Kaksplus

Etusivu > Tilaa ja asioi

”En ole maan äiti, vaan sen presidentti”

Asiasanat: presidentti lapset politiikka

Tasavallan presidentti Tarja Halonen vitsailee lapsista, perheistä ja tasa-arvosta vähemmän kuin Natosta.

Tietääköhän presidentti linnassaan, Tarja Halonen, miltä vanhemmista tuntuu, kun heistä tuntuu, että he eivät kerta kaikkiaan ehdi, jaksa, pysty, siis riitä?
- Riittämättömyys nyt on tuttu tunne jokaiselle suomalaiselle äidille, ja kun isien rooli muuttuu, siihen tutustuu yhä useampi isäkin, tasavallan presidentti sanoo.
On keskusteltu siitä, miten ministerit pärjäävät lastensa kanssa. Yleensä naisministerit. Tuoreen naisministerin miehen jopa sanottiin jossakin uhrautuvan perheensä vuoksi. Aivan niin paljon ei ole keskusteltu miesministerien vaimoista. Miehet ”haluavat pitää perheensä poissa julkisuudesta”.
- Jos ei tunne olevansa vajaa yhdessä kohdassa, sitä on toisessa. Saa varautua siihen, että paperit ovat välillä vauvanruoassa. Onneksi lapset ovat aika ymmärtäväisiä. Kysyin omalta, nyt kolmekymppiseltä tyttäreltäni, että oliko kauheaa, kun oli aina niin kiireinen äiti. Tytär katsoi minua vähän säälivästi ja sanoi, että sinä olet kuule niin vahvaluontoinen ihminen, että oli ihan hyväkin, että et ole ollut koko ajan nurkissa.
Tasapainoa on sekin, että ei aina ole kaikessa täydellinen.
- Kun perusturvallisuus on kunnossa, lapsi tarvitsee myös tilaa kasvaa.

On jotenkin ärsyttävää, kun puhutaan isien osallistumisesta lastensa hoitoon. Isät eivät perheissä tunne mitenkään osallistuvansa, eivätkä äidit ole osallistumisesta erityisen kiitollisia. Presidentin mielestä ei pidäkään.
- Nyt kun itse olen isoäiti-iässä, olen huomannut entistä selvemmin, että kun mies jää kotiin hoitamaan lapsia, se on upeaa, mutta
kun äiti jää kotiin, se on, no, se on vain tavallista. Lapsi on yhteinen, ja sitä hoidetaan yhdessä.
- ’On se kiva, että isä osallistuu’ -toteamus sisältää sellaisen olettamuksen, että äidillä on perustehtävä, ja mies tekee lasta hoitaessaan jonkun naiselle kuuluvan työn.
- Tämä harmittaa varmaan miehiäkin, joita pidetään isoina lapsina, jotka auttavat äitiä. Toisaalta, kun aktiivinen isyys lisääntyy, siitä, kuulkaas, katoaa gloria. Kaikkia, aivan kaikkia vanhempia pitää kannustaa.
Presidentti korostaa, että kaikilla vanhemmilla hän tarkoittaa myös isovanhempia.
- Välillä tuntuu, että suomalaisessa järjestelmässä isovanhemmat on työnnetty topakasti syrjään. Toinen puoli tästä on totta: ei pidä hössöttää nuoren perheen ympärillä.
Sekin on perheen kunnioittamista, että ei tarjoa enempää kuin toiset tarvitsevat.
Vanhemmuus on monen näköistä, muotoista ja yllättävää.
- Ei pidä laittaa äitejä ja isoäitejä samaan muottiin. On aivan mahdollista, että 45-vuotiaista naisista yksi on juuri saanut ensimmäisen lapsensa ja toinen on jo reippaasti isoäiti. Miksi juuri äidin ja isoäidin rooli tekisi heistä muuten erilaisia?

Kun vanhemmuus alkaa, edessä on pitkä ja yllätyksellinen taival.
- Ihmisiä pitäisi vähän valmentaa elämän arvaamattomuuteen. Voi tietysti suunnitella, että lapsia ei lainkaan saa, mutta muuten mukana on aina sattuma, ’Luojan lahja’. Lapsi on tietysti miehen ja naisen yhdessä aikaansaama, mutta ei jotakin, joka tuosta vaan hankitaan. Ehkä lapsia ei tule, vaikka haluaisi, niitä ei tule silloin, kun haluaisi, tai niitä tulee useampia kuin on suunniteltu, voi olla terveysongelmia…
- Jossakin vaiheessa olen ollut kyllästynyt siihen, että oma äiti on hyörinyt ympärillä. Helposti tulee sanottua, että usko nyt, minä olen aikuinen nainen. Yhtäkkiä ymmärsin, että lapsi on vanhempiensa silmissä lapsi, vaikka hän olisi kuinka aikuinen, itsekin isä tai äiti. Siinä se elämän mystiikka on.
- Kun tyttäreni oli pieni, luin Kaksplussaa. Viime syksynä tytär täytti kolmekymmentä. Minä olen vieläkin hänen äitinsä. Lapsen kolme ensimmäistä elinvuotta ovat valtavan tärkeitä, niihin pitää panostaa, mutta lapsuus ja vanhemmuus jatkuvat vielä paljon pitempään.
- Aikuisten väliseen suhteeseen on tullut tässä yhteiskunnassa iso muutos. Toivon kaikille pitkiä ja onnellisia suhteita, mutta
miehen ja naisen tai kahden samaa sukupuolta olevan kumppanin suhteen voi aina irtisanoa. Vanhemman ja lapsen suhde sen sijaan on kuin vanhassa yhteiskunnassa miehen ja naisen välinen: elinikäinen. Se on nykyelämän sakramentti, peruuttamaton.
Sakramenttiin kuuluu pyhyys ja peruuttamattomuus. Ehkä isoäiti-ikäisen ihmisen on helpompi tavoittaa se pyhyys kuin niiden, jotka vääntävät vaippojen ja vaatimusten oravanpyörässä.
Kiireisen vanhemman korviin kauniskin puhe vanhemmuuden upeudesta kuulostaa helposti saarnalta.
- Työelämän intensiivisyys on kasvanut. Sen huokoisuutta pitäisi poistaa. Pienten lasten isät tekevät pisintä työpäivää, koska perheen kasvu vaatii rahaa. Samalla naiset jäävät uralla jälkeen, kun kaikki tapahtuu samaan aikaan.

- Miksi ihmisen pitäisi alle nelikymppisenä olla kaikessa valmis? Pitäisi osata kolmea kieltä, olla suorittanut kaksi tutkintoa ja reservin upseeri, jolla on monta lasta. Ei sellaisia odotuksia kukaan voi täyttää. Elinikäistä oppimista pitäisi alkaa toteuttaa käytännössä, eikä vain nyökytellä sille juhlapuheissa. Perheen omat asenteet voivat olla kuinka hienot tahansa, mutta perheet elävät yhteiskunnassa: työelämän, lähipiirin, median, muun yhteiskunnan asenteet saattavat olla aivan jotakin muuta.
- Enkä nyt yhtään sievistele kun sanon, että isäksi ja äidiksi tuleminen kasvattaa. Se antaa sellaista sosiaalista taitoa, josta on hyötyä myös työelämässä. Lapsi ei ole rahakysymys, mutta on kuitenkin. Pienikin ero kuukausituloissa voi olla perheelle merkittävä, mutta lomien, vapaiden, tukien, etujen, korvausten, verojen ja maksujen laskeminen vaatii erityisasiantuntemusta.Viranomaiset eivät osaa aina tulla oikein avuksi. Kun perhe kysyy, miten vanhemmuus tuloihin tarkalleen vaikuttaa, saattaa törmätä
sellaiseen asennoitumiseen, että mitä te sitä rahaa niin ajattelette. Pitää olla todellinen mahdollisuus laskea, mikä hoito- ja lomavaihtoehto kenellekin todella kannattaa. Asiat eivät perheissä mene pelkästään rahan kannalta, mutta asuntolainaakin pitää pystyä lyhentämään.

Elämä on rosoista. Eikä kaikki aina mene hyvin ja siloisesti. Presidentti Tarja Halosella on vuosikymmenten kokemus siitä kohdasta, jossa yksityinen ja yhteiskunta kohtaavat. Ohjenuoria on yksi.
- Lapsen etu ratkaisee, ja vain se. Vanhempien hyvinvointi on tärkeää sekä heidän itsensä että lapsen kannalta. Lapsella on kuitenkin vähemmän voimavaroja, ja siksi yhteiskunnan pitää tasoittaa tilannetta lapsen eduksi.

Tarja Halonen oli Helsingin lastensuojelulautakunnan varapuheenjohtaja 1970- ja -80-luvuilla. Jo silloin otettiin lapsia huostaan vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien takia. Presidentti toivoo, että lausunnoissa on nyt eri perustelut.
- Lapsi ei ole aikuisen tervehtymisen tai toipumisen väline. Muistan nähneeni papereita, joissa lausuttiin, että lapsi pitäisi palauttaa epävarmoihin kotioloihin, koska vanhemmat niin pitävät lapsistaan.
- Voi syntyä kauhea meteli, kun minä tämän nyt sanon, mutta vaikeimmissa tapauksissa, joissa lapsi sijoitetaan kasvamaan sijaisperheeseen, otetaan vieläkin liian vähän lapsen etua huomioon. Sekä lapsilla että sijaisvanhemmilla on epävarmuus siitä, kuinka pitkäaikainen suhteesta tulee. Lapselle pitää taata kasvurauha ja turvallinen tulevaisuus. Aikuiselle saattaa olla vaikeata luopua oman lapsen päivittäisestä läsnäolosta, mutta se saattaa kuitenkin olla lapsen etu. Eikä sijoitusperheen hoivan tarvitse
tarkoittaa sitä, että lapsen yhteys biologisiin vanhempiin katkeaa.

Vakavat naiset ja miehet puhuvat maan vakavista asioista. Suomen Nato-optio, uskottava ja itsenäinen puolustus. Presidentin valtaoikeudet ja, tietysti, EU:n ruokailuvälineiden riittävyys. Joskus tulee etsimättä mieleen, että näissä suurissa keskustelijoissa on jaloa ja vakavaa huolta maan tulevaisuudesta, mutta myös samaa yhteiskunnallista intoa kuin väittelyssä Pokémon-kortin vaihtoarvosta tai siitä, mikä Petshop-eliö loikkaa ihanimmin.
Miksi presidentti ei tee mitään? Äiti, tuu pyyhkimään!
- Mutta minä en ole maan äiti, vaan sen presidentti, Tarja Halonen napsahtaa kuin Muumimamman käsilaukun solki.
Kun sitten yrittää hymistellä, että nykyisillä lapsilla on sentään tasa-arvoasiat maailman parhaalla tolalla, aika pian selviää, että ei tämä aivan täydellistä ole.
- Pienten tyttöjen ilo siitä, että Tarja Halosesta tuli presidentti, oli aitoa. Olimme sanoneet, että tytöt ovat tasa-arvoisia, mutta kyllä heillä oli pieni epäilys, että ei niin aivan oikeasti ole. No nyt sitten pikkupojilta on alkanut tulla minulle kysymyksiä, että voiko pojastakin vielä tulla presidentti. Pienten lasten mustavalkoisissa roolikuvissa on vanhemmilla vielä kova kasvatustehtävä.
Vähemmistöjä on monenlaisia.
- On niin vaikea myöntää, että nainen, missä tahansa ammattitehtävässä, vaikka presidenttinä, on vain sen tehtävän ja työn tekijä.
Tätä haastattelua tehdään marraskuisena aamuna, kun on juuri luettu lehdet, joissa on käsitelty Yhdysvaltain tuore presidentinvaalien tulos.
- Lehdistössä oli kaksi porukkaa. Toinen kyseli, miten Obama suhtautuu Suomen Nato-jäsenyyteen ja toinen kirjoitti siitä, onko rouva Obamalla kurvit paikoillaan, ihan sanatarkasti.
Jos vaikka Jeesus ilmestyisi takaisin maan päälle, osa varmaan kyselisi, miten Jeesus suhtautuu Suomen Nato-jäsenyyteen ja toisilla olisi kiire pohtia, onko Maria Magdalenalla kurvit paikallaan.
Kun presidentti kuuntelee haastattelun lopuksi lasten terveisiä, hän lähettää tulevaisuuttaan pohtiville pikku ihmisille terveisiä ihan vakavissaan. Lapsesta tulee aikuinen, josta voi tulla vaikka mitä. Vaikka presidentti.
- Tytöistä tulee äitejä ja pojista isiä, muuten roolit menevät ihan tasan ja ristiin.

Janne Huttunen

Tulosta