Meidän arki rullaa (ainakin toistaiseksi) saman kaavan mukaan. Herätään, syödään, ulkoillaan jne aina suunnilleen samaan aikaan. Rytmit helpottaa kummasti ja näin lapsetkin tietää mitä milloinkin on tulossa. Arkeen mahtuu kuitenkin paljon ihania hetkiä jotka tekevät siitä niin ihanaa, eikä mikään päivä ole samanlainen. Ne pienet hetket on yleensä niitä parhaita, ne jotka jäävät mieleen ja jotka jää parhaisiin muistoihin.
…Niitä arjen pieniä hetkiä…
Se kun aamulla kainaloon kömpii juuri herännyt taapero ja maataan hetki saman peiton alla
Pian sängyssä saattaa olla kolme muuta lisää ja yksi potkii mahassa
Halaus ja suukko poskelle
Kun näkee sisarusten halaavan toisiaan, ihan muuten vain
Tehdään jotain kivaa yhdessä koko perheen kesken
Kun maataan kaikki nurmikolla ja katsellaan taivaalla olevia pilviä, samalla miettien miltä ne näyttää
Yhteiset ruokailuhetket
Eväshetki joko ulkona tai olohuoneen lattialla
Kun kerrankin kaikki istutaan sohvalle ja yhtäkkiä se muuttuu hassutteluksi
Laitetaan hyvää musiikkia soimaan, lauletaan kaikki mukana, jokainen ihan omilla sanoillaan ja tanssitaan jokainen omalla tyylillään
Kun illalla käy katsomassa nukkuvia lapsia, kuinka suloisilta he näyttävätkään
Kun muut jo nukkuvat ja talo on hiljainen on kiva yllättää J ja tehdä hänelle eväät valmiiksi työpäivää varten
Niistä arjen pienistä hetkistä syntyy onni. Nuo pienet hetket painuvat mieleen ja tekevät arjesta aina tuplaten parempaa. Nuo hetket ovat kullanarvoisia ja niistä hetkistä jokainen nauttii koko sydämellään. Niistä hetkistä syntyy ilo.
Kommentit (12)
:):)
Yhdyn sanoihisi. ♥ Parhautta.
Niin on.♥
Puhdas arki on vaan parasta ♡♡
Niin on.♥
Ihana kirjoitus ♥ Onnellisia hetkiä teille heinäkuun viimeisillekin päiville ♥
Kiitos.♥
Veit sanat suustani 🙂 on kyllä ihana kun lapset piristää arkea huomaamatta pienillä asioilla. Eilen oli ihana, kun esikoinen halusi tulla viereen ja otti mut kainaloon:) sanoin vielä aamulla, että oot kyllä ihana mistä sä tiesit äitin ottaa kainaloon ni Tuukka totesi et mä aattelin et jos sua vaikka pelottaa 😀 <3
Voi kuinka ihana.♥
Lapset kyllä on niin ihania ja ne pienet asiat tekee arjesta niin paljon parempaa.♥
<3 ihan parhaita hetkiä <3
Niin on.♥
🙂