Todella todella levoton 7-vuotias! Mitä tehdä?

  • Viestiketjun aloittaja Epätoivo iskee
  • Ensimmäinen viesti
Epätoivo iskee
Nyt en enää äitinä tiedä mikä tässä kuviossa mättää! Alan olla todella neuvoton. Meillä on ekaluokkalainen poika, joka on todella levoton. Ikää on jo sen verran, että tuota rauhattomuuden loppumista on vaikea jaksaa odottaa loppuvan. Hän on kokoajan liikkeessä, vähintään näpertää jotain käsillä. Ei pysty katsomaan leffaa rauhassa, katsoo siis kyllä mutta hyppii ja pomppii kokoajan pystyyn tai vääntelehtii sohvalla/teatteripenkissä. Vouhottaa ja kouhottaa aivan kokoajan. Kännykällä pelaaminen, legojen rakentelu ja piirtäminen on ainoita hetkiä kun ei käy kierroksilla. Tätä on jatkunut moooonta vuotta.

Poika oli 4-vuotiaaksi hyvin kiltti, rauhallinen, ja kaikki aina sanoivat kuinka hyvin kasvatettu lapsi meillä on, niin ystävällinen ja kohtelias. No sitä hän on vieläkin, mutta varjona tuo levottomuus joka vie kaikilta järjen.

Kauppajonossa ei pysty seisomaan rauhassa, nuohoaa tavaroita ja hyllyjä kävellessä, räpeltää kaikkea, kotona jos ei ole leikkikaveria, hyppii sohvilla, villitsee pikkusiskoa juoksentelemalla, heiluttaa käsiään naaman edessä, puristelee siskon naamaa käsiensä väliin, heittelee pehmopalloja ja koittaa ottaa kiinni, heittelee sohvatyynyjä, ihmisiä kohtikin. Ja jos kiellän sanoo vain oho sori, ja taas kohta mennään. Rauhoittuu vasta kun todella suutun, karjun ja käsken istumaan. Siis aivan kuin joku pikkutaapero! Ravintolassa kiemurtelee penkissä, räpeltää jotain ja pomppii vähän väliä tuolista. Kun kielletään ja sanotaan, että tuon ikäinen malttaa jo odottaa ruokaa, se tehoaa sen 1 minuutin ja unohtuu.

En enää tiedä onko tämä kurin puutetta vai huomion puutetta vai joku sairaus jolle hän ei voi mitään!? Olemme jutelleet asiasta pojan kanssa paljon ja usein hän sanoo ettei voi asialle mitään. Silti tuntuu että kyse on liian sallivasta kasvatuksesta. En ole mikään natsi äiti, ja paljon sallin, olen paljon lasten kanssa ja touhutaan aina jotain yhdessä jos ei ole kavereita. Pojalla on harrastuksia, paljon kavereita, ulkoilee päivittäin useita tunteja.

5v neuvolassa jo kerroin huoleni, sanoivat että odotellaan lisää ikää. Nyt kouluterkkarille kerroin, hän pyysi puhumaan opelle. No ope tuumas että ihan normi lapsi koulussa, muita fiksumpi monessa ja edellä ikäisiään niin matemaattisissa kuin kielellisissäkin asioissa. Ajoittain levoton kun halu vastata, mutta pitää malttaa odottaa että muutkin hiffaavat asian. Sanoi, että elä ole huolissas, poikasi on fiksu ja hyvin oivaltava, sosiaalisesti hyvin lahjaks ja empatiakykyinen lapsi.

Pitääkö nyt vain olla itse tiukempi? Mitä voin tehdä? Miten saan pojan rauhoittumaan ja käyttäytymään niin ettei levottomuus ja riekkuminen saa valtaa? Kyläillessä ja kavereiden kanssa on yleensä se rauhallisimmasta päästä oleva totuuden torvi, joka on älykäs ja keskusteleva muista lapsista huolehtija, arkakin...

Sen olen huomannut ettei katso useinkaan silmiin, ellei itse selitä suu vaahdossa jotain juttua. Välttelee katsekontaktia puhuteltaessa ja varsinkin kun keskustellaan riidan jälkeen tai kun selitän miksi jokin ei ole sallittua. Siinäkin kiemurtelee ja pyörii, silmät harhailee katonrajassa ja saattaa mumista samalla jotain itsekseen. On niikuin ei kuulisi, mutta silti kuulee kaiken. Sama jos joku kysyy kuulumisia, tai puhelee esim kaupassa niin hyörii levottomasti, katselee muualle kuin puhujaan, saattaa laskea hiljaisella äänellä esim sormiaan samalla, mutta silti vastaa aina kohteliaasti kysymyksiin ja kuulee kaiken mitä henkilö puhuu.

Olen aivan puhki. En jaksa tätä enää. Tuntuu, että koko pojan käytös on tosi ärsyttävää ja rankkaa. Jankutan liian usein ei:tä, muttakun täällä ei tapahdu mitään rauhallista koskaan jos ei kokoajan ole pojalla jotain mielekästä tai järjestettyä puuhaa. Pelkkää riehumista ja pomppimista kaikki yhteinen perheaika!
 
vierailija
Kuvittele itse, miltä tuntuisi, jos kaikki muut ympärillä kävisivät niin hitaalla, että heitä on vaikea seurata, puhuvat hitaasti, tv-ohjelmat etenevät hitaasti, ja koko elämä on vain muiden odottelua. Sitä on älykkään lapsen elämä.

Kokeile tehdä asiat tuplasti nopeammin ja sanoa asiasi tuplasti nopeammin, ja kysy sen jälkeen lapseltasi mitä sanoit. Parin kerran jälkeen lapsesi oppii kuuntelemaan sinua hyvin, kun et enää jaarita yhtä hitaasti kuin kaikki muut. Älykäs lapsi ei ole yhtään sen kypsempi kestämään jatkuvaa odottelua kuin kukaan muukaan ikäisensä, ja siksi hän odottaessaan joutuu keksimään muuta toimintaa.
 
vierailija
Kai se tiukkuus jonkin verran auttaa, esim. jos teet säännön että kaupassa ei saa koskea tavaroihin ilman lupaa, ja sitten et tingi siitä. Mutta ei varmaan kokonaan.

Rauhassa odottamistakin voisi varmaan harjoitella ja ehkä jopa siten, että jos ei vähintään kohtuullisen rauhassa odota jotain positiivista juttua niin sitten se juttu jos mahdollista perutaan häneltä siltä kertaa. Ei luulisi olevan lapselle ylivoimaista odottaa rauhassa jos kerran osassa tilanteita kuitenkin osaa olla rauhassa.
 
vierailijaaaaa
Minun nuorimmaiseni 7v poika kuulostaa ihan samanlaiselta...kuten moni hänen kaverinsakin....ylipäätään tuntuu, että nykyisin lapset ovat tosi levottomia...suu vaahdossa puhuvat, hyräilevät , laulavat, hyppivät, tanssivat, vääntelehtivät...(olen ip, ssä töissä, niin tiedä) ..tosi tosi rasittavaa kyllä, mutta syys taitaa olla nyky elämänmmenossa...
 
vierailija
Suosittelen lämpimästi hakeutumaan esimerkiksi ensin koululääkärin vastaanotolle. Kerrot useista sellaisista piirteistä jotka voivat sopia eri diagnooseihin. En ole lääkäri enkä missään nimessä väitä että lapsellasi on jokin sairaus, mutta jos hänellä on ns. Käytöshäiriö esim. Adhd, asperger niin niihin on saatavana apua ja lääkityksellä/terapialla, oikeilla elämän käsikirjoituksilla elämänne voi helpottua huomattavasti. Perustan tämän mielipiteeni pitkään työkokemukseen erityislapsien kanssa. Täytyy vielä sanoa että tutkimukset ovat pitkäkestoisia ja yhden lääkärissä käynnin perusteella ei vielä voi sanoa mitään. Toivotan sinulle kuitenkin ja perheellesi paljon voimia ja tsemppiä, erilaisuus ei ole heikkous vaan rikkaus!
 
vierailija
Suosittelen lämpimästi hakeutumaan esimerkiksi ensin koululääkärin vastaanotolle. Kerrot useista sellaisista piirteistä jotka voivat sopia eri diagnooseihin. En ole lääkäri enkä missään nimessä väitä että lapsellasi on jokin sairaus, mutta jos hänellä on ns. Käytöshäiriö esim. Adhd, asperger niin niihin on saatavana apua ja lääkityksellä/terapialla, oikeilla elämän käsikirjoituksilla elämänne voi helpottua huomattavasti. Perustan tämän mielipiteeni pitkään työkokemukseen erityislapsien kanssa. Täytyy vielä sanoa että tutkimukset ovat pitkäkestoisia ja yhden lääkärissä käynnin perusteella ei vielä voi sanoa mitään. Toivotan sinulle kuitenkin ja perheellesi paljon voimia ja tsemppiä, erilaisuus ei ole heikkous vaan rikkaus!
Väittäisin, että se olisi kyllä havaittu jo ajat sitten jos taustalla olisi joku tuollainen sairaus.

Nykyään on vaan muotia yrittää selittää normaalin piiriin kuuluvaa erilaisuutta erilaisilla sairauksilla. Tätä ilmiötä kutsutaan medikalisaatioksi.
 
vierailija
Meillä 7v tyttö jolla levoton mieli...Hyppii, pomppii, ei jaksa istua kauaa paikoillaan,satuja ei enää jaksa kuunnella kokonaan..Opelta tuli viestiä että levoton koulussa,pyörii penkillä eikä anna muiden tehdä tehtäviä kun härppii heitä...Sovimme opettajan kanssa että rajoitamme puhelimen, tietokoneen ja tvn käyttöä ja katsomme onko apua. Jo viikon päästä tuli viestiä koulusta, levottomuus loppunut ja keskittymiskyky parantunut. Kaikki vaan sen ansiota että ennen kouluun menoa ei pelejä/kännykkää. Koulun jälkeen pitää syödä välipala ja tehdä läksyt.sen jälkeen saa pelata kännykällä tai tietokoneella(ei toki koko aikaa). Klo 19 tyttö kerää koko perheeltä puhelimet koriin jonka itse kaupasta valitsi. Puhelimiin saa vain vastata jos tulee viesti tai puhelu...Väheni samalla hyvin meijän muidenkin puhelimen räpläys
en tiedä paljonko teillä lapsi on kännyköiden ym.kanssa päivisin tekemisissä, mut tästä löyty apu meille ☺
 

Yhteistyössä