Venlafaxin, kokemuksia?

mulle aloitettiin venlafaksiini 3 vuotta sitten. olin silloin puolessa välin raskautta ja erittäin huonovointinen sekä henkisesti että fyysiseti JO ennen lääkitystä. en huomannut että lääke olisi vaikuttanut muuten, kuin kohotti mielialaani heti toisena päivänä aloittamisesta. takapakkeja voinnissa ei ollut.
aloitusannos 75mg. kuukauden kuluttua 150mg. synnytyksen jälkeen olin energiaa täynnä, kunnes tuli vaikea parisuhde kriisi. nostettiin 300mg.
siinä on pysynyt ja hyvin on mennyt. vaikeinakin aikoina...
 
hmmmm
[QUOTE="harmaana";30297857]En lukenut muita vastauksia, mutta tämä kiinnostanee käyttäjiä. Aioin kirjoittaa tähän muutaman valitun lainalauseen kirjasta T....vat lääkkeet, Peter C. Götzsche kertoo venlafaksiinista ja muista valmisteista, mutta en vaan pysty niin kamalaa tekstiä kirjoittamaan. Sori, toivokaa se kirja kirjastoon, kun on aika hintava hankkia, melkein 40euroa..[/QUOTE]

Carlat D. Dr drug rep. new york times. 25.11.2007

"Eräs lääkäri kertoi, kuinka anteliaasti Wyeth oli palkinnut hänet siitä, että hän oli kaupitellut kollegoilleen sen masennuslääkettä venlaflaksiinia (Effexor):

`Kun lähdimme luentosalista, meille kaikille ojennettiin kirjekuori. Kuoressa oli 750 dollarin sekki. Oli aika lähteä irrottelemaan kaupungille (...). 750 dollaria siitä hyvästä, että jutteli muiden lääkäreiden kanssa lounastauolla - niin helppoa rahaa, että päätäni pyörrytti. Se oli kuin riippuvuus, josta oli hyvin vaikea luopua.`

Kun tämä lääkäri kertoi yhdellä luennoistaan, että muut lääkkeet saattavat olla yhtä tehokkaita, kuin Effexor, hän sai välittömästi vieraakseen Wyethin paikallisjohtajan, joka tiedusteli, oliko hän mahdollisesti ollut sairas. Sillä hetkellä lääkäri oli päättänyt, että tuottoisa myyntimiehen ura, jota hän oli ylläpitänyt yksityispraktiikkansa ohella, olisi ohi."

Lääkeyhtiöt saivat joka viikko tulosteet paikallisten lääkärien lääkemääräyksistä, joten heidän oli helppoo tarkistaa, hoitivatko myyntimies-lääkärit oman osuutensa...."

----jatkuu vielä hurjemmilla jutuilla. Sitaattilaina kirjan sivulta 121.
 
Moikka. Itse olen syönyt Venlafaxiinia 150mg jo 8 vuotta. Sairastuin odotusaikana jo vakavaan masennukseen, pakko-oireeseen häiriöön mm pakkoajatuksiin. Olin aika finaalissa. Haettuani apua, pääsin psykologille ja sain raskausaikana jo sepram 20mg lääkityksen. Imetin lastani silloin n 7kk jonka jälkeen takaiisn venlafaxiiniin 150mg... ja nyt sitten toivomme uuden kumppanin kanssa vauveliinia..kävin yksityisellä psykiatrilla juttelemassa vauvahaaveista nyt sitten e pillerit lopetettu ja venlafaxiinin alasajo, menossa tällähetkellä 75mg, ja myöhemmin jatkuen siihen 37,5mg.
Lääkkeestä ollut todella hyvä apua raskaaseen elämään joka minulla on ollut ...

Nyt iloisin mielin ja elämän olevassa hyvässä jamassa, uskallan ajatella toista lasta ja ilman lääkitystä. Halit kaikille:hug:
 
Mr Venla-patsas
Yritin just lopettaa Venlan 75 mg, mutta olen tulla vierotusoireista suorastaan hulluksi.
Olen väkivaltainen, sähköiskuja pää täynnä, olen aggressivinen, en nuku, olen vittuillut kaikille, vaellan kuin unessa, olen meinannut erota, jättää työt, tuhlaan ja pelaan rahani jne.
Kammottava lääke, joka näköjään aiheuttaa täyden riippuvuuden.
Pakko aloittaa lääkitys uudelleen ennenkuin tuhoudun. Ei paljon naurata ei.
 
efexori
Minä käytin Efexoria ja kun oireet aina tuli takaisin, lisättiin vain annosta. Kerran sitten vedin kaikkia pillereitä mitä talosta löysin ja en saanut henkeäni pois, vaan löysin itseni suljetulta osastolta. Efexor aiheuttaa itsetuhoisuutta siinä missä muutkin mielialalääkkeet.
 
Yritin just lopettaa Venlan 75 mg, mutta olen tulla vierotusoireista suorastaan hulluksi.
Olen väkivaltainen, sähköiskuja pää täynnä, olen aggressivinen, en nuku, olen vittuillut kaikille, vaellan kuin unessa, olen meinannut erota, jättää työt, tuhlaan ja pelaan rahani jne.
Kammottava lääke, joka näköjään aiheuttaa täyden riippuvuuden.
Pakko aloittaa lääkitys uudelleen ennenkuin tuhoudun. Ei paljon naurata ei.
Lekurille lääkkeen vaihtoon. itselläni ollut 15 vuotta joku lääke ja venlafaksiini ollut sitten sopiva. Masennus alkoi 10 vuotiaana. Eri ihmisillä on eriasteista masennusta. Enollani oli erittäin vaikea 2-suuntainen, johon hän lopulta menehtyi vuosi sitten. Lääkityksellähän pyritään saamaan aivojen välittäjäaineet lähemmäksi normaalia. masennuslääkkeitäkin on kolmessa eri ryhmässä. jokainen vaikuttaa omalla tavallaan.
 
endis
Lekurille lääkkeen vaihtoon. itselläni ollut 15 vuotta joku lääke ja venlafaksiini ollut sitten sopiva. Masennus alkoi 10 vuotiaana. Eri ihmisillä on eriasteista masennusta. Enollani oli erittäin vaikea 2-suuntainen, johon hän lopulta menehtyi vuosi sitten. Lääkityksellähän pyritään saamaan aivojen välittäjäaineet lähemmäksi normaalia. masennuslääkkeitäkin on kolmessa eri ryhmässä. jokainen vaikuttaa omalla tavallaan.
Paitsi että välittäjäainehypoteesiä ei ole voitu todistaa oikeaksi. Tässä viisi yleisintä myyttiä, joihin suurin osa ihmisistä edelleen uskoo, kiitos tehokkaan markkinoinnin 5 Myths about Depression | Psychology Today
 
hmmmm
Samaa, endis, kertoo Peter C. Götzsche uudessa kirjassaan T-L---...Näin lääkteollisuus on turmellut terveydenhoidon.

http://www.uef.fi/fi/uef/-/13-9-ruokavaliolla-on-yhteys-masennusriskiin

Tuossa aika tuore suomalainen väitös makkarasta. Oletteko lukeneet?
 
paukku11
Niin onko kellään kokemuksia kyseisestä lääkkeestä?
Mulle kokeiltu kaikki mahdolliset masennuslääkkeet,nyt aion aloittaa sen venlaflaxinin,kärsin masennuksesta,ahdistuksesta, vaikeasta paniikkikothauksista,veljeni käyttää sitä ja on tosi tyytyväinen lääkkeeseen,käsien vapina poissa,toimintakyky parantunut,samoin aloitekyky.Aion siis aloittaa sen,se on nyt viimeinen masennuslääke jota en vielä ole kokeillut.Siis veljeni mielestä toimii erinomaisesti.
 
"Minni"
Taitaa olla minun kohdallani Venlafaxinin aloitus ja käyttö ohi. Lääke aiheuttaa pahoinvointia ja ripulia. Jouduin muistitutkimukseen, mikä meni todella huonosti. Lääke aiheuttaa todennäköisesti muistin heikkenemisen. Olen yli viisikymppinen ja tähän asti olen muistanut sammuttaa hellan levyt ja valot lähtiessäni kotoa. Aiemmin tällä palstalla ollut kirjoitus lääkärien tekemästä bisneksestä tuntuu pitävän paikkansa. Muistan sieltä kohdan, jossa mainittiin tärkeäksi saada myyntiin "uusi"lääke. Tosiasiassa voin palata vanhoihin lääkkeisiin Etenkin kun vieroitusoireet ovat näin rajut.
 
"Markku"
Lääkkeistä ja varsinkin niistä eroon pääsemisestä: Tänään 27.3 on toinen päivä ilman Venlafaxin 75mg. Outo olo. Huipsausta: kuin kaikki äkkiä hidastuisi ja sitten nopeasti ottaisi hidastuneen ajan kiinni. Vuoden kuuri oli tuota ja nyt halusin päästä kohtaamaan karun maailman ilman mielialalääkkeen jarrua. Toki lääkärin kanssa suunnitellen. Itse huomasin päässeeni masennusten oireista eroon ja alkavani suunnitella tulevaa ja jaksavani tehdä asioita. Siksi halusin myös lääkkeestä irti. Vieroitusoireita on mutta uskon kärsimysten olevan kuitenkin sen arvoisia, että kärvistely palkitaan.
 
Mr Venla.patsas
4 kk ilman Venlaa.
Tuo Minnin mainitsema muistinheikkeneminen on mielenkiintoinen asia.
Olen yli 50-v ja huomannut tämän 4 kk aikana hukkaavani milloin avaimet, puhelimen, vaatteita.
Aloitin Venlan syönnin vuosia sitten menetettyäni työni. Nämä vuodet ovat olleet aivan turhia, söi sitten lääkettä tai ei. Hienon työn menetys tappoi minut.
Alkoholi on pahin asia, kun on masennukseen taipuvainen. 2 krt/ kk on vain pakko ottaa, jotta pääsee toviksi päänsä ulkopuolelle. Seuraavat päivät ovat sitten yhtä helvettiä.
Entistä työnantajaporukkaa vihaan yhä.
Osaako joku sanoa, miten siitä vihasta pääsee yli ?
 
Luonnon masennuslääke - https://nuvialab.com Olen ollut uniongelmainen ja ajoittain masentunut jo esiteinistä asti. Ystäväni suosituksesta päätin kokeilla Restilen-valmistetta ja olen ollut todella tyytyväinen. Unenlaatu on parantunut enkä ahdistu enää yhtä herkästi. Käytän tuotetta ensisijaisesti masennuksen ennaltaehkäisyyn.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä