Terveisiä Brysselistä: "Tuntuu kuin täällä olisi sota."

  • Viestiketjun aloittaja Suvisten unelmaa
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
IS Brysselissä: Pelon viikonloppu – ”Tuntuu kuin täällä olisi sota”


Julkaistu: 22.11. 17:05

IS Belgiassa
Korkeimmalla mahdollisella tasolla oleva terroriuhka hiljensi miljoonakaupungin lähes täysin.
Euroopan unionin pääkaupungin ylle laskeutui pelokas hiljaisuus perjantain ja lauantain vastaisena yönä, jolloin maan viranomaiset tiedottivat terroriuhan kaupungissa olevan korkeimmalla mahdollisella tasolla. Terroriuhka pidetään tällä tasolla sunnuntai-iltapäivään, jolloin tiedotetaan, miten tilanne tulee jatkumaan maanantaina.

Belgian poliisi jahtaa erityisesti Brysselissä asunutta Salah Abdeslamia, 26. Abdeslamin uskotaan piileskelevän Brysselissä, ja poliisi on kuvaillut hänen olevan aseistautunut ja vaarallinen.


Tavallisesti ihmisiä vilisevä kävelykatu Anspach oli sunnuntaina aivan tyhjillään. (KUVA: Nita Makkonen)
Useiden paikallislehtien mukaan brysseliläisiä on ohjeistettu välttämään paikkoja ja tilaisuuksia, joissa kokoontuu paljon ihmisiä. Tällaisia ovat lehden mukaan esimerkiksi konsertit ja isot tapahtumat, rautatieasemat, lentokentät, vilkkaat ostoskadut ja julkisen liikenteen kulkuneuvot. Ohjeissa kehotetaan olemaan levittämättä mitään huhuja aiheesta. Paikallinen hätäkeskus on myös pyytänyt huolestuneita paikallaolijoita soittamaan erityiseen terroriuhan ajaksi avattuun puhelinlinjaan, jotta hätäkeskuksen puhelinlinjat eivät tukkeutuisi.

Keskustan kaduilla raskaasti aseistettuja sotilaita ja armeijan autoja
Normaaliolosuhteissa erittäin eläväinen ydinkeskusta on ollut koko viikonlopun aavemaisen hiljainen. Lauantaina lähes kaikki kaupat, ravintolat ja kahvilat pitivät ovensa suljettuina. Myös sunnuntaina aamupäivällä suurin osa normaalisti auki olevista paikoista on kiinni.


Armeijan ajoneuvoja lähellä De Brouckere -metroasemaa Brysselin ydinkeskustassa. (KUVA: Nita Makkonen)
Sunnuntaina aamupäivällä kaduilla partioi raskaasti aseistettuja sotilaita ja poliiseja. Armeijan tummanvihreitä ajoneuvoja on pysäköitynä noin sadan metrin välein Boulevard Anspach -kävelykadulla ydinkeskustassa.

Keskustassa vaeltelee lähinnä hämmentyneen oloisia turistiseurueita. Uutiset ”konkreettisesta ja välittömästä terroriuhasta” ovat selvästi saaneet paikalliset pysymään visusti kotioloissa viikonlopun ajan.


En ole peloissani. Jos jotain tapahtuu, niin sitten tapahtuu.

Kaikkia uutiset eivät kuitenkaan pysäytä. Koko elämänsä Brysselissä asunut Marcel istuu yhdessä ainoista auki olevista kahviloista keskustassa ja siemailee kaikessa rauhassa punaviiniä.

– En ole peloissani. Jos jotain tapahtuu, niin sitten tapahtuu. On tämä kuitenkin epävarma tilanne. Tuntuu kuin täällä olisi sota. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jotain tällaista tapahtuu Brysselissä, hän kommentoi hiljaisella äänellä.


Suklaapuodin myyjä Ana aikoo työskennellä normaalisti poikkeustilanteesta huolimatta. (KUVA: Nita Makkonen)

Osa turistimyymälöistä avoinna uhasta huolimatta
Jotkin kaupat pitävät oviansa sinnikkäästi auki turistinähtävyyksien läheisyydessä. Grand Place –aukiolla välkkyvät joulukoristeet ja turistit ottavat valokuvia tavalliseen tapaan. Aukion viereiseltä kujalta löytyy avoinna oleva suklaapuoti.

– Mielestäni meidän täytyy jatkaa elämäämme aivan normaalisti. Lukkiutuminen sisään tarkoittaisi luovuttamista. Jos jotain tapahtuu, niin sille ei voi mitään, kommentoi suklaapuodin myyjä Ana.

Poikkeuksellinen tilanne on luonnollisesti kuitenkin heijastunut suoraan pienen myymälän liiketoimintaan.

– Eilen ei ollut kovin paljon asiakkaita. Toivottavasti tilanne on tänään parempi, Ana harmittelee.



Espanjalainen Marce saapui ystävänsä kanssa Brysseliin kolmen päivän lomalle terroriuhasta huolimatta. (KUVA: Nita Makkonen)



Marce on saapunut ystävänsä kanssa Espanjasta perjantaina kolmen päivän vierailulle Brysseliin. Kaksikko seisoskelee rauhallisesti Grand Place –aukiolla ja ottaa kuvia älypuhelimillaan.

– Espanjan hallitus tiedotti perjantaina, että on turvallista matkustaa, joten lähdimme. Emme ole peloissamme, mutta on harmi, että museot ja kaikki ovat suljettuina, Marce kommentoi.
 
vierailija
No mitä sen integroitumisen edistämiseksi voitaisiin mielestäsi tehdä?
Annetaan turvapaikka sellaiselle määrälle hakijoita jonka kotouttamiseen resurssit varmuudella riittävät. Eli max muutama sata vuodessa. Pekka Haaviston linja jossa kaikki hakljat toivotetaan tervetulleeksi on täysin kestämätön sillä resurssit ei millään riitä jolloin kotouttaminen menee ihan reisille ja seurauksena on katastrofi.
 
vierailija
Kun me ei oikein voida tehdä sille mitään. Ne jotka integroituvat integroituvat omasta halustaan. Ne jotka eivät sitä halua, eivät integroidu, vaikka niitä kuinka talutettaisiin kädestä.
No kyllä voidaan! Ihan sillä, miten ihmisiin suhtaudutaan. Etkö tiedä, miten paljon paskaa näistä monet saavat niskaansa päivittäin, nettikirjoitusten ja ihan livenä esitettyjen huuteluiden ja jopa uhkailujen muodossa, jopa lapset?! Yritä siinä sitten sopeutua!!
 
No kyllä voidaan! Ihan sillä, miten ihmisiin suhtaudutaan. Etkö tiedä, miten paljon paskaa näistä monet saavat niskaansa päivittäin, nettikirjoitusten ja ihan livenä esitettyjen huuteluiden ja jopa uhkailujen muodossa, jopa lapset?! Yritä siinä sitten sopeutua!!
Jep. Suomalaisten vika.

Kerroppa mulle, miten aasialaisilta sopeutuminen on käynyt leikiten? Nekin sai alkuunsa paskaa niskaan, mutta omalla käytöksellään, panoksellaan ja kunnioituksellaan suomalaisia kohtaan he ovat ansainneet paikkansa yhteiskunnassamme ja ovat kaikinpuolin arvostettuja jäseniä. Heitä ei kukaan taluttanut kädestä. Miksi näin?
 

Yhteistyössä