äiti ja melukylän lapset - Banneri
Tänään askarreltiin vanhimman tyttäreni tuleville kaverisynttäreille kutsukortit. Niitä olisi tarkoitus juhlia elokuun toinen päivä, joka on se ihan virallinen ja heti kaverisynttäreiden perään kahvitetaan sukulaiset ja kummit.

Annoin luvan kutsua vain neljä läheisintä ystävää. Esikoiselle se kävi hyvin, eikä hänelle tuottanut vaikeuksia valita niitä neljää läheisintä ystävää. 🙂 Päätimme että kutsut eivät olisi ne ihan normaalit kortit, vaan halusimme tehdä jotakin erilaista. Niinpä äiti hetken mietti ja pian olikin selvää mitä tehtäisiin. Siispä esikoisen kanssa arkartelupaja pystyyn. 🙂

Tällä kertaa kutsut tehtiin tulitikkurasioihin. 

Ja tässä kera kuvien se miten me ne toteutimme.
1. Tarvitset sen verran tyhjiä tulitikkurasioita kun kutsuttujakin on. 
2. Liimaa pala jotakin kivaa lahjapaperia askin pohjalle.
 Me käytimme jälleen kerran Ikean ihanaa paperia ja väriksi valikoitui harkinnan jälkeen sininen.
3. Seuraavaksi päällystä tulitikkuaski samanlaisella paperilla. Levitä ensin liimaa askiin ja sen jälkeen vielä lahjapaperiin. 
Me kohdistimme paperin niin että hahmon pää jäi päälimmäiseksi.
4. Leikkaa kivan värisestä kartongista sopivan kokoinen pala, joka toimii kutsun pohjana ja mahtuu rasiaan nätisti rullattuna. Kirjoita siihen kutsu. 
Me kirjoitimme näin:
Tervetuloa 9v. syntymäpäivilleni lauantaina 2.8. klo 11.00 – 13.30 Osoite on: xxxxxxx
Ilmoitathan äidilleni jos et pääse tulemaan viim. 31.7. mennessä. puh. xxxxxx
T: E
Seuraavaksi rullasimme kutsut ja liimasimme pienen kukkasen, joka pitää rullan kiinni. Sitten kääröt  rasioihin ja rasiat kiinni.
5. Lopuksi muokkasimme isoista kirjekuorista hieman pienempiä (teipin avulla) ja leikkasimme lahjapaperista vielä kuvan jokaiseen kuoreen. Jokaisen kuvan kohdalla lukee ajatuskupalla että ”sisältää kutsun syntymäpäiville”
Meilestäni kutsut onnistuivat hyvin ja niistä tuli mukavan näköiset. Tänään viedään ne sitten jokaisen postilaatikkoon ja toivotaan että kaikki kutsutut pääsisivät paikalle elokuussa. 🙂

Kommentit (16)

Aivan mahtavan ihanan erilaiset kutsut. 🙂
Tää niksi täytyy laittaa korvan taakse muistiin. 😉

Mistä sulla näitä ideoita pursuaa? Aivan ihania!
Tiedän kyllä keneltä kysyn neuvoa jos haluan joskus jotain erilaista koristetta tai muuta meidän kekkereihin!

Hih. 🙂
Monesti tulee törmättyä kaikenlaisiin ideoihin, joista sitten aina muokkaan sen meidän näköisen version. Tämän idean näin joskus parivuotta sitten ja nyt se muistui mieleen. 🙂

Waude miten hauska idea <3

Kiitos. 🙂
Minustakin tämä idea oli kiva, onneksi vielä muistin sen. 🙂

Ompa ihana idea! 🙂

Kiitos. 🙂
ideaan olen törmännyt muualla, mutta hieman muokkasin sitä meidän näköiseksi. 🙂

Voi miten ihana idea! Miten keksit näin kivan idean? Ei todellakaan perinteinen kutsukortti. 🙂

Blogistasi olen löytänyt monia kivoja ideoita mm. se karusellikakku. Jos sinua ei haittaa niin ottaisin myös yhden muun idean itselleni, nimittäis ne helminauhat lapsen 1-vuotiskuvissa. Meidän neidin kuvia ei ole vielä otettu, mutta olen räpsinyt muutamia koekuvia ja ne helmet näyttävät suloisilta ja olivat ainoa rekvisiitta joka neitiä kiinnosti. 😀

Joskus muutama vuosi sitten törmäsin tämmöiseen ja unohdin sen tyystin. Muistui kuitenkin mieleen kutsuja pohtiessa ja pikkuisen sitä muokattiin omanlaiseksi. 🙂 Niistä tuli kyllä kivat..tuo Ikean lahjapaperi on kyllä niin ihanaa että siitä on moneksi. 🙂

Kiva että olet löytänyt blogistani ideoita ja ilman muuta helmet vain kuvaukseen mukaan. 🙂 Itsehän bongasin nuo helmet aikoinaan kun kaverin lapsesta otettiin kuvia jossa käytettiin niitä rekvisiittana. 🙂

Voi miten ihana ja erilainen idea! 🙂

Kiitos. 🙂
Näistä saa erilaisella paperilla vaikka kuinka ihania juttuja. 🙂
(Omissa häissä päällystettiin näitä karkkirasioiksi vieraille ja pohjassa oli mietelause).

Onpa ihanan näköisiä kutsuja, hauska idea! 🙂

Kiitos. 🙂
Joskus tämmöiseen törmännyt ja unohtanut. Nyt pähkäillessä kutsuja muistui mieleen ja muokattiin siitä omanlainen. 🙂

Vastaa käyttäjälle Minttu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X