Synnytyksen jälkeinen masennus?

Hei!

Olen kolmen pienen lapsen äiti (vanhin pian 4v, nuorin 4kk) ja vauva-arki on sujunut hyvin siihen asti, kun vauva täytti 3kk. Siihen asti hän nukkui hyvin ja ei muutenkaan ollut suurempia ongelmia. Sen jälkeen hän on nukkunut päiväunia huonosti (noin kolme kertaa 30min koko päivässä). Tosin öisin nukkuu 12h kahdella herätyksellä, joten jaksaa hyvin

Oma mielialani lähti laskusuuntaan silloin kuukausi sitten, ei mitenkään radikaalisti, mutta pikkuhiljaa. Lasten kanssa on ihana olla ja ulkoillaan päivittäin, käytän vanhinta kerhossa ja kerran viikossa isommat harrastuksessa. Vastaan vauvan tarpeisiin ja isompien kanssa leikin, luen ja laulan. Laitan ruoat, vaikka en aina jaksaisi ja teen muutenkin "pakolliset hommat". Mutta nykyään en jaksa enää kovin hyvin muita juttuja, kuten sänkyjen petaamista ja siivoamista. Perussiistiä meillä toki on, kun mies siivoaa viikonloppuisin yhdessä kanssani eikä muutenkaan mitään kovin hälyyttävää ole. Vielä.

Huomaan kuitenkin, että ärsyynnyn helpommin ja saatan joskus tiuskia lapsille. Koen olevani väsynyt, mutta valvon puoleen yöhön, että minulle jäisi edes illalla vähän omaa aikaa. Syön ylenmäärin eikä painoni putoa (mistä syystä sekin ärsyttää). Mies on töissä kaukana ja työpäivät matkoineen kestävät 11h, joten mieskin on väsynyt. Kahtena iltana viikossa mies käy kotona syömässä, jonka jälkeen menee harrastamaan. Minä käyn harrastamassa yhtenä iltana viikossa. Viikonloppuisin mies ei ole koskaan koko päivää kotona, mutta ottaa usein isommista lapsista ainakin toisen mukaansa.

Ystäviä minulla ei täällä ole, sellaisia joita näkisin ilman lapsia. Kaksivuotiaalla on paha tahtoikä. Pyytämällä anoppi vahtii lapsia, mutta kylässä ei käy, vaan lapset on vietävä hänelle.

Tarvitseeko minun vielä olla huolissani? Onko tämä vain väsymystä vai masennusta? Usein odotan iltaa ja omaa aikaa, mutta jaksan kyllä hoitaa lapset hyvin päivällä. Onko kokemuksia? Apuja?

 

Eikö kellään ois kokemuksia tai mielipiteitä?

 

Se että tunnistat oman olotilasi on jo iso plussa. Se saa sinut toimimaan tietyllä tavalla ja auttaa arjessa eteenpäin. Synnytyksen jälkeisestä babybluesista tai jopa masennuksesta kannattaa sanoa ääneen. Sano siitä neuvolassa, että olet allapäin. Sen pitäisi laittaa pyöriä pyörimään. Jos se ei silti niin tee, niin käväise lääkärissä. Kerro tilanne ja kysy että miten lääkäri voisi auttaa. Ei sinua viedä mihinkään suljetulle ei tarvitse jännittää. Mutta asiaan pitää saada apua.

 

Näille vastaavanlaisille tarinoille tuntuu olevan aina kaksi yhtymäkohtaa: Masentunut äiti hoitaa kotia ja lapsia robottimaisesti koska, kohta kaksi on mies joka on itsekäs paskiainen. Miehen on niin helppo lymyillä työpaikkansa takana. Onhan se kamalan tärkeää tuoda raha kotiin ja olla sitten väsynyt. Onhan se muija kuitenkin kotona kaiken aikaa. Äidillä ei ole oikeus olla väsynyt varsinkaan kun se muksujen hoito jatkuu yöhön asti ja unetkin monesti katkonaiset.

Tilasi on normaali tuossa tilanteessa. Kuka tahansa masentuu kun joutuu yksin katsomaan lapsia ja vastaanottaa puolison selitykset väsymyksestä. Harrastamiseen näyttää herralla olevan kuitenkin aikaa.

En lainkaan ihmettele että syntyvyys maassamme laskee. Missä ovat aikuiseksi kasvaneet isät? Lasten saaminen on aina luopumista muusta, isällekin.

Huoli pois. Mitä tunnet on ihan normaalia.

 

Näille vastaavanlaisille tarinoille tuntuu olevan aina kaksi yhtymäkohtaa: Masentunut äiti hoitaa kotia ja lapsia robottimaisesti koska, kohta kaksi on mies joka on itsekäs paskiainen. Miehen on niin helppo lymyillä työpaikkansa takana. Onhan se kamalan tärkeää tuoda raha kotiin...

Joo jätä se mies ja sen rahat! Jätä se sika!

 

Vieläkös se Äimä ry. toimii? Otahan selvää ja etsi vertaistukea. Jotenlkin sun on myös saatava lastan isä tajuamaan, ettei hän voi mennä viilettää ja jättää lapset hoitamatta. Kysy mieheltäsi, olisiko hänestä ok, jos sinäkin harrastaisit kahtena iltana viikossa. Toinen vaihtoehto on, että tosiaankin "harrastat" niin eli laita itsesi valmiiksi ja huuda ovelta heipat. Sitten vaan menet. - Voit mennä ihan vaan ulkoilemaankin. Ala hoitaa itseäsi ja pidä puolesi siinä liitossasi, koska ei sitä kukaan sinun puolestasi tee. - Älä välitä, vaikka tämä palsta on nuiva, se nyt vaan on.

 

Heippa!
Luettelit melko pitkän listan siitä mitä teet. Perheesi hyvinvoinnin eteen. Itseäsi et juurikaan vaikuta huoltavan, joka valitettavasti on se tärkein. Valitettavasti siksi, että se on myös helpoin jättää viimeiseksi tarpeiden täyttämisessä. Kuka huolehtii sinusta? Mikä on sinusta mukavin puuha (ilman lapsia ja miestä), miten viihdyt itseksesi? Jos petien petaus ja siivous on jäänyt vähemmälle tai ei kiinnosta, anna sen olla niin. Älä vaadi itseltäsi jatkuvaa suorittamista. On hyvä huomata oma väsymyksensä ja tuolla määrällä se olisi enemmän epäilyttävää jos ei missään tuntuisi. Mutta, huolehdi omista tarpeistasi. Lapsesi sitä tuskin ehdottaa ja miehesi on tilanteeseensa vallan tyytyväinen. Näin ainakin usein on, ettei mies valittele arjen raskautta (perheessä jossa on toinen osapuoli häärimässä).

On hyvä muistaa myös että olotila vaihtelee muutoinkin kuin masennuksen vuoksi. Ihminen on sinnikäs tapaus, jonka pitää vain hoksata kun on aika hengähtää.

Itsellä VAIN yksi 5v poika ja välillä oli sellainen olo etten osannut huolehtia omista tarpeista kuin vasta nyt. Olisi pitänyt avata suu aiemmin. Sitä piti ja pitää vain harjoitella

 

Jotenkin sun tulisi opetella huomioimaan omat tarpeesi. Luet laulat ja viihdytät lapsia, eivätkö he tee mitään sinun hyväksesi? Lapset voisivat vetäistä peittonsa suoriksi, ei niitä sänkyjä sen kummemmin tarvitse pedata. Tuosta he vain kasvavat ja kannattaa totuttaa heitä osallistumaan tosi paljon kodin yhteisiin puuhiin. Mitenkä se aikuinen mies muka tarvitsee apulaista viikkosiivoukseen, ei mitenkään, delegoi.

 

Kerrot, että lasten isä käy kaksi kertaa viikossa kotona syömässä. Miten mies valmistelee nuo perheateriat?

 

Ap täällä

Niin siis omasta jaksamisesta. Otan oman aikani iltaisin kun lapset nukkuvat. Kerran viikossa olen koko illan pois kotoa harrastuksessani. Saan viikonloppuisin nukkua toisena aamuna pitkään. Ei mies niitä ruokia tee, mutta huolehtii keittiön siivoamisesta. Haluaisin kyllä lenkkeillä, mutta se ei oikein onnistu vielä kun alavatsa ja polvi kipuilevat. Mutta iltaisin en tee muuta kuin omia juttujani klo.21 jälkeen, tarvitsen omaa aikaani.

Ja en usko, että mies mitenkään piiloutuisi työnsä taakse. Uskon kyllä, että kun työmatka on yhteen suuntaan 1,5h omalla autolla, niin väsyttää ja tarvitseekin siksi harrastuksiaan työnsä vastapainoksi.

 

Minusta tuo ei käy yksiin, että kun työmatka on raskas, lasten isä huitelee harrastuksissaan jaksaakseen. Minusta hän voisi köllötellä kotona ja leväten ladata akkuja. Kun ne lapset on hankittu, ne on olemassa ja niitä nyt vaan pitää hoitaa. Vieläkin ap. jatkat omalla linjallasi, jonka jo olet kertonut uuvuttavan sinua. Olette kuin kaksi aikuista sinkkua, joilla ei ole juuri tekemistä keskenään - mutta kun teillä on nyt perhe, niin teidän pitää muuttua. Voi olla että olet uupunut sekä henkisesti että fyysisesti. Haetko ruoasta lohtua, kun et saa sitä perheenisältä. Entäs iltaisin, kun lapset nukkuvat, köllöttelettekö sängyssä, relaatteko.

 

Mitäs varten kolmen lapsen isä ei ruokaa tee? Aluksi tehköön vaikka yhtenä päivänä, vaikka viikonloppuna, kun käy ruokaostoksilla.

 

Minusta kuulostaa ihan peruspikkulapsiarjelta. Miehen kanssa kannattaa keskustella tasapuolisuudesta.

Mutta ihan oikeasti, jos tekee kolme lasta noin pienillä ikäeroilla, pitää osata varautua siihen ettei elämä ole koko ajan kivaa. Se voi olla rankkaa ja todella väsyttävää. Ja sinun muksut on terveitä ja nukkuvat. Kaikilla ei ole niin. Yksistään jo huonosti yöt nukkuva vauva voi viedä voimat äärimmilleen.

 

Ensin yrität pärjäillä ja tosiaan hoidat mahdollista masennusta ja uupumusta, vaikka sitten pienin muutoksin. Sitten alat miettiä omaa uraasi. Onko koulutus olemassa, tarvitsetko lisäkoulutusta ennen kuin aloitat työt.

 

Ensin yrität pärjäillä ja tosiaan hoidat mahdollista masennusta ja uupumusta...

Juuri näin älä toimi. Älä jää "pärjäilemään" vaan kysy apua.

 

Ap taas

Tiedän kyllä, että arki ei aina ole ruusuilla tanssimista ja tiesin kyllä mihin alan, kun lapset hankin. Ensimmäinen lapseni oli tosi hankala vauva ja toinen vähän helpompi. Kolmas on ollut helpoin. Enkä mieti jaksamistani lasten kanssa, jaksan heidän kanssaan kyllä olla ja heidät hoitaa. He ovat aurinkoni <3

Se on totta, että yhteistä aikaa ei minulla ja miehellä oikeastaan ole kahden kesken. Nyt olemme alkaneet käydä noin kerran viikossa yhdessä saunassa, se on hyvä alku Mutta tosiaan voi olla, että ruoka korvaa mulle läheisyyden. Mies lupaa, että lähdetään yhdessä johonkin, muttei koskaan mennä kun aina on jotain muuta. Mulla ei ole sukulaisia täällä, joten olisi kiva jos mies kysyisi hoitopaikan muksuille ja veisi minut vaikka syömään. Kysyinkin mieheltä, että häpeääkö minua, kun ei koskaan vie mihinkään, mutta ei kuulemma ole kyse siitä. Tuosta parisuhdeajasta nipistäminen onkin kaikken helpointa ja se on vähän huono juttu. Minä kaipaisin yhteistä aikaa miehen kanssa.

Silloin kun mies on kotona, niin ei kyllä makaile sohvalla, vaan ihan oikeasti tekee kotihommia. Joskus vaan toivon, että olisi enemmän kotona. Sanoin hänelle, että hänen on helppo olla hyvä isä, jos näkee lapsia kaksi tuntia päivässä. Kyllä sen ajan jaksaa kuka tahansa hermostumatta ja pingottamatta.

 

ADJEKTIIVI, eli se vastaa kysymykseen millainen. Tässä tapauksessa se vastaa masennusta koskien, että synnytyksenjälkeinen. Jep!

 

Ap jatkaa vielä

Työpaikka minulla on ja ehdinkin olla töissä hetken toisen ja kolmannen lapsen välissä. Nautin työstäni, mutta silloinkin olin todella väsynyt, kun kesti jonkun aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen työ- ja perhe-elämän yhteen sovittamisesta.

Se mitä jäin miettimään, on se, että onko tämä alkava masennus vai ihan vain väsymystä. Toiseen tarvitsisi varmaan ulkopuolista apua ja toisesta selviäisi ihan lepäämällä, kun sukulaiset auttaisivat. Olen yrittänyt olla kaatamatta väsymystäni lasteni päälle, mutta kyllä he joskus joutuvat kysymään, miksi äitiä itkettää. Vastaan, että olen väsynyt, mutta se ei ole yhtään heidän vikansa, vaan nimenomaan äiti on onnellinen, kun on saanut noin hienoja lapsia

 

Mun mielestä sun olotila kuulostaa melko normaalilta kotona olevan pienten lasten äidin olotilalta. Mä ainakin tunnistan monta asiaa itsessäni ja tiedän syyn olevan se, että joku tarvitsee minua koko ajan 24/7 ja tauon saan vain lähtemällä pois kotoa. Ja yleensä se kotoa poislähteminen ei ole niin rentouttavaa kuin se, että saisi viettää päivän yksin kotona.

Mä olen ainakin keskittynyt siihen etten pura ärtyneisyyttä lapsiini ja teen säännöllisesti asioita joista tykkään. Meillä mies tosin on kotona kaiken kolmivuorotyöltä liikenevän ajan, että tilanne on siinä mielessä erilainen. Mutta en ole ajatellut olevani pätkääkään masentunut, koska nautin kuitenkin tosi monista asioista ja ajattelen positiivisesti.

Mä ainakin huomaan, että oma olotila helpottaa koko ajan kun lapset kasvaa ja viihtyvät jo pieniä hetkiä muuallakin kuin äidin kimpussa

 

Ap vastaa edelliselle

Kiitos kommentistasi, oli lohduttavaa kuulla, että ajattelet tämän olevan normaalia! Kun minäkin olen pääasiassa positiivinen ja nautin monista asioista, niin ehkä tämä on minullakin vain joku rankempi vaihe. Olen tietysti aiemmin tottunut siihen, että koti kestää kunnossa jne. joten voihan sekin olla stressaava tekijä, kun huomaa ettei oma aika ja jaksaminen enää riitäkään kaikkeen.

Mieheni on luonteeltaan vähän sellainen, että tarvitsee paljon omaa aikaa ja siksi olenkin suostunut siihen, että harrastaa. Hän on paljon paremmalla tuulella sen ajan, kun on kotona, kun saa välillä tehdä omia juttujaan.

Ja tosiaan tuo kotoa lähteminen!! Mies aina hokee minulle, että lähde johonkin, niin saat olla oikeasti rauhassa. Mutta on eri asia nauttia kuntosalilla käymisestä, jonne tulee lähdettyä joka tapauksessa pois kotoa, kuin ompelemisesta, jota olisi kiva tehdä kotona. Mihin minä sen ompelukoneeni kanssa lähtisin, kirjastoonko?? Eikä se sitten enää ole rentouttavaa, jos menee anoppilaan tai langon luokse ompelemaan...

 

Jatkoa...

Ja sitten jos lähtee "vain johonkin" pois kotoa, niin minä päädyn ostamaan lapsille toppavaatteita tms. kun "olen nyt joka tapauksessa täällä kylällä". Tämä on niin pieni kylä, että kahvilat jne. sulkeutuvat viideltä, ainoastaan marketit ovat auki iltaan asti ja niissä kun pyörii, niin kuitenkin ostaa jotai hyödyllistä, kun kerta kuitenkin on siellä käymässä. Ristiriitaista.

 

Vielä jäi yksi huomio, mikä kuormittaa minua. Silloinkin kun mies on kotona, niin lapsilla on hänen kanssaan kivaa ja kun tulee jotain ikäviä tunteita (esim. mies komentaa lasta), niin lapset juoksevat minun luokseni ja mun tarvii joka kerta olla se, joka jaksaa kantaa ne lapsen ikävimmät tunteet. Toisaalta on ihanaa, että luottavat ja turvaavat minuun, toisaalta toivoisin, että mies (joka on tuon tunteen "aiheuttanut"), myös ottaisi tunteen vastaan ja auttaisi lapsen yli siitä. Ei siis tarvitse olla mitään kovin suurta, ihan vain että vaikka legot pois ja iltapalalle ja jos lapset eivät tahdo, niin mies sanoo, että nyt siivotaan jäljet ja sitten syödään, niin väsyneenä kyllä usein tulee jommalta kummalta isommalta itku, kun iskä käskee... Sitten kun tulevat luokseni itkien ja minä sanon, että sinua varmasti harmittaa, kun haluaisit vielä leikkiä, mutta nyt täytyy siivota, että päästään syömään ja nukkumaan, niin menevät sitten kuitenkin.

 

Jatkoa...

Ja sitten jos lähtee "vain johonkin" pois kotoa, niin minä päädyn ostamaan lapsille toppavaatteita tms. kun "olen nyt joka tapauksessa täällä kylällä". Tämä on niin pieni kylä, että kahvilat jne. sulkeutuvat viideltä, ainoastaan marketit ovat auki iltaan asti ja niissä kun pyörii, niin kuitenkin ostaa jotai hyödyllistä, kun kerta kuitenkin on siellä käymässä. Ristiriitaista.

Ihan kuin minä. Minusta kuulostat väsyneeltä, et masentuneelta. Sinun (minun ja kaikkien äitien) pitäisi keksiä se oma juttu minkä tekemisestä nauttii ja saa iloa. Monelta se puuttuu kun elämä on tässä vaiheessa suorittamista. Miehet on paaaljon parempia pitämään näistä asioista kiinni. Valitettavan usein vaimon jaksamisen kustannuksella.

 

Minä käyn kerran kuukaudessa terapeutilla. On todella hyvä ja tuo ainakin mulle äkkiä tuloksia suhteessa käyntikertoihin. Kannattaa panostaa itseensä.

 

Vielä jäi yksi huomio, mikä kuormittaa minua. Silloinkin kun mies on kotona, niin lapsilla on hänen kanssaan kivaa ja kun tulee jotain ikäviä tunteita (esim. mies komentaa lasta), niin lapset juoksevat minun luokseni ja mun tarvii joka kerta olla se, joka jaksaa kantaa ne lapsen ikävimmät tunteet. Toisaalta on ihanaa, että luottavat ja turvaavat minuun, toisaalta toivoisin, että mies (joka on tuon tunteen "aiheuttanut"), myös ottaisi tunteen vastaan ja auttaisi lapsen yli siitä. Ei siis tarvitse olla mitään kovin suurta, ihan vain että vaikka legot pois ja iltapalalle ja jos lapset eivät tahdo, niin mies sanoo, että nyt siivotaan jäljet ja sitten syödään, niin väsyneenä kyllä usein tulee jommalta kummalta isommalta itku, kun iskä käskee... Sitten kun tulevat luokseni itkien ja minä sanon, että sinua varmasti harmittaa, kun haluaisit vielä leikkiä, mutta nyt täytyy siivota, että päästään syömään ja nukkumaan, niin menevät sitten kuitenkin.

Öh, miksi lapset tulevat sinun luoksesi? Miksi et heti siirry fyysisesti miehesi lähelle ja ole hiljaa. Anna niiden lasten oppia, että joskus pitää totella, aina ei voi saada kaikki mulle heti just nyt. Mies tavallaan vaikuttaa kelpo isältä ja mieheltä. Tue miestä isän roolissa!