Sairailta kiristetään (eläkeläisten ja lasten lisäksi)

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
No ovatpas ovelasti onnistuneet toteuttamaan tuon kaikilta pimennossa. Alkaa omassakin päässä hyrräämään kaikenlaiset salaliittoteoriat. Oikeasti välillä tuntuu, että hallitus kehittää kauhean draaman jostain toisarvoisesta asiasta. Sitten kaikki keskittyvät vain siihen, jolloin saavat rauhassa suhmuroida näitä tavallisiin kansalaisiin kohdistuvia kurituksia.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
p@ul@

No niin, mutta kun ei ole kysymys siitä, että olisi kovin salassa, vaan siitä, että ei ne voitot tule terveiden kautta enää. Ihminen on rakentanut nämä systeemit, automaatti toimii ihan itsestään, vuosikausia. Tässä esimerkiksi vaan:
http://vanha.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1364037184/0#0
Suolaton luomuvoi täytyy itse tehdä, jos löytää luomukermaa, jossa ei ole karrageenia. Tai sit ostaa sitä Lidl`n luomuvoita. Eivät kerro kaikille, kun ei se mitenkään riittäisikään. Ei se silti ole salaliittoa;-)
 
o_O Ööööö, okei.
Ehkä kuitenkin tästä maksujen korotuksesta olisi ollut tärkeämpää kertoa ja keskustella kuin luomuvoin saatavuudesta. Indeksin mukainen korotus olisi ollut 1,74, mutta nostavatkin 30 prossalla. Muutos on toteutettu siten, että siihen ei ole voitu miltään taholta vaikuttaa. Kuitenkin vaikutukset esim pientuloisille ja eläkeläisille ovat suuret.
 
On tietenkin, mutta on olemassa vammaistuet yms, joilla pyritään tasoittamaan eroja, vaikka syy vaivaan on rakenteellinen. Esimerkiksi sianlihasta on valtava ylituotanto, mut eipä kaikki halua syödä sitä possua, mistä on naapurissa löydetty aknelääkettä. Onhan sitä ollut siinä jo kauan, mutta sekin on rakenteellista! Ja mikä pahinta, sairaita tulee samasta syystä lisää, koska asioita niitä rakenteita ei voi purkaa. Sellaista tyyppiä ei löydy: poistaa fosfaatit ruoasta esimerkiksi, koska ne estävät ravinteiden imeytymistä. Teollisuus voi imeyttää vettä ym liuoksia tuotteisiin tolkuttomasti! Katso ylearkistosta fosfat i maten, ei tarvi ihmetellä, miksi ihmiset sairastaa. Tulosta kun ei olekaan paraneminen, vaan lisää koepaloja ja tutkimuksia, sillä diagnostiikkakin on tuota suurta businessta.
 
vierailija
No ovatpas ovelasti onnistuneet toteuttamaan tuon kaikilta pimennossa. Alkaa omassakin päässä hyrräämään kaikenlaiset salaliittoteoriat. Oikeasti välillä tuntuu, että hallitus kehittää kauhean draaman jostain toisarvoisesta asiasta. Sitten kaikki keskittyvät vain siihen, jolloin saavat rauhassa suhmuroida näitä tavallisiin kansalaisiin kohdistuvia kurituksia.
Voisin kanssa yhtyä tuohon salaliittoteoriaepäilyyn mutta tosiasia taitaa olla että hallituksemme on niin tyhmä ettei heistä kertakaikkiaan ole tuollaiseen monimutkaisempaan ajatteluun. Näkee joka asiasta etteivät ole ajantasalla yhtään mistään, suunnitelmat muuttuvat joka päivä mutta aivan yhtä pihalla ovat nyt kuin olivat pari kuukautta sitten.
 
Mitkä suunnitelmat?
Edunvalvonnaksi sitä on sanottu niin kauan kuin olen tätä touhua katellut sivusta. Työttömiä kirurgeja ei taida olla siinä jonossa, mistä vasta uutisoitiin, et 5000 korkeakoulutettua on työttömänä. Kirurgit onjaavat päivystyksessä ihmisiä koepaloihin, vaikka syy voi olla ruoassa. Puhdasta matikkaa, hiedän kannalta katsottuna? Huomaa historiikki tuolla...
 
Onhan tuohon jo talouden asiantuntijat kommenteissaan kiinnittäneet huomiota, että yksikään aikaisempi hallitus ei ole ollut yhtä poukkoileva, hötkyilevä ja mieltäön muuttava. Päätöksiä on tehty ilman kunnollista valmistelua, ja sitten niitä joudutaankin perumaan ja muuttamaan.
Yksi päivä puhutaan yhtä, toinen toista. Asiantuntijoiden mielipiteitä ei ole kuunneltu, vaan päätökset tehdään pimennossa omin voimin.
Onko kukaan oikeasti nyt esim kartalla, mitä kaikkia leikkauksia on oikeasti kaavailtu ja mitkä on jo haudattu. Ei varmaan edes Sipilä itse.
 
No ovatpas ovelasti onnistuneet toteuttamaan tuon kaikilta pimennossa. Alkaa omassakin päässä hyrräämään kaikenlaiset salaliittoteoriat. Oikeasti välillä tuntuu, että hallitus kehittää kauhean draaman jostain toisarvoisesta asiasta. Sitten kaikki keskittyvät vain siihen, jolloin saavat rauhassa suhmuroida näitä tavallisiin kansalaisiin kohdistuvia kurituksia.
Eikös silloin viime vuonnakin kun oli tämä tasa-arvoinen avioliittolaki esillä joku päätös tehty samalla tavalla. Oliko se joku lapsilisiin liittyvä vai mikä, en muista.
 
vierailija
Hallituksessa hiljaisuudessa tehty asetus: Sote-maksut nousevat 30 prosenttia
Maanantai 30.11.2015 klo 16.26 (päivitetty 1.12.2015 klo 09.19)

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo sanoo, että maksujen korotus kohdistuu pienituloisiin ja sairaisiin.

Asetuksen mukaan ensi vuoden alusta sosiaali- ja terveyspalvelumaksut ovat 30 prosenttia korkeammat. (TOMI VUOKOLA/AL)
OTA KANTAA
Nostaako sote-maksujen korotus kynnystäsi hakeutua hoitoon?
86%
14%
Ääniä 1301
KESKUSTELE
Nostaako sote-maksujen korotus kynnystäsi hakeutua hoitoon?

Hallitus on päättänyt puolitoista viikkoa sitten asetuksella, että kaikki sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksut nousevat noin 30 prosenttia. Asetus tulee voimaan vuoden 2016 alusta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Ministeriö ei käyttänyt uudistusta asiantuntijoiden lausuntokierroksen kautta tai eduskunnan käsittelyssä. Korotus on tehty asetuksella, eikä se etene normaalin lainsäädäntöprosessin tavoin.

- Maksujen korotukset kohdistuvat juuri pienituloisiin. Tämä entisestään syventää sitä juopaa, joka on niiden välillä, jotka ovat työterveyshuollon piirissä ja niiden, jotka ovat kunnallisen terveydenhuollon piirissä. Vanhuksen, työttömät ja pienituloisten lapset kärsivät tästä, Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo sanoo.

Maksujen korotuksen piiriin kuuluvat muun muassa sairaalan poliklinikan, terveyskeskuksen avohoidon, hammaslääkärin ja vanhusten kotipalveluiden asiakasmaksut.

Hiilamo sanoo, että vaikka hallituksen säästötavoite on ollut tiedossa, on säästöjen toimeenpano mennyt ohi julkisessa keskustelussa. Hänen mielestään se onkin ollut tarkoituksellista, koska näin kurjasta asiasta ei ole haluttu pitää meteliä. Kukaan ei saa päätöksestä poliittisia irtopisteitä.

- Hallitus heittää pallon kunnille. Kunnat joutuvat tekemään ikävän päätöksen siinä, ottavatko ne käyttöön maksukorotuksen vai ei. Pelkona on, että kunnat, joissa on muutenkin huono taloudellinen tilanne, yrittävät kerätä rahaa näillä korotuksilla.

Arvio ylimalkainen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaan palvelujen maksuja tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin ja työeläkeindeksin muutoksen mukaisesti.

Indeksien mukainen muutos olisi nyt 1,74 prosenttia, mutta tämän vuoden asetuksella nostetaankin maksuja noin 30 prosentilla.

Hiilamon mukaan esittelymuistiossa käsitellään "ylimalkaisesti" korotuksen vaikutuksia. Yhtenä vaikutuksena muistiossa sanotaan toimeentulotuen menojen lisääntyminen.

- Vaikutusarvio on muistiossa todella kehno, ottaen huomioon kuinka isosta asiasta on kyse. Pienituloisten ihmisten kannalta iso asia on tehty erittäin pienellä vaikutusarviolla. Tämä on yhden hallitussihteerin tekemä muistio, jossa ihan muutamassa kappaleessa käydään läpi vaikutuksia. Mukana olisi voinut olla myös laskelmia vaikutuksista ja asiantuntijoiden arvioita.

Hiilamo uskoo, että moni joutuu pelkästään tämän maksujen korotuspäätöksen vuoksi turvautumaan toimeentulotukeen.

- Silloinhan menot lasketaan vain eri pussista.

Eriarvoisuus kasvaa

Ylen jutussa professori Pasi Moisio, sanoo, että maksujen korotuksella on kaksi tarkoitusta: kerätään lisämaksuja tuotantokustannuksista ja toisaalta maksut toimivat ohjausmekanismina, jotta asiakkaat käyttäisivät palveluja vain silloin, kun heillä on siihen on tarvetta.

Hiilamo on samaa mieltä ja sanoo, että jo nyt sairaimmat ihmiset käyttävät suhteessa vähiten terveyspalveluja. - Maksukorotusten ohjausvaikutus on täysin päinvastainen, kuin mitä sote-uudistuksessa on ollut tavoitteena.

Sote-uudistuksen idea on se, että julkisen terveydenhuollon avohoito lisääntyisi. Nyt tällä päätöksellä pyritään vähentämään käyttöä.

Hiilamo sanoo, että kun kunnat saavat valita, ottavatko ne maksujen korotuksen käyttöön, myös kuntien välinen eriarvoisuus kasvaa.

Hallituksen rukkaaman sote-uudistuksenkin yhtenä tavoitteena on ollut, että kuntien sote-palvelujen saanti tasa-arvoistuu.
 
vierailija
Muutoksia on tehtävä mutta onko hallitus miettinyt sitä että tällaisten kovien leikkausten ja pientuloisten kurittaminen jatkuva esittäminen vaikuttaa kyseisten ihmisten mielialaan? Minua ainakin masentaa entistä enemmän kun kuulen miten jokaikinen kiristys osuu meidän perheeseen; meillä on työttömyyttä (ei vapaaehtoista tosiaankaan), lapsiperhe, lapsi juuri päiväkoti-ikään tulossa jossa joutuu liian suureen ryhmään, olemme käyttäneet viime aikoina paljon terveyskeskuspalveluja sairastelujen takia, jne. Yritämme nousta suosta mutta pahalta tuntuu että meidän kimpussa ollaan, meidän elämää kurjistamassa entisestään. Se vaikuttaa mielialaan masentavasti ja huomaan että on päiviä kun en halua enää edes lukea uutisia. Työnhaku tökkii kun kaikkialla huudetaan vaan taantumasta ja kurjuudesta. Pitäisi jaksaa olla positiivinen ja yritteliäs, mutta ei tällä raipalla oikein hurraata hihkuta.

Olen tosi pettynyt tähän hallitukseen, odotin persuilta parempaa ja etenkin Sipilä vaikutti järkimieheltä. Nyt sitten hutkitaan ja vasta sitten tutkitaan.
 
p@ul@
Onhan tuohon jo talouden asiantuntijat kommenteissaan kiinnittäneet huomiota, että yksikään aikaisempi hallitus ei ole ollut yhtä poukkoileva, hötkyilevä ja mieltäön muuttava. Päätöksiä on tehty ilman kunnollista valmistelua, ja sitten niitä joudutaankin perumaan ja muuttamaan.
Yksi päivä puhutaan yhtä, toinen toista. Asiantuntijoiden mielipiteitä ei ole kuunneltu, vaan päätökset tehdään pimennossa omin voimin.
Onko kukaan oikeasti nyt esim kartalla, mitä kaikkia leikkauksia on oikeasti kaavailtu ja mitkä on jo haudattu. Ei varmaan edes Sipilä itse.
Ei ne aina tiedä olevansa sätkyukkoja... tulee mieleen Tuomari Nurmion hyvä sanoitus!
Itse täytyy ottaa asioista seltvää ja olla hiljaa, kun jotakin tajuaa.
On muuten taivaallisen hyvä herkku tässä. iirehdin nyt kauppiaan luo, jos hän tilaisi sitä mullekin lisää, saan antaa joululahjaksi muillekin. Mun inkiväärit kasvaa ruukussa ja nyt tiedän, mitä niistä teen. En tiedä, milloin sato täytyy korjata, mutta hyvin kasvaa ja tiedän, ettei ole myrkytetty missään vaheessa. Tällaista Sushi Gingeriä ostin syksyllä jostakin, vaikka en sushia ikinä syökään. Onhan sääli, et tavallinen ihminen joutuu sietämään pottuja, mistä tervekin sairastuu helposti. Soisin toki muillekin oman kellarin ja ne luomuperunat ym. Kanoja jos laitan, loppuu kaupasta luomumunat - ja ihan varmasti meidän takia siinä kaupassa:)
 
p@ul@
p@ul@
Voisin kanssa yhtyä tuohon salaliittoteoriaepäilyyn mutta tosiasia taitaa olla että hallituksemme on niin tyhmä ettei heistä kertakaikkiaan ole tuollaiseen monimutkaisempaan ajatteluun. Näkee joka asiasta etteivät ole ajantasalla yhtään mistään, suunnitelmat muuttuvat joka päivä mutta aivan yhtä pihalla ovat nyt kuin olivat pari kuukautta sitten.
Eihän tämä ole monimutkaista, vaan yksinkertaista ja vieläpä päivänselvää---, esimerkiksi tuolla vesistöksi ei lueta edes lähdevettä:
https://marjaosaamiskeskusblogi.files.wordpress.com/2015/02/2_laitinen_ymparistoriskit_kooste.pdf
"Vesistöllä tarkoitetaan: ‒ Järveä, lampea, jokea, puroa ja muuta luonnollista vesialuetta ‒ Tekojärveä, kanavaa ja muuta vastaavaa keinotekoista vesialuetta ‒ Vesistönä ei pidetä noroa, ojaa ja lähdettä"

Järkyttävää!
 
paula pitää pinnalla
Niin, varastot on saatava myytyä keinolla millä hyvänsä, kun niiden hävittäminen tulis maksamaan liikaa? Mut niitä aineita oli monta erilaista, eikä enää ketään kiinnosta, MIKSI niitä myydään. Systeemi on automatisoitu niin, et eivät taida kaikki itsekään huomata? No, voihan siellä olla robottejakin asialla, silloin ei voikaan :-D
 
lopputulee
On huomattu. Olen syrjäseudulla asuva sairas.

Omalla paikkakunnalla ei tarvitsemaani hoitoa järjesty, joten se on haettava naapurikunnan puolelta. Vuoden vaihteessa huomioin, että
*Kelan maksamien matkakorvauksien omavastuuosuutta on korotettu selvästi
*Reseptilääkkeiden omavastuu on noussut
*Sairauspäivärahan verotus on kiristynyt
*Poliklinikkamaksu on noussut

Ei minulla ole enää varaa sairastaa. Taidan kuolla pois.
 
vierailija
No ovatpas ovelasti onnistuneet toteuttamaan tuon kaikilta pimennossa. Alkaa omassakin päässä hyrräämään kaikenlaiset salaliittoteoriat. Oikeasti välillä tuntuu, että hallitus kehittää kauhean draaman jostain toisarvoisesta asiasta. Sitten kaikki keskittyvät vain siihen, jolloin saavat rauhassa suhmuroida näitä tavallisiin kansalaisiin kohdistuvia kurituksia.
 
vierailija
Niin, varastot on saatava myytyä keinolla millä hyvänsä, kun niiden hävittäminen tulis maksamaan liikaa? Mut niitä aineita oli monta erilaista, eikä enää ketään kiinnosta, MIKSI niitä myydään. Systeemi on automatisoitu niin, et eivät taida kaikki itsekään huomata? No, voihan siellä olla robottejakin asialla, silloin ei voikaan :-D
Tietääkö kukaan minkälainen terveystarkastus on? Kuuluuko siihen joku vitamiinivalmiste, jossa on natriumlauryylisulfaattia - esim rautatabletti? Tulee lisääntymään ne vaivat, jos on. Neuvoloissahan sitä on ainakin jaettu odottaville äideille...?
 
vierailija
On huomattu. Olen syrjäseudulla asuva sairas.

Omalla paikkakunnalla ei tarvitsemaani hoitoa järjesty, joten se on haettava naapurikunnan puolelta. Vuoden vaihteessa huomioin, että
*Kelan maksamien matkakorvauksien omavastuuosuutta on korotettu selvästi
*Reseptilääkkeiden omavastuu on noussut
*Sairauspäivärahan verotus on kiristynyt
*Poliklinikkamaksu on noussut

Ei minulla ole enää varaa sairastaa. Taidan kuolla pois.
Höpsistä! Mitä lääkettä ilman et voi olla ollenkaan?
Mieheni mummo eli 14 vuotta vielä sen jälkeen, kun kaikki lääkkeet otettiin pois terveyskeskuksessa. Fyysinen kunto oli hyvä, mut ei minkäänlaista muistia, kun lääkäri lopetti kerralla verenpainelääkkeet. Älä siis ainakaan niitä lopeta omin päin- silloin sen mokan teki lääkäri. Olin paikalla, siksi tiedän. Mutta katso, 103 vuotiaan blogissa:
http://www.123minsida.se/Bojan/99578350
 
Yhteistyössä