Murehtija
Olen toivonut meidän perheelle sellaista elämää että eläminen on ok myös lapsen ollessa äidillään. Että voimme luontevasti reissata erilaisilla kokoonpanoilla, myös niin että miehen lapsi on säännöllisesti mukanamme.
Tuntuu että pelkästään yhteisten lasten kanssa reissatessa pitää potea huonoa omaa tuntoa reissuista. Mutta ehdoton meille on, että teemme reissuja myös miehen lapsen ollessa meillä. Tottakai.
Mies miettii että lapsen äiti ajattelee minun haluavan jättää lapsi ulkopuolelle tai vihaavan tätä, jos teemme reissuja myös ilman häntä. Minusta tuntuu tosi surulliselle jos jollekin tulee tällaisia ajatuksia sen takia että teemme jotain myös silloin kun lapsi elää toisaalla, senkin elämän pitäisi olla normaalia ja samat asiat sallittuja. Lapsi on ihana ja välitän kovasti
Olen lapsillekin opettanut että on normaalia että teemme asioita erilaisilla porukoilla, meidän muiden elämä jatkuu myös niillä viikoilla kun yksi lapsi elää äidillään. Nykyään vaan tuntuu että reissu ei ole yhtä normaalia vain yhteisten kanssa, vaikka meille on normaalia että puolet elämästä olemme tällä porukalla. En haluaisi tuntea huonoa omaatuntoa tällaisesta asiasta... yhteisten lasten kanssa reissaaminen käännetään heti yhden lapsen vihaamiseksi ei äitipuolen iloa omien lasten kanssa saa automaattisesti kääntää noin, tosi painostavaa kun iloinen asia saa tuollaisen tumman pilven ylleen. Varsinkin kun en vihaa ketään vaan haluan pystyä tekemään asioita normaalisti kaikkina ajankohtina...
Miten teillä ?
Tuntuu että pelkästään yhteisten lasten kanssa reissatessa pitää potea huonoa omaa tuntoa reissuista. Mutta ehdoton meille on, että teemme reissuja myös miehen lapsen ollessa meillä. Tottakai.
Mies miettii että lapsen äiti ajattelee minun haluavan jättää lapsi ulkopuolelle tai vihaavan tätä, jos teemme reissuja myös ilman häntä. Minusta tuntuu tosi surulliselle jos jollekin tulee tällaisia ajatuksia sen takia että teemme jotain myös silloin kun lapsi elää toisaalla, senkin elämän pitäisi olla normaalia ja samat asiat sallittuja. Lapsi on ihana ja välitän kovasti
Olen lapsillekin opettanut että on normaalia että teemme asioita erilaisilla porukoilla, meidän muiden elämä jatkuu myös niillä viikoilla kun yksi lapsi elää äidillään. Nykyään vaan tuntuu että reissu ei ole yhtä normaalia vain yhteisten kanssa, vaikka meille on normaalia että puolet elämästä olemme tällä porukalla. En haluaisi tuntea huonoa omaatuntoa tällaisesta asiasta... yhteisten lasten kanssa reissaaminen käännetään heti yhden lapsen vihaamiseksi ei äitipuolen iloa omien lasten kanssa saa automaattisesti kääntää noin, tosi painostavaa kun iloinen asia saa tuollaisen tumman pilven ylleen. Varsinkin kun en vihaa ketään vaan haluan pystyä tekemään asioita normaalisti kaikkina ajankohtina...
Miten teillä ?