Pari kuukautta takaperin kysyin ystävältäni lupaa järjestää hänelle baby shower kutsut. Lupa myönnettiin (onneksi), sillä minun teki niin valtavasti mieli suunnitella kyseiset juhlat. 🙂 Ja siitä se innostus sitten lähti..täysin lapasesta. Halusin tehdä kaiken käsin, minulla oli selvät kuviot miten minkäkin asian toteutan ja halusin tehdä kaiken huolella ajatuksen kanssa. Olihan kyseessä rakas ystäväni ja niin ihana syy juhlia.♥
Päätin heti aluksi, että haluan tehdä vaippakakun. Ja siihen halusin ehdottomasti päälle istumaan ihanaakin ihanamman soittorasian. Lisäksi omassa muistissa oli vielä se hetki kun kotiuduin itse pikku S:n kanssa ja pikku E oli kaksi viikkoa hirveän mustasukkainen. Halusin siis tehdä ystävälleni palveluksen ja kokosin selviytymispakkauksen jos esikoinen heittäytyy hankalaksi. 🙂 Sellaisen pakkauksen olisin voinut haluta aikoinaan meillekkin.
Tuon kahden kuukauden aikana suunnittelin, kirjoitin, väritin, leikkasin, liimasin, järjestelin, selvitin, askartelin lisää ja kirjoitin vielä enemmän. 🙂 Tein ystävälleni kutsuista kirjan muistoksi. Jokaiselle vieraalle synttärilotto kohdan jossa arvailtiin kumpaa sukupuolta vauva on, milloin syntyy, millä mitoilla ja nimiehdotuksia. Sukupuoli kerrottiin liimaamalla joko vaaleanpunakuomulliset tai vaaleansinikuomulliset vaunut omalle ”lotto” sivulle. Kirjaan vieraat sai rustata myös terveiset perheelle ja vauvanhoitovinkkejä. Lisäksi kirjassa oli nämä asiat: Leikki puuttuvat sanat (lastenlauluja joista puuttui osa sanoista ja äiti täytti tyhjät kohdat), erilaisia testejä sukupuolesta, vauva-lehdestä raskaustesti (kopioin sieltä kysymykset), kaksplussasta leikkasin sarjakuvia muutaman ja liimasin kirjan sivuille, vanhemmille oma sivu johon voi kirjoittaa mietteitä raskausajasta, nyt olen täällä -sivu johon voi sitten kirjata syntyneen pikkuisen tiedot, Johanna Kurkelan -Ainutlaatuinen kappaleen sanat ja kiitokset ystävälleni.
Juhlien teemaväreinä oli vaaleanpunainen, vaaleansininen, vaaleanvihreä ja ruskea. Värien löytäminen oli ainakin helppoa. 🙂 Illat kuluikin aina mukavasti erilaisia koristeita kyhäillen. Niin ja tulihan sitä tehtyä myös kiitos kortit kaikille juhliin osallistuneille. 🙂
No vihdoin se päivä koitti kun sain kyseiset juhlat pitää. Vanhempani tulivat katsomaan lapsia, sillä J lähti juhlimaan ystävänsä polttareita. Menin paikalle hieman aikaisemmin, jotta sain vielä pieniä järjestelyitä tehtyä. Ripustin ilmapalloja kattoon, katsoin kaiken tarvittavan valmiiksi, vein tarjottavista oman osuuteni. Pidimme juhlat nyyttäri meiningillä, joka oli kyllä loistava juttu. Tarjottavaa olikin todella runsaasti, joten sen puutteesta ei ainakaan kärsitty. 🙂 Ihan ensimmäisenä kohotimme maljat ja pidin pienen ”puheen”. Sen jälkeen vieraat täyttelivät kirjaa ja samalla napostelimme pöydän herkkuja.
Tekemiini kuppikakkuihinkin väkersin noita vaunuja. 🙂
Tekemiini kuppikakkuihinkin väkersin noita vaunuja. 🙂
Halusin panostaa juhlissa eniten juuri siihen vapaaseen keskusteluun ja yhdessä olemiseen, mutta pitihän sitä nyt muutama leikki/ohjelmanumerokin olla. :)Ensimmäisenä oli vatsanympäryksen koon arvaaminen
Jokainen leikkasi sellaisen palan villalankaa, jonka uskoi olevan vatsanympäryksen mitta. Sitten ystäväni mittasi vatsanympäryksensä ja sitten muiden mittaamat pätkät mitattiin ja katsottiin kuka osui lähimmäksi. Paras arvaus heitti vain 13cm. Palkinnoksi tässä oli purkki piltin aurinkoinen -sosetta. 🙂
Jokainen leikkasi sellaisen palan villalankaa, jonka uskoi olevan vatsanympäryksen mitta. Sitten ystäväni mittasi vatsanympäryksensä ja sitten muiden mittaamat pätkät mitattiin ja katsottiin kuka osui lähimmäksi. Paras arvaus heitti vain 13cm. Palkinnoksi tässä oli purkki piltin aurinkoinen -sosetta. 🙂
Toisena oli vuorossa puuttuvat sanat
Siinä ystäväni täytti tuttujen lastenlaulujen tyhjät kohdat ja melkein kaikki menikin oikein. 🙂
Ihme ja kumma, sininen uni, hyvin hiljaa ja hämä hämähäkki.Kolmantena oli lupaukset
Ihme ja kumma, sininen uni, hyvin hiljaa ja hämä hämähäkki.Kolmantena oli lupaukset
Tein sen samalla tyylillä kun häissä on 12kk leikki. Nyt tein kymmenen kääröä johon kirjoitin jonkin tehtävän. Esim: lähden kanssasi joku päivä lenkille, ostan äidille levyn suklaata, soittelen ja kyselen kuulumiset, ostan paketin puhdistuspyyhkeitä jne. Ja nämä saa toteuttaa sitten kun siltä tuntuu. :)Neljäntenä luin kirjasta vieraiden antamat nimiehdotukset ääneen, jotta kaikki vieraat kuulivat mitä toiset olivat ehdottaneet.
Viimeisenä leikkinä oli vaipanheitto
Siinä odottava äiti heitti vaipan (samaan tyyliin kuin morsian heittää morsiuskimpun) jossa luki ”sun vuki”. Siinä nyt sitten katsotaan saako sen kiinni ottanut seuraavaksi vauvan. 🙂
Lisäksi juhlissa ihasteltiin ystäväni saamia ihania lahjoja, otettiin paljon valokuvia, keskusteltiin tulevasta ja ylipäätänsä nautittiin. Mielestäni juhlissa oli juuri sopivasti ohjelmaa kolmeksi tunniksi ja leikit valitsin niin ettei kukaan tuntisi oloaan vaivaantuneeksi. 🙂
Sain ystävältäni kiitokset juhlien järjestelystä ja hänellä oli ollut ihana päivä. Ja sehän tässä olikin tarkoitus. Paras palkinto tästä kaikesta uurastuksesta oli kuulla että onnistuin.♥
Sain ystävältäni kiitokset juhlien järjestelystä ja hänellä oli ollut ihana päivä. Ja sehän tässä olikin tarkoitus. Paras palkinto tästä kaikesta uurastuksesta oli kuulla että onnistuin.♥
Kommentit (12)
Eksyin blogiisi kun etsin babyshower ohjelmaa. Olipa ihania omaperäisiä leikkejä, kiitos vinkistä!! :))
Oi, ihanasti oot nähnyt vaivaa. <3 tosi kivan näköiset babyshowerit olet järjestänyt.. 🙂
Kiitos ♥
(ihan unohtunut vastata tähän)
Oi olet kyllä nähnyt paljon vaivaa ja saanut aikaiseksi todella ihanan näköiset juhlat. 🙂
Kiitos. 🙂
Juhlat onnistui kyllä hyvin ja kivaa oli. 🙂
On varmasti olleet ihanat juhlat! Sinunlaisesi ystävä on kyllä todellakin tehnyt päivästä ikimuistoisen, en voi kuin hattua nostaa miten olet jaksanut nähdä vaivaa ja miten kaunis on lopputulos! 🙂
Kiitos. 🙂
Olihan noissa hommaa, mutta oli se niin kivaa puuhaa. Iltaisin askartelusta tuli jo vähän rutiini juttu ja nyt kun sitä ei ole on tarvinnut kehitellä muuta. 🙂
Kuulostaa aivan ihanilta juhlilta! Olet kyllä hyvä ystävä, tulevan äidin päivä oli varmasti ikimuistoinen 🙂
Oli kyllä hyvin onnistuneet juhlat ja se että ystäväni piti niistä oli kyllä parasta kaikessa. 🙂
Aivan ihanan kuuloset juhlat 🙂 voi että kun mullakin olis joskus olla tollaset, tai kun sais ite suunnitella jollekkin tollaset.. 🙂
Mäkin aikoinaan olisin halunnut itselleni vastaavat ja meinasin sitten järjestääkkin ystävälleni ja itselle, mutta tuntui niin tyhmältä ajatukselta pitää kutsut itselleni joten hautasin koko idean. Nyt onneksi sain järjestää toiselle ystävälleni ja kivat juhlat saatiinkin aikaiseksi.
Toivottavasti pääset vielä joskus järjestämään jollekkin juhlat. 🙂
Kiva jos löysit vinkkejä.
itse näitä silloin etsin ja noita kivoja leikkejä löysin.