Ystävä lopetti yhteydenpidon :(

tuntuupa tyhmältä!
Ystävä on lopettanut yhteydenpidon. Ei vastaa puheluihin, ei viesteihin.
Laittamani viestit käy kyllä lukemassa, muttei niihin vastaa. En kaipaisi edes mitään syvällistä, jotain ihan tavallistakin nopeaa riittäisi tyyliin "kaikki ok, mökillä, ei jaksa nyt viestitellä".

Ensin nolotti: taas laitoin viestin, eikä se vastannut. Aika noloa, olenko sellainen viesteillä ahdisteleva, jonka tuntee jo koko kylä. Että "hei, taas se laitto viestin, eikö se jo ymmärrä! Mä en ainakaan vastaa".
Mutta ymmärrä mitä, sitä en vain ole keksinyt.

Sitten tuli huoli. Mitä, jos jotain ikävää on sattunut? Ystävälle itselleen tai lähimmille? Ja täällä minä vain yritän herätellä keskustelua aiheesta "miten menee"...


Lopulta tuli kiukku. Mistä voin tietää, jos ei kukaan kerro? En voi tietää murheista, en kiireistä, en kyllästymisistä. En voi tietää, jos et kerro!

Nyt nuo kolme aaltoa vaihtelevat mielessäni. Olen typerä! Hän ei vain tahdo olla kanssani enää!
Mutta jos jotain on sattunut, jos ystäväni juuri nyt kaipaakin minua apuun ja tueksi, mutta ei jaksa pyytää?
Ja millä oikeudella hyvä ystävä jättää minut täysin pimentoon-kiukku.

Aarrg! Asia vaivaa ja on jatkuvasti mielessäni. Uutta viestiä tai puhelua en uskalla matkaan laittaa, kun on kylmiksi jääneet edelliset yritykset. Olisi vain kiva tietää, miksi?
Kuvittelen ainakin, että paljon helpompaa olisi saada kuulla toiselta olevansa epätoivottu kuin yrittää rivien välistä päätellä moista itse.

 

mä ottaisin ja menisin paikanpäälle. ja puhuisin asiat selviksi, kysyisin missä mennään. en jäis kyllä ihmettelemään tietämättömänä missä mennään

 

Voitko työntää ystäväsi pois mielestäsi joksikin aikaa? Mieti uudelleen viikon tai kahden päästä.

Minulle kävi ihan samalla tavalla lomalla, etten jaksanut ottaa yhteyttä läheisimpiinkään ystäviini. Halusin vain olla. Ilmoitin heille muutaman viikon päästä olevani totaalisessa zombie-tilassa ja jatkavani samaa rataa. Neljännellä viikolla sain soitettua yhdelle ystävistäni. Eikä kyse ollut mistään ystävien karttamisesta. Olen vain ollut niin väsynyt.

 

mä ottaisin ja menisin paikanpäälle. ja puhuisin asiat selviksi, kysyisin missä mennään. en jäis kyllä ihmettelemään tietämättömänä missä mennään

Tämä voi olla 1. hyvä 2. huono neuvo. Yksi ystävistäni ahdisteli minua kummastellen vastaamattomuuttani lomaltani. Olen sen jälkeen miettinyt onko hän minun ystäväni oikeasti. Olenko opettanut hänet liian hyvälle pitämällä liian aktiivisesti yhteyttä? Nytkin puistattaa asiasta kirjoittaessani.

 

Tai sitten vaan viettää lomaa, eikä ehdi/jaksa vastailla.

 

Ap ei kerro minkälaisesta ajasta tässä on kysymys.. Jos tätä on jatkunut vasta joitain viikkoja niin en ottaisi niin vakavasti kun joskus sitä nyt vaan ei jaksa vastailla. Jos taas mennyt jo kuukausia niin ettei puheluihin vastaa eikä viesteihin niin antaisin olla.

 

Ap ei kerro minkälaisesta ajasta tässä on kysymys.. Jos tätä on jatkunut vasta joitain viikkoja niin en ottaisi niin vakavasti kun joskus sitä nyt vaan ei jaksa vastailla. Jos taas mennyt jo kuukausia niin ettei puheluihin vastaa eikä viesteihin niin antaisin olla.

joo, tässä oli hyvä pointti, jos on kyse päivistä tai muutamista viikoista, niin antaisin vielä olla, mutta jos menee kuukausia, niin sitten menisin kysymään paikan päälle, mistä on kyse. eikä toki tarvii mennä mitenkään hyökkäävällä asenteella, menee muuten vaan piipahtamaan

 

Minun ystävä ei ole puoleen vuoteen ottanut kertaakaan itse yhteyttä ja puoli vuotta sitten päätin että katson kiusallanikin kauankon menee koska itse en jaksa olla aina se joka ensimaitteksi kysyy mitä kuuluu,tehtaäisiinkö jotain,nähdäänkö. Ei ole kuulunut mitään kuukausiin. Näin tärkeää meidän ystävyys on.

 

mulla oli kerran ystävä, joka jos ei muutamaan päivään sille soittanut tai vastannut sen viesteihin, joka saattoi olla esim. luettelo sen työvuoroista, veti herneet ana kunnolla nokkaan. soitti ja haukku ja manasin, etten varmaan haluakkaan olla hänen ystävänsä, kun en heti vastaa viesteihin tai puheluihin tai soita muutamaan päivään. no se ystävyys hiipui vähitellen

 

Tämä voi olla 1. hyvä 2. huono neuvo. Yksi ystävistäni ahdisteli minua kummastellen vastaamattomuuttani lomaltani. Olen sen jälkeen miettinyt onko hän minun ystäväni oikeasti. Olenko opettanut hänet liian hyvälle pitämällä liian aktiivisesti yhteyttä? Nytkin puistattaa asiasta kirjoittaessani.

En haluaisi olla puistattava. Siksi yritän pysyä kiltisti ihan omalla tontillani.

 

Olin ystävä erään naisen kanssa kymmenisen vuotta. Oltiin melko paljon tekemisissä, vaikka muutettiinkin paikkakuntia jne. Jossain kohtaa kanssakäyminen hänen kanssaan alkoi olemaan epämielyttävää. Hän valitti ja marisi kaikesta. Mikään ei ollut hyvin, kukaan ei ollut kiva jne. Muista ystävistään totesi aina, et ei oo sekään ollut yhteydessä jne. Yritin aikani piristää, mut sit heräsin huomaamaan, et hän vie vain mun fiiliksiä eikä ikinä itse ole yhteydessä muhunpäin. Niinpä päätin odottaa, koska hän kilauttaa mulle. Eipä oo kuuteen vuoteen hänellä asiaa ollut. Jepjep.

 

Tai sitten vaan viettää lomaa, eikä ehdi/jaksa vastailla.

Leikitäänpä ajatuksella vähän:
Käyt aivan tavallisena lomapäivänäsi aivan tavallisen kotikyläsi aivan tavallisessa marketissa. Sattumalta törmääthedelmäosastolla tuttuusi. Hän tervehtii, saattaa kohteliaasti kysäistä vallan kuulumisiakin. Itse olet hiljaa, jatkat matkaasi vilkaisemaan vain tuttavaasi päin. "Ei jaksa nyt, olen lomalla"

Viestivälineiden ähky on saanut meidät ajattelemaan monesti aika kummasti ihan tavallisista sosiaalisista tilanteista. Kasvatuksen tuskin kukaan jättäisi tervehtimättä!
Edes lomalla...

 

Leikitäänpä ajatuksella vähän:
Käyt aivan tavallisena lomapäivänäsi aivan tavallisen kotikyläsi aivan tavallisessa marketissa. Sattumalta törmääthedelmäosastolla tuttuusi. Hän tervehtii, saattaa kohteliaasti kysäistä vallan kuulumisiakin. Itse olet hiljaa, jatkat matkaasi vilkaisemaan vain tuttavaasi päin. "Ei jaksa nyt, olen lomalla"

Viestivälineiden ähky on saanut meidät ajattelemaan monesti aika kummasti ihan tavallisista sosiaalisista tilanteista. Kasvatuksen tuskin kukaan jättäisi tervehtimättä!
Edes lomalla...

On vähän toista tuo törmääminen kuin puhelin vahtaaminen. Lomalla voi olla koko puhelin päiviä katsomatta, kun on muuta menoa. Kaikki ei siinä puhelimessa roiku kiinni koko ajan. Kesämenoissa se voi olla johonkin kassiin pakattuna äänettömällä. Nukkumaan mennessä voi huomata jonkin viestinkin siellä olevan, muttei näytä miltään elämää suuremmalta, joten siihen voi vastailla sitten joskus... Ja se unohtuu sitten. Täytyisikin käydä kaivelemassa se jostain housun taskusta ja katsoa kaipaako latausta Ja onko jotain tärkeitä viestejä.

 

Äitini opetti minulle lapsena, että kun joku ystävä ottaa yhteyttä, siihen pitää vastata, koska muuten ystävyys ei välttämättä jatku. Näin toimin itse, ja oletan muidenkin toimivan. Jos jollain ei ole aikaa pitää minuun yhteyttä, pitää minun etsiä sellaisia ystäviä, joilla on minulle aikaa.

Jos uskot, että ystävällesi on voinut tapahtua jotain, mene ihmeessä paikalle, mutta jos käy ilmi, ettei ole, kannattaa hankkiutua eroon tuollaisesta "ystävästä".

 

Joillain ihmisillä on tapana pitää "toisen luokan ystäviä", eli ihmisiä, joihin he pitävät yhteyttä vain silloin, kun paremmilla ystävillä on muuta tekemistä. Tämä on selvää hyväksikäyttöä, ja jos sinulla lainkaan herää tunne, että tästä on kyse, kannattaa katkaista välit heti.

 

Ihmiset on ailahtelevaisia. Anna "ystävän" mennä. Ehkä hän ottaa yhteyttä, ehkä ei? Minun ystäväni lakkasi pitämästä yhteyttä kun sain lapsen. Oli käynyt paikkakunnallani eikä ilmoittanut tulostaan. En sitten ollutkaan tärkeä. Menköön tällaiset "ystävät", olihan suhteessamme jo muutenkin ongelmia.

 

Lomalla on hyvä pitää taukoa tekniikkavempeleistä ja olla lomalla oikein kunnolla. Kaverilla saattaa olla. Yritys tällaisestä lomasta.

 

Ihmiset on niin epätäydellisiä.
Onneksi Jeesus on täydellinen rakkaus!

 

Mun on ihan pakko kommentoida tähän, koska olen ollut samassa tilanteessa puolin ja toisin.

Joskus omassa elämässä on sellaisia aikoja ettei vain jaksa pitää yhteyttä eikä se ole mitenkään henkilökohtaista.
Anna ystävällesi aikaa, hän joko ottaa sinuun vielä yhteyttä tai ei ota.
Niin julmalta kuin se kuulostaakin. Et voi oikeastaan nyt tällä hetkellä enempää tehdä.
Jos hän ottaa vielä yhteyttä voisitte keskustella asiasta ja mikäli ei, teidän ystävyys ei ehkä ollutkaan niin aitoa. Ihmiset nyt vain ovat sellaisia. Ja aina välillä joutuu luopumaan ja se tekee kipeää.

Olen joskus itse tehnyt samoin etten ole vastannut ystäväni yhteydenottoihin, silloin elämässäni oli kaaos ja tuntui että sillä hetkellä se vei minulta kaikki voimat. En ole ylpeä asiasta, olisi ollut kohteliasta ilmoittaa hänelle mutta me kaikki teemme joskus virheitä.
Ystäväni on myös tehnyt minulle samoin. Saattoi mennä useampi kuukausi ettei hän vastannut ja myöhemmin otti yhteyttä, pyysi anteeksi ja keskusteltiin asiasta.
Nyt kumpikin olemme selvittäneet asian ja tiedämme että pysymme ystävinä vaikkei aina oltaisikaan yhteyksissä!

 

Mulla myös kokemusta tällaisesta.
Oli yksi kaveri, oltiin monta vuotta hyviä ystäviä. Yhteydenpito oli viikottaista, joskaan ei aina nähtykään ihan joka viikko. Koskaan ei tullut sellaista tunnetta, ettei saa tai voi tai kehtaa laittaa viestiä/soittaa/ehdottaa tapaamista.

Sitten minulla oli hetkellisesti rahat vähissä. Ei pystynyt lähtemään mihinkään. Tämä rajasi monia kesän menoja pois (olin toki aiemmin varoitellut aiheesta).

Tämän jälkeen kaverin käytös muuttui. Ei riittänyt ymmärrys, että jos tilillä on 700e rahaa, eikä tietoa seuraavasta palkasta saati mistään rahaerästä, että ei pysty tuosta tuhlaamaan hotelliin tai junamatkaan tai mihinkään muuhunkaan.

Muutaman kerran kyselin, että mikä vaivaa. En nyt enää muista, mitä hän minulle vastasi, ehkä jotain ympäripyöreää. Pari vuotta myöhemmin kuulin kaverinkaverinkaverilta, että en ollut niin "hieno" ystävä. Hän halusi "parempia" ystäviä. Niitä jotka käyvät työpäivän jälkeen vaihtamassa mekon päälle ja menevät juomaan shampanjaa hienoon ravintolaan, "after work" -juttuja ilmeisesti. Olisi pitänyt pukeutua korkokenkiin ja käyttää merkkivaatteita.
Olen siis juntti.

Harmi että pidin ystävyyttämme tärkeämpänä kuin pukeutumista merkkivaatteisiin.
Harmittaa, vähän. En ehkä kaipaa tuollaista "ystävää" joka ei hyväksy tällaisena kuin olen.

 

mulla sama juttu.
Kaksi vuotta sitten alkanut ystävyys katkes kun veitsellä leikaten viime huhtikuussa. (Oltiin samassa koulussa.)
Vähän tuntui pahalta kun kaveri oli mukana raskaudessani ihan kympillä, puhuttiin vauvajuttuja ja meillä oli samanikäisiä lapsia.

Sitten yhtäkkiä täysi hiljaisuus, ei vastannut naamakirjassa, ei whatappissa, ei viestiin, puheluun tai sähköpostiin. Luovutin joskus tuossa kesäkuun kohdilla.

Ainoa lohtu on, että en ollut ainoa johon hän katkaisi välit. Kaikki luokkatoverit sai saman kohtelun. Kirpaisi vaan kun oltiin paljon myös koulun ulkopuolella yhteyksissä. Todennäköisesti lopetti koulun ja koki ettei halua olla meihin yhteydessä?

Onneksi tiedän että hän on ok, muut ihmiset on linkittäneet häntä tapahtumiin facebookissa.
Mutta kivuliastahan tuollainen torjutuksi tuleminen on.