä saa rahojasi automaattisesti takaisin.[/QUOTE]

Hmmm... Voikohan tämä nyt pitää paikkansa, sillä minusta olisi epäreilua, että minä joudun palaamaan pitkän matkan liikeeseen, ja sitten mahdollisesti odottaa korjausta, joten minusta tämä ei ole asiakasta kohtaan reilua. Minä halusin ehjän tuotteen silloin kun sen ostin, enkä enää halua, sillä tästä on mielestäni koitunut minulle kohtuuttomasti haittaa. Joudun siis mennä palauttamaan tuotteen vielä toiseen kaupunkiin. Korvaako liike minulle ajasta ja matkasta?
 
"vieras"
[QUOTE="Alkup.";22306899]Hmmm... Voikohan tämä nyt pitää paikkansa, sillä minusta olisi epäreilua, että minä joudun palaamaan pitkän matkan liikeeseen, ja sitten mahdollisesti odottaa korjausta, joten minusta tämä ei ole asiakasta kohtaan reilua. Minä halusin ehjän tuotteen silloin kun sen ostin, enkä enää halua, sillä tästä on mielestäni koitunut minulle kohtuuttomasti haittaa. Joudun siis mennä palauttamaan tuotteen vielä toiseen kaupunkiin. Korvaako liike minulle ajasta ja matkasta?[/QUOTE]

Takkusin juuri yhden kaupan kanssa kyseisestä asiasta ja vein jutun kuluttajaasiamiehelle ja hänen suosituksensa oli niinkuin halusinkin että hinta alennetaan tuotteen virheen vuoksi, enkä lähde monen kymmenen kilometrin päähän sen takia ajamaan.
 
??
mikäs siinä on nyt niin vaikeeta jos jo ostaessa myyjä on sanonut että ei palautusoikeutta mutta vaihto-oikeus on.. mikset siis nyt vaan voi tyytyä siihen et viet sen vaatekappaleen takaisin ja otat jotain muuta tilalle?
 
"tööt"
[QUOTE="Alkup.";22306899]Hmmm... Voikohan tämä nyt pitää paikkansa, sillä minusta olisi epäreilua, että minä joudun palaamaan pitkän matkan liikeeseen, ja sitten mahdollisesti odottaa korjausta, joten minusta tämä ei ole asiakasta kohtaan reilua. Minä halusin ehjän tuotteen silloin kun sen ostin, enkä enää halua, sillä tästä on mielestäni koitunut minulle kohtuuttomasti haittaa. Joudun siis mennä palauttamaan tuotteen vielä toiseen kaupunkiin. Korvaako liike minulle ajasta ja matkasta?[/QUOTE]

Tuskin korvaa matkoja tai aikoja, kompensaatiota voi antaa hinnasta:

Palautusoikeus ja kaupan purkaminen - Kuluttajavirasto
 
"tööt"
[QUOTE="Alkup.";22306899]Hmmm... Voikohan tämä nyt pitää paikkansa, sillä minusta olisi epäreilua, että minä joudun palaamaan pitkän matkan liikeeseen, ja sitten mahdollisesti odottaa korjausta, joten minusta tämä ei ole asiakasta kohtaan reilua. Minä halusin ehjän tuotteen silloin kun sen ostin, enkä enää halua, sillä tästä on mielestäni koitunut minulle kohtuuttomasti haittaa. Joudun siis mennä palauttamaan tuotteen vielä toiseen kaupunkiin. Korvaako liike minulle ajasta ja matkasta?[/QUOTE]

Laki sanoo noin kuin kirjoitin. Korvauksia et tule saamaan matkasta etkä ajasta, kompensaatiota hinnasta voit saada.
 
Voivoi
Miksi et tarkistanut tuotetta jo kaupassa? Olisit voinut ottaa ehjän... Kyllähän on ihan perusjuttu kun ostaa vaatteen että katsoo napit, vetskarit, saumat ym. Liike luultavasti ensisijaisesti tarjoaa sulle korjausta tai virheetöntä tuotetta tilalle. Toki voit kaupan purkua kysyä, mutta ei ole itsestäänselvää että se onnistuu.
 
"Alkup."
Tossa linkki sivulla lukee:

"Virheellisen tuotteen kaupan voi luonnollisesti purkaa. Sitä ennen on yleensä on kuitenkin annettava mahdollisuus korjata tuote tai vaihtaa se virheettömään. Joissakin tapauksissa virhe voi hyvittää hinnanalennuksella."

Minua ei kiinnosta hinnanalennus, sillä itse ei voida vikaa korjata. Tämä mahdollisuus on siis poissuljettu jo heti alkuunsa, eikä myyjä saa meidän puolestamme tietenkään päättää, että mikä on hänen mielestään kohtuullinen hinnanalennus. Me emme myös halua enää tuotetta syystä, että meillä on heidän tuotteitaan ennestäänkin, ja kaksi krt on tapahtunut sama juttu näiden nappien kanssa, että ovat hajonneet, tosin "vasta" muutaman viikon käytön jälkeen. Olen ajatellut sen nyt vain olevan huonoa tuuria, mutta kun toikin nappi meni rikki, niin me ei tosiaan haluta enää enempää heidän sekundaansa. Ostin heiltä kyllä muutakin juttuja, jotka ovat ihan ok, sillä tota nappiongelmaa ei ole, mutta heillä on selvästi valmistusvirhe heidän näissä lähes jokaikisessä napissaan, joten minusta he eivät voi velvoittaa minua pitämään virheellistä tuotetta. En ole yleensä mikään valittaja, enkä ole siis valittanut näistä nappiongelmista aiemminkaan, sillä en vain harrasta valittamista, mutta kyllä nyt jo minusta menee vähän liian pitkälle, että aina kun ostan heiltä jotain, jossa on tollainen nappi, niin se nappi menee rikki LIIAN nopeasti.
 
"Alkup."
Miksi et tarkistanut tuotetta jo kaupassa? Olisit voinut ottaa ehjän... Kyllähän on ihan perusjuttu kun ostaa vaatteen että katsoo napit, vetskarit, saumat ym. Liike luultavasti ensisijaisesti tarjoaa sulle korjausta tai virheetöntä tuotetta tilalle. Toki voit kaupan purkua kysyä, mutta ei ole itsestäänselvää että se onnistuu.
Olin liikkeessa hieman ennen sulkemista. Myyjä tunsi paikan minua paremmin, joten kysyin myyjältä erityisesti etsimään tietyt asiat, ettei minun tarvinnut alkaa penkomaan ja tuhlaamaan aikaa. Myyjä löysikin jutut nopeasti, ja sanoin, että joo noi otetaan. En tainnut edes hipaista tuotetta kuin vasta kotona, sillä en halunnut pidätellä ketään liikkeessä yli sulkemisajan, kun tihrustan jokaista kohtaa tuotteesta... Myyjä siis valikoi tuotteen minulle.
 
Voivoi
[QUOTE="Alkup.";22307021]Olin liikkeessa hieman ennen sulkemista. Myyjä tunsi paikan minua paremmin, joten kysyin myyjältä erityisesti etsimään tietyt asiat, ettei minun tarvinnut alkaa penkomaan ja tuhlaamaan aikaa. Myyjä löysikin jutut nopeasti, ja sanoin, että joo noi otetaan. En tainnut edes hipaista tuotetta kuin vasta kotona, sillä en halunnut pidätellä ketään liikkeessä yli sulkemisajan, kun tihrustan jokaista kohtaa tuotteesta... Myyjä siis valikoi tuotteen minulle.[/QUOTE]

Okei... Kummalliselta kuulosta, itse en koskaan tekisi noin. Siis etten edes vilkaisisi mitä mulle myydään ja hirveellä hädällä ostaisi. Varsinkaan kaupasta josta olen saanut huonolaatuista tavaraa aiemmin! Meitä on näemmä moneksi, mutta tulevaisuudessa kannattaa ehkä miettiä noita ostokäytäntöjä. Ei tarvitse tapella niin paljon. Mutta soita nyt sinne kauppaan huomenna ja kysy miten tehdään.
 
:)
Valitettavasti asia on niin kuin 'tööt' kirjoitti. Tällaisissa tilanteissa sitä on aikas lailla kauppiaan 'armoilla'. Onneksi suurin osa heistä haluaa asiakkaan aina takaisin ja hoitaa tuollaiset tilanteet niin, että asiakas lähtee tyytväisenä kotiin. Surkeimmin käy yleensä suurien ketjujen asiakkaille, joita palvelee alipalkattu opiskelujen ohella työskentelevä 'Aiva sama. Mun työaika päättyy viiden minuutin päästä'-tyyppi.
Onnee palutuksen kanssa. Toivottavasti onnistuu.
 
"Alkup."
Okei... Kummalliselta kuulosta, itse en koskaan tekisi noin. Siis etten edes vilkaisisi mitä mulle myydään ja hirveellä hädällä ostaisi. Varsinkaan kaupasta josta olen saanut huonolaatuista tavaraa aiemmin! Meitä on näemmä moneksi, mutta tulevaisuudessa kannattaa ehkä miettiä noita ostokäytäntöjä. Ei tarvitse tapella niin paljon. Mutta soita nyt sinne kauppaan huomenna ja kysy miten tehdään.
Joo, siis minä olin ilman perhettä liikkeellä, jota tapahtuu HARVOIN ja aika oli tosiaan rajallinen siinä hetkessä, kun olin yrittänyt saada mahdollisimman paljon aikaiseksi mahdollisimman nopeasti. Sen lisäksi mietin, että jos nyt tosiaan niin hassusti käy, ettei tuote sovikaan, niin eiköhän sieltä liikkeestä jotain muuta sitten löydy. Ei siis ole minulle nyt mikään maailmanloppu tämä homma, mutta alkoi vaan suututtaa juuri se, kun tajusin, että toi nappi juttu on muuten tapahtunut jo pari krt aiemmin (en siis miettinyt tätä kaupassa). Nyt siis olen vain sitä mieltä, että he kyllä saisivat palauttaa minulle vaan ne rahat ja ajattelin, että tarkistanpa vaan vielä täältä että miten juttu menee... Saas nyt sitten nähdä, että mitä sanovat. En siis ole mikään hankala asiakas, mutta jos haluavat pitää minut tyytyväisenä ja jatkossakin asiakkaana, niin saisivat kyllä palauttaa rahat tuosta tuotteesta. :)
 
"Alkup."
Niin, ajattelin vielä lisätä, että siis mä oon itseasiassa vielä tosi nössö asiakas ja ihan tosi nössö valittamaan, että nytkin jos saan ne rahat takaisin, niin mua alkaa luultavasti hävettämään, että mä oon ollu hankala asiakas. Mä oon outo... Mikään ei kelpaa. Ei se, että saan rahat, eikä se, että saan vaan vaihto-oikeuden, vaikka kuinka niiden tuote onkin virheellinen. :D Toivottavasti ne on kilttejä mulle.
 

Yhteistyössä