Vanha nainen hunningolla

  • Viestiketjun aloittaja mikäettei
  • Ensimmäinen viesti
mikäettei
Tai ei kai kolmevitonen niin vanha ole. Mutta minä taidan olla, -siis hunningolla. Olosuhteiden pakosta olen nyt pois kotoa. Sanotaan työn, toimeentulon ja yhteisen hyvän takia. Sattui niin, että oli vapaata tämä iltapäiva ja huominenkin puoleen päivään. Ostin pullon kossua ja nyt se on puolessa välissä. Istun hot. parvekkeella ja dokaan. Vastapäätä rakennetaan näköjään ylitöinä kerrostaloa ja ihan varmaan nosturinkuski kyttää suoraan tähän parvekkeelle. Voi sillä olla kiikarikin. Ilta-aurinko paistaa ja tekisi mieli mennä tuohon alas, kuppilaan. Sieltä kuuluu naurua ja sen remahduksia. Mutta lähtisinkö vai pistäisinköhän korkin kiinni. Huomenna pitäisi pysyä korkkareilla ja pukeutua asialliseen kävelypukuun. Punaiseen.

ps.
Mustanakin täällä kirjoitellut.
 
Vanha nainen hunningolla
Kuka pakottaa korkkareihin. Pomo vai.
Ammu sitä päähän.
Työ vaatii korkkareita luulisin. Ihan kunniallinen työ. Pomoakaan en voi päähän posauttaa, sillä se olisi minun menoa. Tämmöistä se on.
Ja isoäidille tiedoksi, -olen suomalainen ja ylpeä kahden kielialueen sipoolainen. Ja voi olla, etten kuitenkaan mene alhaalta kuuluviin riemuihin. Hetken vielä nautin ilta-auringosta ja kuvitteellisesta nosturikuskista. Siellä se muuten edelleen on.
 
Kiva että Suomi menee ajassa 50-luvulle ja nuoret naiset mukana.
Kohta ämmät kulkee puujaloilla jos ne korot vielä nousee.
 
  • Tykkää
Reactions: .....
Vanha nainen hunningolla
Kiva että Suomi menee ajassa 50-luvulle ja nuoret naiset mukana.
Kohta ämmät kulkee puujaloilla jos ne korot vielä nousee.
Oj, nyt en ymmärrä. Vad menade du? En voi missään sandaaleissa mennä luentoa pitämään. Uskon, että vastaanottava puolikin on jotenkin korrektisti pukeutunut.

Ei sannikoissa mitään vikaa ole, sitten lomalla.

Aurinko menee kohta piiloon.
 
Vanha nainen hunningolla
Luennoin erään kaivosalan tulevasta mahdollisuuksista paneutuen sen perustamiseen ja lakitieteellisiin velvoitteihin.
Lunatic, sinulla on joskus ollut hyviäkin kommentteja. Muistetaan.
 
Oj, nyt en ymmärrä. Vad menade du? En voi missään sandaaleissa mennä luentoa pitämään. Uskon, että vastaanottava puolikin on jotenkin korrektisti pukeutunut.

Ei sannikoissa mitään vikaa ole, sitten lomalla.

Aurinko menee kohta piiloon.
Harvassa hommassa "korrekti" pukeutuminen edellyttää korkkareita.
Toki niitä on hyvä käyttää, jos ei äly riitä vastapuolta vakuuttamaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic
Kukaan ei pakota pitämään korkkareita. Sen sijaan kaavun käyttöön pakotetaan.
Ap väittää että korrekti pukeutuminen sen "vaatii".
Olen lukenut muualtakin, että naisilta vaaditaan työpaikoilla korkkarien käyttöä. Ihmettelen vain että ketään ei tunnu se mitenkään harmittavan, ihan "vapaaehtoisesti" vaan pidetään, korrektisti.
Olis varmaan kivaa olla vapaaehtoisesti tyhmä. Nykyään on niin paljon mahdollisuuksia "toteuttaa itseään" .
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Fiksu nainen ei käytä jalantappokenkiä eli korkkareita. Ne ei ole mukavat, ja ne on vahingollisia jaloille. Mutta nainen haluaa miellyttää miestä, vaikka oman terveytensä uhalla... :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic
vierailija
Eihän suomenruotsalaiset koskaan juopottele. Ne vaan juovat sivistyneesti korkeintaan yhden lasillisen valkoviiniä rapujuhlissa, korkeintaan yhden lasillisen aitoa samppanjaa lapsen valmistujaisissa Hankenilla tai korkeintaan yhden pienen naukun punssia jos joku sitä purjehduskerhon illanistujaisissa ystävällisesti tarjoaa.
 
Yhteistyössä