tehdäkkö abortti vai ei?

Mää oon ihan hukassa mitä tehdä nyt. Eli tilanne on se, että meillä on kolme lasta (6v,5v ja 2v) ja ajatus on ollut että nää lapset on tässä. Nyt huomasin joku aika sitten että mun menkat on myöhässä viikon ja kauhuks testi näytti kahta viivaa (niin ja ehkäsy on ollut käytössä joten tää tuli niin puun takaa etten olis ikinä uskonu, käytössä ollut kumi ja kumpikaan meistä ei oo missään vaiheessa huomannu et se olis menny rikki). Ensimmäinen reaktio oli mulla sekä miehellä että abortti. Mies on siis aivan ehdottoman varma ettei missään tapauksessa halua pitää tätä lasta ja mulla on alkanu nyt sitten epäilyttää, neuvolassa kävin puhumassa abortista ja täyteltiin papereita ja tänään käyty verikokeessa, maanantaille on sitten varsinainen lääkäri ja nyt mulla on tosi, siis tosi epävarma olo abortista, en tiedä miten ikinä pystyisin tekeen sitä, miten voin ottaa sen pillerin jonka jälkeen tiedän ettei oo enää paluuta. Mies painostaa siihen ja alkuun uhkaili erolla, nyt sanoo että katotaan mitä tapahtuu mutta todennäkösesti ahdistuu niin paljon että haluaa eron mutta että päätös on mun. Mua ahdistaa ihan hirveesti, en tiedä mitä haluan, en halua aborttia mutta en halua erotakaan ja viedä lapsilta isää. Miten tälläsessä pystyy tietään mitä tehdä, ajattelenko miehen parasta ja teen abortin vai oonko itsekäs ja en tee?!Mikään vaihtoehto ei tunnu hyvältä, auttakaa mua selvittään päätäni. Mun mielestä miehellä on myös oikeus vaikuttaa näin isoon asiaan, mutta jos molemmat on erimieltä niin miten sen päätöksen voi tehdä.

 

Vaikea paikka tosiaan.
Jos mies lähtee niin pärjäätkö lasten kanssa? Miten jaksatte nyt? Miten pärjäätte taloudellisesti?
Jos teet abortin niin kestätkö henkisesti vai jääkö asia kalvamaan loppuelämäksi?

Ja ei nyt voinu teille kummallekkaan olla yllätys että seksiä harrastaessa saattaa raskaus saada alkunsa, vaikka olisikin ehkäisy käytössä varsinkin kun kumi ei nyt ole mikään kaikista tehokkain ehkäisykeino. Jatkossa kannattanee ainakin miehen hakeutua sterilisaatioon.

 

Jos mies haluaa eron, lapsi on vain tekosyy siihen. Eli vaikka surmaisit lapsen, mies lähtisi siitä huolimatta pian.

Anna lapsellesi mahdollisuus elämään. Olet elämän puolella, et halua tehdä pahaa lapsellesi ja se on oikein. Näin äidit toimivat, kun vaistot ovat terveet. Ei ole syntymättömän lapsesi vika, jos hänen isänsä on vastuuton. Yhtä hyvin voisit kysyä mieheltäsi, että jos tämä ei halua enää lisää lapsia, niin pitäisikö sitten tappaa joku jo syntyneistä syntymättömän sijaan? -huomaatko miten absurdi kysymys on, pitäisikö syntymättömästä päästä eroon vain siksi että mies ei halua enää lapsia. Ei ole syntymättömän vika myöskään ehkäisyn pettäminen. Jos lapselta kysyttäisiin, hän kyllä haluaisi syntyä. Tietenkin. Jokainen elämä on tärkeä ja arvokas. Lapsi on jo olemassa. Adoptio on erinomainen vaihtoehto, jos itse ei lasta voi tai halua pitää.

 

älä tee. Mietit koko loppuelämän millainen se lapsi olisi ollut. Mies ei mihinkään lähde jos sinua ja perhettään rakastaa. Se olet sinä joka sen abortin joutuu tekemään ei mies.

 

Vaikea paikka tosiaan.
Jos mies lähtee niin pärjäätkö lasten kanssa? Miten jaksatte nyt? Miten pärjäätte taloudellisesti?
Jos teet abortin niin kestätkö henkisesti vai jääkö asia kalvamaan loppuelämäksi?

Ja ei nyt voinu teille kummallekkaan olla yllätys että seksiä harrastaessa saattaa raskaus saada alkunsa, vaikka olisikin ehkäisy käytössä varsinkin kun kumi ei nyt ole mikään kaikista tehokkain ehkäisykeino. Jatkossa kannattanee ainakin miehen hakeutua sterilisaatioon.

Tällä hetkellä meillä on lasten kans helppoo, pieninkin nukkunu viimesen vuoden jo pääasiassa heräilemättä, on ollut helppo tapaus. En oo itseasiassa kokenu missään vaiheessa että olisin väsyny vaikka kaks ensimmäistä synty aika pienellä ikäerolla. Miehen ei oo tarvinnu koskaan valvoo lasten kanssa tms. Taloudellinen tilanne tietty voi muuttua aina ja sehän kans huolestuttaa että miten tulevaisuudessa mies kun on yrittäjä niin koskaan ei voi taata että tuleeko huonot ajat, tähän mennessä ei oo raha-ongelmia ollut. Asunto meillä on iso lähemmäs 200 neliöö, että sitä ei tarvis lähtee vaihtamaan. Mutta se ongelma on se ettei mies halua, ei vaan enää halua sitä vauva-aikaa ja näkee sen niin että jos tulee uus lapsi niin se on este reissaamiselle (joka kesä suomessa ollaan kierrelty), mies haluaa viettää vapaa-aikaa yhdessä mun kans ja kokee että lapsi on este sille kun on niin kiinni mussa sitten alkuajan. Näkee että uudesta vauvasta on vaan vaivaa eikä halua sitä. On sanonut myös ettei pystyis edes koskeen "siihen" kun ei sitä halua, eli on varmasti kyllä ihan tosissaan kun sanoo että ero saattaa tulla, eikai kukaan muuten niin pystyis sanomaan. Meillä ei suhteessa oo tätä ennen ollu mitään ongelmia tai mitään mikä selittäis tälläsen (tai ainakaan mää en oo sitten tietonen siitä). Ja mää en odotakaan, että tarvis mielipidettään muuttaa mutta oon mää aika järkyttyny siitä, että on valmis (tai ainakin uhkailee) eroamaan jos en tee aborttia, varsinkin kun oon sanonu joskus että aborttia en pystyis ikinä tekemään.

Mies suostuu nyt vasektomiaan (tai ainakin niin puhu), aikasemmin ei oo siihen suostunut missään tapauksessa (mulle ei sovi hormonaalinen ehkäsy ja niitä on kokeiltu useempia).

 

Ymmärrän tuskasi ja paineen tehdä miehellesi mieluisia ratkaisuja. Oma kokemukseni on ettei koskaan kannata tehdä omaa sisäistä ääntään vastaan muita miellyttääkseen. Itse olen eräässä toisessa suuressa asiassa tehnyt sisäistä ääntäni vastaan puolisolleni mieliksi. Ajan kuluessa huomasin että tuo ratkaisu kääntyi kuitenkin parisuhdettamme vastaan isoksi haavaksi välillemme. Tuo ratkaisu kummittelee välillämme edelleen. Toisaalta olen pohtinut että tuo tilanne missä puolisoni painosti minua niin rajusti kertoi parisuhteemme silloisesta tilasta. Jos olisin pitänyt pintani olisivat nuo parisuhteemme vaikeudet nousseet aiemmin käsittelyyn ja ratkenneet aiemmin.
Jos miehesi päättää jättää lapsensa (nykyiset ja tämän masuasukin), se on hänen päätöksensä, hänen tekonsa. Sinä et ole siitä vastuussa. Et sinä vie lastesi isää, vaikka pitäisit tämän lapsen.
Elämässä mikään ei ole sattumaa. Varmasti tämäkin kaoottiselle tuntuva asia tuo eteen hyvää, vaikkakin tie valoon voi käydä varjojen kautta. Päätit mitä tahansa, päätti puolisosi mitä tahansa selviät tästä varmasti.

Voimia. Halauksia.

 

Hmmm...

Miksi lapsilta menisi isä jos päätät nuorimman synnyttää?

Jos mies sanelee ehtoja tuohon tapaan niin mun ehtoni olisivat että pidä sä sit ne muut niin mä synnytän ja huollan nuorimman.

 

Hmmm...

Miksi lapsilta menisi isä jos päätät nuorimman synnyttää?

Jos mies sanelee ehtoja tuohon tapaan niin mun ehtoni olisivat että pidä sä sit ne muut niin mä synnytän ja huollan nuorimman.

Enkai mää mun lapsiani pois antais siks että tulis uus vauva, etkai sitä tarkottanu?

 

onpa hankala tilanne, mutta alkuperäisestä ajatuksesta että tekisit abortin olet jo päässyt päätelmään jossa mies on abortin kannalla ja sinä sitä vastaan. Äitien päivä varmaan tulee oloa pahentamaan kun ajattelet olevasi jo seuraavan äiti.
Ehdotan keskustelua miehen kanssa, jossa ilmaiset oman toiveesi. Ennen maanantaita ei tarvitse päättää ja senkin jälkeen aikaa on vielä reilusti. Itsekkin reagoit aluksi abortti myönteisesti, joten miksi miehesi ei. Hänen suunnitelmat menivät nyt uusiksi ja voihan hänkin samallalailla muuttaa muutaman päivän mieltään, joten anna hänelle tilaa miettiä vaihtoehtoja. Ei kuitenkaan niin että olettaa sinunkin haluavan aborttia.

 

No olisit fiksuna voinut salata asian, ja "huomata" vasta rv 12 jälkeen raskauden.

 

Enkai mää mun lapsiani pois antais siks että tulis uus vauva, etkai sitä tarkottanu?

SUN? Yhtälailla ne ovat isänsä.

 

tiedän tasan mitä käytte läpi juuri nyt...meillä osat olivat vain toisin päin alkujaan...

eli tilanne juuri sama kuin teillä ja lapsetkin just saman ikäiset kolme kpl..
syksyllä olimme juuri samassa tilanteessa kuin te nyt ja se oli jotakin niin kamalaa mitä en uskonut että koskaan joudun kokemaan elämässäni..

meille nelonen ilmoitti tulostaan,, sanotaanko vaikka että mukana taisi olla omaa huolimattomuutta kerran mutta kun testi oli positiivinen tilanne oli kamala järkytys! mutta meillä vain niin päin että minulle enempi kuin miehelle..

mies oli heti valmis ottamaan uuden pienokaisen vastaan mutta minulla itselläni oli todella vaikeaa hyväksyä asia. mietin ja pohdin keskeytystä ihan tosissani ja aikakin sinne oli jo varattuna mutta loppupeleissä en vain pystynyt siihen..en siltikään vaikka en olisi halunnut siinä tilassa olla mistään hinnasta.. ja tähän vaikutti syvästi myös se kun mies oli asiasta erimieltä kanssani niin koin että olen asian kanssa yksin ja kaikki kasaantui vain minun harteilleni ja päätökseeni.

no keskeytykseen en pystynyt ja raskausaika ei ole ollut mitenkään helppo henkisesti..fyysisesti kaikista helpoin kuitenin. nyt laskettuun aikaan enää jäljellä muutama viikko ja vieläkin minua meinaa hirvittää jos asiaa rupean pohtimaan mutta olen asian käsitellyt että tämä on minun elämäni ja näin oli kirjoitettu ja asioilla on tapana järjestyä. tuleva arki neljän kanssa pelottaa ja meillä kotikin puolet pienempi kuin teillä mutta selvittävä on.

nyt jo odotan synnytystä ja uteliaana minkä näköinen ja luontoinen tyyppi meille on tulossa ja olen kyllä miettinyt että jos olisin keskeytyksen tehnyt niin varmasti miettisin ja ehkä jopa katuisinkin sitä valintaa ja uteliaana olen nyt tämän uuden edessä mikä meitä kohta kohtaa.

tämän jälkeen hakeudun kuitenkin heti sterilisaatioon ettei näin käy enää ja meidän perhe on nyt valmis sitten. parisuhteelle tämä aika on ollut todella rankkaa mutta yhdessä edelleen ja uskon että kun pienoinen on maailmassa niin jaksamme taas alkaa korjaamaan suhdettamme paremmaksi.

voimia ja tsemppiä sinne vaikean asian kanssa ja toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi !

 

Tällä hetkellä meillä on lasten kans helppoo, pieninkin nukkunu viimesen vuoden jo pääasiassa heräilemättä, on ollut helppo tapaus. En oo itseasiassa kokenu missään vaiheessa että olisin väsyny vaikka kaks ensimmäistä synty aika pienellä ikäerolla. Miehen ei oo tarvinnu koskaan valvoo lasten kanssa tms. Taloudellinen tilanne tietty voi muuttua aina ja sehän kans huolestuttaa että miten tulevaisuudessa mies kun on yrittäjä niin koskaan ei voi taata että tuleeko huonot ajat, tähän mennessä ei oo raha-ongelmia ollut. Asunto meillä on iso lähemmäs 200 neliöö, että sitä ei tarvis lähtee vaihtamaan. Mutta se ongelma on se ettei mies halua, ei vaan enää halua sitä vauva-aikaa ja näkee sen niin että jos tulee uus lapsi niin se on este reissaamiselle (joka kesä suomessa ollaan kierrelty), mies haluaa viettää vapaa-aikaa yhdessä mun kans ja kokee että lapsi on este sille kun on niin kiinni mussa sitten alkuajan. Näkee että uudesta vauvasta on vaan vaivaa eikä halua sitä. On sanonut myös ettei pystyis edes koskeen "siihen" kun ei sitä halua, eli on varmasti kyllä ihan tosissaan kun sanoo että ero saattaa tulla, eikai kukaan muuten niin pystyis sanomaan. Meillä ei suhteessa oo tätä ennen ollu mitään ongelmia tai mitään mikä selittäis tälläsen (tai ainakaan mää en oo sitten tietonen siitä). Ja mää en odotakaan, että tarvis mielipidettään muuttaa mutta oon mää aika järkyttyny siitä, että on valmis (tai ainakin uhkailee) eroamaan jos en tee aborttia, varsinkin kun oon sanonu joskus että aborttia en pystyis ikinä tekemään.

Mies suostuu nyt vasektomiaan (tai ainakin niin puhu), aikasemmin ei oo siihen suostunut missään tapauksessa (mulle ei sovi hormonaalinen ehkäsy ja niitä on kokeiltu useempia).

Vaikea tilanne tosiaan. Itse en osaa kuvitella tilannetta, että miehesi ihan tosissaan ei "voisi koskea lasta", kun alunperin sitä ei ole halunnut. Jotenkin vaan tuntuu, että hän kasvaisi raskauden aikana toisiin aatoksiin ja rakastaisi neljättä lastaan niin kuin kolmea ensimmäistä. Jos ja kun hän on nykyisille lapsillekin hyvä ja rakastava isä, niin miten se oma mukavuudenhalu nyt menisi niin suuresti edelle uuden elämänalun. Jos itse haluat pitää lapsen, niin itse olisin tilanteessasi todennäköisesti niin itsekäs, että pitäisin sen. Todella hankala tilanne. Voimia oikean ratkaisun tekemiseen. On se mikä tahansa, toivon että se on teille oikea.

 

Vaikea paikka tosiaan.
Jos mies lähtee niin pärjäätkö lasten kanssa? Miten jaksatte nyt? Miten pärjäätte taloudellisesti?
Jos teet abortin niin kestätkö henkisesti vai jääkö asia kalvamaan loppuelämäksi?

Ja ei nyt voinu teille kummallekkaan olla yllätys että seksiä harrastaessa saattaa raskaus saada alkunsa, vaikka olisikin ehkäisy käytössä varsinkin kun kumi ei nyt ole mikään kaikista tehokkain ehkäisykeino. Jatkossa kannattanee ainakin miehen hakeutua sterilisaatioon.

Miksi niiden kolmen lapsen kanssa pitäisi äidin pärjätä? Eikö ne voisi antaa miehelle mukaan? Äiti saisi sitten rauhassa viettää aikaa vauvan kanssa, näkisi vanhempia lapsia joka toinen viikonloppu. Miksi aina erotilanteissa oletetaan, että lapset jää äidille?

 

En usko että mies mieltään muuttaa, yleisesti ei oo mikään "lapsi"ihminen eikä mitenkään kauheesti nauti siitä kun lapset pieniä. Välillä sanoo että on tehnyt lapset vaan mun mieliks (kahden ensimmäisen kohdalla tällästä ei kyllä koskaan puhunu, kolmanteen ei ollu valmis heti vaan sulatteli asiaa varmaan puolisen vuotta ja yhtäkkiä sano että tehdään se kolmas). Ollaan puhuttu tästä monena päivänä ja hällä tulee vaan koko ajan lisää ja lisää niitä negatiivisia puolia, ei oo tainnu keksiä yhtään positiivista siitä jos tulis taas vauva, hermostuu ja kiukuttelee mulle. Ja ymmärrän ihan täysin miehenkin pointit ja tottakai muakin huolettaa jotkut asiat esim. miten sitä taloudellisesti pärjää nykyäänkun kukaan ei voi töistään olla varma. Miehen takia oon laittanu tän aborttiasian nyt vireille ja pelkästään verikokeissa käynti sai mut itkeen lähes hysteerisesti niin se pistää miettimään että miten kykenen sitten siihen itse aborttiin jos nää "valmistelutkin" käy jo näin koville. Mutta kun ei sekään oo oikein että ite mielivaltaisesti päätän pitää vauvan kuuntelematta ja ottamatta miehen mielipidettä ja kantaa huomioon. Tuntuu että on niin yksin tän asian kanssa.

Ja tuohon että miksi lapset jäisi mulle niin mies on itse sanonut että jos ero tulee ei lapsia näkisi todennäköisesti kuin silloin tällöin ja tätä mahdollista neljättä ei haluaisi nähdä ollenkaan. On vähän sellanen, että on nauttii lasten kanssa sen "kivan" hetken, mutta sitten ne arjen pyöritykset ym ei kiinnosta eikä juuri koskaan niihin oo osallistunu. Kun on tullut puhetta erosta on myös koko ajan puhunut siihen tyyliin, että lapset on mulla enkä siihen vastaan laita, tottakai haluan lapset asumaan luokseni jos ero tulisi.

 

Mieti mitä SINÄ haluat, mutta pidä myös järki mukana mietinnöissä.
Jaksatko sinä enää yhtä lasta?
Haluatko sinä vielä yhden lapsen?
Älä kuuntele tuota yhtä uskonnollista syyllistäjää, joka väitti ettet haluaisi tehdä aborttia jos äidinvaistosi toimivat normaalisti ja terveesti.
On myös äidinvaistoa ja rakkautta olemassa olevia lapsia kohtaan tehdä abortti, jos omat voimat eivät riitä enää yhteen lapseen.
Vauvan alku ei siinä kärsi, abortti ei ole keskenmenoa kummempi ja keskenmenoja tapahtuu etenkin alkuraskaudessa jatkuvasti.
Kun olet tehnyt päätöksesi, miettinyt huolellisesti kaikilta kanteilta ja päätynyt aborttiin, et kärsi tai romahda ja mieti sen jälkeen loppuelämääsi että mitä jos.. tai syyllistä itseäsi.

 

Ei pahalla, mut sun miehesi kuulostaa siltä, että ennenpitkää jättää sut niiden jo olemssaolevien kanssa ihmettelemään ja painuu itse jonkun lapsettoman neidin kanssa leikkimään kahdestaan kotista.

Riippumatta siitä, teetkö abortin vai et.

 

Miksi niiden kolmen lapsen kanssa pitäisi äidin pärjätä? Eikö ne voisi antaa miehelle mukaan? Äiti saisi sitten rauhassa viettää aikaa vauvan kanssa, näkisi vanhempia lapsia joka toinen viikonloppu. Miksi aina erotilanteissa oletetaan, että lapset jää äidille?

Koska eipä kuulosta siltä että mies niitä lapsia suostuisi ottamaan. Voin tietty olla väärässä mutta sellanen fiilis tosta tuli. Ja tuskin ap lapsiaan mihinkään lastenkotiin tms. lykkäis.

 

Niin ja sitten jos aborttiin päädyt, ihan turha dramatisoida ja piehtaroida siinä miten nyt muka niin julmasti murhaat vauvasi.
Se ei ole totta.
Teet vain sen mikä täytyy, aivan yhtä hyvin olisit voinut saada keskenmenon ja kävisit sairaalassa tarkastamassa että kaikki ok.
Koko tapahtuma on nopeasti ohi.

 

Eroon tai ainakin välien tulehtumiseen saattaa tosiaan johtaa sekin jos teet abortin tahtomattasi. Eli suo sielä ja vetelä täällä... tekisin niin kun oma sydän sanois.

 

Ja tästä saa nyt sen kuvan että mies on vähän paska. Kyllä se ihan hyvä isä on, ei vaan ehkä osaa sillä tavalla olla lasten kanssa ja varsinkin nykyään alkanu kaipaamaan sitä että vois tehdä asioita ilman lapsia. Haluais käydä matkoilla ym ja näkee sen vauvan esteenä sille. Oon aika "lepsu" vaimo ja mies on kyllä "saanu" reissata ilman mua, ku nykyset lapset ollu pieniä niin on ollu parin viikon ulkomaanreissuilla pitkin thaimaata ym useempia kertoja ja käy kyllä kavereitten kanssa lyhyemmillä reissuilla ym ettei sen puoleen joudu missään neljän seinän sisällä olemaan ja tosiaan päävastuu kodista ja lapsista on aina ollu mulla enkä siitä valita, se on sopinu meille.

Tää vaan on tilanne mihin en olis halunnu. On niin vaikee miettiä mitä sitä ite haluaa kun toisaalta painostetaan ja en todella siis todella tiedä. Oon ite ajatellu että meijän lapset on tässä, ite en ehkä oo ollu ihan niin ehdoton kun mies mutta kun oon tienny miehen kannan ettei enää koskaan niin en oo edes antanu itteni ajatella että josko vielä. Nyt kun tää tilanne on niin tosiaan eka ajatus oli että abortti, mutta on käyny tosi koville ja nää pari käyntiä että aborttiasia etenee ja se on saanu myös ajatteleen että pystynkö todella tähän ja kadunko sitä sitten jos teen sen kun se tuntuu jotenkin niin vaikeelta. Löydän puolesta ja vastaan asioita lähes yhtä paljon asioita ja mun mielestä miehen mielipidekin painaa kuitenkin paljon. Pitäis ajatella miestä ja lapsia ja sitten vielä itteensä niin tuntuu ettei tässä voi päästä mitenkään mihinkään lopputulokseen ja toisaalla aika tikittää ja ikuisuutta ei voi miettiä.

 

Koska eipä kuulosta siltä että mies niitä lapsia suostuisi ottamaan. Voin tietty olla väärässä mutta sellanen fiilis tosta tuli. Ja tuskin ap lapsiaan mihinkään lastenkotiin tms. lykkäis.

Aloitusviestistä ei kyllä tällainen välittynyt. Ap ei edes tullut tätä harkinneeksi, koska olettaa perinteiseti, että erossa lapset jäävät äidille.

 

Kyllä se ihan hyvä isä on, ei vaan ehkä osaa sillä tavalla olla lasten kanssa ..............ja tosiaan päävastuu kodista ja lapsista on aina ollu mulla enkä siitä valita, se on sopinu meille.

No ei kai mies osaa olla lasten kanssa "sillä tavalla", jos et ole koskaan antanut olla. Napanuoran voisi jo katkaista.

 

Vastaan vielä uudestaan. Jos noin kovin reagoit abortin valmisteluihin, olet varma ettet halua tehdä aborttia, niin sinuna en tekisi sitä. Se voi olla oman henkisen terveytesi kannalta todella huono asia, joka voi vaikuttaa koko loppuelämääsi.

Ja kuten jo joku aikaisemmin kirjoitti, vaikka tekisit abortin, voisi se hiertää suhdettanne pahasti. Voisit menettää silloin syntymättömän lapsesi sekä myös miehesi osittain tai kokonaan.

Kamala tilanne sulla. Siitä en olisi huolissani, ettetkö pärjäisi yksinkin lasten kanssa. Olethan tähänkin asti käytännössä pärjännyt.

(Jos miehesi kieltäytyisi erotilanteessa tapaamasta tätä neljättä lastaan, niin hän on loppujen lopuksi todella kylmä, tunteeton ja julma. )

 

Kiristys, eli eroaminen, jos et tee aborttia on vässykkäpojan teko! Tee sille selväksi, että sua ei kiristetä ja jos sellaista aikoo harrastaa, niin näytä sille ovea. Älä suostu sylkykupiksi.

 

Aloitusviestistä ei kyllä tällainen välittynyt. Ap ei edes tullut tätä harkinneeksi, koska olettaa perinteiseti, että erossa lapset jäävät äidille.

Mies on ihan suoraan sanonut että lapset jäisivät mulle. Hällä myös yksi lapsi ennestään (jo paljon vanhempi) jota nähnyt melkein aina vain muutamia kertoja vuodessa ja on sanonut että jos meille ero tulisi niin näin tulisi varmaan nytkin käymään meidän yhteisten lastan kanssa. En vaan kokenut tarpeelliseksi ruveta selventämään sitä kenelle lapset jäisivät kun nyt pohdin sitä mitä tehdä tämän raskauden kanssa. En edes tiedä mitä haen tällä alotuksella, kai vaan niin kovasti toivon että joku ratkasis tän asian mun puolesta.