Raskaanako?

Moikka!

Menkat myöhässä tänään 4päivää
Maanantaina piti alkaa. Sunnuntaina alkoi menkkamainen jomottelu, olin varma että nyt alkavat. Jomottelu kesti kolme päivää.
Tein pregcheckillä testin Keskiviikkona, mihin sain selkeän haamun. Torstaina ja tänään Perjantaina selkeä nega.

Mitä ihmettä?
Raskaana vaiko eikö?
 
Kyllä se eka testi positiiviselta näyttää. Kyseessä on voinut olla esim kemiallinen raskaus eli alkio ns. hipaisee kohdun seinämää muttei kiinnity siihen. Tällöin testit voi näyttää positiivista jopa muutamia päiviäkin mutta haalistuvat sitten pois.
 
  • Tykkää
Reactions: iinaalisa
Mulla oli kemiallinen viime syksynä, mulla ne testit kyllä tummeni muutaman päivän ennenku haaleni niin silti siinä kesti menkkojen alkamisessa noin viikko vielä kun verikokeellakin vahvistettiin hormonin laskusuhdanne.
 
En osaa vastata kyllä miksi näytti vain yhden päivän ajan :(
Toivottavasti selviää pian ! :)

Mutta, en jaksanut aloittaa uutta ketjua ja tämä kuuluu mielestäni ihan hyvin tämän otsikon alle.
Eli tilanteeni ja taustaa:
- Syönyt e-pillereitä 5 vuotta. Jouduin aloittamaan uuden liuskan vasta viikkoa myöhemmin kuin normaalisti ja pupuilimme paljon emmekä käyttäneet sitten mitään lisäsuojaa, kun ajattelin että "jospa se teho kestää.." ja otimme tietoisen riskin samalla.
- Viimeviikolla alkoi nännit hyvin oudosti aristamaan , iha herkät ja vähän välii nappulana... aristus ja tämä ei edes katoa mihinkään, mikä on outoa..
- Kasvojen iho rasvoittuu ja hiukset myös, ja omaan kuivan ihon ja hiukset yleensä pysyy puhtaana seuraavaan suihkuun asti helposti.
- Väsyttää ihan julmetusti, töitten jälkeen lösähdän aina sohvalle ja nukun sen 2h siinä.. yölläkin uni maittaa
- Alavatsassa hassua tunnetta ja nyt alkanut pissittää enemmän ( tai sit on pissitulehdus :D )

Joten, onko nuo oireita mahdollisesta raskaudesta?.. varsinkin hämmentää nämä nännien arkuun ja herkkyys.

Kyllä itselleni sopisi se lapsen tulo, miehen kanssa useita vuosia seurusteltu, itsellä vakituinen työpaikka...mietin vain että JOS tyhjennysvuotoa/menkkoja ei tule ja olenkin raskaana mitä teen...nuorena (16 vuotiaana) tein abortin joka oli järkyttävä kokemus enkä todellakaan halua tehdä sitä, mutta jos mies haluaakin sitä.. toki hän tietää että AINA on mahdollisuus tulla raskaaksi pillereistä huolimatta ja nytkin kun myöhästyi se aloitus.. ahdistaa vähän kaikki ja mieli ihan sekava :D

Kiitos jos jaksoit lukea ja ihanaa, että jonnekkin voin avautua.. :)
 
Viimeksi muokattu:
No siis ehkäisy on ollut, mutta ei välttämättä vaikuttanut tuon myöhästymisen vuoksi ja niin , en ole tehnyt vielä..koska liian aikainen :I
Teen sitten jos ei ala mitään ilmetä, tyhjennysvuotoja/kuukautisia.. mitkä ne nyt onkaa..koska on mahdollista et se munasolu onki ehitiny irtoo ja et oonki raskaana..tosi tämmöne sekava tilanne :D Pakko vaan päästä jonnekkin avautumaan.. oireita on kyllä siihen sopivia, jännittävää :I
 
Yleensähän jos esim vaihtaa pilleri merkkiä tai aloittaa pillerit 1 vk pitäisi käyttää ehkäisyä, mutta kun teillä ei sitä ollut niin raskaus on mahdollinen. Ja koska viikon olet ollut ilman hormonaalista ehkäisyä ei mikään ole estänyt raskautumista. Eli mitään vaikutusta ei ole ollut. Käytätkö minipillereitä vai yhdistelmä?
 
Miepä ilmoittelen, mietin vaan täs et pitäskö sen vuodon tulla normaalisti vai viikkoa myöhemmin, kun viikkoa myöhemmin aloitin..hmm :I jos normaalisti menis niin sen kuulus tulla sunnuntaina tai maanantaina viimeistään.. Jos ei kuulu tulevan, niin teen ensiviikolla sen r-testin :)
 
Pitäiskö sun jo nyt testata yksi r-testi :) Ja jos on nega niin testailet myöhemmin? Viikkoa myöhemmin tulee eli silloin kun aloitat lumepillerit.
 
No itseasiassa nyt iski flunssa ja en jaksa minnekkään liikkua kun olen niin väsynyt niin saapi testailut nyt jäädä :I Alavatsassa on tosi hassuja tuntemuksia ja rinnat kipeytyneet nyt kauttaaltaan, siis kipeyty ennen tätä flunssaa ja lämpöilyä.. mutta kyl mie uskon et se vuoto viel alkaa :D Joskus aiemminkin oon kuumotellut olevani paksuna kun joku yks pilleri alussa viivästyny, mut sieltä ne vuodot on kuitennin saapuneet :) Nyt vaan on noi rinnat tässä se mikä hätkähdytti, koskaan enne eivät kipeydy ja nyt olleen kohta viikon kipeenä :eek:

Kiitos että jaksat keskustella täällä ! Et tiedä kuinka helpottavaa jollekkin puhua tästä :D Miehelle en uskalla mitään näistä oireista sanoa jos eivät mitään merkkaa edes :)
 
Paranemisia sulle! Testailet sitten kun oot paremmassa kunnossa :) Viikko on aika pitkä aika, pidän peukkuja silti että olisitkin raskaana tai ainakin ymmärsin että lapsi ei olisi maailman loppu :)
Kiitoskiitos! :) Ja joo ei se todellakaa ainakaan miulle olis mut ton toisen puoliskon puolesta en osaa sanoa.. mitä nyt 5 vuotta häntä tuntenut niin ajattelisin hänen olevan ensin vähän et "mitähän ihmettä.." , mutta tottuvan sitten ajatukseen. Tietoinen kumminkin, että aina on se mahdollisuus raskauteen ja että keskeytyksiä en tule ikinä enää tekemään :) Ja nytkin tilanteen mikä härdelli oli uuden liuskan aloittamisen kanssa.. mutta juu taas romaania kirjoitan tässä :D Ilmoitan sitten tuloksia, että mitä tämä kroppa tekee oikein :D
 
  • Tykkää
Reactions: iinaalisa
Pitäiskö sun jo nyt testata yksi r-testi :) Ja jos on nega niin testailet myöhemmin? Viikkoa myöhemmin tulee eli silloin kun aloitat lumepillerit.
Testasin eilen, mutta tuli tolla cittarin pregchecillä ihan puhdas nega, tosin tein parin tunnin pidätyksellä iltapissasta (luin jostain että voi näyttää myös) ja ei se muutenkaa välttämättä näy näin aikaiseen jos olisin raskaana:) huomenna ois se ns. "menkkapäivä", mutta viikon päästä olen vasta lumepillereillä niin saapi nähä sitte miten käy :D säästelen ton toisen testin sitten paljon myöhemmäks :)

Tuntemuksia on edelleen, alavatsaa vihlonut nyt maanantaista asti pienesti, hassusti. Välillä myös selkää koskenut niinkuin ennen vuotoja. Joop...mutta infoilen jälleen niin saatas tällekkin joku päätös ja jos olis jollekkin toiselle hyötyä jos tulis olemaan samas tilanteessa :)
 
Kannattaa vielä testailla silloin kun on tän laatan lumepillerit :) Pidän peukkuja sulle (y)
 
oho lämmöt on aika korkeella, onko kipee olo ollu lähiaikoina? :eek:
No siis oli sitä kuumeilua viikolla ( ti-to) mut ei se sen korkeemmaks kans noussu et 37,5 max. ja olin pari päivää saikullakin kun oli niin vetämätön ja kipee olo :I .. mut tätä on jatkunu niin kauan niin en tiedä onko sitten tosiaan pitkää flunssaa vaan :D Tai oikeesti kroppa vaan niin hemmetin sekasin meni nyt pillerisekoilun vuoksi :I kieltämättä kaksi viikkoa ollut tätä lämpöilyä jo.
 
Yhteistyössä