vieläkö iltatähti

Mulla vain yksi koira nykyisin, mutta aikanaan kun esikoisen sain mulla oli kolme koiraa ja eipäs sitä valmiiksi harjoiteltu mutta siitä sitten vauvan synnyttyä alkoi harjoitus. Mulla oli kyllä silloin tosi ihanat ja suht rauhalliset hurtat. kaksi käveli vasemmalla edellä ja yksi käveli niiden takana. Nuorin koirista oli 10kk joten harjoitusta hetken vaati. Nyt jos raskaaksi tulisi niin on kyllä taas niin rauhallinen koira että aika pian varmaan oppii. Mulla ollut käytössä paljon myös kantoliina jonka kassa pääsee metsäänkin koirien kanssa.

Totta tuo että nyt vauvakuume jotenkin erilainen. On jo elämä näiden koululaisten kanssa ja työ yms. Ja vaikka testailen ja seuraan oireita ja palstailen niin silti suunnittelee kaikkea muutakin kuin vauvakuumetta. Ikää oli esikoisen raskausaikana 18 ja nyt 34 joten.

Mulla nyt menossa yk5 ja dpo 4 joten kohta jännäillään taas.
 
Meillä on iso pölöpää koira :ROFLMAO: innokas ja ihan liika täynnä tarmoa...kuopuksen ollessa pienempi niin vaunulenkit sujui kyllä mutta jos nyt tarvitsisi ottaa vaunut mukaan, niin huhuh!:sneaky: Koiramme oli siis pentu silloin kun viimeksi kärrytelty. Varmasti mun ainakin tarvii harjoitella o_O sitten joskus :) onneksi todella lapsirakas on ja kuopuksen kanssa touhuilevat pitkin päivää omiaan :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Hiekkasärkkä79
Meillä myös kaksi koiraa perheessä, ja olen ehtinyt miehen kanssa pohtia että miten niiden kanssa lähden vaunulenkille..?! Täytyy ehkä sitten ennen vauvan syntymää harjoitella koirien ja vaunujen kanssa, ovat nimittäin aika energisiä ja vilkkaita tapauksia molemmat. Aiotteko te reenata ennen vauvan syntymää koira&vaunulenkkejä..?
Hei! Meillä on yksi koira, iso, nuori ja semmonen energinen hösääjä, mutta kaipa tuo oppii olemaan ja joskus rauhoittuu. Tykkää lapsista ja tulee hyvin toimeen niiden kanssa, mutta toki villiintyy nuorten koirien tapaan jos lapset ovat villeinä. En ole edes ajatellut vainuharjoittelua, mutta kaipa sitä täytyy jossain vaiheessa ruveta harjoittelemaan sitä vaunutteluakin koirulin kanssa, mutta vielä ei ehkä ole sen aika. ❤ On tämä hurjaa tämä kuumeilu. Koko ajan jollain lailla mielessä. Nyt on kp30, joten jännäillään. Tässä kierrossa sain ekaa kertaa plus tuloksen ovistestiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Hiekkasärkkä79
Minulla ei oo ikinä ollut vauvakuumetta ennen kuin nyt :ROFLMAO:
Ihanaa Aivotar!! Tää on niin ihanaa ja jännittävää, vaikka minä olen kuumeilut tosiaan viimeiset 5-vuotta. Se oli tosi lohdutonta ajatella että en koskaan enää saisi lasta ja miksi muka puolisolla on oikeus riistää se oikeus minulta. Onneksi mies muutti mielensä, ja nyt on toinen ääni kellossa kun jännäillään yhdessä. ❤
 
Itseä harmittaa toisaalta nää omat työkuviot :ninja: kun pääsi jo haaveilemaan, niin ottaa pannuun ettei "uskalla " poistaa kierukkaa. ..tänään vielä ratkesi yhden tärkeän koulutuksen ajankohta...on fyysisesti (ja miksei henkisestikin) vaativa.:alien: Mutta sen jälkeen kierukka lähtee :whistle: osuu meinaa maaliskuun loppuun :ROFLMAO: niin nappiin kierukan poistoa ajatellen :barefoot: kun vain malttaisi o_O:whistle:
 
Itseä harmittaa toisaalta nää omat työkuviot :ninja: kun pääsi jo haaveilemaan, niin ottaa pannuun ettei "uskalla " poistaa kierukkaa. ..tänään vielä ratkesi yhden tärkeän koulutuksen ajankohta...on fyysisesti (ja miksei henkisestikin) vaativa.:alien: Mutta sen jälkeen kierukka lähtee :whistle: osuu meinaa maaliskuun loppuun :ROFLMAO: niin nappiin kierukan poistoa ajatellen :barefoot: kun vain malttaisi o_O:whistle:
Voi ei!! Voin kuvitella. Mä en varmaan pystyisi. Nostan siis hattua ja kyllä se odotus sitten palkitaan jossain vaiheessa. Uskon että maltat hienosti, ja tsemppiä työhaasteiden kanssa. Itsellä ollut jo jonkin aikaa töissä semmonen fiilis ettei vaan nyt jaksa innostua. Tykkään työstäni, mutta se on henkisestija fyysisesti todella kuormittavaa. Ja nyt vahvasti tuntuu siltä että kaipaan vaihtelua. (lue. äitiyslomalle ja kotiin hääräämään lasten kanssa. )
 
Täällä myös iltatähden haaveilija. Saa nähdä jääkö vain toteutumattomaksi haaveeksi. Lapsia nyt 4, joista vanhin nyt 11v tyttö, sitten 9v tyttö, 6v poika ja 2 vuotias poika. Ikää itsellä pian 37v. Vauvakuume on vaivannut jo vuosia. Aiemmin kun siltä tuntui niin vauvaa vain odottamaan. Helposti ovat alkunsa saaneet. Nyt tuntuu, että voiko sitä enää tervettä vauvaa saada, jaksaako yövalvomiset ja kaiken muun huushollin hoidon? Nuorimmainen oli niin huono nukkuja, että aika huonossa jamassa oltiin välillä jaksamisen kanssa. Nyt kun tilanne on ohi ja elämä on taas mukavuusalueella niin vauvakuume tulee ja sotkee pakan! Ihmettelen, miten suurin osa tuntemistani ihmisistä julistaa et nää lapset on nyt tässä, Ei ikinä enää. Minua on useimmiten harmittanut pakata joku pieneksi jäänyt vauvanvaate laatikkoon tai viedä kaukalo varastoon, jos tätä ei enää tarvikkaan. Ei ole vielä tullut mieleenkään sanoa et tää oli tässä. Toivoisin oikeastaan "vahinkoa" niin olis helpompaa kerran pähkäilylinjalla olen. Kierukoita ym. en ole ikinä halunnut, pillerit ei ole sopineet joten luomumenetelmillä on pärjäilty.
Onnea kaikille iltatähden odottajille ja yrittäjille! Kovia mimmejä olette kaikki..
 
Hei! Meillä on yksi koira, iso, nuori ja semmonen energinen hösääjä, mutta kaipa tuo oppii olemaan ja joskus rauhoittuu. Tykkää lapsista ja tulee hyvin toimeen niiden kanssa, mutta toki villiintyy nuorten koirien tapaan jos lapset ovat villeinä. En ole edes ajatellut vainuharjoittelua, mutta kaipa sitä täytyy jossain vaiheessa ruveta harjoittelemaan sitä vaunutteluakin koirulin kanssa, mutta vielä ei ehkä ole sen aika. ❤ On tämä hurjaa tämä kuumeilu. Koko ajan jollain lailla mielessä. Nyt on kp30, joten jännäillään. Tässä kierrossa sain ekaa kertaa plus tuloksen ovistestiin.
Hei onnea kuumeiluun ja kenties tällä kierrolla nyt sitten tärppää(y) kannattaa siis aloitella koiraharjoituksia! Itse kävin juuri lumisella lenkillä meidän kahden höseltäjäkoiran kanssa, ja en kyllä tiedä miten talvisista vaunulenkeistä heidän kanssaan selviytyisin..! Katselin netistä Brion yhdistelmävaunujakin jo.. kuumeilu sen kuin lisääntyy;) Kuulumisiin!
 
Hei onnea kuumeiluun ja kenties tällä kierrolla nyt sitten tärppää(y) kannattaa siis aloitella koiraharjoituksia! Itse kävin juuri lumisella lenkillä meidän kahden höseltäjäkoiran kanssa, ja en kyllä tiedä miten talvisista vaunulenkeistä heidän kanssaan selviytyisin..! Katselin netistä Brion yhdistelmävaunujakin jo.. kuumeilu sen kuin lisääntyy;) Kuulumisiin!
Mahtavaa Hiekkasärkkä79!! Mulla kans kuumeilut ihan uusilla ulottuvuuksilla. Yövuorossa selailin kantoliinoja ja tutustuin niihin kun aikaisempia lapsia en ole kantoliinalla kanniskellut. Tää on ihan kreisiä. Eilen toki tuli taas pieni epätoivon hetki kun kuukautiset alkoivat. Eli kp2 nyt menossa. Toki tämä on nyt vasta kolmas kierto kierukan poiston jälkeen eikä kierrot todellakaan vielä säännöllisiä. 8v. Sitten myös kesti sen muutama kuukausi ennen kuin raskauduin kierukan poiston jälkeen. Ikää toki tullut myös lisää. Silti se hetkellisesti masentaa, mutta kyllä tää tästä. Huoh!!! Aamuinen keskustelu miehen kanssa piristi mieltä ja valoi uskoa. ❤ Ja juu... koiralenkit huh huh... sulla vielä x2 höseltäjää. Hurjalta tosiaan tuntuu että toi meidän höseltäjä ikinä oppisi nätisti kulkemaan vaunun vieressä. Eikä oikeen kehtaa mennä keneltäkään lainaamaankaan kärryjä harjoitus mielessä.
 
  • Tykkää
Reactions: Hiekkasärkkä79
Tervetuloa myös bluehorse :) kiva kun väki lisääntyy tässä keskustelussa (y)

Itsellä mieliala kuumeinen suhteen junnaa paikallaan...äidin luona käydessä kyllä ihailin yksiö lastenvaunuja jotka sen kaveri oli toimittanut sille myyntiin :rolleyes: ihan en kehdannut sanoo, et saanko ne itelleni :ROFLMAO:
Täällä siis edelleen ootellaan ajan kulumista!
 
  • Tykkää
Reactions: Bluehorse2012
Kiitos! Ihanaa oli löytää tämä iltatähti palsta. Huvittaa, että en koskaan haaveillut suurperheestä, mutta esikoisen jälkeen tajusin, että tämä on menoa..olin aina "kade" lestadiolaisystävälleni joka sai vauvan joka toinen vuosi:) itse en olis jaksanut niin usein. Katotaanhan mitä elämä vielä tuo tullessaan ja tosiaan ihanaa, että on muitakin iltatähtihaaveilijoita:)
 
Tää odotuksen odotus kun venyy ja paukkuu... Sit kun kuvitteli tulevansa suht helposti raskaaksi edellisten mukaan. Mutta nyt käynnistyi YK 6 ja epätoivo iskee. Saako sitä iltatähteä sittenkään.
 
Vuosikin voi mennä vaikka on hedelmällinen. Itse pohdin nyt sitä, että miten taata varmasti terve vauva jos iltatähti putkahtaa..vastaus ei mitenkään. En kestä tätä epävarmuutta, vaikka monissa asioissa luotan "johdatukseen", niin nyt tuntuu, että haluaisn tietää sikiön terveydestä kaiken mahdollisen. Lähinnä pelkäisin vammaista...Vakaumukseni takia aborttia "en saisi tehdä" jos jotain vakavaa vikaa olisi. Siinä sitten olisit:( Kaikkee sitä miettiikin!
 
Tervetuloa Bluehorse minunkin puolestani:)! Olet samanikäinen kuin minä, 37v tällä hetkellä, joten samankaltaisia ajatuksia ja pelkoja varmastikkin sekä vauvan terveyteen että omaan terveyteen liittyen. Mukavaa kun on kohtalotovereita. Joko teillä on yritystä vai vasta ns "haaveissa" tämä iltatähti? Meillä toteutus alkaa luultavasti vasta ensi kesänä, joten kuumeilen siihen asti;)
Kuulumisiin taas(y)
 
  • Tykkää
Reactions: Bluehorse2012
Itse olen tullut aina helpolla raskaaksi...suunnilleen vilkaisu miehen kalsareihin, niin pullat on ollut uunissa. Eli täällä myös pelätään sitä, että yritetään ja yritetään vaikka kuinka ja kauan. No mutta kaikella on tarkoituksensa...
Myös se, että lapsi olisi vammainen (minulla ikää 35v) olisi kauhea asia. En siis tarkoita, että pystyisin abortiin, mutta miten jaksamisen kanssa...yhtä rakas ja tärkeä hän tietysti olisi. Mutta mietteitä mietteitä :confused:
 
  • Tykkää
Reactions: Bluehorse2012
Hiekkasärkkä, on ollut jo yritystäkin..mutta ei ole tärpännyt..toki luomumenetelmiin sisältyy aina pieni epävarmuus:)Meinaa vaan nämä epävarmat fiilikset sotkea nyt liikaa. Nuorempana en pelännyt esim. lapsen vammaisuutta ollenkaan. Nyt olen ihan varma , että se alle puolen prosentin mahdollisuus saada semmoinen tulis just mulle! Ja mielestäni se pilaisi kaiken!! Nyt on 4 tervettä ihanaa"vauvaa"! Yksi tuttu sai viidenneksi (mullekin tulis viides) vammaisen ja se sotki kaikkien elämän. Muut lapset jä seuraavaksi kahdeksi vuodeksi ilman "äitiä" kun he olivat koko ajan jossain hoitopaikassa ja tervettähän sieltä ei silti saanu mukaansa. Ja edelleen hän on erityislapsi, ei kehity normaalisti ja vanhemmat koko ajan kiinni. Normilapsihan kehittyy vanhemmasta poispäin...Silti en mahda vauvakuumeelle mitään. Kokemuksesta tiedän, että nyt olis taas vauvan aika.. Ihanaa kuumeilua sinulle! Se onkin parasta:) ja ihanaa että vauvoista kuumeillaan! Minun lähipiiri kauhisteli eniten minun neljättä ja minusta oli normaalia saada neljäs.. Kuten jo tuolla aiemmin sanoin, niin "yllätysvauva" olisi minulle kaikista paras kerta pähkäilen...Vaikka tuskin yllätyksestä voi puhua jos miehen kans pelaa vähääkään:D:Deikä ne ehkäsytkään ole 100%!
 
  • Tykkää
Reactions: Hiekkasärkkä79
Hei kaikki ja mukavaa joulunaikaa!
Hiukka pisti taas mielen matalaksi hetkellisesti, kun kuukautiset alkoivat. Oli niin jo vahva tunne, että nyt olisi tärpännyt.:cry::( Mutta ei niin ei, silti ei lannistuta. :ROFLMAO:Kp 3 menossa nyt ja olo on tosi ärsyttävä. Juilii ja kiristää joka paikkaan. Yök! :confused:
 

Yhteistyössä