34 viikkoa tuli tänään täyteen ja 35 näin ollen starttasi. En meinaa välillä pysyä viikoissa mukana ja kuinkakohan monta kertaa olen meinannut sanoa olevani viikoilla 20 ja jotain päälle. Näillä viikoilla sitä alkaa jo malttamattomana odottamaan synnytystä ja pienen nyytin syliin saamista. Odotan jo kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä kun saan pienen ensimmäistä kertaa rinnalleni, saan suukottaa pienen otsaa, tuntea kun pienet sormet kietoutuu peukaloni ympärille ja voin tuijottaa toista aamusta iltaan ihaillen sitä kauneutta jonka olemme saaneet aikaan.♥ Vielä on kuitenkin odotusta jäljellä ja laskettuun on 42 päivää.
Nyt vasta riesaksi tässä odotuksessa saapui turvotus. Ihan käsittämätöntä kuinka löysä villasukka voi saada sellaiset painautumat jalkoihin. Ja kyllä, käytän villasukkia ympäri vuoden. 🙂 Huomaan myös että painautuma voi tulla vaikka housun hieman ylös nousseesta lahkeesta tai kengän remmistä. Myös sormiin on tullut iltaisin ikävää turvotusta. Koitan juoda vettä minkä kerkeän, yleensä sen pari litraa, mutta vielä varmaan voisi juoda enemmänkin. En seiso pitkiä aikoja paikoillani enkä myöskään istu, tosin kotona ei pahemmin kerkeä istumaankaan. 🙂 Saa nähdä kestääkö tämä nyt loppuun asti, vai onko jokin ohimenevä vaihe. Toivon tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa. 🙂
Nyt kun ollaan jo tämän verran pitkällä odotuksessa on minulla myös neuvoloita tiheämpään tahtiin. Niimpä eilen tuli siellä jälleen pyörähdettyä. Tällä kertaa neuvolantätinä oli vanha tuttu, joka minulla on ollut kahden ensimmäisen lapsen odotuksessa. Laitetaampa sitten tuoreet mitat ja suluissa jälleen viime kertaiset.
Rv: 33+6 (31+6)
Paino: 65,7kg (65,6kg)
Turvotus: + (+)
RR: 104/59 (106/64)
Pissa: +/- (-)
Sf-mitta: 28cm (29cm)
Tarjonta: Rt (Rt)
Liikkeet: ++ (++)
♥-syke: 147
Tällä kertaa sf-mitta otettiin sillain napakasti mihin olen tottunut. Olen jo pariin kertaan täällä kertonutkin siitä kuinka mielestäni tuo sf ei vaan voi pitää paikkaansa kun minusta se on mitattu niin väljästi (jokainen mittaa tietysti omalla tyylillä). 🙂 Nyt mitta otettiin niin kuinka itse olen tottunut että se otetaan. 🙂 Siksi se nyt oli pienempi kuin kaksi viikkoa sitten ja siksi käyrä teki aika laskun sinne ns minulle tutulle ja turvalliselle viivalle eli alakäyrälle. Siellä ne edellisissäkin odotuksissa ovat kasvaneet. 🙂 Tosin tuo sf-mittahan ei niin paljon kerro vauvan koosta. Iidasta mulla on ollut kaikista pienin mitta ja masu ja silti hän on ollut suurin syntyessään. Pian pääsenkin taas kurkkimaan Miniä kun pääsen ultraan ja saan jonkin moisen painoarvion pikkuisesta.
Sitten niihin pieniin ostoksiin. Kun käytiin lasten kanssa pyörähtämässä kaupoilla niin löysin sieltä meidän Minille ne kotiintulo vaatteet. Olin niitä jo aikaisemmin netistä katsonut mutta harmikseni olivat loppu. Tarkistin vielä kotona löytyykö noita juuri sieltä kauppakeskuksesta johon olimme menossa ja onnekseni niitä oli siellä. Ne ovat niin täydelliset, niin pikkuiset kokoa 50cm ja ihan pakko saada. Näissä meidän Mini sitten kotiutuu kun sairaalasta pääsemme kotiin lähtemään. Olen täysin myyty.
Body on ostettu Lindexiltä. Siinä samassa tuli myös toinen ihan perus valkoinen body, joka pääsee myös käyttöön. Housut ja sukat ovat ostettu KappAhlista. Noita housuja olen metsästänyt noin pienessä koossa valkoisina ja viimein löytyi. Sama homma noiden sukkien kanssa, aina on se pienin koko ollut loppu. Oli myös pakko ostaa Minille valmiiksi tuo ihana Newbien uniriepu. Pariin kertaan olen semmoista jo ollut ostamassa ja ajatellut että sitten myöhemmin. Nyt se kuitenkin oli ostettava ettei vaan jää ilman.
Tänään onkin ollut mukavan aurinkoinen päivä ja ollaankin oltu koko päivä ulkona. 🙂 Näitä vaan lisää!
Oikein mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!
Meillä on juniorilla myös tuo newbie uniriepu<3 se on söpö!
Nelli / Kochanie
Meillä oli ihan sama body kotiin lähtiessä 😀 on toi kyllä ihana! <3
Terhi
Tuo on kyllä niin ihana. Teidän pieni on varmasti ollut niin suloinen tuo body päällä.♥
Cindderella
Kaunis odottaja oot (edelleenkin)!!! Ja voi noita pikkusia vaatteita, ihania. Mä jotenki rakastan Lindexin vauvanvaatteita! On tullu Nepulle kans osteltua sieltä yhtä sun toista 😀
Terhi
Kiitos.♥ Lindexin vaatteet on todella ihania samoin on nuo Newbie-sarjan vaatteet. 🙂 Ääää, en malta odottaa että pääsen noi ihanuudet pukemaan pienen päälle.♥
Janica Heikkilä
Ei enää kauaa! Jännää, tsemppiä viimeisiin viikkoihin! <3
Terhi
Kiitos.♥ Ei tosiaan enää kauan jäljellä, niin nopeeta mennyt tämä odotus. 🙂
Anonyymi
Nyt viimein ajattelin laittaa kommenttia ja kiittää sinua todella kivasta blogista, josta on tullut ihan suosikkini :)! Olen löytänyt blogisi nyt oman raskauteni myötä (ensimmäinen raskauteni), ja saanut paljon hyviä kokemukseesi perustuvia vinkkejä täältä ja muutenkin on ollut mukavaa lueskella erityisesti raskauteen liittyviä juttujasi. Mm. sinun tekemän listan perusteella olen tehnyt joitain hankintoja pikkuisellemme :). Pystyn hyvin samaistumaan raskauskokemuksiisi sillä olen itsekin nauttinut raskaudestani koko raskausajan – ainakin suurimmalta osin :). Itselläni menossa 30. raskausviikko ja ostin itse asiassa omalle pikkuiselle myös Lindexistä juuri pari viikkoa sitten tuon saman suloisen sarjan pyjaman ja viltin :)! Itse tosin valitsin isomman koon, ja tajusin nyt ettei meiltä koon 50 vaatteita vielä löydykään itse asiasssa yhtään – varmaan minunkin siis kannattaa edes jotain ostaa myös koossa 50, sillä mm. sf-mitan perusteella neuvolatäti arvioi ettei kovin suurta pientä tyttöä olisi meille tulossa :). Kaikkea hyvää loppudotukseen ja koko perheellesi :)! Terveisin Maria
Terhi
Ihana kuulla ja hienoa että olet saanut blogistani vinkkejä. 🙂 Kiva juttu että siellä on nautittu raskaudesta myös, on tämä vaan niin ihanaa ja jännää aikaa.♥
Oi mä jäin vielä sitä vilttiä miettimään (harmittaa kun en sitä ostanut), tekisi kyllä niin mieli se käydä vielä ostamassa ja voi olla että se yökkärikin voisi tarttua samalla matkaan. 🙂 Meillä on lapset olleen keskimäärin sen 48cm syntyessään ja painaneet suunnilleen 3220g joten 56cm on ollut aika suuri koko heille, siksi nyt tällekkin ostin tuon setin 50cm. Minin on paras olla sen verran pieni että siihen mahtuu,heh. 😀
Voi ihanaa, sinne on tulossa pieni prinsessa.♥ Valtavasti onnea loppuodotukseen myös sinne ja oikein ihanaa kesän jatkoa. 🙂 Kiva kun kommentoit.
Liina – Oliver teki meistä perheen
voi miten ihana masu sinulla <3 ja nuo vaatteet <3
Terhi
Kiitos.♥ Nuo vaatteet on kyllä niin ihanat.♥
Ulla
Voi mitä ihania pieniä vaatteita oot ostanut. Miten sitä aina unohtaa,että noin pienestä ne lähtee?!Tuo uniriepukin on tosi söpö. Tsemppiä turvotuksen kanssa!mulle sanottiin että vettä saa juoda siis ihan reippaasti yli kolmea litraa päivässä kun on turvotusta. Mua kyllä rupes ihan ällöttämään tommoset vesimäärät…
Terhi
On ne kyllä niin pikkuisia ja ajatella että meillä nuo neljä edellistä ovat tyyliin hukkuneet noihin 50cm oleviin vaatteisiin.♥ Kiitos. Varmaan vois juoda vielä enemmän kuin tuon parisen litraa, mutta kyllä se vesi alkaa tökkimään jos sitä liikaa juo. 🙂 Illasta vesi menee paremmin alas ja sitten saa ravata yötä myöten vessassa..
Ninni
Toi body ja riepu! ♡
Tsemppiä loppuraskauteen. 🙂
Terhi
Ne on kyllä niin ihanat!♥ Kiitos Ninni.♥
Maaria / Hulivilini
Voi hitsi, vastahan se oli tyyliin eilen kun kerroit salaisuudestanne! <3 Ihanat vaatteet ja riepu!
Terhi
Tää aika on mennyt kyllä ihan huimaa vauhtia ja välillä sitä oikein kauhistuu kuinka vähän on enää jäljellä. Nuo vaatteet on kyllä ihan mun lempparit ja niin onnellinen olen että sain ne vihdoin kotiin asti. 🙂
Tuija – Pieni tytön tylleröinen
Ihanat kotiutumisvaatteet ja suloinen riepu! <3
Terhi
Tuohon bodyyn oon kyllä niin rakastunut. Tuskin maltan odottaa että saan pukea sen Minin päälle.♥
Terhi
Se on kyllä todella suloinen.♥ Mun piti ensin hommata toista sarjaa oleva, mutta päädyin kuitenkin tähän. 🙂
Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.
Tervetuloa mukaan!
Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com
Kommentit (20)
Meillä on juniorilla myös tuo newbie uniriepu<3 se on söpö!
Meillä oli ihan sama body kotiin lähtiessä 😀 on toi kyllä ihana! <3
Tuo on kyllä niin ihana. Teidän pieni on varmasti ollut niin suloinen tuo body päällä.♥
Kaunis odottaja oot (edelleenkin)!!!
Ja voi noita pikkusia vaatteita, ihania. Mä jotenki rakastan Lindexin vauvanvaatteita! On tullu Nepulle kans osteltua sieltä yhtä sun toista 😀
Kiitos.♥
Lindexin vaatteet on todella ihania samoin on nuo Newbie-sarjan vaatteet. 🙂 Ääää, en malta odottaa että pääsen noi ihanuudet pukemaan pienen päälle.♥
Ei enää kauaa! Jännää, tsemppiä viimeisiin viikkoihin! <3
Kiitos.♥
Ei tosiaan enää kauan jäljellä, niin nopeeta mennyt tämä odotus. 🙂
Nyt viimein ajattelin laittaa kommenttia ja kiittää sinua todella kivasta blogista, josta on tullut ihan suosikkini :)! Olen löytänyt blogisi nyt oman raskauteni myötä (ensimmäinen raskauteni), ja saanut paljon hyviä kokemukseesi perustuvia vinkkejä täältä ja muutenkin on ollut mukavaa lueskella erityisesti raskauteen liittyviä juttujasi. Mm. sinun tekemän listan perusteella olen tehnyt joitain hankintoja pikkuisellemme :). Pystyn hyvin samaistumaan raskauskokemuksiisi sillä olen itsekin nauttinut raskaudestani koko raskausajan – ainakin suurimmalta osin :). Itselläni menossa 30. raskausviikko ja ostin itse asiassa omalle pikkuiselle myös Lindexistä juuri pari viikkoa sitten tuon saman suloisen sarjan pyjaman ja viltin :)! Itse tosin valitsin isomman koon, ja tajusin nyt ettei meiltä koon 50 vaatteita vielä löydykään itse asiasssa yhtään – varmaan minunkin siis kannattaa edes jotain ostaa myös koossa 50, sillä mm. sf-mitan perusteella neuvolatäti arvioi ettei kovin suurta pientä tyttöä olisi meille tulossa :). Kaikkea hyvää loppudotukseen ja koko perheellesi :)! Terveisin Maria
Ihana kuulla ja hienoa että olet saanut blogistani vinkkejä. 🙂 Kiva juttu että siellä on nautittu raskaudesta myös, on tämä vaan niin ihanaa ja jännää aikaa.♥
Oi mä jäin vielä sitä vilttiä miettimään (harmittaa kun en sitä ostanut), tekisi kyllä niin mieli se käydä vielä ostamassa ja voi olla että se yökkärikin voisi tarttua samalla matkaan. 🙂 Meillä on lapset olleen keskimäärin sen 48cm syntyessään ja painaneet suunnilleen 3220g joten 56cm on ollut aika suuri koko heille, siksi nyt tällekkin ostin tuon setin 50cm. Minin on paras olla sen verran pieni että siihen mahtuu,heh. 😀
Voi ihanaa, sinne on tulossa pieni prinsessa.♥ Valtavasti onnea loppuodotukseen myös sinne ja oikein ihanaa kesän jatkoa. 🙂 Kiva kun kommentoit.
voi miten ihana masu sinulla <3
ja nuo vaatteet <3
Kiitos.♥
Nuo vaatteet on kyllä niin ihanat.♥
Voi mitä ihania pieniä vaatteita oot ostanut. Miten sitä aina unohtaa,että noin pienestä ne lähtee?!Tuo uniriepukin on tosi söpö. Tsemppiä turvotuksen kanssa!mulle sanottiin että vettä saa juoda siis ihan reippaasti yli kolmea litraa päivässä kun on turvotusta. Mua kyllä rupes ihan ällöttämään tommoset vesimäärät…
On ne kyllä niin pikkuisia ja ajatella että meillä nuo neljä edellistä ovat tyyliin hukkuneet noihin 50cm oleviin vaatteisiin.♥
Kiitos. Varmaan vois juoda vielä enemmän kuin tuon parisen litraa, mutta kyllä se vesi alkaa tökkimään jos sitä liikaa juo. 🙂 Illasta vesi menee paremmin alas ja sitten saa ravata yötä myöten vessassa..
Toi body ja riepu! ♡
Tsemppiä loppuraskauteen. 🙂
Ne on kyllä niin ihanat!♥
Kiitos Ninni.♥