äiti ja melukylän lapset - Banneri
Niin tai ainakin yrittää käydä. Meidän illat on nimittäin ihan pelkkää hulinaa. Vaikka Aino olisi illalla kuinka väsynyt saattaa nukahtamiseen kulua silti helposti yli tuntikin. Omaan sänkyyn mennään iltapalan ja pesujen jälkeen hienosti. Kainaloon napataan uniriepu ja kaksi pupua. Sängyssä viivytään pari minuuttia ja sitten se ralli alkaa. Ensin noustaan sängystä pois ja hiivitään veljen viereen. Kikatus kuitenkin paljastaa vanhemmille, että taas ollaan veikan vieressä. Käy komennus omaan sänkyyn ja Aino menee sinne hienosti, kunnes tämä sama kaava toistuu ainakin sen kymmenisen kertaa.

Sitten kun ei enää kavuta veljen viereen, aletaan ravata sängystä pois ja hoetaan että on päästävä pissalla. Pissalla käydään kerta, mutta ne muut kymmenen pissalle pääsemis yritystä eivät enää tuota tulosta vaan Aino palautetaan omaan sänkyynsä vähin äänin, peitellään ja annetaan unikaverit kainaloon. No kun pissalle ei kerta pääse niin voi sitten kehitellä jotakin muuta. Sängystä alkaa kuulua laulua, tällä hetkellä eniten lauletaan ih hah haa, ih hah haa. Sitten pitää tietenkin pölötellä omia, huudella koiraa, luetella kaikkien perheenjäsenten nimet monen monta kertaa, yrittää naurattaa jo nukkuvaa veljeä, potkia sängynlaitoja, kikattaa omiaan, taputtaa käsiä, pöristellä suulla sekä heittää unikaverit maahan ja huudella niiden perään. Joskus saatetaan jopa koittaa tulisiko uni paremmin oman sängyn alla tai istua lattialla leikkimässä kaiken maailman leluilla ja joskus käy niin että uni yllättää pienen leikkijän ja tyttö simahtaa lattialle.

Kun tätä rallia on jatkunut sen reilun tunnin eikä oikein millään saa kiinnitettyä vanhempien tai sisarusten huomiota itseensä antaa tyttö viimein periksi ja uni tuleekin pian. Ei kyllä mikään ihme kun nukkumaan meno on tuollaista sirkusta. Siinä on kieltämättä välillä vanhempien pinna kireällä ja välillä ei taas pokka meinaa pitää kun tytöllä on niin omat jutut. Luulin että tämä vaihe menee viikossa parissa ohitse, mutta kun tätä on jatkunut jo kohta kolme kuukautta niin alkaa usko loppumaan. Tässä alkaa vanhemmilta kikat tytön nukuttamiseen jo loppumaan. Parhaiten tällä hetkellä toimii se että ei noteeraa ollenkaan tytön touhuja ja palautetaan sänkyyn vain sanomatta sanaakaan. Jos kuulen tytön leikkivän huoneen lattialla tai sängyssä niin parhaiten toimii se että antaa leikkiä ja kerää lelut pois tytön nukahdettua. Myöskään virkeänä ei kannata viedä nukkumaan tai kello näyttää lähemmäs puoltayötä kun viimein ollaan unessa. 
Koska Aino nukkuu edelleen päiväunia niin vaikuttaa se osaltaan nukahtamiseen iltaisin. Tyttö ei kuitenkaan vielä pärjää ilman päikkäreitä. Yhtenä päivänä tätä koitettiin ja oli iso homma saada pidettyä Aino hereillä iltaan asti. Viiden maissa tyttö meinasi jo väkisin nukahtaa sohvalle, mutta sain kuin sainkin pidettyä hänet hereillä. Illalla tosin Aino sitten sippasi sänkyynsä alle vartissa, mikä oli ihana juttu. Katsotaan tilannetta sitten uudestaan jonkin ajan päästä ja nähtäväksi jää koska meillä päiväunet on historiaa.

Kommentit (10)

Muistan hyvin samaisen ongelman, kun esiteinini oli taapero. Nykyisen taaperon kanssa on ihan päinvastainen ongelma. Tyttö jää pyörimään sänkyyn eikä inahdakaan eli ei älytä hänen olevan hereillä. Hän sitten saattaa jäädä tahallaan sinne pissaamaan housuun(ja sänkyyn), koska ei tulla hakemaan pois niinkuin pientä vauvaa. Rasittavaa! Ja meilläkin tämä vaihe on kestänyt jo monta kuukautta. Kaikki keinot on kokeiltu ja mikään ei toimi.

Oletteko kokeilleet esim tarralla palkitsemista jos pysyy sängyssään? Jos illalla alkaa nätisti nukkumaan, aamulla saisi tarran?

-Susanna / Colour Outside the Lines

Muistan J:n kohdalla ton sänkyrallin, se oli kyllä hermoja raastavaa 🙁 Pimu nukkuu vielä pinnasängyssä, joten pois ei pääse sieltä mutta muuten vaan nukahtaminen vaikeeta tutin jättämisen jälkeen :/

Meillä ennen mentiin niin hienosti nukkumaan, mutta kun laita poistettiin niin alkoi tämä ralli. Ei tosin heti näin pahana.
Toivotaan että pian alkaa siellä helpottamaan tilanne.♥

Meillä on myös yhdellä lapsista ollut aikoinaan vastaavanlainen vaihe. Enkä kyllä muuta konstia keksinyt kuin juuri tuon ettei kiinnitä "sirkustemppuihin" huomiota kun pissalla on käyty ym. todelliset asiat hoidettu. Vaihe alkoi nopeasti ja kyllä siinä viikkoja vierähti mutta meni sitten ohikin itsestään. Pitkää pinnaa teille ♥ ja hyviä vointeja viimeisiin viikkoihin ♥

Kiva kuulla että teillä tuo on toiminut, sinnikkäästi siis vain jatkamme samaan malliin ja ei kiinnitetä huomiota tytön touhuihin. 🙂 Selvästihän tuo hakee huomiota meiltä vanhemmilta ja sisaruksilta.
Kiitos.♥

Auttaisko jos puolittaisi päiväunien keston? Meillä pojat piti pieninä herättää hoidossakin kesken päikkäreiden niin tuli illallakin sitten uni. 🙂

On koitettu. Tulos on sama nukkuuko sitten puolituntia tai puolitoista. On myös koitettu sitä että jos nukkuu päikkärit jo hieman aikaisemmin ja silti tulos on sama. Silti ei kuitenkaan pärjää vielä ilman niitä unia. 🙂

Oi voi! Ei kuulosta kivalta, varmasti kiristää hermoja!
Meillä myös Sennillä ollut nukahtamisen kanssa haasteita. Ennen nukahtanu tosi nopeasti ja nyt saattaa lauleskella ja höpistä sängyssään helposti tunninkin (onneksi ei sentään itke).
Senni nukkuu vielä pinniksessä ja nyt jännäänkin kuinka käy kun vaihdetaan juniorsänkyyn.
Meillä taitaa alkaa tuo sama ralli kuin teillä on nyt käynnissä. Voisikohan lapsen nukuttaa pinnikseen aina sinne kouluikään saakka. 😉
Ehkei sentään. Jos keksit jonkin toimivan kikan niin kerro siitä ihmeessä, tulisi meillekin tarpeen.
Luulen että tämä on jokin ikään (meillä ainakin melkoinen uhma meneillään) liittyvä juttu ja menee toivottavasti joskus ohi.

Tsemppiä! 🙂

Kiitos tsempeistä. 🙂 Välillä iltaisin kyllä vaan naurattaa tuon yhden sirkustelu, mutta kyllä se vähän hermoille käy kun näin pitkään on jatkunut. Kunhan ei liikaa kiinnitä huomiota tytön puuhiin niin silloin ehkä joskus nukahtaakin.
Toivotaan että teillä ei ihan näin pitkään se ralli tule kestämään. 😀 Ja voihan se olla että Senni yllättää ja jää ihan kiltisti nukkumaan.

Ai teillä on noin päin. Ei kyllä kuulosta kivalta tuokaan..toivotaan että tekin löydätte pian ratkaisun tilanteeseen.

Pistetään tuo tarrajuttu korvan taakse, mutta ainakin tällä hetkellä se tuskin vielä toimii. Tyttö luultavammin tulisi sitten koko ajan vain sitä tarraa kyselemään. 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X