Paljonko rahaa Lontoseen neljäksi yöksi?

  • Viestiketjun aloittaja Lontooseen
  • Ensimmäinen viesti
Lontooseen
Menemme miehen kanssa kahdestaan Lontooseen lokakuussa neljäksi yöksi. Mietimme nyt, että paljonko vaihtaisimme puntia. Mietimme, että olisiko yhteensä 800€ hyvä summa. Lisäksi olisi molemmilla kortti vielä varalla.

Meno-paluumatkat lentokentältä on jo maksettu eli siihen ei tarvitse varata rahaa. Hotellimme on aika keskeisellä paikalla ja kävellen pääsee moneen paikkaan. Rahaa tarvitaan lähinnä shoppailuun ja ruokailuun. Ehkä pariin sisäänpääsymaksuun. Toki pitää jonakin iltana vähän istua iltaa pubissa.
 
Lontooseen
Kuulostaa ihan ok summalta. Mä ehkä ostaisin nähtävyyksiin liput ennakkoon kotisohvalta. Se saattaa säästää muutaman tunnin jonottelua Lontoossa.
No kun me ei tiedetä, että mennäänkö mihinkään nähtävyyksiin sisälle. On muita tiettyjä paikkoja mihin halutaan ja noin lyhyellä reissulla tyydyn siihenkin, että näen esim. Buckinghamin palatsin vain ulkopuolelta.
 
vierailija
Ei tarvii puntia vaihtaa, itse maksoin kaikki ihan OP:n debitkortilla siellä ollessani. Isoimmissa kauppaketjuissa (esim. H&M:llä käydessäni) oli mahdollista korttimaksaa joko puntina tai euroina, kassalla sai valita. Korttimaksuista ei mennyt ylimääräistä maksua, tililtä veloitettiin tietenkin euroina päivän kurssin mukaan. Kerran otin pankkiautomaatista tililtäni rahaa niin sain hieman puntia, siinä oli joku parin euron kiinteä maksu ja joku prosenttiosuus nostetusta summasta. Mutta et siis vielä tarvitse puntia ja ilmankin pärjää! Mukavaa reissua, Lontoossa on niin paljon kaikkea kivaa!!
 
No ei todellakaan lähdetä reissuun pelkkien korttien varassa! Käteistä pitää olla aina kun lähtee ulkomaille.
 
vierailija
No ei todellakaan lähdetä reissuun pelkkien korttien varassa! Käteistä pitää olla aina kun lähtee ulkomaille.
Voitko ymmärtää, että on olemassa sellainenkin vaihtoehto, että vaihtaa rahaa esim yhden päivän tarpeeksi, ja maksaa loput kortilla.
Ei siis ole pakko vaihtaa kaikkea rahaa etukäteen, tai olla pelkkien korttien varassa. Ei ole niin vaikeaa....
 
Niin no tuossa mun lainaamassa viestissä kyllä sanottiin ettei tarvitse vaihtaa ollenkaan puntia. Siihen ei todellakaan aleta vaan kyllä pitää olla käteistä eikä vaihdeta vain pientä summaa.

Mä en kysynyt sitä kannattaako vaihtaa puntia vai ei tai että riittääkö jos vaihtaa vain pienen summan. Me vaihdetaan isompi summa ja sillä selvä. Voitko sä ymmärtää sen? Vaikeaa tuntuu olevan sulla kun et ymmärrä lukemaasi.
 
Lontooseen
No en minäkään lähtisi ulkomaille pelkkien korttien varassa. Vaan Miettisen kyllä valmiiksi summan, jolla vois reissun selvitä
No sepä. Kun on käteisenä suurin osa rahoista niin näkee paremmin paljonko on käyttänyt eikä tarvitse muistella paljonko on kortilla maksanut ja paljonko tilillä on vielä jäljellä. Me kun ei käytetä luottokortteja vaan maksetaan pankkikortilla. Miehellä on myös luottokortti, mutta harvoin sitä käyttää.
 
Oisko vaan parempi jäädä kotiin, niin ei tarvitse suotta muistella.
 
Lontooseen
Oisko vaan parempi jäädä kotiin, niin ei tarvitse suotta muistella.
Miksi pitäisi jäädä kotiin sen takia, että sulla on ongelma? :D Ei meillä ole ongelmaa käteisen tai korttien suhteen, sä vain yrität vääntää asian niin että aivan kuin meillä olisi jokin ongelma. Meille ei ole mikään ongelma vaihtaa punniksi isompi summa rahaa ja korttia käytämme jos tulee tarvetta. Mikä on siis se ongelma? Mä vain kyselin tuosta summasta, että riittääkö se Lontoo reissua varten.

Miksi sua ärsyttää tämä aloitus näin paljon? :whistle:
 
Yhteistyössä