Rokotusvastaiset pelaavat venäläistä rulettia lastensa hengellä ja terveydellä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
25.7.2016 klo 7:52 | päivitetty 25.7.2016 klo 11:23
Sanna Ukkola: Lapsesi venäläinen ruletti
Perusrokotusten epääminen lapselta on rinnastettavissa pahoinpitelyyn, äärimmäisessä tapauksessa jopa vammauttamiseen ja kuolemantuottamukseen, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

“En ole antanut lapsilleni rokotteita – he ovat ihan luomuja”, puolituttu nainen kertoo.

“En usko siihen, että elimistöön pistetään vieraita aineita, jotka voivat aiheuttaa vakavia haittoja. Sitä paitsi rokotusohjelmat ovat rahakas bisnes.”

Hän kuulostaa ylpeältä, rehvakkaalta ja korostaa, kuinka lapset eivät ole olleet koskaan sairaita pientä flunssaa lukuun ottamatta.

“Kyllä keho itse pystyy hoitamaan suurimman osan taudinaiheuttajista.”

Niinköhän.

En sanonut naiselle tuolloin mitään – ymmärsin heti, että en pystyisi kääntämään äidin päätä, ja lapsiasiat voivat olla hyvin herkkiä. Mutta keskustelu jäi vaivaamaan pitkään. Jäin pohtimaan lapsia, joiden terveyden äiti vaarantaa oman ideologiansa takia eikä anna heille edes perusrokotuksia. Pieniä lapsia, joilta ei kysytä ja joilla ei ole mahdollista tehdä itse päätöstä omasta terveydestään.

Suomessa on herännyt keskustelu vanhemmista, jotka eivät rokotuta lapsiaan. Helsingin Sanomat kertoi laajassa jutussaan Pietarsaaressa vallitsevasta rokotevastaisuudesta. Pietarsaaressa moni jättää lapset rokottamatta, ja terveyttä hoidetaan hopeavedellä. (Kas kun ei yksisarvisuutteella.)

Pietarsaaressa enää alle 85 prosenttia 2013 syntyneistä lapsista on rokotettu. Joillain koululuokilla rokotuskattavuus on noin 60 prosenttia, eli neljää kymmenestä lapsesta ei ole rokotettu.

Luvut ovat hälyttäviä, ja riski paikallisiin epidemioihin on suuri. Vaarana on, että jo kertaalleen hävitetyt taudit palaavat.

On uskomatonta, että Suomen kaltaisessa sivistysmaassa rokotekritiikki jyllää edelleen.

Harvaa asiaa maailmassa on tutkittu niin paljon kuin neuvolarokotteita. Arvioiden mukaan rokotteet estävät vuosittain 2–3 miljoonan ihmisen kuoleman. Rokotteet ovat hävittäneet maailmasta isorokon, ja esimerkiksi polio, tuhkarokko ja jäykkäkouristustapaukset ovat vähentyneet huomattavasti. Rokotteet ovat yksi ihmiskunnan tärkeimmistä keksinnöistä koskaan.

Rokotekriitikot toteavat usein (kuten esimerkkiäiti blogini alussa), että rokottamattomat lapset ovat terveitä kuin pukit. Ihan varmasti on olemassa terveitä, rokottamattomia lapsia – mutta niin on olemassa myös kuopiolaisia lottomiljonäärejä, toimivia ihmedieettejä ja puhtaita huippu-urheilijoita.

Yksittäisten ihmisten kokemuksista ei voi päätellä yhtään mitään rokotteista suuntaan tai toiseen.

Kyseessä on lapsen oikeus saada suoja tappavia tauteja vastaan, ei vanhemman oikeus hörhöillä ja pelata venäläistä rulettia toisen ihmisen terveydellä.

Netin syövereissä täydelliset maallikot ylentävät itsensä lääketieteen asiantuntijoiksi ja levittävät kuulopuheita, salaliittoteorioita, tutun tuttujen tarinoita tai tieteellisiä artikkeleita, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Mutta usko on luja, ja lauma ympärillä vahvistaa omaa näkemystä.

Rokotteiden puolustajat puhuvat tilastoista ja numeroista, vastustajat yksittäisistä ihmisistä ja heidän sairastumisistaan. Vastassa on järki ja tunne – ja usein tunne on äänekkäämpi. Netistä on tullut uusi terveyskeskus, mitä sen ei todellakaan pitäisi olla. Jos kaikki sairaudet paranisivat netin perusteella, lääketieteellinen koulutus voitaisiin lopettaa turhana.

Rokotuskriitikot vetoavat usein myös harvinaisiin epäonnistumisiin, esimerkiksi ikävään sikainfluenssarokotukseen narkolepsioineen. Mutta kuten infektiotautien emeritusprofessoriHS:n mielipidekirjoituksessaan muistuttaa: episodia ei pidä yleistää neuvolarokotuksiin. Ne on tutkittu paremmin kuin mikään influenssarokote, ja useimmista on jo hyvin pitkä kokemus.

Lapsen rokottamatta jättäminen on äärimmäisen itsekästä toimintaa. Siinä vanhemmat eivät riskeeraa pelkästään oman lapsensa terveyttä vaan myös ympärillä olevien lasten terveyden. Rokotusten antama suoja ei ole sataprosenttinen, joten sairastunut voi tartuttaa myös rokotetun luokkakaverinsa – tai naapurin pikkuvauvan, joka ei vielä ole ehtinyt saada rokotusta.

Huolestuttavaa asiassa on myös se, että moni lääkäri ei suostu osallistumaanrokotekeskusteluun, koska he pelkäävät aggressiivista palautetta ja ihmisten vihaa. Rokoteasiat herättävät valtavaa kiihkoa ja suuttumusta ihmisissä, joten vaarana on, että pelikenttä jää hörhöille.

Kyseessä on lapsen oikeus saada suoja tappavia tauteja vastaan, ei vanhemman oikeus hörhöillä ja pelata venäläistä rulettia toisen ihmisen terveydellä. Vaikka äiti ja isä ovat lastensa huoltajia, heillä ei ole oikeutta vahingoittaa näitä. Piiskaaminen ja selkäsaunat on kielletty laissa jo aikapäiviä sitten – puhumattakaan pahoinpitelystä.

Perusrokotusten epääminen lapselta on rinnastettavissa pahoinpitelyyn, äärimmäisessä tapauksessa jopa vammauttamiseen ja kuolemantuottamukseen.

Tilannetta voi verrata vanhempaan, joka pakottaa lapsensa kävelemään keskellä vilkasta autotietä, vaikka vieressä olisi turvallinen kävelytie.

Vaikka tuntuisi kuinka houkuttelevalta uskoa rokotuskriittisen tuttavan hehkutusta puhtaista ja kemikaalivapaista luomulapsista, kannattaisi uhrata hetki aikaa sen miettimiseen, miltä oma lapsi näyttäisi kurkkumädän runtelemana sairaspedillä. Mitä vastaat lapsesi kysymykseen: “Äiti, miksi minä sairastuin?”

Myönnetään: olen lääketieteen alueella itsekin maallikko. Mutta niin ovat lähes kaikki niistäkin, jotka kieltävät lapsiltaan perusrokotteet. Joten mihin uskoa, keneen luottaa?

Toisella puolella ovat esimerkiksi rokotusvastainen, kansallissosialismia avoimesti markkinoiva hörhösivusto Magneettimedia ja Skepsis-järjestöltä Huuhaa-palkinnon saanut Rokotusinfo. Toisella puolella on maailmanlaajuinen, vertaisarvioitu tiedeyhteisö, joka on onnistunut nostamaan ihmisten keskimääräisen eliniän länsimaissa lähes 80 vuoteen.

Joten kumman luokse lapsesi viet? Päätös on sinun.
 
vierailija
Tuhannet vanhemmat ovat aiheuttaneet lapsensa kuoleman tai sairastumisen antamalla rokottaa lapsensa.
vertaatko koskaan sekopäisiä lukujasi siihen, miten moni lapsi/aikuinen on kuollut tautiin johon olisi löytynyt rokote? Ihan lähitulevaisuudessa ollaan kuoltu millon mihinkin tautiin ihan epidemioihin asti, kuinka monta lasta on kuollut nimenomaan rokotteeseen Suomessa vaikka viimeisen 100v aikana vs tautiin johon olisi rokote. Et voi olla niin tyhmä ettet tajua tätä yksinkertaista asiaa.. Mieti hetki.
 
vierailija
Vähä-älyiset laumasielut uskovat rokotetehtaiden propagandaan ja rokottavat lapsensa jopa turhilla ja vaarallisilla kondyloomarokotteilla.

http://elinahytonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195822-hpv-rokotteet-laakarit-vaativat-rokotusten-lopettamista
Onneksi kondylooma ja kohdunkaulansyöpä ovat vaarattomia ja mukavia sairastaa. Kyseinen rokote ei tosin kuulu neuvolarokotuksiin, joita teksti pääosin koski. Mutta onhan tietysti jäykkäkouristus ja kurkunkannentulehdus myös kivoja kokemuksia elämän varrella, jos niistä sattuu nyt vain hengissä selviämään. Niin, elämästä ei selviä hengissä.
 
Rokotusvastaisethan on vahvasti sitä mieltä että esmas hinkuyskä on vaan kadonnut maailmasta - eihän siihen kukaan sairastu niin eihän sitä oo olemassa.

Onneks suomeen tulee väkeä vähän muualtakin maailmasta tällä hetkellä. Suosittelisin isojen vastaanottokeskusten perustamista esmes tonne Pietarsaaren suuntaan :) :)
 
vierailija
Lapsia kuolee joka tapauksessa noin 160 joka vuosi, teit mitä teit. Rokottamattajättäminen on pisara meressä, kun ajattelee tätä lukua. Todella moni kuolee tumpeloiden lääkäreiden vuoksi. Vain natsiSuomessa voidaan pohtia sitä, että rokottamattajättämisestä rankaistaisiin.
 
Rokottamatta jättäminen ei todellakaan ole pisara meressä. Tutustupa historiaan. Haluatko saman toistuvan? Taudit kyllä palaavat, kun ihmisiä ei enää rokoteta.

Todennäköisesti koko ihmiskunnan tulee tuhoamaan juurikin joku muuntautumiskykyinen virus, jota vastaan ei ehditä kehittämään tehokasta rokotetta.
 
Taudit johtuvat paskasta hygienia tiedosta, sekä ovat tulleet aina ennenkin "laivarottien" mukana. ;) Eli nyt mat.... Tai siis... Sekoituksen joukossa :D

Mutta tiesitkös neropatti että on ihmisiä jotka selvisivät näistä kaikista sairauksista huolimatta ja he ovat tietyn geenin kantajia, ja ne suojaavat yhä näitä tänäpäivänä esim rutolta, hiviltä sekä muilta mustansurmankin aikana saatuja sairauksia vastaan ;)

Enemmän ongelma on se että rokotetaan ja korjataan kaikki lääkärillä ja "valmistaudutaan" niin varmasti saadaan kaikki sairaudet resistansseiksi meidän lääkkeille.

Kohta ei olekaan rokotusta joka mihinkään auttaisi..
 
Kiva että uhraat oman lapsesi uskomustesi vuoksi, ettei sitten tulevaisuudessa tule jotain muuttunutta balteeria :D oletko siis tosiaan sitä mieltä, ettei rokotteilla ole saatu tappavia tauteja laantumaan? Ja kyllä, tottakai voi tulla vielä joku johon ei ole lääkettä, mutta näin me ollaan ainakin saatu minimoitua tällaisiin kuolemiset ja muuttuneiden tulo on paljon harvinaisempaa mitä perus tappavien tautien määrä ja niiden aiheuttamat kuolemat. Laske ihan omassa päässäsi näiden määrät. Tovottavasti tulee laki että kaltaistesi lapset huostaanotetaan...
 
Haha. Osuit jokaisessa asiassa väärään.

;)

Kannattaisiko sinun tutkia enennkuin hutkit? :DD
 
vierailija
Minusta vanhemmat eivät saisi päättää rokotetaanko heidän lasta vai ei. Rokotuspakko olisi oltava. Ei näiden rokotusvastaisten lasten suojelemiseksi, vaan muiden lasten suojelemiseksi. On pieniä vauvoja, jotka eivät ole ehtineet vielä saaneet rokotuksia. Maailmassa on kuollut miljoonia ja miljoonia ihmisiä tauteihin, joihin nykyään onneksi on rokotukset keksitty. Ja vain ja ainostaan rokotusten ansiosta nämä tautitapaukset ovat huomattavasti vähentyneet maailmassa. Täytyy vain toivoa, ettei rokottamattomat levitä näitä tauteja uudestaan maailmalle. Rokotusvastaiset vanhemmat myös häikäilemättä käyttävät hyväkseen muiden lapsia. Tämä on törkeää, itsekästä ja surulllista. Eihän tietenkään heidän lapsia tarvitse rokottaa, koska muut lapset on rokotettu. Nämä muut lapset suojaavat myös rokottamattomien lapsia taudeilta. Mutta kuinka kauan.. toivottavasti ei kauaa.

Tieto lisää tuskaa.. Ja niinhän se on, että rokotevastaisilla ei ole tietoa. Eipä heidän siis tarvitse tauteja pelätä. Ettehän myös käytä antibiootteja? Niilläkin lääkefirmat tekevät rahaa...syöpälääkkeet, sydänlääkkeet.. kaikki.. Niillä tehdään voittoa! Rahallista ja maallista.
 
vierailija
Taudit johtuvat paskasta hygienia tiedosta, sekä ovat tulleet aina ennenkin "laivarottien" mukana. ;) Eli nyt mat.... Tai siis... Sekoituksen joukossa :D

Mutta tiesitkös neropatti että on ihmisiä jotka selvisivät näistä kaikista sairauksista huolimatta ja he ovat tietyn geenin kantajia, ja ne suojaavat yhä näitä tänäpäivänä esim rutolta, hiviltä sekä muilta mustansurmankin aikana saatuja sairauksia vastaan ;)

Enemmän ongelma on se että rokotetaan ja korjataan kaikki lääkärillä ja "valmistaudutaan" niin varmasti saadaan kaikki sairaudet resistansseiksi meidän lääkkeille.

Kohta ei olekaan rokotusta joka mihinkään auttaisi..
Kannatatko siis sitä, että evoluutio korjaa heikot pois? Näinhän se on (ilman lääkäreitä ja esim. rokotuksia). Maailman väkiluku romahtaisi hyvinkin alas.
 
vierailija
Taudit johtuvat paskasta hygienia tiedosta, sekä ovat tulleet aina ennenkin "laivarottien" mukana. ;) Eli nyt mat.... Tai siis... Sekoituksen joukossa :D

Mutta tiesitkös neropatti että on ihmisiä jotka selvisivät näistä kaikista sairauksista huolimatta ja he ovat tietyn geenin kantajia, ja ne suojaavat yhä näitä tänäpäivänä esim rutolta, hiviltä sekä muilta mustansurmankin aikana saatuja sairauksia vastaan ;)

Enemmän ongelma on se että rokotetaan ja korjataan kaikki lääkärillä ja "valmistaudutaan" niin varmasti saadaan kaikki sairaudet resistansseiksi meidän lääkkeille.

Kohta ei olekaan rokotusta joka mihinkään auttaisi..
Huono kirjoitustyylisi ja kielioppivirheesi yhdistettynä hymiöihin puhuu paljon puolestasi.
 
vierailija
Lapsia kuolee joka tapauksessa noin 160 joka vuosi, teit mitä teit. Rokottamattajättäminen on pisara meressä, kun ajattelee tätä lukua. Todella moni kuolee tumpeloiden lääkäreiden vuoksi. Vain natsiSuomessa voidaan pohtia sitä, että rokottamattajättämisestä rankaistaisiin.
Aivan. Tuskin yksikään lapsi on Suomessa kuollut koska ei ole saanut jotain rokotetta. Sen sijaan haittavaikutuksia, kuten narkolepsiaa rokotteista saaneita on tuhansia. Lisäksi emme tiedä mitä vaikutuksia milläkin rokotteella on perimään.
 
On kuollut viimekin aikoina mm pieniä vauvoja jotka eivät ole ehtineet saada rokotetta. Kaltaistesi lapset kantavat juuri näitä tappavia bakteereita ja osallistut vauvan murhaan samalla. Kyllähän niitä on vähän, koska kaltaisiasi idioottejakin on onneksi hyvin vähän! Minä miettisin uudestaan uusien rokotteiden kohdalla tottakai, mutta perus jo pitkään käytössä olevat rokotteet pitäisi jokaiselle lapselle laittaa vanhempien vastusteluista huolimatta. Toivottavasti ymmärrätte pysyä kaukana pienistä vauvoista ja julkisista paikoista joista saatte tautiset lapsenne levittämään muinaissairauksia. Mutta hei, onneksi annat luonnonvalinnan viedä lapsesi sekä toisen vauvan, toivottavasti on ylpeä olo. Olet varmaan sitäkin mieltä että jos ketään ei Suomessa rokotettaisiin mihinkään, olisi tällä hetkellä vähemmän kuolleita ja vaurioituneita? :D vahvistapa tämä niin saan hyvät naurut.
 
Yhteistyössä