Relaatio 64

Tekijälle kiitos aika vaikeasta relaatiosta. Vaikeutta saa olla, ei siinå mitään, mutta alkuvaiheessa virheet hankaloittivat ratkomista. Toinen pieni moite on sellainen, että viivoja olisi voinut käyttää hiukan helpottamaan ratkomista. Esimerkiksi siellä Sweeney Todd -ruudussa olisi se Jout tanssijan nimi ollut helpompi löytää jos siitä nimestä olisi mennyt viiiva myös Su... Ka... sanaan. Ja muitakin vastaavia oli. Lisälksi oli joitain virheellisiä viivoja, jotka myös hankaloittivat. Samoin ainakin minua suututti se, että niitä englannin määräisiä artikkeleita oli jätetty pois ilmaisuista, joissa hakutuloksissa ne olivat.

Mutta eivät nämä nyt mitään isoja moitteita ole, eikä niitä pidä sellaisiksi ajatella. Kokonaisuus oli hyvä ja monipuolinen, vaikeutta - kuten totesin jo edellä - oli ainakin riittävästi, ja mielelläni näin jälkikäteen tätä kiittelen. Seuraavaa vain tekemään, ja itse kyllä isken mielihyvin hampaani seuraavaankin relaatioosi.

Kiitoksia paljon!
 
Pelaaja taas harnaana
Olen kyllä alkanut epäillä, ettei Nap ollutkaan noita kaikkia sanoja ratkaissut, kun katselin kuinka moni on kaikki sanat saanut ja ajattelee ketkä täällä ovat kirjoitelleet ;) Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ilman Napia ei tästä olisi mitään tullut, joten suurkiitos siitä hänelle. Ja kaikille muille kanssaratkojille tietysti vielä kerran, koska ilman teitä kaikkia ainakaan minun relaationi ei olisi läpi mennyt.

Nyt on kyllä relaationälkä joksikin aikaa tyydytetty, joten en ainakaan hetkeen ala uutta tekemään. Onhan tuolla välillä joitakin joissa olen päässyt vain vähän alkuun, mutta saavat olla ainakin jonkin aikaa. Tosin sellainen haittapuolihan siinä sitten on, että vinkkejä ei enää yleensä saa :)
 
Jep, kyllä tämä oli ehdottomasti sellainen kimpassa ratkottava juttu ja kaikkien panos oli todella ihailtavaa. Jos vain "Nap" tarvitset apua viimeisten sanojen kanssa, niin olemme kaikki ilomielin auttamassa :) Nyt palaan takaisin 60-relluun, joka on kenties kummallisin rellu, jota ikinä olen ratkonut :D Niin ja minultakin kiitos vielä hirmuisesti kaikille kanssaratkojille!
 
Viimeksi muokattu:
manateus
Terve vaan kanssaratkojat.
Tällä kertaa keskustelu on näköjään käynyt vilkkaana ja pari kaveria päässyt tappiin asti (4+tekijä kaikki sanat). Erinomaisen rellun on EAV tehnyt, vaikka jokunen virhe mukana onkin. Esimerkiksi Avaruus-ruudun kiinankielinen sana. Síellä pitäisi olla yksi h-kirjain lisää.

Itse tulen jälleen kerran jälkijunassa ja 700 sanaa on löytynyt ilman apuja. Nyt on ensimmäistä kertaa kunno jumi päällä, enkä pääse oikean laidan kolmeen ylimmäiseen ruutuun. Viitsisikö joku antaa pari mehevää vinkkiä, kuinka sinne pääsee? En haluaisi lukea ketjua taaksepäin, etten "huijaa".
 
ZuZu vierailija

Täällä toinen jälkijunassa tulija, muiden vauhdista tippunut. Väliin käyn täällä katselemassa jumeja, väliin vinkit kyllä saavat entisestä sekaisemmaksi :LOL: Pari ruutua alalaidasta on vielä kiinni. Luvattoman paljon on ollut kirjoitusvirheitä tässä rellussa.

Kai sinulla on Animaation yläoikealle oleva satu, jossa on kaksi sanaa?

Kysele lisää vinkkejä, jos tarvitset.
 
Nap
Olen kyllä alkanut epäillä, ettei Nap ollutkaan noita kaikkia sanoja ratkaissut, kun katselin kuinka moni on kaikki sanat saanut ja ajattelee ketkä täällä ovat kirjoitelleet ;) Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ilman Napia ei tästä olisi mitään tullut, joten suurkiitos siitä hänelle. Ja kaikille muille kanssaratkojille tietysti vielä kerran, koska ilman teitä kaikkia ainakaan minun relaationi ei olisi läpi mennyt.

Nyt on kyllä relaationälkä joksikin aikaa tyydytetty, joten en ainakaan hetkeen ala uutta tekemään. Onhan tuolla välillä joitakin joissa olen päässyt vain vähän alkuun, mutta saavat olla ainakin jonkin a:)ikaa. Tosin sellainen haittapuolihan siinä sitten on, että vinkkejä ei enää yleensä saa
Kyllä vaan tämä melkein on ratkottuna, muutamaa sanaa lukuunottamatta, jouduin tässä muutaman päivän olemaan pois koneen ääreltä (tuli äkkilähtö erääsee tapahtumaan ja jaksanut konetta raahata) niin en ole saanut tehtyä loppuun, juuri tuossa vasta kotiin palasin. Huomisen urakka tuo viimeistely :)
Saa kyllä hetkeksi minullekin tämä aivojumppa riittää, joutunut ihan hirmuisesti laittamaan avokin myös ihmettelemään näitä. Hänkin jo kyseli että josko nyt joksikin aikaa jättäisi rauhaan :D
 
Pelaaja taas kerran
Kyllä vaan tämä melkein on ratkottuna, muutamaa sanaa lukuunottamatta,
No eihän me tässä muuta epäiltykään kuin sitä, että olisit kaikki sanat ratkaissut, kun annoit niin ymmärtää ;)

Mutta jos sulla jotain kysyttävää on, niin kysy ihmeessä. Sinusta oli niin hirvittävän paljon oleellista apua ratkomisessa, että tosiaan ilomielin autan jos vaan jotain apua minustakin olisi.

Näihin muihin kyselijöihin, että kuinka pääsee johonkin tiettyyn ruutuun, niin on paljon helpompi antaa vinkkiä kun kysytään tietyn ruudun tiettyjä sanoja, eli kerrotaan mikä ruutu ja minkä sanan jatkoa kysytään. Mutta kannattaa ketjua taaksepäin tosiaan kulkea, se on ihan yhtä reilua kuin kysyä täällä samoja sanoja uudelleen.
 
Joskus voi olla vaikea arvata, mistä sinne lopulta raja-sana pompahtaa, ainakin tässä rellussa on ollut pitkiä päättyviä ketjujakin, mistä on kuvitellut pääsevänsä eteenpäin. :censored: Siispä neuvoin yhden, mistä ainakin itse ongelmitta pääsin edes yhteen kysytyistä. Monessa rajasanassa on ollut vihjeenä, että vastasanalla aukeaa. Vähän hankalaa, jos ruutua ei ole edes auki.

Vähän alkaa relluväsymys käydä päälle, niinpä kyselen vinkkiä seuraaviin, että saisi ne viimeisetkin ruudut auki:

NEUVOSTOLIITTO
kom 12 (vasen rajasana)

SWEENEY TODD
T"T"R 5 (oikea rajasana)

ja että saisi seuraavat täyteen

SPARTACUS
ju-po-uh 9 (vasen laita)

AVARUUS
cyg 6 7 (ylälaita)

THE X-FILES
opi 7 (oikea laita)

Osasta on ollut vinkkejäkin, mutta ne eivät ole tuottaneet tulosta :confused:

Eniten raavin päätäni THE WALKING DEAD ruudun NO-zo-zo 5 4 6 3:n kanssa, kun en löydä mitään sopivaa, missä olisi -viiva. Täytyy varmaan kohta vaihtaa konetta, jos google antaisi jotain sopivampaa. Vai tuleeko tuohon ryppääseen vielä lisäsanoja, kun ruutu on vielä aikalailla auki?
 
Joskus voi olla vaikea arvata, mistä sinne lopulta raja-sana pompahtaa, ainakin tässä rellussa on ollut pitkiä päättyviä ketjujakin, mistä on kuvitellut pääsevänsä eteenpäin. :censored: Siispä neuvoin yhden, mistä ainakin itse ongelmitta pääsin edes yhteen kysytyistä. Monessa rajasanassa on ollut vihjeenä, että vastasanalla aukeaa. Vähän hankalaa, jos ruutua ei ole edes auki.

Vähän alkaa relluväsymys käydä päälle, niinpä kyselen vinkkiä seuraaviin, että saisi ne viimeisetkin ruudut auki:

NEUVOSTOLIITTO
kom 12 (vasen rajasana) semmoinen ammatillinen tai poliittinen juttu, jossa työläisiä

SWEENEY TODD
T"T"R 5 (oikea rajasana) ei ole aikuinen vaan ..

ja että saisi seuraavat täyteen

SPARTACUS
ju-po-uh 9 (vasen laita) peli, jossa juodaan eli yleisesti siitä suoraan johdettavissa

AVARUUS
cyg 6 7 (ylälaita) mustajoutsen latinaksi

THE X-FILES
opi 7 (oikea laita) eräs huume

Osasta on ollut vinkkejäkin, mutta ne eivät ole tuottaneet tulosta :confused:

Eniten raavin päätäni THE WALKING DEAD ruudun NO-zo-zo 5 4 6 3:n kanssa, kun en löydä mitään sopivaa, missä olisi -viiva. Täytyy varmaan kohta vaihtaa konetta, jos google antaisi jotain sopivampaa. Vai tuleeko tuohon ryppääseen vielä lisäsanoja, kun ruutu on vielä aikalailla auki?
 
Joskus voi olla vaikea arvata, mistä sinne lopulta raja-sana pompahtaa, ainakin tässä rellussa on ollut pitkiä päättyviä ketjujakin, mistä on kuvitellut pääsevänsä eteenpäin. :censored: Siispä neuvoin yhden, mistä ainakin itse ongelmitta pääsin edes yhteen kysytyistä. Monessa rajasanassa on ollut vihjeenä, että vastasanalla aukeaa. Vähän hankalaa, jos ruutua ei ole edes auki.

Eniten raavin päätäni THE WALKING DEAD ruudun NO-zo-zo 5 4 6 3:n kanssa, kun en löydä mitään sopivaa, missä olisi -viiva. Täytyy varmaan kohta vaihtaa konetta, jos google antaisi jotain sopivampaa. Vai tuleeko tuohon ryppääseen vielä lisäsanoja, kun ruutu on vielä aikalailla auki?
Tämä oli tosi hankala, mutta jos laita vastasanat googleen ja löydät tuloksen jossa 5k zo.. juoksu niin vaihda se 5k isoilla kirjoitetettun nelikirjaimiseen sanaan, jotka löydät samoista hakutuloksista.
 
Kiitos! Täytyy jättää tämä hautumaan ja kokeilla huomenna vaikka toisella koneella, jos google antaisi muita tuloksia, kun sillä ei noita voodoo ja zombie juttuja ole haettu ja pyöritelty edestakaisin :rolleyes:

Muut vinkit aukesivat, kuvittelin ainakin muutamaa niistä kokeilleeni aikaisemmin, mutta ainahan tämä ei kaikkea huoli ensi yrittämällä :mad: Nyt on sentään kaikki ruudut auki. Eipä ole ennen tainnut noin monta ruutua olla valmiina siinä vaiheessa, kun saa viimeisen auki.
 
Laita googleen "N.O 5k zombie", niin sillä pitäisi löytyä heti alkutuloksista :)
 
Kiitos! Täytyy jättää tämä hautumaan ja kokeilla huomenna vaikka toisella koneella, jos google antaisi muita tuloksia, kun sillä ei noita voodoo ja zombie juttuja ole haettu ja pyöritelty edestakaisin :rolleyes:

Muut vinkit aukesivat, kuvittelin ainakin muutamaa niistä kokeilleeni aikaisemmin, mutta ainahan tämä ei kaikkea huoli ensi yrittämällä :mad: Nyt on sentään kaikki ruudut auki. Eipä ole ennen tainnut noin monta ruutua olla valmiina siinä vaiheessa, kun saa viimeisen auki.
juu mie en ainakaan löytäny sitä googlaamalla ennenku laitoin sen 5k sinne myös... meinas jos usko loppua sen kans ku käskettiin vaan googlata vastasanoilla ja vaihtaa joku johonki :D
 
Hmmm, neljä sanaa uupuu, löytyisköhän apuja:unsure:

Kalevala:
pi 4 3 6 14, josta 3 3 5 josta la l, ei vain löydy eli olen väärillä sivuilla

Tylyaho:

F G välinen 7 5 9 kysymys yläällä, vinkin näin ja ymmärsin, mutta en vain löydä, kahlattu on enkun ja suomen kielen potterwikiä, sekä englannin kielistä kirjaa:(

Alkuperäiskansa:

Pääsanasta 9 vasemmalle ylös, josta sa m ja sen

Toivottavasti joku viittii autella:)
 
Yhteistyössä