Raskaus 05.09.2015 Päivitetty 23.08.2021

Tupakointi raskausaikana häiritsee sikiön kehitystä monin tavoin – näin lopetat!

Tupakointi raskausaikana on haitallista sekä äidille että syntymättömälle lapselle. Tupakoinnin lopettaminen ei aina ole odottajalle helppoa, vaikka kuinka yrittäisi. Näillä vinkeillä onnistut lopettamaan.

Teksti
Annina Pennonen
Kuvat
Kristiina Kurronen/Otavamedia

Tupakointi raskausaikana vaarantaa sikiön kehityksen. Kohdussa kehittyvä ihmisenalku altistuu jopa suuremmille nikotiini- ja hiilimonoksidipitoisuuksille kuin äitinsä: tupakan sisältämät yhdisteet kulkevat suoraan istukan ja napanuoran kautta sikiöön, koska äidin ja sikiön verenkierrot ovat yhteydessä toisiinsa.

Tiedonnälkäiset odottavat naiset tietävät tämän, mutta tupakan voima voi olla vahva. Valistuksesta huolimatta noin 13 prosenttia suomalaisäideistä tupakoi raskauden aikana.

Tupakka koukuttaa polttajiansa eri tavoin. Yksi on enemmän riippuvainen tupakasta sosiaalisessa mielessä, ja toisella riippuvuus on sekä fyysistä että psyykkistä.

Riippuvuus voi olla samalla ihmiselläkin erilainen eri aikoina, muun muassa yleisestä elämän- ja stressitilanteesta riippuen.

Tupakointi raskausaikana: Lopeta jo ennen plussaa

Suurin osa tietää, että tupakointi raskausaikana on haitallista, mutta tiesitkö että se voi häiritä myös raskauden yrittämistä?

Tupakointi kannattaa lopettaa vähintään muutamaa kuukautta ennen raskauden yrittämistä, sillä se voi viivästyttää hedelmöittymistä.

Lapsettomuuden riski kasvaa peräti 35 prosenttia, jos nainen tupakoi. Myös vieroitusoireet on helpompi kestää kuin jos olisi jo raskaana.

Jos lopettaminen ei onnistu pelkän päätöksen voimalla, voi apuna käyttää nikotiinikorvaushoitoa tai lopettamislääkkeitä. Nikotiinia sisältäviä laastareita, purukumeja ja tabletteja saa ostaa vapaasti apteekeista ja päivittäistavarakaupoista. Lopettamiseen tarkoitettua lääkettä saa apteekista lääkärin määräämällä reseptillä.

Pyydä apua neuvolasta, jos jo odotat vauvaa, etkä ole omatoimisesti onnistunut lopettamaan tupakointia raskausaikana.

Lopettamislääke tai nikotiinilaastari ei tule enää raskauden aikana kyseeseen. Muu nikotiinikorvaushoito on raskauden aikanakin mahdollista. Purukumia ja tabletteja suositellaan yli 10 savuketta päivittäin polttaville, ellei lopettaminen muutoin onnistu.

Näin lopetat – ex-tupakoija neuvoo

Näin eräs Kaksplussan foorumin keskustelija pääsi tupakasta eroon plussaamisen jälkeen:

  1. Hae kannustusta ja vertaistukea netistä. Esimerkiksi sivustolta Stumppi.fi löytyy paljon tukea. Varaudu siihen, että voit myös pahoittaa netissä mielesi, sillä tupakoivia äitejä arvostellaan paljon.
  2. Kerro avoimesti ystäville ja miehelle, miten vaikeaa tupakoinnin lopettaminen on. Näin saat kaiken tuen.
  3. Palkitse itseäsi savuttomuudesta. Itse käytin hyvällä omatunnolla rahaa muun muassa äitiysvaatteisiin, 4D-ultraan jne.
  4. Älä luovutua, jos repsahdat. Itselläni meinasi mennä koko lopetus läskiksi yhden repsahduksen takia.
  5. Ole positiivinen ja armollinen itsellesi. Tupakoinnin lopettaminen onnistuu paremmin, kun ajattelee positiivisesti, eikä hauku itseään.
  6. Hae tietoa sikiön kehityksestä. Luin itse joka viikko tästä aiheesta, ja se teki raskauden konkreettisemmaksi.
  7. Nikotiinipurkan pitäminen varalla helpotti henkistä painetta. Jos tuntuu, että olo on todella paha ja vieroitusoireita on vaikea kestää, joku helpotus on lähettyvillä.

Näin tupakointi raskausaikana vaikuttaa sikiöön

  • Jokainen äidin polttama savuke aiheuttaa lapselle hapenpuutteen ja saa lapsen sydämen sykkeen kiihtymään. Tupakan sisältämä nikotiini supistaa verisuonia ja näin heikentää kohdun ja istukan verenkiertoa, jolloin kohdussa kasvavan vauvan hapensaanti vaikeutuu.
  •  Hiilimonoksidi eli häkä puolestaan heikentää veren hapenkuljetuskykyä pidempiaikaisesti. Jo viiden kevytsavukkeen polttaminen päivässä altistaa sikiön hiilimonoksidille 24 tunniksi.
  • Tupakointi raskausaikana kolminkertaistaa sikiön kasvuhäiriöriskin. Tupakoivien äitien synnyttämät lapset ovat keskimäärin 200 grammaa kevyempiä kuin savuttomien äitien. Vaikeasti alipainoisista vauvoista valtaosalla on raskausaikana tupakoinut äiti.
  • Keskenmenon kohtaa 10–15 sadasta raskaana olevasta, mutta tupakoitsijoilla vastaava luku on 33.
  • Kätkytkuoleman riski on peräti viisinkertainen niillä lapsilla,joiden äidit ovat polttaneet tupakkaa odottaessaan.
  • Tupakointi heikentää myös rintamaidon määrää ja sen ravinnepitoisuutta. Nikotiinia ja tupakan raskasmetalleja kulkeutuu tupakoivan imettäjän rintamaitoon.
  • Tupakointi raskausaikana pienentää vauvan keuhkoputkia ja keuhkoja. Lisäksi tupakointi heikentää lapsen puolustuskykyä eli immuunivastetta. Tupakansavulle altistuneet lapset sairastuvat herkemmin hengitystieinfektioihin ja esimerkiksi korvatulehduksiin.
  • Äidin tupakointi voi näkyä lapsessa myös allergiaoireiluna. Astma- ja allergiariski on kaksinkertainen.
  • Myös unihäiriöt, ylivilkkaus, aggressiivinen käytös ja oppimishäiriöt on yhdistetty raskaudenaikaiseen tupakointiin.

Lähteet: Terveyskirjasto. fi, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hannu Vierola lääkäriasema Iimedistä sekä Vierolan teos Naisten ja tyttöjen tupakkatietokirja.

Artikkeli päivitettyä 2.10.2020. Päivitetty fakta raskausaikana tupakoivien äitien määrästä.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X