äiti ja melukylän lapset - Banneri
Mieheni J:n yksi lempiharrastuksista on kalastaminen joten meillä syödään todella usein kalaa. Oma lempikalani taitaa olla kuha, mutta mies on joskus tuonut kotio myös haukea. Viimeksi J toi hauen ja päätti että tehdään kalapullia. Mä en ole haukipullien ystävä, mutta nyt laitettiin sinne vähän kaikkea ja hyviä tuli. Päätin jakaa ohjeen nyt teillekkin. 🙂

Isännän haukipullat

2 hauen filettä (n.800g)
100g pakaste katkarapuja

1 sipuli
1 prk kuohukermaa
1 kananmuna
suolaa
pippuria
grillausmaustetta
tuoretta persiljaa
sitruunapippuria/sitruunamehua
korppujauhoja
öljyä
1. fileeraa hauki ja poista suuret ruodot
2. sulata katkaravut, valuta vesi pois
3. leikkaa fileet kahtia ja laita lihamyllyyn..jauha myllyn läpi kahteen tai kolmeen kertaan. Jauha samassa myös katkaravut
3. vatkaa kuoihukerma vaahdoksi (mutta älä tee liian paksua)
4. pilko sipuli ja tuore persilja
5. laita kala/katkarapuseos kulhoon, laita sekaan yksi kananmuna, kermavaahto, sipulit, persilja ja mausteet (mausteita kannattaa lisätä vähän kerrallaan ja paistaa välillä koepulla ja tarkistaa maku).
6. laita korppojauhoja syvälle lautaselle ja pyörittele pullat siinä
7. paista pannulla reippaassa määrässä öljyä miedolla lämmöllä
8. Tarjoile perunoiden, valkokastikkeen ja puolukkahillon kanssa
Suosittelen kokeilemaan. 🙂
Tällä kerralla käytimme sitruunapippuria, mutta ehkä se sitruunamehu kävisi paremmin.

Kommentit (10)

Meillä olisi haukifilee pakkasessa enkä olekkaan hetkeen tehnyt pullia… pitäisiköhän nyt inspiroitua, mullakin on jossain ihan ässäohje….

Nam! Kiitos ohjeesta, meillä miun isä on innokas kalamies ja aina välillä olemme kalalahjojen kanssa hätää kärsimässä. 😀

Kuulostaapa hyvältä! Taitaa jäädä kuitenkin itseltä tekemättä (vaikka Teppokin kalastaa) mutta olen huono fileeraamaan ja ruotojen nyppinen ei ole lempipuuhaani. Mutta ehdottomasti söisin jos joku minulle tuollaisia vaivautuisi kokkaamaan. 🙂

Nää oli kyllä hyviä. 🙂
Meillä mies hoitaa tuon fileroinnin, onneksi. 🙂 Varsinkin hauki on ällöttävän limainen kala käsitellä.

Voi että mä oon haaveillu haukipullist! Meilläkin mies käy silloin tällöin kalassa ja tuo usein haukea. Siinä on vain niin paljon niitä ruotoja että pullien tekoon on pakko käyttää lihamyllyy, eikä meillä ole sitä :/ pakko sellainen on kai ostettava vielä 🙂 pääsisi tekemään myös kalamureketta 🙂

Me lainataan aina mummulasta (naapurista) lihamyllyä. Mä en noista pullista ole ennen pitänyt, mutta nyt tuli tosi hyviä. 🙂

Nää ruokareseptit on kivoja! Saa aina ittekki jotain uutta (:

Kiva että ovat mieluisia. 🙂

Siitä vain pullia tekemään. 🙂

Vastaa käyttäjälle Minnaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X