Vauva huutaa kuin kidutettava vieraissa paikoissa, mitä tehdä??

Eli meillä on tuollainen vähän vaativampi tapaus, joka on hyvin herkkä itkemään. Vauva on nyt 4kk, ja kotona itkemiset on onneksi vähentynyt, mutta sitä vastoin vieraskoreus on kadonnut tyystin.
En usko että kyseessä olisi vierastaminen tai pelkääminen, koska yleensä 15-30 min vierailusta menee oikein hyvin, ja vauvaa voi ihan kuka vain pitää sylissä ilman ongelmaa. Vauvaa hymyilee ja käyttäytyy... Noh, niin kuin normaali vauva käyttäytyy Mutta tuntuu että jossain vaiheessa vierailua vain tapahtuu joku tylsistyminen tai mikä lie. Ihan kuin nappia painamalla kaikki muuttuu. Täysin rauhallinen vauva vain yhtäkkiä alkaa huutamaan täyttä kurkkua. Alkuun auttaa että pidän sylissä ja kävelen sen kanssa, mutta lopulta ei tämäkään auta. Tissittelykään ei auta, eikä vauvalla pitäisi olla noina hetkinä nälkäkään, kun koitan ruokkia hänet juuri ennen lähtöä.
Huutoa voi jatkua KAUAN, siis vaikka tunnin. Lopulta yleensä tietysti simahtaa joko turvakaukaloon (kotimatkalla ), tai vaunuihin, sielläkin tosin taistelee vastaan ihan kunnolla.

Neuvolassa ei oikein täti uskonut kun olen kertonut kuukausi toisensa jälkeen että on aika itkuinen (halus pistää sossuntädin katsomaan kotioloja...), kunnes tuo huutokohtaus sitten alkoi sielläkin. Ei tätikään lopulta keksinyt mikä on vikana, vauva vain huutaa ilman syytä, sitä vaikuttaisi vain ärsyttävän noin yleisesti. Huusi sitten koko neuvolakäynnin ajan, ja parkkiksella ja autossakin kunnes lopulta nukahti kaukaloon.

Itse en enää uskalla oikein mennä tuon kanssa minnekään 3kk iässä aloin menemään rintareppulenkeille vauvan kanssa, ja siitä se tykkäs, kunnes se ei sitten enää tykännytkään. Eli alkaa lopulta sielläkin huutamaan, täysin yllättäen. Samaten vaunuissa viihtyy jonkin aikaa, kunnes ei sit viihdykkään ja alkaa loputon huuto. Näissä tapauksissa rauhoittuu kun otan syliin ja "tanssin" ihan kunnolla, huuto tosin jatkuu heti kun lopetan, puhumattakaan siitä että pistäisin takaisin reppuun/vaunuihin. Ei onnistu.

Alan pikkuhiljaa mökkihöperöitymään tuon nyytin kanssa, kun jotenkin aina kuitenkin tuntuu helpommalta jäädä kotiin kuin että ressaa sen kanssa että MILLOIN se huuto taas alkaa ja kuinka nopeasti pääsen kiljukaulan kanssa kotiin/autoon tms. paikkaan missä huuto on ns. sallittua.

Juujuu, kyllä tiedän että lapsi saa huutaa, ja vauvoilla on tapana huutaa. Mutta silti mielestäni on jotenkin kohtuutonta huudattaa vauvaa vaikka sen 0,5-1 tuntia yleisellä paikalla, tai mennä kavereille tällaisen tapauksen kanssa "viihtymään" ja "rupattelemaan", tuon huudon yli kun pitäisi itsekin huutaa että saisi puheesta selvää...

Onko muilla kokemusta tällaisesta vaativasta vauvasta, ja onko kenelläkään ideoita että mitä ihmettä tällaisen tapauksen kanssa pitäisi tehdä? Nyt kun on ollut vielä lämmintä, niin olen ihan hyvin pärjännyt ihan vain omalla pihalla, mutta tulee kyllä todella pitkä syksy ja talvi jos pitää neljän seinän sisään linnoittautua

 

Ohops, muokkaillaan vähän. Eli ei rintareppu vaan Manduca.
Ja tosiaan, ei mielestäni ole kipuitkua. Silloin kun oikeasti itkee masuvaivoja, niin on täysin erilaista itkua, sellaista lohdutonta. Tämä ongelmaitku on kunnon raivoamista. Ja sen voi joskus harvoin saada loppumaan yllättämällä, vaikka menemällä ulos, tai jollain tosi mielenkiintoisella lelulla. Vauvan mielenkiinto tosin loppuu yleensä nopeasti ja huuto jatkuu.

 

Heippa.
Ensiksi tosi paljon voimia sulle!! :heart:

Meillä on yksi ylisosiaalinen turbopälpättäjä, jolta ei saa puheenvuoroa ja joka vauvana vierasti ehkä 1kk ajan. Sitten meillä on yksi hitaasti lämpiävä ja toisella lailla temperamenttinen ujopiimä jonka vierastus alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta vajaa 4kk iässä neuvolan vastaanotolla hysteerisenä huutona ja on jatkunut ujosteluna 2v ikään saakka. Koominen näky, 2v joka takertuu epätoivoisena äitin jalkaan kylässä niin pitkäksi aikaa että pääsee kahvipöytään, siitä lähtee vadta touhuilu tän nykyisin jo 2v kullannupun kanssa välttelin "pahimpia" kyläilypaikkoja kotvan siksi ettei se ollut kivaa enää utselle tai sisaruksillekaan kun toinen alkoi huutaa. Huusi bussimatkat vaunuissa kun näki vierauta, huusi neuvolat, huusi huusi..pahimmillaan huusi isälleenkin. Nopeasti kipuitkuakin hysteerisempi kirkuna muuttui vain vaisuksi ujoiluksi, äitissä roikkumiseksi ja sylittelyksi.. nopeasti ja nopeasti, vuoden ikään päästessä lapsia on siis erilaisia..jos itse olet varma ettei lapseen satu, ole lohtuna ja turvana ja anna lapsen huomata ettei mitään pahaa sattunut kuitenkaan. Teillä on ehkä vain ujommaksi kasvava pienokainen, jolla on valtava määrä tahtoa ja halua ilmaista itseään alkeellisesti. :heart:

 

Refluksia?

 

Refluksia?

Olen itsekin miettinyt perinteisiä allergiaa ja tefluksia. Mutta eikö se ole vähän outoa että ne vaivaa vain vieraissa paikoissa? Kotona viihtyy suht hyvin selälläänkin ilman ongelmia... Kunnes ei enää viihdykkään

Ja vierastamisesta. Ne muut vauvat joita olen nähnyt vierastava, niin ei ne yleensä kai ensin ole ihan ok ja hymyileviä, ja aloita itkemistä vasta vähän ajan päästä? Vieraat sylittelijät voivat myös saada itkun laantumaan (hetkeksi), eli ei kai se oikein vierastamislta kuulosta? Enemmänkin vaikuutaisi kyllästyvän, tai jotenkin henkisesti väsyvän?

Voiko vauvaa totutella vieraisiin paikkoihin, vai onko tuo tahallaan itkettäminen pelkkää kiusantekoa?

 

Heissan!

Tiedän niin tunteen! Tuon ikäinen väsyy aika nopeasti... Eli meillä ainakin helpotti niin, että sit menin vaan nukuttamaan esim vaunuihin ja sinne simahti, pääsi itse sit sosialisoimaan. Eli kannattaa tää ottaa myös huomioon :1)

 

Meillä väsyi nopeasti paikoissa missä oli ihmisiä ja ääntä ja. Kotonakin piti viedä pois vieraiden keskeltä ja ristiäiset esim huus kurkkusuorana. Hiljaa oli sakastissa missä imetin ja kuivitin ja oli rauhallista. Kaupat ja kaikki oli tuskaa.

 

Kiitos vastauksista!

Eli väsymystä, voisi varmaan ollakin. Mutta kun ei se sit kuitenkaan suostu nukahtamaan... Tämä vauva ei koskaan nukahda muuta kuin tissille, ja sit tosi väsyneenä myös vaunuihin/kaukaloon taistelun jälkeen.

Minua hämää se että esim. repussa viihtyi jonkun kolme viikkoa niin että lenkin aikana lopulta nukahti ihan kiltisti. Mutta sitten alkoi taistelu ja huutaminen siinäkin.

Minkä ikäisenä teidän vauvat ovat lopulta tottuneet ja alkaneet viihtymään vieraissa paikoissa? Jotenkin ahdistaa et onko pidempikin vaiva, ja tuun ihan hulluksi täällä kotona :/

 

Meidän vauva ei tosin rauhoitu vaikka hiljaiseen huoneeseen menisinkin. Ja tissittely on täyttä tuskaa tuossa tilanteessa, huutaa ja lopulta ryystää maidon väärään kurkkuun ja huutaa kahta kauheammin ja tämä toistuu loputtomiin (yli 30min koitettu useasti) kunnes itse pistän pelin poikki ja jatketaan hyppimistä ja mennään autoon ja takasin kotiin.

Ja neuvolassa kovasti täti neuvoi että juttelu ja silittely ym turvalliset äänet ja kosketukset auttaisivat. Katinkontit, vauva vain huutaa entistä enemmän jos häntä koittaa noilla keinoilla rauhoittelemaan. Kyllä se on kunnon tanssahtelu tai sit yllätys joka saa hetkeksi hiljaiseksi, ei mikään tyynnyttely auta.

 

Jotain reilu 6kk se tais olla kun alko oppia liikkumaan itse kunnolla ja sietääkin vieraita paikkoja.

 

Meillä ei ihan noin vakavaa Ollut, mutta hyvin samanlaista. Poika nyt 1,5v ja on muuttunut aikamoiseksi kyläluudaksi, kaikki uudet paikat kiinnostaa ja kotiin ei meinaa saada. Tämä siis näin ekana rohkaisuksi, että kyllä se ohi menee.

Mutta ennen kuin tähän on päästy niin mentiin 11kk ihan täysin lapsen ehdoilla. Poika oli myös tosi itkuinen vauvana vieraissa paikoissa, ei nukkunut kunnon päikkäreitä kuin kotona ja kyläreissujen jälkeen illat sekä yöt kotona oli yhtä huutoa, kun pojan pasmat meni kylässä sekaisin. Ajattelin jo silloin ja ajattelen edelleen, että poika on todella herkkä ja uudet ärsykkeet, paikat ja ihmiset vetää uteliaan lapsen täysin ylikierroksille. Vauva ei pysty itse säätelemään ärsyketulvaa ja ylikuormittuessa menee överiksi = hysteriaksi.

Meillä auttoi aika ja se että tehtiin kaikki kyläreissut ja muut menot täysin vauvan ehdoilla: sovittiin ne vauvan rytmin mukaan niin, että oli levännyt ja syönyt hyvin ennen lähtöä, pyydettiin sukulaisia ja ystäviä huomioimaan herkän vauvan tarpeet ( rauhalliset vierailut ja ympäristöt) ja lähdettiin nopeesti aina kotio. Oltiin siis nopeasti ja suunnitellusti spontaaneja.

Vauva ei taipunut aikuisen maailmaan vaan tehtiin aikuisten jutut (kahvittelut, shoppailut ym.) niin, että jompikumpi oli vauvan kaa kotona ja toinen meni ja sosiaalistui kavereiden kaa. Ei ryhdytty vauvaa pakottamaan ja uskon, että sen takia on nykyää niin sosiaalinen ja rohkea tutkimaan paikkoja. Sai vauvana turvallisia kokemuksia, ymmärrystä ja sitä kautta luottamusta.

Näin entinen stressaantuja ja äitiin takertuja on reipas taapero.