Vauva 3kk jutut

Haluaisin kysellä millainen teillä muilla rytmi 3kk ikäisen vauvan kanssa? Onko jo jokin selkeä.
-Mitä teette ja touhuatte vauvanne kanssa?
-Kauanko jaksaa hereillä olla yhtä soittoa?
-Kauanko nukkuu päivisin ja öisin?
-Ootteko miettineet kiinteiden aloitusta ja miten ajattelitte aloittaa tai olette aloittaneet?
-Onko masuvaivaisia vauvoja ja kuinka olette yrittäneet vaivoja saada pois? :)
 
Meillä on alkanut rytmiä muodostua. Lapsi jaksaa olla noin 1,5 h hereillä, sitten menee päiväunille. Päivässä nukutaan yleensä kolmet päikkärit, mutta niiden pituus vaihtelee vielä 1-4 h, niin että sillä tavalla päivät eivät ole vielä ennustettavia... Viimeiset päikkärit tosin ovat yleensä vain sen tunnin. Illalla aloitetaan syömiset 20-21 välillä riippuen vikoista päikkäreistä. Nukahtaminen onkin vähän kinkkisempää, mutta yleensä 21-22 maissa. Joskus kyllä taistellaan pitkäänkin, on sen verran sisukas tyllerö... Yöllä heräilee tosi vaihtelevasti: joskus kahden tunnin välein, välillä nukutaan kuusikin tuntia putkeen. Aamulla heräillään 7-9 välillä, yleensä kahdeksan aikaan.

Hereillä ollessa meillä puuhaillaan kaikenlaista. Tyttö viihtyy hyvin leikkimatolla tai ihan viltin päällä leluja katsellen ja jumppaillen. Paljon kuunnellaan musiikkia, lauletaan ja leikitään laulujen tahtiin, tai sitten ihan "jutellaan". Nyt on alkanut jo katsella kirjoja kun luen hänelle. Välillä vain istuskelee sitterissä ja seurailee, kun touhuan kotona ja juttelen samalla. Ensi viikolla aloitetaan vauvamuskari. Muuten on aika vähän vielä oltu kodin ulkopuolella vaunulenkkien ja kavereilla kyläilyjen lisäksi - vähän on tämä flunssa-aika hirvittänyt.

Masuvaivoja täällä on piisannut, mutta ne alkavat onneksi jo vähän hellittää. Vauvahierontaa, maitohappobakteereja, Cuplatonia, oman ruokavalion säätämistä, kanniskelua, jumppauttamista... Vaikka mitä. Osa on jäänyt pois käytöstä, joitakin tehdään edelleen. Paras lääke on ollut ihan vain se aika.

Kiinteät ajattelin aloitta kuukauden päästä, varmaankin niillä perinteisillä eli porkkanalla, bataatilla ja perunalla. Maidollakin on täällä kasvettu mainiosti, mutta voisivat vähän rauhoittaa mahaa ja parantaa unia. Tai siis niin toivon ;)
 
  • Tykkää
Reactions: smile0
Meillä lopetettiin Disflatyl tipat just jossain 3-4kk hujakoilla, niitä oli käytetty noin 5vko iästä alkaen masuvaivoihin. Cuplaton ei auttanut mutta tuo D auttoi ja oli varsin erilainen, tyytyväinen suurimmaksi osaksi, päivisin sen jälkeen. Useinhan kun ns kaikki on niitä varten kokeiltu niin suolisto on jo kehittynyt tarpeeksi ja vauvat helpottuu jo itsekseen.

3kk aikoihin ei ollut todellakaan mitään rytmiä missään kun ei vielä kiinteitäkään tietenkään vielä aloitettu. Päikkärit oli ihan mitä vaan 15min-2h) , samoin yöunet. Perhepedissä nukuttiin 6kk vanhaksi asti ja heräyksiä oli 3kk aikoihin 0,5-3h välein. Pahimmillaan ekat piikkirokotteet sai viikon ajaksi kaikki yöt 0,5-1,5h pätkiin.. Pääsääntöisesti kai mentiin noin parin tunnin heräyksillä. Silloin myös syötinkin. Poika muutenkin täysimetyksellä silloin söi usein pitkin päivää, joskus ihan vajaan tunnin väleinkin.
Nukuttaminen ei ole ollut sillai ongelma, alussa menin vauvan kanssa sänkyyn joskus ysin pintaan ja poika nukahti viereen kymppiin mennessä vaikka itse katsoin vielä telkkaa sängyssä. Sitten jossain vaiheessa (Oisko just ollut 2-3kk aikoihin) aloin syöttämään meidän sängyssä joskus kasin pintaan jolloin yön nukahti tissille ja minä lähdin pois pimeästä makuuhuoneesta jotta saatiin viettää miehen kanssa yhdessä aikaa. Tämä toimii vieläkin vaikka en enää imetä ja poika nukkuu pinnasängyssä. Mennään sitten 22-23 aikaan itse sänkyyn siihen viereen. Ja enää ei onneksi poika herää niinku usein heräsi kun oltiin perhepedissä.
Päiväunet parani jossain vaiheessa kun aloin nukuttamaan meidän sänkyyn. Nyt on projektina nukuttaa päikytkin pinnasänkyyn kunnon lähtenyt liikkeelle niin ettei käy mitään.

Me alettiin käymään heti alusta asti pojan kanssa kaikkialla, vaikka esim syömässä ulkona (terasseilla lähinnä kun oli hyvät ilmat) yms. Ja mä kävin noihin aikoihin lounaalla yksin pojan kanssa aika usein, tai kaverien kanssa pojan kanssa. Poika nukkui silloin useimmiten vaunuissa/turvakaukalossa jonka sai vaunujen runkoon niin nukkui usein silloin kun oltiin liikkeellä. Muutenkin oli tosi hyvä että alettiin alusta asti tottumaan olemaan liikkeellä poika mukana, niin ettei tule mitään kynnystä siihen missään vaiheessa ja tule pitkää listaa siitä mitä asioita ei voisi hänen kanssaan tehdä. 4kk aikoihinkin pystyi käymään lounaalla yms yhdessä kun jos ei viihtynyt vaunuissa hereillä niin sylissä viihtyi ja pystyin syömään.

Leikkejä ei kauheasti siinä vaiheessa ollut kun vertaa nyt hänen kanssa olemiseen (kohta 8kk), mutta kaikkea häntä kiinnostavaa tutkittiin ja ihmeteltiin yhdessä ja paljon vain istuttiin kotona sohvalla sylikkäin ja juteltiin.

Kiinteät aloitettiin neljän kuun iässä, bataatti, maissi, kesäkurpitsa yms. (Porkkana meillä ummettaa ja perunaa söi ekaa kertaa vasta ehkä 5-6kk iässä). Pojan kasvu ollut tosi hurjaa silloin synnytyslaitokselta lähtien jo ja just tuossa muutaman kuukauden iässä tuntui että usein äidinmaito oli vaan kuin janojuomaa joten en edes miettinyt että pitäiskö aloittaa kiinteät niin aikaisin vai ei. Kiinteät alkoi onneksi sujumaan heti hyvin ja alkoi rytmittämään päivää kivasti. Ja niiden aloituksen myötä myös tutti alkoi kelpaamaan jossain vaiheessa mikä oli kiva öisin kun alkoi sitä tarjoamaan eikä aina tissiä.
Kerran päivässä lounaaksi syötiin aamupäivän päikkäreiden jälkeen aina jotain vihannessosetta. 5kk aikaan otettiin eka aamupuuro kuvioihin ja vähän sen jälkeen toinen soseannos päivään joka usein ollut liha-vihannessosetta. Syömisen aloitus on ollut tosi kivaa kun saa puuhastella keittiössä soseiden parissa. 6kk iän jälkeen hiljalleen vähän kokeiltu sormiruokailua mikä on ihan oma maailmansa mutta todella mielenkiintoista!

Kiinteiden aloitus eikä lisäyskään, ei edes iltapuuro, tehnyt mitään vaikutusta yöuniin. Ainostaan se omaan sänkyyn siirtäminen lopulta teki. Ja ehkä tuossa puolivuotiaana oli myös joku herkkyyskausi sopivasti meneillään että pinnasänky yhdessä imetyksen lopetuksen kanssa sitten vain toimi yöuniin meillä.
 
Meillä päiväunet olivat risaisia, kunnes alettiin nukuttaa vauvaa ulkona. Se on sopinut hänelle ja tuonut paitsi paremmat unet myös rytmiä ja rutiinia päiviin - sisällä nukkuessa haluaisi nukkua lähinnä sylissä, ja unet jäävät usein tosi lyhyiksi. Seurauksena on sitten yleensä päivän täydeltä kitinää... Yöllä syödään 2-6 h välein. Yleensä ensimmäinen unipätkä on se kaikkein pisin, kolmesta tunnista ylöspäin aina sinne kuuteen tuntiin, ja sitten heräillään 2-3h välein loppuyö. Meilläkin mennään ihan täysimetyksellä, ja päivisin syödään yleensä aina unilta herättyä, välillä myös ennen päikkäreitä, jos yritetään saada pidemmät unet.

Meillä on tähän saakka nukuttu vieressä mutta omassa unipesässä. Seuraava projekti onkin sitten ihan omaan sänkyyn siirtäminen!
 

Yhteistyössä