Viranomaisten asettama vaijeri tappoi teinitytön ja kaksi tyttöä loukkaantui vakavasti

  • Viestiketjun aloittaja iso kiitos köpeille
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Eli ihan uusi asia se vaijeri ei ole. Nuoriso kaiken lisäksi tuhoaa hyppyriä jatkuvasti. Aiemmin siellä oli puomit, jotka pistettiin p*skaksi ja sen jälkeen isoja kiviä, jotka siirrettiin (nuorten toimesta) että alueelle pääsee helpommin. Hyppyriä laskettiin alas mopoilla, pulkalla, ties millä...
Eli haluaisit siis lapset ja nuoret hengiltä vaikka siten että laskimäkiin laitetetaan vaijereita sun muita giljotiinejä.
 
Eli haluaisit siis lapset ja nuoret hengiltä vaikka siten että laskimäkiin laitetetaan vaijereita sun muita giljotiinejä.
Kirjoitinko tosiaan niin? Tarkoitin kyllä, että vaijeri ei ollut mikään uusi juttu alueen nuorille ja ko. nuoret ovat kuulemma? olleet paikalla jo - ainakin - edellisiltana (tähän odotetaan vielä vahvistusta). Yhtä hyvin siellä olisi voinut olla vaikka lasia/rikottuja pulloja, pyörän raato, risa telkkari tms. jonkun toisen jäljiltä. Mm. telkkareitahan sieltä heiteltiin alas, samoin kaikkea muuta vaarallista. Tulipalohan siellä loppupäässä oli vastikään ollut.

Puomejahan siellä oli jo ollut, mutta ne eivät olleet estäneet nuoria, vaan ne oli rikottu.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
Oikeusoppineiden mielestä vaijerin asentaminen oli vähintäänkin kyseenalaista:
Nimimerkillä "wäsäilijä" on tossa hesarin uutisessa hemmetin hyvä kommentti.
"Tässä pitää vielä ottaa huomioon että sateella rinne on jäänliukas.Siis ei riitä että vaijeri olisi merkitty selvemmin, joku voisi liukastua rinteeseen, siis vaikkapa alueen työntekijä, ja kuolla.Siis vaijeria ei missään tapauksessa saisi virittää rinteeseen kohtaan jossa nopeus on kasvanut jo tappavan suureksi."
 
Vertauksesi ontuu.
Sopiva vertaus olisi se, että sinulla on piha, joka on aidattu kaikkialta, paitsi että aidassa on parin metrin kohta, josta pääsee kulkemaan. Aidassa ja pihassa on kylttejä, joissa lukee, että alueelle ei saa mennä. Alueella on myös kylttejä, jotka kertovat, että keskellä pihaa on ansakuoppa, jonka pohjalla on teräviä seipäitä. Näistä kaikista kylteistä huolimatta typerät kersat menevät keskelle pihaa juuri siihen ansakuoppaan, ja nyt joku palstapelle puolustelee teinin hölmöilyä.
Teinit tiesivät, mitä tekivät, tiesivät, ettei sinne ole mitään asiaa, tiesivät, ettei homma ole turvallista -- jos teini haluaa leikkiä kuolemalla, ei siitä voi syyttää ketään muuta kuin teiniä itse.
Niin kuin HS:n haastattelemat oikeusoppineetkin sanovat, vain osittain pääsyn alueelle estävä aita ja pieni korkealla sijaitseva yksittäinen kyltti eivät välttämättä riitä varoitukseksi etenkin kun tiedossa on, että alueella on liikkunut väkeä kielloista huolimatta.

Kukaan ei kiistä, että on typerää lähteä laskemaan mäkeä hyppyrimäkeen, mutta ei mäestä silti tarvitse tehdä teloituskonetta.
 
vierailija
Nimimerkillä "wäsäilijä" on tossa hesarin uutisessa hemmetin hyvä kommentti.
"Tässä pitää vielä ottaa huomioon että sateella rinne on jäänliukas.Siis ei riitä että vaijeri olisi merkitty selvemmin, joku voisi liukastua rinteeseen, siis vaikkapa alueen työntekijä, ja kuolla.Siis vaijeria ei missään tapauksessa saisi virittää rinteeseen kohtaan jossa nopeus on kasvanut jo tappavan suureksi."
Ja noinhan on jo aiemmin käynytkin, eli yksi henkilö kuoli tuohon vaijeriin muutama vuosi sitten.
 
vierailija
"Myös lehmien aitausten piikkilanka-aidat pitäisi kieltää. Niihinkin joku valopää voi loukata itsensä..."

Tarkoitat varmaan teinejä. Lehmilläkin on sen verran järkeä etteivät törmäile päin piikkilankaa...Totuushan on se että ainoa joka lopulta voi estää nuorta hölmöilemästä on nuori itse. Mutta tällaiseksi tämä yhteiskunta on mennyt - suomalaista nuorta paapotaan kohta lastenkodista hautaan. Sen oman vastuun ottaminen on vaikeaa. On kouluavustajia, nuorisotyöntekijöitä, aineellinen hyvinvointi parempi kuin koskaan Suomen historiassa. Mutta se henkinen hyvinvointi on sitten jotain muuta.
 
viera.s
HS:n lehtijutusta poimittua:

"Vaijerivaroitukset ovat kuitenkin vaikeasti havaittavissa. HS:n haastatteleman ulkoilijan mukaan hän ei ole nähnyt teräsvaijerista varoittavaa kylttiä eikä vaijeria, vaikka kulkee mäen ohi päivittäin."

Silti täällä oletetaan, että nuoret näki nuo pilkkopimeässä yössä, vaikka alueella päivittäin liikkuva aikuinen ulkoilija ei ole nähnyt niitä koskaan. Ja hän varmaankin ulkoilee valoisaan aikaan, ei yön tunteina.
 
vierailija
"Myös lehmien aitausten piikkilanka-aidat pitäisi kieltää. Niihinkin joku valopää voi loukata itsensä..."

Tarkoitat varmaan teinejä. Lehmilläkin on sen verran järkeä etteivät törmäile päin piikkilankaa...Totuushan on se että ainoa joka lopulta voi estää nuorta hölmöilemästä on nuori itse. Mutta tällaiseksi tämä yhteiskunta on mennyt - suomalaista nuorta paapotaan kohta lastenkodista hautaan. Sen oman vastuun ottaminen on vaikeaa. On kouluavustajia, nuorisotyöntekijöitä, aineellinen hyvinvointi parempi kuin koskaan Suomen historiassa. Mutta se henkinen hyvinvointi on sitten jotain muuta.
Juuri näin.

Menkää vanhemmat itse valvomaan teinejänne, etteivät tee tihutöitä ja telo itseänsä. Tai pitäkää kotona lukkojen takana, jos ette ole osanneet lainkuuliaisiksi kasvattaa. Ihan turha syytellä muita, jos ovat kielletyssä paikassa olleet.
 
Aiempi kuolema
Se tässäkin ketjussa linkitetty uutinen aiemmasta kuolemantapauksesta...kuolema ei johtunut ketjusta, vaan siitä, että känninen 30-v mies oli pudonnut tornista laskurinnettä alas.
 
viera.s
Se tässäkin ketjussa linkitetty uutinen aiemmasta kuolemantapauksesta...kuolema ei johtunut ketjusta, vaan siitä, että känninen 30-v mies oli pudonnut tornista laskurinnettä alas.
Ja osunut samanlaiseen vaijeriin, joka oli viritettynä myös hyppytasanteelle. Tuossa tapauksessa ei liene varmaa, olisiko mies kuollut joka tapauksessa, mutta vaijeri joka tapauksessa varmasti sen lopullisen kuoliniskun antoi, ei pelkkä mäkeä alas kieriminen. Silloin ei aloitettu rikostutkintaa, vaan tapaus luettiin tapaturmaksi. Tällä kerralla onneksi selvitetään tarkemmin ja rikostutkinta on aloitettu.
 
Juuri näin.

Menkää vanhemmat itse valvomaan teinejänne, etteivät tee tihutöitä ja telo itseänsä. Tai pitäkää kotona lukkojen takana, jos ette ole osanneet lainkuuliaisiksi kasvattaa. Ihan turha syytellä muita, jos ovat kielletyssä paikassa olleet.
Suoraan sanottuna on jotenkin kuvottavaa lukea oletettavasti aikuisilta ihmisiltä kommentteja joissa sanotaan, että oma vika ja lällällää. Hävetkää ja menkää itseenne.

Teineiltä (tai juopoilta) ei voi odottaa täyttä harkintakykyä, mutta vastuullisilla aikuisilla semmoinen pitää olla.

Aikanaan tuli hankittua okt. Tontilla oli kolme kaivoa, joista jokaisen kansi oli romahduspisteessä. Olisi ollut muutakin tekemistä kuin rakentaa kolme kaivonkantta. Palstatrollien ja -lällättäjien mielestä varoituskyltti ja yksityisaluekyltti ajaa saman asian kuin ehjä kaivonkansi ja loput on kaivoonpudonneen oma vika.

Jos lapsilla, teineillä, juopoilla ja hulluilla ei ole täyttä harkintakykyä, niin asiasta vastuussa olevalla se pitää olla. Lällättäjät voivat funtsia mihin joukkoon edellämainituista kuuluvat.
 
vierailija
Teineiltä (tai juopoilta) ei voi odottaa täyttä harkintakykyä, mutta vastuullisilla aikuisilla semmoinen pitää olla.
Teineiltä ja juopoilta voi odottaa sellaista harkintakykyä, että noudattavat ohjeita. Jos ohjeita ei ole, tai ne ovat ristiriitaisia, silloin teinit tai juopot voivat hölmöillä, ja se on ymmärrettävää. Nyt oli selvät ohjeet, joten törttöily ei ole mitenkään ymmärrettävissä.

Jos teinit eivät noudata ohjeita, on heitä kohdeltava kuten pikkulapsia, eli huoltaja on oltava aina mukana varmistamassa että ohjeita noudatetaan, tarvittaessa pitämässä kädestä kiinni. Kyllä lapsena minulla ohjeiden noudattaminen oli ensimmäinen vaatimus siihen että pääsi yksinään ulos. Jos ei tullut kotiin sovittuna kellonlyömänä tai oli väärässä paikassa väärään aikaan, ei varmasti päässyt ulos pitkään aikaan uudestaan. Auta armias, jos ikinä olisi joutunut poliisin kanssa tekemisiin, kotiarestia olisi tullut vähintään vuosi.

Kerran jäin lukiossa lintsauksesta kiinni (17-v.), ja äitini totesi ykskantaan, että jos hän kertaakaan kuulee, että olen lintsannut uudestaan, hän tulee kanssani kaikkialle, joka-ainoalle oppitunnille varmistamaan, että varmasti olen siellä enkä missään muualla. En lintsannut tuon jälkeen kertaakaan ja tiedän, että äitini olisi tuon uhkauksen toteuttanutkin, jos olisin lintsannut. Minun vanhempani huolehtivat minusta. Nuorena minä vietin iltani kotona tai kavereideni kotona, kertaakaan ei tullut edes mieleen lähteä luvattomille alueille törttöilemään, kotona oli paljon parempaa ajanvietettä.

Ikävää, että monet vanhemmat jättävät lapsensa heitteille, eivätkä huolehdi heistä, ja kun jotain tapahtuu, on se aina yhteiskunnan tai ympäristön vika, vaan ei koskaan lasten tai heidän vanhempiensa. Tässä taas tihutöitä tehneet teinit törttöilivät itsensä onnettomuuteen, ja taas kivenkovaan etsitään syytä muualta kuin näistä törttöilijöistä tai heidän vanhemmistaan.
 
vierailijastrutsi

(y)

Juuri näin!
 
vierailija
Kerran jäin lukiossa lintsauksesta kiinni (17-v.), ja äitini totesi ykskantaan, että jos hän kertaakaan kuulee, että olen lintsannut uudestaan, hän tulee kanssani kaikkialle, joka-ainoalle oppitunnille varmistamaan, että varmasti olen siellä enkä missään muualla. En lintsannut tuon jälkeen kertaakaan ja tiedän, että äitini olisi tuon uhkauksen toteuttanutkin, jos olisin lintsannut.QUOTE]
Sinua ei ilmeisesti kuitenkaan teloitettu tämän 17-vuotiaana tapahtuneen erheen johdosta?
Nämä mäessä olleet tytöt eivät poliisin mukaan olleet edes alkoholin vaikutuksen alaisia, olivatpa vain kauniina kesäiltana kavereiden kanssa urheilupuistossa mäenrinteellä ja hoksasivat, että olisipa kivaa laskea tuosta vähän liukua. Kellään muullahan ei olisi tullut moinen mieleen, eihän? Tokko edes tajusivat rikkovansa sääntöjä. Kaikkien silminnäkijöiden mukaan varoituskylttejä ei ollut näkyvissä. Minun olisi vielä nyt nelikymppisenäkin vaikea itse hoksata, että pieni persmäenlasku aitaamattomalla rinteellä olisi kauhea rikos. Saati sitten niin kova rikos, että kuolemantuomio ruosteisessa giljotiinissa.

Miten ihmisten on niin hirveän vaikea ymmärtää, ettei tappavia ansoja saa asentaa ihmisille edes omalle yksityiselle tontilleen? Ei murtovarkaalle, ei terroristille, eikä ihan taatusti lapsille. Ei edes niille kaikkein tottelemattomimmille.
 
Yhteistyössä