äiti ja melukylän lapset - Banneri
Kylläpäs viikot vierähtää nopeasti, ajatella että 15 viikkoa jo täynnä ja 16 pyörähti käyntiin. Tämä viikko on mennyt kyllä erityisen nopeasti kun ollaan vietetty hiihtolomaa joka vetelee jo viimeisiään. 
Tämä on varmaan ensimmäinen raskaus, kun en ihan joka hetki muista odottavani. Viikoista olen kyllä hyvin perillä, mutta silti raskaus ei ihan koko ajan pyöri mielessä. Taapero pitää äidin sen verran kiireisenä ja koska pahemmin mitään oireitakaan ei ole niin raskaus muistuu mieleen lähinnä peilin ohi kävellessä. Vessassa ei tarvii onneksi enää ravata niin kamalan usein ja öisin ei edelleenkään mikä on ihan huippu juttu. Yöt sujuu mukavasti vaikka aamulla tuntuukin että vielä jonkin aikaa olisin voinut nukkua. Väsymys taitaakin olla se suurin oire tällä hetkellä. Päiväunia nukun vain oikeastaan silloin jos J on vapaalla koska Ainon päikkärit uhkaavasti lyhenee ja usein en edes kerkiä kunnolla nukahtaa kun tyttö jo herää. Olen myös täytellyt neuvolasta saatua kirjasta, siinä lukee aina kivasti uudesta viikosta ja vauvan kehityksestä.
Tällä viikolla olen myös kirjannut kaiken ylös mitä suustani alas laitan. Koitan että herkuttelu painottuisi viikonlopulle ja muuten söisin monipuolissesti. Tuon avulla olen myös hieman pystynyt lopettaa sitä napostelua kun kaikki on kirjattu ylös, Huomasin sen seikan mistä J aina mulle hokee että oon ihan kauhee syömään leipää ja todellakin huomasin sen myös nyt itse. Ruisleipää menee ihan järkkyjä määriä. Olenkin nyt koittanut vähentää tuota leivän pupeltamista. 🙂 Vettä juon edelleen liian vähän ja sen juomista pitää koittaa kyllä lisätä.

Masu kasvaa ja ei taida olla kenellekkään epäselvää kun mut näkee olenko raskaana vai vain herkutellut liikaa. Tässä vaiheessa maha on ehkä ihanimmillaan kun ei ole vielä niin suuri että olisi tiellä, muttei enää niin pieni että muiden pitää arvuutella ollaanko raskaana vaiko ei. 🙂

Pienen liikkeitä odotan edelleen kovasti. Parina kertana on jotakin pientä tuntunut ja varmasti ovat pienen liikkeitä mutta olisi kiva tuntea niitä päivittäin. Sydänääniä kuuntelen aina iltaisin pienen hetken ja aikamoiset jumppatuokiot siellä onkin välillä käynnissä. Tuskin tässä kuitenkaan enää kauan pitää odotella kun liikkeet tuntuvat kunnolla ja päivittäin.
Tekisi kovasti mieli jo ostella pikkuiselle kaikkea, mutta olen päättänyt että sitten vasta myöhemmin. Lisäksi meillä on vaatteita ainakin tytölle aika hyvin ja pojallekkin on jo valmiina ainakin ihan niitä pieniä. Kuitenkin tämäkin pikkuinen tulee saamaan ihan muutaman oman juuri hänelle ostetun vaatteen.
Tällä viikolla posti toi pari mukavaa pakettia. Molemmat tulivat ihanista blogeista joita luen. Kiitos vielä paljon Ninni ja Minttu. ♥
Mukavaa viikonloppua!

Kommentit (22)

Ihana maha. Ja kiva kuulla että pahoinvointeja sun muita "hankalia" oireita ei ole.

Voi kuinka suloinen masu <3 Omani näyttää varsin eriltä – minulla viikkoja 37 ja kun melko lyhyt olen niin jokaisesta raskaudesta olen saanut isompaakin isomman vatsan.. Voisin lähteä synnyttämään vaikka heti ;D..

Kiitos. <3
Siellä ei olekkaan enää kauan odotusta jäljellä. Tsemppiä loppu odotukseen. 🙂

Ihana masu! Mie jäin sairaslomalle noin viikolla 28 eikä asiakkaat olleet huomanneet raskautta vaikken sitä vaatteilla peitellytkään, näytin ilmeisesti vain makkaraa syöneeltä. 😀

Toivottavasti kaikki jatkuukin raskaudessa oikein hyvin! Nauti!!

Kiitos Minna. 🙂
Hih, mulla oli esikoisesta todella pieni maha, tai se levisi niin hyvin sivulle päin että näytin kyllä pitkään vain pyöristyneeltä ja kun sitten joku kysyi kun laskettu aika oli ylitetty viikolla että koskas teidän vauvan pitäis syntyä, oli ilme kyllä näkemisen arvoinen kun kerroin että olis pitänyt tulla jo viikko sitten. 🙂

Kyllä tästä nyt nautitaan ja toivotaan että kaikki menee loppuun asti hyvin. 🙂

Voi miten sievä masu!
Välillä muistelen haikeudella omaa raskausmasua, sen kanssa oli toki omat hankaluutensa mutta oli se silti niin ihana. Onneksi ikuistimme sen masukipsin muodossa sekä tietty monin valokuvin. 🙂

Ihanaa jos paketti ilahdutti. Toivottavasti pidit sisällöstä. 🙂

Kiitos Ninni. 🙂
Mua niin harmittaa kun esikoisen aikaan en tajunnut mahaani kuvata. Kuvia taitaa olla huimat kaksi. Muista onkin sitten tullut kuvattua.

Kyllä paketti oli todella ihana ja sisältö pääsi heti käyttöön. 🙂

Ihana vauvamasu! 🙂 <3 tuo on kyllä oikeasti paras vaihe mahan kanssa kun maha on pieni mutta näkee sen selvästi raskausvatsaksi. Eikä vaivoja ole liiaksi. Oletko säästynyt pahoinvoinnilta?

Kiitos Mari. 🙂
Tämä on kyllä ehdottomasti sitä parasta aikaa. Pahoinvoinnin kanssa olen kyllä päässyt todella helpolla. Kun sitä oli niin paheni yleensä heti kun söin jotain ja jos taas olin liian pitkään syömättä niin silloinkin voin pahoin. Mutta todella vähällä pääsin sen kanssa. Pönttöä ei ole tarvinnut käydä halailemassa ollenkaan. 🙂

Voikun sun maha näkyy jo selvästi, se on suloinen! 🙂 tuli ihan ikävä omaa mahaa, vaikka en omista raskausmahoista ookkaan koskaan tykänny 😀

Kiitos Henni. 🙂
Kyllä se ihan kuin varkain pompsahti esille. Muista mulla ei vielä näillä viikoilla ole tämän kokoista ollutkaan. 🙂
Mullakin iskenyt monesti ikävä mahaa kun on katsellut vanhoja kuvia tai sitten jonkun toisen masukuvia.

Melkein iskee raskauskateus 😉 Ihana masu!!

Kiitos Anette. 🙂

Niin se aika vaan tuntuu menevän niin paljon nopeammin seuraavissa raskauksissa kuin ekassa.. Ihana masu 🙂

Kiitos Emilia. 🙂
Kyllä aika suorastaan liitää tällä hetkellä. 🙂

Oleppa hyvä. Pientä piristystä arkeen. 🙂

Kiva piristys oli. 🙂

Heippa!

Ihana tämä blogisi. Olen vasta tämän bongannut ja jo täysin koukussa. Koluan lukea tuolta alusta lähtien.
Samaistun todella paljon elämäänne. Itse olen kolmen lapsen äiti ja haaveilen kovasti neljännestä. Aluksi tuntui siltä että tämä kolmas on viimeisemme mutta aika pian synnytyksen jälkeen tuli kauhea haikeus että enkö enää ikinä saa kokea tätä kaikkea ihanaa. Nyt kolmas onkin jo lähes 2v ja pienoinen paniikki alkaa iskeä että eikö meille enää neljättä tule. Mies on sitä mieltä että nämä riittävät, tosin välillä aina vihjailee muuta. Ihan itku tulee siitä ajatuksesta ettei enää neljättä meille tulisi.
Haluankin kysyä sinulta että koska itse tiedän että jos neljättä alkaisin odottaa niin pelkäisin kovasti että minulle tai vauvalle (tai jollekin meistä perheessämme) tapahtuu jotain kamalaa koska olen ollut niin "ahne" että vielä on täytynyt lapsi saada kun olen jo kolme ihanaa lasta saanut ja ihanan perheen. Oletko sinä koskaan ajatellut näin, onko sinulla ollut tällaisia pelkoja? Tiedän että ajatukseni ovat ihan hölmöjä mutta silti tällaiset asiat päässä pyörii…että uskaltaisiko vielä koputtaa kepillä jäätä?

Onnea odotukseenne, ihana masu sinulla!!!

Kiitos. <3 Mukavaa jos jäät seuraamaan.
kiva kuulla että voisit vielä kerran uskaltaa. 🙂

Lohdullista kuulla että tällaiset ajatukset pyörivät siis myös muiden äitien mielessä. Kirjoitat niin ihanan onnelliseen ja rauhoittavaan tyyliin lapsista ja raskaudestasi että minua jotenkin todella paljon rohkaisee nämä kirjoituksesi että ehkä vielä kerran uskaltaisi vauvan hankintaan ryhtyä? Jään seurailemaan blogiasi, onnea vielä kerran odotukseen!!

Kiitos ihanasta kommentista ja kiva kun olet löytänyt blogiini. 🙂

Eivät ajatuksesi ole ollenkaan hölmöjä, Samoja ajatuksia on täälläkin käyty läpi jo aikoinaan ensimmäisiä kertoja silloin kun odotin kolmatta lastamme. Tämän viidennen kohdalla olen myös pohtinut näitä ja pyörittelin paljonkin mielessäni.
Paljon tsemppejä sinne ja toivotaan että joskus vielä yhden pienen saat syliin. 🙂

Kiitos Helinä. 🙂
On kyllä onni että olen selvinnyt vähillä raskauoireilla. 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X