äiti ja melukylän lapset - Banneri
Oli todella iloinen yllätys, kun eräs päivä avasin bloggerin ja huomasin että teitä rekisteröityneitä lukijoita on täällä jo huimat 200!! En voinut kuvitella että blogiini löytäisi joskus näin monta lukijaa. Joka kerta uuden lukijan ilmaantuessa olen edelleen yhtä innoissani kuin silloin kun blogiini löysi ihka ensimmäiset lukijat. On myös ihanaa kun olette niin aktiivisia kommentoimaan, sillä kyllähän niitä kommentteja on niin mukava saada. Ne tekee tästä bloggaamisesta vieläkin mukavampaa. 🙂

Tästä bloggaamisesta on tullut minulle aivan ykkös harrastus. Olen saanut toteuttaa muutaman ihanan yhteistyöpostauksen ja saanut tutustua tämän kautta mitä ihanampiin ihmisiin. Olen myös päässyt tapaamaan kasvotusten muutaman kanssa ja he ovat olleet aivan ihania.

Nyt halusinkin järjestää pienen arvonnan teille rekisteröityneille lukijoille (joten nyt anonyymitkin vain klikkaamaan itsenne lukijoiksi tai seuraamaan jotain muuta kautta). Meitähän voi seurata joko tämän Bloggerin, FacebookinBlogipolun tai Bloglovinin kautta. Bannerin alta löytyy nuo seurantapainikkeet.



Miten pääset mukaan arvontaan?
Jätä kommenttikenttään kommentiksi Mukana ja kerro vielä mitä kautta blogiani seuraat. Arvonta alkaa nyt 10.9. ja päättyy 20.9. klo. 22.00 Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi!

Käykäähän myös jättämässä nimiveikkaus edelliseen postaukseen t ä s t ä

Kommentit (59)

Mukana arvonnassa, seuraan Bloggerin kautta.
pussikarhu (at) luukku.com

Ehdottomasti mukana, tuo värittely on niiiiiin koukuttavaa, tädin kirjaa kyläillessä täytin. Ja teitä seuraan bloggerin ja facen kautta 🙂

Mukaan arvontaan minäkin. 🙂 Bloggerin kautta seuraan teidän puuhia.

mukana.bloggerin kautta seuraan
kikke at live.fi

Mukana, facebookissa olen seuraaja : ) reinikainen.jenni.m(at)student.uta.fi

Mukana! Facebookissa seuraan.

vaatehuttuja(@)gmail.com

Onnea! Mukana ja seuraan Bloggerin & Facen kautta. 🙂 yonnasblog(at)gmail.com

mukana!
elina_jokitalo(at)luukku.com

Mukaan minäkin, seuraan bloggerin kautta 🙂

Mukana! 🙂 Olen harkinut tuon värityskirjan ostoa jo pitkään, koska rakastan värittämistä yli kaiken! Lapset ei enää kohta kysy mitä tehtäis kun vastaus on äidiltä aina, että väritetään! 😀

Hih. 😀
Värittäminen on ihan kivaa puuhaa. Meillä lapset tykkää siitä paljon. 🙂

Mukana! Seuraan fb:n kautta.
s.kansakoski(at)luukku.com

Mukana arvonnassa, seuraan blogia facen kautta. iina.alastalo(ät)gmail.com

Hups, siis
sopeutuja(at)hotmail.com oli sposti.

Mukana. Bloggerin kautta lukijana. 🙂
sopeutuja(at)hotmial.com

Hauska palkinto, joten mukana myös! 🙂 Bloggerin kautta seurailen. askeleitablogi [at] gmail.com

Oon miettinyt aikuisten värityskirjan hankkimista, joten mukaan arvontaan tietenkin. 🙂 Oon sun lukija bloggerin kautta. raidoilla@gmail.com

Mukana! Olen lukija bloggerin kautta.

hippohiiri at gmail.com

Mukana ja bloggerin kautta seuraan. Pää löi ihan tyhjää kun piti keksii vauvalle nimi.. ei vaan tullu mitään mieleen. Mut jään seuraamaan että minkä nimen hän saa 😉
diana89_5@hotmail.com

Tämän viikon lauantaina Mini saa vihdoin nimensä.♥

Mä oon seurannut sua jo pitkään ihan vain kirjanmerkeistäni, mutta sen verran vakkarikävijä oon, etten oikeestaan tajua, miksen oo aiemmin liittynyt ihan viralliseksi lukijaksikin! 😀 Eli hyppäänpä heti bloggerin kautta kyytiin!

Onnea hienosta lukijamäärästä! 🙂 Blogiasi seuraan bloggerin kautta. Olispa kiva voittaa, oonkin just haaveillut aikuisten värityskirjasta. Varmasti rentouttavaa puuhaa 🙂

Kiitos. 🙂
Toivotaan että arpaonni suosii. 🙂

Mukana ja blogger 🙂
k.krista (a) hotmail.com

Mukana! Seuraan Bloglovinin kautta.

Mukana! 🙂 Bloggerin kautta seuraan 🙂

Mukana, bloggerin kautta seurailen 🙂

Sun rekisteröitynä lukijana ollut jo pitkän aikaa 🙂 bloggerin kautta siis!
Mun värityskirja ei oo vielä lähellekään täynnä, mutta eihän se haittaa vaikka uus ois jo varastossa 😀

Tätä kautta nyt ainakin 🙂 Ja vitsit tommonen värityskirja on ollut munkin ostoslistalla jo pitkään,aina se unohtuu vaan hankkia. Värittelen sitten Helmin kirjoja :'D nede93@windowslive.com

😀 Toivotaan sitten että arpaonni suosii. 🙂

Bloggerin kautta ainakin 🙂

Mukana! 🙂
Blogger-lukija.
leevilotta(at)luukku.com

Voi että mä oon niin kauan halunnut tollasen aikuisten värityskirjan, kun sitä niin paljon hehkutellaan! Ihana arvonta ja onnea noin monesta lukijasta, ansaitusti saatu:))
Mun piti veikata Minille joku nimi, mutta nyt täytyy sanoa, että pää lyö kyllä niin tyhjää! En uskalla veikata oikein mitään :DD Ootan innolla mikä hänestä tulee!!
Mutta niin, MUKANA ja luen siis bloggerin kautta:)
liisaeveliina@gmail.com

Kiitos Liisa.♥ Toivotaan että arpaonni suosii. 🙂
Hih, ei enää kun reilu viikko ja Mini saa vihdoin nimen.

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X