Leikkiessään LEGO® DUPLO® leluilla lapsi voi pitää hauskaa ja samalla kehittää luovuuttaan ja oppia uusia asioita.
DUPLO lelujen avulla lapsi voi rakentaa itselleen uuden seikkailuympäristön vaikka joka päivä ja tutustua siten häntä ympäröivään maailmaan.
DUPLO kannustaa hauskan leikin avulla tasapainoisesti sekä oppimista että luovuutta.
DUPLO kannustaa lasta kokeilemaan uusia leikkitilanteita. Tuotteet tarjoavat loputtomasti erilaisia rakennus- ja uudelleenrakennusmahdollisuuksia, ja ne voidaan yhdistää vapaasti keskenään.
Leikkiessään lapsi näyttelee koko ajan erilaisia rooleja. Hän leikkii hetken palomiestä, sen jälkeen tovin eläintarhan hoitajaa ja kohta jo junankuljettajaa.
Me aikuiset pidämme lasten roolileikkiä mielellämme heidän rikkaan mielikuvituksensa tuloksena. Se on kuitenkin paljon muutakin. Lapset leikkivät roolileikkejä, koska niiden avulla he oppivat omaan itseensä ja muihin liittyviä asioita.
Roolileikit edistävät lasten sosiaalista kehitystä
Oletko koskaan miettinyt, miksi pikkulapset rakentavat tornia pitkään ja hartaasti ja kaatavat sen sitten saman tien?
Hauskinta ei ole tornin kaataminen, vaan lapsi pitää ennen kaikkea rakentamisesta. Rakentaminen ja pinoaminen ei ole pelkkää leikkimistä. Sen avulla lapsi oppii hallitsemaan käsivarsiaan ja käsiään.
Rakentamalla ja pinoamalla lapsi pystyy kehittämään
Lapset ovat hyviä sotkemaan. Mutta tiesitkö, että he ovat vieläkin parempia lajittelemaan ja pistämään asiat järjestykseen?
Mieti, miten usein lapsesi on kysynyt sinulta näkemäänsä henkilöön, eläimeen tai autoon liittyviä asioita. Tai miten usein hän on järjestänyt leluautonsa riviin. Kaiken takana on lapsen pyrkimys selvittää, miten asiat liittyvät toisiinsa. Hän lajittelee maailman käsitteitä mielessään.
Leikkiessään lapsi oppii
Kun kolmivuotias saa rasiallisen DUPLO palikoita, hän alkaa saman tien rakentaa niistä taloja ja torneja. Hän toimii melkein vaistonvaraisesti. Lapsi rakentaa asioita käsillään, koska se on luonnollinen osa hänen kehitystään. Luova leikki on lapselle keino kartuttaa taitojaan ja kehittää ajatteluaan.
Luova leikki on lapselle hyväksi, koska se
Perheellä on aina hauskaa kaupunkieläintarhassa. Tarhassa on 12 leikkisää eläintä, ja mm. tiikereiden ja suloisten karhunpentujen touhuja on mukava seurata! Eläintenhoitaja huolehtii eläimistä kiirehtien aitauksesta toiseen.
puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511
Aukioloajat: ma–pe 08:00–17:00
Kommentit (2)
1.
En tiedä kumpi tykkää enemmän rakentaa Duploilla, isä vai 3ja1/2 v poika. Paraikaa rakentelemassa ja hauskaa kuulostaa olevan! ; )
5.11.2009 klo 20.18, Jeps (vierailija)
2.
En tiedä kumpi tykkää enemmän rakentaa Duploilla, isä vai 3ja1/2 v poika. Paraikaa rakentelemassa ja hauskaa kuulostaa olevan! ; )
5.11.2009 klo 20.22, Jeps (vierailija)