äiti ja melukylän lapset - Banneri
Ajatella että siitä tuli kuluneeksi jo kuusi vuotta kun tuo pieni tyttönen nostettiin rinnalleni. Muistan sen hetken vieläkin niin elävästi ja tuskin se koskaan unohtuukaan. Ne ensihetket, se kun ei malttanut nukkua, se kun kuuntelin ja katselin tuhisevaa nyyttiä ja se kun isosisko piti ensimmäistä kertaa sylissä.♥ Muistan kun pääsimme kotio, paistoi aurinko ja lunta oli vielä paikka paikoin ja vastassa oli onnellinen isosisko. 
Lumi on kokenut tämän kuuden vuoden aikana jo niin mahdottoman paljon. Hän oli pienenä todella ujo ja tarkoitan todella. Vain harva pääsi hänen lähelleen ja sai jopa vaihdettua kuulumisia. Ne jotka Lumi päästi lähelleen, pääsivät nauttimaan tytön oikeasta luonteesta joka on aivan ihana ja valloittava. Lastenreumalla on myös varmasti tähän suuri vaikutus, vasta kun reuma oltiin saatu hallintaan ja kaikki kivut kuriin alkoi tyttökin vapautumaan. Taisi olla neljävuotias, hieman ylikin kun vihdoin ei enää pelännyt omaa vaariaan, tämä teki mummulassa käymisestä hieman helpompaa ja nykyään vaari on ihan paras tyyppi. Vaikka sairaalakäyntejä, liikuntarajoituksia, kipuja, erilaisia lääkkeitä, tukia, lääkäreitä, hoitajia, pistämisiä, tutkimisia jne on paljon takana on tyttö ollut aina mahdottoman sisukas ja niin reipas.
Nykyisin meidän kuusivuotias on oikea papupata ja niin mahdottoman reipas, älykäs, herkkä, päättäväinen, rohkea, kekseliäs ja hassuttelija . Alkuun saattaa hieman katsella sivusta, mutta pian papattaa menemään minkä kerkeää. Vielä pari vuotta sitten ajattelin kuinka Lumi ikinään selviää esikouluun, mutta niin vain tyttö on reipastunut ja on syksyllä ihan valmis eskariin. 🙂 Pitkä aika kotona on ollut Lumille ehdottomasti se paras ratkaisu. Ne jotka tytön tuntee, tietävät että tuskin olisi hoitoon mennessä reipastunut vaan päin vastoin sulkeutunut lisää. Hiljalleen tytön tahtiin aloitetut jumpat ja kerho ovat saaneet niin paljon hyvää aikaan. Arkuus ja luotto vieraita ihmisiä kohtaan on parantunut niin paljon, tosin vieläkin on muutamia ihmisiä joihin Lumi ei luota ja ei päästä lähelleen.
Sairaudesta huolimatta tyttö ei ole lannistunut, vaikka monesti hänen suustaan kuulee sanat ”ihan tyhmä tää reuma”. Vaikka koko talvena ei saanut hiihtää tai luistella ei hän siitä lannistunut vaan potkukelkalla päästeltiin menemään ja laskettiin pulkkamäkeä. Nyt kevään tultua ollaankin sitten pyöräilty niin paljon, että mitään muuta Lumi ei meinaa ulkona ollessa edes tehdä. 🙂 Mukavaa kun nyt on ollut jokin juttu mitä ei olla kielletty. 🙂
Tänään syntymäpäivä kuluu sairaalassa, sillä Lumille tehdään nukutuksessa punktio. En enää edes muista kuinka monetta kertaa Lumi elämänsä aikana jo nukutetaan (tästä samasta syystä), mutta aina se on yhtä hermoja raastavaa meille kaikille. Se tunne kun lapsi menee ihan veltoksi ja tiedottomaksi sylissäsi, sitten hänet pitää laskea sylistä ja jättää muiden käsiin on jotakin niin kamalaa. Itkuhan siinä tulee joka ikinen kerta, ei siihen vaan totu. Toivottavasti hoitajat ovat huomanneet että tämä on tytön syntymäpäivä ja edes jotakin pientä ekstraa tulisi, esim ekstra tarroja tai vaikka pari jäätelöä. 🙂

Toivotaan että Lumilla on kuitenkin ihan mukava päivä siitä eteenpäin kun pääsemme takaisin kotiin ja ettei kovia kipuja jalassa olisi. Vuorokauteenhan Lumi ei saa liikkua, joten kotona kannetaan sitten paikasta toiseen, voidaan vaikka ajatella että koska on nyt päivänsankari niin saa erikoiskohtelua, vaikka Lumi kyllä tietää miksi häntä kannetaan.
Palailen huomenissa polikuulumisten kanssa, kohta lähdemme ajelemaan kohti sairaalaa.
Pitäkäähän Lumille peukkuja että kaikki sujuu hyvin.

Oikein hyvää syntymäpäivää rakas tyttäreni!♥

Kommentit (42)

Toivottavasti viesti tavoittaa näinkin vanhan postauksen kautta. Ihan tuli omat muistot mieleen näitä lukiessani ja kaikki sympatiat Lumille :/ Olen sairastanut lastenreumaa itsekin vajaa 2-vuotiaasta (ja edelleen 31-vuotiaana se on siis lastenreuma) ja kuulostaa niin tutulta. Luojan kiitos pistokset saa lapsena humauksessa, harmi kun aikuisena enää ei :p Toivon Lumille hyvää vointia, toimivia lääkkeitä ja vapaata elämää ilman kipua ja rajoituksia ♥♥

Paljon Onnea isolle, pienelle tytölle.

Olisiko Sinulla kerrottavaa reumalapsen hammashoitokäynneistä? Mitä asioita toivoisit huomioitavan, onko jotain erityistä tullut koettua? Mikä auttaa ujoa lasta, jolla paljon käyntejä sairaalassa?

t. lasten hampaita tarkastava ja hoitava lukija

Kiitos ja mukavaa kun kommentoit. 🙂

Me olemme käyneet nyt normaalisti hammastarkastuksissa kerran vuodessa. Koska meillä ei onneksi ole tulehdus koskaan mennyt leukaniveliin niin tarkastukset ovat siltä osin sujuneet hyvin. Tuohon arkuuteen on meillä ainakin auttanut se että hammashoitaja on koko ajan kertonut mitä tekee milläkin välineellä ja että tämä ei satu. 🙂

Polikäynteihin taitaa eniten auttaa se että vastassa olisi mahdollisimman paljon tuttuja ihmisiä, lääkäri pysyisi samana ja myös lapsi otetaan mukaan keskusteluihin. Nämä ovat ainakin auttaneet meidän tytön kanssa. Lisäksi paljon auttaa se kun muutamia päiviä aikasemmin myös kotona käydään päivän tapahtumi lävitse, jolloin se on lapsellekkin helpompaa. 🙂

Paljon onnea Lumille! Ja tsemppiä äidille! Löysin vasta blogisi. Itse saman kokeneena tiedän niin miltä sinusta tuntuu. Meillä 3 vuotias reumaa sairastava tyttö. Toivottavasti paikkarit auttaa ja saatte elää kivutonta ja "normaalia" elämään. Onnea myös odotukseen, minulla tuhisee kainalossa 1kk ikäinen neiti. <3 T. Henna

Hyvä että uutiset oli hyviä.♥ Niitä on aina mahtava saada. 🙂

Kiitos♥ saatiin polilta hyviä uutisia. Olen niin mielissään:) joo saman ikäisiä ovat olleet. Minä olen facen lasten reuma ryhmässä. Voin suositella saa apua, tietoa ja vertaistukea.

Näinhän se on että ei viitsis ikinää hehkuttaa kun tilanne voikin olla jotakin ihan muuta. Samaa ikää ovat tytöt sitten suunnilleen olleet kun reuma on todettu. Tsemppiä kovasti polikäynneille ja toivotaan että saatte hyviä uutisia.♥
Löysin ihan jokin aika sitten pari ryhmää mutta en ole sitten liittynyt vielä. Pitää varmasti liittyä. 🙂 Ootko ite missä ryhmässä?

Kiitos <3 Meillä on nyt "hyvä" tilanne reuman kans.(tätä ei sais kyllä hehkuttaa ku kohta tulee sitte tietenki pettymys) Meidän tyttö oli 1v10kk kun saatiin diagnoosi. Ens viikolla mennään taas silmä ja reuma polille. Tiesitkö että Facessa on meille oma ryhmä?

Kiitos Henna ja onnea pikkuisesta tuhisijasta.♥
Oi sielläkin sairastetaan tätä, onko teillä nyt mikä tilanne sairauden kanssa? Minkä ikäisenä teidän tytöllä reuma todettiin? Lumilla reuma todettiin 1v 11kk iässä.
Toivotaan tosiaan että nyt auttaa ja saataisiin olla pisempi aika ilman punktioita.

Muakin alkoi itkettämään tämä postaus! <3
Paljon paljon onnea reippaalle tytölle! <3 Ja tsemppiä äidille 🙂

Kiitos ja onnittelut kerrottu eteenpäin.♥

Paljon onnea reippaalle tyttöselle! <3

Onnea synttärisankarille ja voimia <3 voin vaan kuvitella mm. tuon oman lapsen nukuttamisen, et kuin inhottavalta se tuntuu 🙁 ja sairastamisen yleensäkin. Lumi taitaa olla aika sisukas neiti <3

Kiitos.♥
Aina se nukuttaminen on niin kaamea tilanne. :/ Lumi on kyllä niin sisukas neiti, että ihmettelen välillä sitä reippautta.

Tsemppiä sinulle ja onnea ja tsemppiä Lumille! 🙂

Meillä mies sairastaa selkäreumaa, hänellä on reumageeni joka on periytyvää. Hänen äidillä on se ja hänen enolla. Pelkään heti jos lapset valittaa jotain kipuja (ne on 4 ja 1,5) että heilläkin on se(hölmöä,tiedän) miehellä se puhkesi joskus kun hän oli 6 :/ on kiva lukea että lumi on kuitenkin niin reipas ja iloinen!

-Sanna-

Kiitos Sanna.♥ Kiva kun kommentoit. 🙂
Reuma on kyllä kurja sairaus. Voin kuvitella sen että pelkäät jos joku valittaa kipua, eikä se ole yhtään hölmöä. Mäkin pelkään aina jokaista ontumista ja kivun valittamista että taasko tilanne on mennyt huonommaksi. :/ Lumi on kyllä ihanan reipas ja iloinen kaikesta huolimatta.♥

Paljon onnea urhealle tytölle <3

Kiitos Emilia.♥
Onnittelut kerrottu. 🙂

Oikein lämpimät onnittelut 6-vuotiaalle! <3 🙂

Kiitos Ulla.♥
Onnittelut kerrottu sankarille. 🙂

Tsempit lumille nukutukseen. Mua alkoi ihan itkettää tää postaus, raskaushormoonit 😀

Paljon onnea Lumille! ♡

Kiitos.♥
Mulla valu kyyneleet pitkin poskia tätä kirjoittaessa.
Onnittelut kerrottu eteenpäin. 🙂

paljon onnea suloiselle 6 vuotiaalle 🙂 <3 Tsemppiä <3

Kiitos Emmi.♥
Onnittelut välitetty sankarille. 🙂

Ihanaa syntymäpäivää Lumille!! Toivottavasti punktio on sujunut hyvin. 🙂

Kiitos Minna, onnet kerrottu eteenpäin.♥

Paljon onnea päivänsankarille! ♡♡♡

Kovasti tsemppiä sinne kaikille! 🙂

Kiitos Ninni.♥
Onnittelut kerrottu Lumille. 🙂

Koskettavasti kirjoitettu, teillä on reipas ja suloinen kuusivuotias <3 onnea Lumille ja tsemppiä toimenpiteeseen, tuo oman lapsen nukuttaminen on varmasti kurjaa, joten tsemppiä myös vanhemmille!!<3

Kiitos Anna.♥
Kyllä se on aina yhtä hirveä kokemus. :/

Ihana, koskettava kirjoitus suloisesta tyttärestäsi ♥ Paljon onnea päivänsankarille- ja myös äidille ♥ Täällä pidetään peukkuja!!

Kiitos.♥
Onnittelut kerrottu eteenpäin. 🙂

Ihana kirjoitus =) Tsemppiä tähän päivään ja paljon onnea 6-vuotiaalle tyttöselle!

Ihanaa syntymäpäivää Lumille ja kovasti tsemppiä teille kaikille! <3

Kiitos Tuija.♥
Onnittelut kerrottu sankarille. 🙂

Ihanaa syntymäpäivää Lumille!! <3

Ja tsemppiä reippaalle ja rohkealle tytölle päivän tutkimuksiin. Ja äidille kans!

Kiitos.♥
Onnittelut kerrottu eteenpäin. 🙂

Tsemppiä murulle! Ja äitille myös! ♥

Kyllä tavoitti. 🙂
On kyllä ihanaa kun ei tarvitse kestää pistämistä ilman nukutusta. Nyt viimeksi tehtiin ilokaasussa ja tämä on uudempi menetelmä. 🙂 Toivon mukaan tilanne saadaan siihen ettei punktioita tarvittaisi vähään aikaan. Kiitos tsempeistä ja siitä että kerroit oman tarinasi.♥

Vastaa käyttäjälle Cariina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X