Seksuaaliset ahdistelut kasvoivat viime vuodesta 500 prosenttia

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Seksuaaliset ahdistelut kasvoivat viime vuodesta 500 prosenttia

Näitä lukuja on turha enää hyssytellä. Ne ovat äärimmäisen hälyttäviä ja niiden taustalla olevaan ilmiöön on puututtava välittömästi. On myös selvä tilastollinen tosiasia, että tietyistä maista tulleet ovat räikeästi yliedustettuna kyseisissä rikostilastoissa.
28.10.2016 17:59, 2447 lukukertaa



Suomenuutiset.fi uutisoi Perussuomalaistan kansanedustajan Jani Mäkelänkimpaantuneen laittomien maahantunkeutujien tekemiin seksuaalirikoksiin.

Aiheesta kirjallisen kysymyksen jättänyt Mäkelä tiedustelee, mihin toimiin hallitus on ryhtynyt ja aikoo ryhtyä turvatakseen poliisin riittävät mahdollisuudet estää ja selvittää maahantunkeutujien seksuaalirikoksia.


Jani Mäkelä.

Äskettäin julkaistut poliisin tilastot vuoden 2016 tammi-syyskuun välisen ajan rikosmääristä, erityisesti ulkomaalaistaustaisten osalta, ovat pelottavaa luettavaa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.

Mäkelä sanoo:

“Ulkomaan kansalaisten tekemät seksuaaliset ahdistelut kasvoivat viime vuodesta yli 500 prosenttia. Raiskausrikosten kohdalla kasvua oli samana aikana noin 60 prosenttia.”

“Näitä lukuja on turha enää hyssytellä. Ne ovat äärimmäisen hälyttäviä ja niiden taustalla olevaan ilmiöön on puututtava välittömästi. On myös selvä tilastollinen tosiasia, että tietyistä maista tulleet ovat räikeästi yliedustettuna kyseisissä rikostilastoissa.”

“Kulttuuriset tekijät tai olosuhteet eivät koskaan voi selittää tekoa, jolla tuhotaan uhrin elämä. Meidän on varmistettava, että poliisilla on mahdollisimman hyvät välineet sekä estää että selvittää tällaisia rikoksia.”

Mäkelä kysyy:

“Millaisia toimia maahanmuuttopolitiikan tiukentamisen suhteen nämä rikostilastot aiheuttavat?”

Lähde: suomenuutiset.fi

Aiheeseen liittyen:


T3/MV
toimitus3mv@gmail.com
 
vierailija
Hallitusta kiinnostaa saada vain lisää raiskaajaterroristeja Suomeen.

Mihin unohtui KANSANedustaminen? Päättäjämme edustavat nykyään ihan jotain muuta kansaa kuin suomalaisia.
 

Yhteistyössä