äiti ja melukylän lapset - Banneri
Olen jo pitkään ajatellut tekeväni muistojen laatikot jokaiselle lapselle, he saisivat ne sitten omaksi kun odottavat omaa esikoistaan. Aikaa nämä tehdä on siis runsaasti, mutta nyt vielä muistaisin kaikki ne tärkeimmät esineet, lelut ja muistot kerätä talteen. Nyt kaikki muistot ovat kahdessa äitiyspakkauksen laatikossa, odottamassa niitä oikeita laatikoita.
Ihan ensimmäisenä pitäisi kuitenkin löytää ne oikeanlaiset tai lähinnä muotoiset laatikot, jotka voisi sitten itse tuunata mieleisekseen. Ikeasta voisin hyvinkin löytyä etsimäni. Ne eivät kuitenkaan saisi olla kovin suuret, etteivät veisi mahdottomasti tilaa.
Sisälle laatikkoihin laittaisin ainakin:
Odotus päiväkirjani
Se on se vihkonen, jonka sai neuvolasta odotusaikana (esikoisen aikaan ei niitä ollut). Kirjoitin sinne jo ihan alkuraskaudesta asti omia tuntemuksia, ja mitä esimerkiksi viikon aikana oli tapahtunut. Se oli sellainen pieni päiväkirja. Lisäksi siellä on tiivistettynä synnytyskertomus.
Neuvolakortti odotusajalta
Niistä näkee sitten kuinka äidin raskaus suunnilleen eteni ja niitä voi varsinkin tyttöjen kiva selata omaa vauvaa odottaessa.
Vauvakirjan
Olen koittanut täyttää jokaisen vauvakirjaa säännöllisesti ja ainakin ensimmäisien vuosien ajalta olen saanut sen aikas täyteen. Siellä on kuvia ristiäisistä, synnytys kertomukset, sairaalasta saadut rannekkeet, kastetodistukset ja kaikkea muuta.
Lasten neuvolakortit
Ison E:n kortin voisikin jo laittaa laatikkoon, sillä sinne ei enää merkintöjä tule, mutta pienten säilyy vielä äidin laatikossa tai vaatekaapissa.
Kotiintulo vaatteet
Muistan kyllä ihan selvästi vielä mitkä vaatteet on kenelläkin ollut päällä kun he kotiutuivat. Harmi vain, että isolla S:llä oli tuolloin lainabody päällä, eikä meillä enää ole sitä, mutta laitan sinne jonkun toisen jolla on tunnearvoa. Ja voi olla, että osa päälivaatteista menee myös laatikkoon.
Muutaman muunkin tärkeän vaatteen
Lisäksi laatikkoon pääsee sellaisia vaatteita, joilla on jokin merkitys minulle. Esimerkiksi äitini neuloma villapuku päätyy esikoisen laatikkoon.
Ensilelun
Ne ihka ensimmäiset/ensimmäinen lelu on laitettava talteen. Lisäksi pari jotain muutakin lelua sinne saattaa eksyä. Ne jotka olivat lapselle ensimmäisen vuoden aikana ne tärkeimmät.
Pikku S:n kotiintulo vaatteet
Ristiäiskakuissa olleet haikarat/muut muovi koristeet
Esikoisen ajalta ei haikaraa ole tallessa, mutta ison S:n ja pikku E:n haikarat on tallella. Lisäksi pikku E:llä oli posliininen vauva ja pikku S:llä oli kakun päällä vaaleanpunaiset tossut.
Kastelahjat (kummeilta)
Ne säilyvät vielä meidän vitriinissä, mutta silloin kun annan laatikot lisään sinne nuo lahjat, oikeastaan vain nuo kummilahjat (lusikoita, valokuvakehykset, korurasiat,sormukset ja veturin vaunuineen).
Kuvia
Ajattelin myös teettää joikaisesta muutaman kuvan laatikkoon. 
Ihan ensihetkistä vuoden ikään asti.
Siinä oli ainakin nyt osa, mitä noihin laatikkoihin koitan keräillä. Kuitenkin sen verran maltillisesti, ettei laatikko pursuile ylitse. 🙂
Oletteko te tehneet muistojen laatikot tai ajattelitteko tehdä?
Mitä sinne laitoitte/aiotte laittaa?




Loppuun vielä kuva meidän tänään puolivuotta täyttävästä Nooa-koirasta ♥

Kommentit (12)

minä oon tehnyt jokaisesta lapsesta omaa albumia,vanhimmilla lapsilla niitä on jo monta..lisäksi noita vauva-kirjoja on useita kappaleita,yhdellä taitaa olla peräti 5 erilaista 🙂 Aika urakkahan se on,mutta…toivottavasti lapset joskus osaavat arvostaa niitä!Lisäksi jokaiselle oon säästäny jonkun vauva-aikaisen vaatteen ja lelun…

Ihania muistoja! 🙂 Itse olen ajatellut tehdä tuollaisen myös, mutta hieman on vielä vaiheessa. Aku saikin mummeliltaan ison puisen laatikon, johon olen kerännyt jo kaikki kastekortit ym. Kanteen saa muutamia valokuvia laitettua. Ihana ajatus tuollainen! Varsinkin nuo neuvolakortit, itse olisin mielelläni lukenut omia ja äitini raskausajan neuvolakortteja, mutta äitini ei ole vieläkään niitä löytänyt. 🙁 Että itse yritän pitää tallessa! 😀

Onnea puolivuotiaalle Nooalle! Saanko udella keneltä kasvattajalta olette Nooan ottaneet?

Niinhän se on. 🙂 Meillä löytyy myös pieni napatyrä, mutta se onkin aika yleinen.
Kiva kun olet saanut tytöt sijoitukseen. 🙂 kerrassaan ihana rotu tämä cavalier 🙂

No hyvä, ettei häntämutka haittaa menoa! Ja eipähän nuo asiat hirveästi vaikuta normaaliin elämiseen, esimerkiksi tuo alapurentakin on ihan vain kauneudellinen juttu. 🙂 Meilläkin on molemmilla neideillä napatyrät, mutta ei haittaa menoa ollenkaan eikä ole vaatinut mitään toimenpiteitä. Toinen koirista on Ramsan kennelistä ja toinen Damliers kennelistä. Molemmat koirat on sijoituksessa, että ovat äitini omistuksessa, mutta meillä asuvat. Tuo Damliers on äitini kennel. 🙂

On ne kyllä ihania muistoja ja kun lapset saavat aikoinaan omia lapsia osaavat varmasti arvostaa tällaisia muistoja. 🙂

Nooa kiittää. 🙂 Nooa on Giggling-kennelistä (Nooa= Giggling Hot Stuff) Seinäjoelta. Nooa oli hieman tämmöinen "maanantai versio"..pojalla on häntämutka hännän päässä ja alapurenta. Ei kuitenkaan meitä haittaa kun ei kerettäisi käymään näyttelyissä ja jalostukseen ei tietenkään käytetä. 🙂 Lääkäri oli sitä mieltä ettei häntä tule vaivaamaan kun on noin päässä ja jos sitä ei tiedä niin ei välttämättä edes huomaa sitä. Enemmän haittaa on sitten alapurennasta. Ihana luonne kuitenkin kuittaa kaikki viat. 🙂 Mistä kennelistä teidän Cavat on?

Uusi lukija ilmoittautuu! 🙂
Minä olen myös kerännyt muistojen laatikkoa. Sennillä on ikää vasta 7kk, mutta olen kerännyt sinne jo kasan vaatteita, onnittelu-kortit jotka saimme vauvan syntymän johdosta ja ristiäiskortit. Olen kirjoitellut myös pieneen vihkoon aina jokaisen vaatteen tarinan eli syyn miksi olen sen halunnut säästää. 🙂

Tervetuloa! 🙂

Tuo onkin kiva idea kirjottaa tarina ylös. 🙂 Kaikkea kun ei välttämättä vuosien jälkeen muista.

Mä keräilen myös muistolaatikoihi tavaraa. Tällä hetkellä molempien säästettäville vaatteille on liberon pahvilaatikot, kotiintulo vaatteista oon tehny taulut.

Kastelahjat tietty, molempien ekat kengät, kastekortit ja 1v synttäreitten kortit on eiskoiselta, varmaan pimullekkin säästän noi 1v synttärikortit, tutit, sairaalarannekkeet, muutama lelu täytyy laittaa laatikoihin ja mitäs muuta. nyt ei tuu mieleen vaikka kyllä niihin jo jo jonkin verran tavaraa kertyny 🙂

Munkin on pitänyt tehdä aikoinaan taulut, mutten oo mistään löytäny tarpeeks syviä kehyksiä.

Hyvinhän sulla on laatikoihin jo tavaraa tulossa. 🙂 1v kortteja on meilläkin tallessa.

Anton on saanut muoriltaan (mieheni äitiltä) ihanan matkalaukun. Aattelin sinne kerätä kotiintulobodyn, ihanat talvitossut ja lapaset jotka ostin odotusaikana ja juhlavaatteet mitkä olivat nimijuhlissa. Vauvakirjankin aattelin antaa ja sen välissä on synnytyskertomus (mikä saatiin sairaalasta), servetti nimijuhlista yms. Lippuslappusta 🙂 valokuva-albumin haluan pitää itselläni 🙂

Oi jotkut ihanat vanhat matkalaukut olis ihanat. 🙂

Meillä kans tuolla vauvakirjan välissä se sairaalasta saatu synnytyskertomus ja kaikki muut sieltä saadut laput. 🙂

Minusta on ihanaa kun vanhemmat säästävät muistoja lapsuudesta. Vanhempana niitä kyllä osaa arvostaa. ♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X