äiti ja melukylän lapset - Banneri
Tänään tuli täyteen 19 raskausviikkoa ja 20 pyörähti käyntiin. Hui, ajatella että viikon päästä on jo puoliväli!!

Tämä viikko on ollut taistelua mielitekoja vastaan, mutta olen selvinnyt ja voin huokaista sillä tänään ja huomenna voin muutaman herkun ottaa. 🙂 Yksi päivä mun teki niin älyttömästi mieli noitapillejä, ei voinut muuta kuin mennä kauppaan ja ostaa pussillisen niitä. Mutta ihme kyllä jo niiden ostaminen helpotti hieman. Piilotin ne sitten visusti keittiön kaappiin, jotta en näkisi niitä koko ajan. Ja arvatkaa mitä? Tänään kun saisin niitä ottaa niin yhtään ei vielä ole tehnyt mieli. 😀 Toinen kiusaus oli siinä kun keskiviikkona lasten setä oli leiponut mokkapaloja ja toi niitä sitten meillekin kaikille maisteltavaksi. Teki pikkuisen tiukkaa katsella kun muut söi ja se tuoksu oli niin ihana. Minun palani jäi syömättä, päätin että en lipsu ja se onneksi piti. Tämmöiselle herkutteluun tottuneelle teki kyllä todella tiukkaa.

Nyt tuntuu että tässä raskaudessa on alkanut energinen vaihe. Aamuisin kun herään niin ei väsytä pahemmin, ollaan menty lasten kanssa heti aamusta ulos, olen siivoillut kaappeja, joita ei ole käyty läpi moneen vuoteen ja löytänyt sieltä läjän ihania valokuvia ja onnittelukortteja. Imuri heiluu useammin ja muutenkin sitä jaksaa puuhastella kaikkea. Olo on myös nyt energisempi varmasti sen vuoksi että flunssa josta olen kärsinyt parisen viikkoa alkaa vihdoin helpottamaan. Lenkilläkin jalka siirtyy toisen eteen huomattavasti reippaampaa tahtia. 🙂

Masussa käy vilske ja vilinä kun pikku murunen siellä myllää ja heittelee voltteja. Liikkeet tuntuu nyt välillä ylempänäkin eikä aina tuolla alhaalla. Iltaisin on kiva kun lasten mentyä nukkumaan istahtaa sohvalle, laittaa käden vatsan päälle ja melkein välittömästi murunen sieltä potkaisee.♥♥
Iiiiik, nyt on myös tosissaan alkanut jännittämään maanantainen rakenneultra. Paljon olen miettinyt sitä, että kumpa pienellä olisi kaikki hyvin. Hän olisi kehittynyt normaalisti ja kaikki olisi niin kuin kuuluukin. Voiko meille vielä tämän kerran vielä tulla terve vauva? Jokainen varmasti jännittää ultraa ja miettii näitä samoja asioita, joten en varmasti ole ajatuksieni kanssa yksin. Tämä jo itsessään hieman helpottaa oloa. Voin silti vain jo kuvitella sen maanantain jännityksen, vielä kun joutuu jännittämään koko päivän sillä ultra on niin myöhään. Sukupuoliasiaa en niinkään jännitä. Oli hän kumpi vain on hän meille yhtä tervetullut ja rakastettu.♥♥ Tietysti saatan yllättyä jos sanotaan murusen olevan poika, koska minulla on vahva tyttöolo. 🙂 Voi myös tietysti olla jos sisaruksiinsa tulee, ettei se sukupuoli edes selviä.

Mutta täällä voidaan hyvin ja masu jatkaa kasvuaan.

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille!

Kommentit (16)

Ihana masu! ♥
Tulisi jo maanantai! Jännityksellä odotan ultrapostausta 🙂

Voi miten suloinen masu ♥ Kiva kuulla että olo on parantunut! Oikein mukavaa viikonloppua ja hyvää vointia sinulle ♥

Kiitos.♥
On kyllä mukavempi olla kun se alkuraskauden väsy väistyi ja nenänkin kautta saa jo happea. 🙂

Ihana kuulla että hyvin menee! Ihailtavaa itsekuria herkkujen suhteen!! 😉

Nyt annoin luvan tänään herkuille, söin sipsiä ja muutaman noitapillin. Pitää kyllä todeta että viinirypäleet ja ruisleipä on parempaa. 🙂 Niiden jälkeen olo ei oo tämmönen.

Ihanaa 😀 Muakin jo jännää sun puolesta! Mulla on rakenne ultra torstaina ja mä olen jo niin jännityksestä sekaisin 😀

Hih, kyllä mä ajattelin kertoa jos sukupuoli selviää. 🙂

Niimpä 😀 Meinaatko kertoa kumpi tulee jos saat tietää? Mä en vielä tiedä kerronko vai pidänkö jännityksessä teitä :p

Kyllä tää on niin kovin jännää.
Voin sitten oman ultran jälkeen jännätä sun ultraa. 😀

Mukavaa viikonloppua sinnekkin ja tsempit maanantaiseen ultraan <3

Jännää! ♥ Makeanhimoon auttoi itselläni hyvin Liptonin caramelli tee. Niin hyvää! :p

Mua jännittää kyllä ihan kamalasti.
Nyt makean nälkään auttanut viinirypäleet ja omena. Pitääkin pitää tuo tee mielessä.:)

Kiitos Nea.♥
Täällä kyllä niin odotetaan maanantaita sekä innolla että jännityksellä. 🙂

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X