äiti ja melukylän lapset - Banneri
Vaikka muutamassa postauksessa on jo näkynyt tuo kastemekko, niin ajattelin tehdä siitä ihan oman postauksensa, on se niin upea. Siskoni näki sen eteen ihan mielettömästi vaivaa ja sen tekemisen aikana on kiristelty hermoja, saatu kipeät sormet ja kulutettu monta tuntia omaa aikaa, puhumattakaan siitä kuinka se lopussa meinasi aiheuttaa stressiä ja taisi aiheuttaakkin (ainakin tuo helma ja smokkineulos). Itse en olisi koskaan tuohon kyennyt joten olenkin kiitollinen siskolleni kun hän sen suostui tekemään. 
Se tunne kun siskoni toi mekon meille päivä ennen ristiäisiä ei varmasti unohdu koskaan. Kun näin puvun ensi kertaa muuta kuin kuvista nousi tunteet pintaan. Se on niin kaunis, niin huolella tehty, niin täydellinen ja ennen kaikkea niin rakkaudella valmistettu. Se onni joka siskoni kasvoilta näkyi kun kerroin mekon olevan täydellinen ei varmasti unohdu. Siskoni sanoikin että nyt on vähän sellainen haikea olo kun mekko on valmis. Mitä sitä nyt sitten kaikella sillä ajalla tekee? Pitää vissiin tilata muutamat villasukat itselle, niin ei tule tekemisen puutetta. 😉
Ristiäisissä mekko keräsi paljon ihailua ja kenelläkään meidän lapsista ei ole kastemekko ollut noin kauan päällä kuin Hugolla oli. En olisi halunnut sitä riisua vielä pois, mutta Hugon alkoi tulla kuuma ja piti syöttää ja pelkäsin että sitten puklaa. En halunnut että se sotkeentuu yhtään.
On niin ihanaa omistaa sisko jolla on noin taitavat kädet. Tuolla mekolla on nyt niin paljon tunnearvoa, ettei sitä voi edes kuvailla. Se merkitsee minulle valtavan paljon. Ajattelin ostaa pienen vihkosen, joka kulkee sitten aina mekon mukana. Siihen ajattelin kirjoittaa kuka ja koska mekko on tehty ja kuinka paljon se minulle merkitsee sekä kuinka toivon että sitä kohdellaan rakkaudella ja ei koskaan anneta hukkua. Sinne kirjataan myös nimet kastetuista, koska ja missä. Mukana kulkee myös samanlainen rusetti kuin mekossa on nyt mutta vain vaaleanpunaisena. Toivon todella että mekko jatkaa kiertämistä suvussamme pitkään ja on vielä silloinkin käytössä kun minua ei enää ole.
Kastemekko on tehty tällä ohjeella, jos joku innostui. 🙂

Kommentit (20)

Todella upea mekko!! <3 Kävin kurkkaamassa ohjeen ja on siinä siskollasi tosiaan ollut hommaa!

Meilläkin on siskoni tekemä kastemekko, tosin ommeltu ihan ompelukoneella, mutta tunnearvoa on myös sillä korvaamaton. Tuo mekon mukana kiertävä vihko on hieno idea, katsotaan pääsisikö se sovellettuna käyttöön myös meillä.

Todella kaunis mekko <3 Ja mikä taituri siskosi onkaan!
Meidänkin suvussa on tuollainen perinnemekko. Mummoni on siinä alunperin kastettu (vuonna1935!!) ja sen jälkeen sitten monia, monia vauvoja, muunmuassa minut. Jahka joskus omia lapsia saan, aion ehdottomasti vaatia, että tuo mekko on käytössä myös silloin!

Siskoni on kyllä ihan mielettömän taitava.♥
Oi kuinka vanha mekko siellä suvussa kulkeekaan, ihan mahtava juttu. On sitten ihanaa kun joskus saat sen pukea oman pikkuisesi päälle.♥

Aivan mielettömän upea mekko <3 ja mikä tunnearvo sillä onkaan!

Niin on.♥ Tuolla mekolla on kyllä todella paljon tunnearvoa jo nyt, en osaa edes kuvitella mitä se on sitten vuosien päästä. 🙂

Kuten itse sanoit, niin mekko on kyllä todella kaunis, huolellisesti tehdyn näköinen, täydellinen ja varmasti rakkaudella valmistettu 🙂 Onnen kyyneleet vierisivät varmasti, jos itsekin tuollaisen saisi! Ihana sisko sinulla <3

Kyllä minulla on ihana sisko.♥
Tuolla mekolla on kyllä todella paljon tunnearvoa ja toivonkin että siskoni pääsee joskus pukemaan tuon mekon oman pikkuisen päälle.♥

Onko tämä mekko siis tehty Hugolle? Millaisessa mekossa teidän muut lapset on kastettu? 🙂

Meillä on myös perinnemekko, jossa on kastettu minun äidistäni lähtien kaikki suvun lapset ja mekkoon on kirjailtu kaikkien kastettujen nimet muistoksi.

Kyllä on tehty. 🙂
Meidän Iida (esikoinen) kastettiin aikoinaan samassa mekossa jossa on kastettu hänen isänsä, tätinsä ja setänsä. Sitten se lähti meidän jälkeen jollekkin toiselle ja sille tielle hukkui. Mua on kyllä niin harmittanut sen katoaminen. :/ Seuraavat kolme on kastettu lainamekolla, mutta halusin että meidän sukuun jäisi sitten oma mekko kiertämään niin siksi nyt halusin sen oman. Kumpa tämä olisi vain ollut jo aikaisemmin.

Teillä onkin kiva perinnemekko. 🙂 Toivon että meidänkin mekossa kastetaan vielä monia pikkuisia.

On kyllä mielettömän kaunis kastemekko ja varmasti ihanaa että sen on oma sisko tehnyt. Meidän suvussa kiertää kastemekkona mummani (äitini äidin) hääpuvusta teetetty kastemekko.Siinä on äitini ja hänen siskot kastettu,kaikkien heidän lapset ja nyt sitten mennään jo meidän lapsien rinkiä. Kaikkien kastettujen nimet on kirjailtu mekon helmaan ja niitä nimiä on PALJON!! Mekko on kyllä tunne arvoltaan jotain niin rakasta,että ei sitä voi sanoin edes kuvailla.

Kyllä sillä on niin paljon tunnearvoa kun tietää kuinka paljon työtä siskoni sen kanssa teki.
Voi että kuinka ihana historia siellä on kastemekolla. Sen ei kyllä parane koskaan joutua hukkaan.

Kaunis mekko! 🙂 Meidän tytöt kastettiin minun äitini virkkaamassa mekossa, jossa on myös minut ja veljeni (ja ehkä myös serkkumme?) kastettu. En olisi voinut kuvitellakaan kastavani lapsia missään muussa mekossa, ihanaa kun meiltä löytyi tällainen suvussa kulkenut ja itse tehty mekko. Toivotaan, että teidänkin ihana mekko pääsee vielä monta kertaa käyttöön ja pysyy tallessa. 🙂

Oi ihana juttu että siellä on saatu käyttää samaa mekkoa. 🙂
Meillä Iida kastettiin aikoinaan samassa jossa hänen isänsä, tätinsä ja setänsä on kastettu. Meidän jälkeen se meni vielä jonnekkin lainaan ja sille tielle hukkui. :/
Tämä mekko ei kyllä saa hukkua. 🙂

On kyllä kaunis mekko <3 Tuossa on ihana kastaa lapsenlapsia sitten aikanaan. 🙂
Meillä lapset kastettu kaikki samalla mekolla, joka pyörii lähisuvussa ja se on jotenkin ihanaa.

Tuo kyllä on, itse en olis koskaan saanut tuollaista aikaiseksi. 🙂 On kyllä ihanaa että nyt on se mekko jossa toivon mukaan pääsee näkemään kun ne lapsen lapset ja niiden lapset kastetaan.♥
Mua on niin monta vuotta harmittanut kun se yksi mekko silloin hukkui jossa Iida kastettiin. :/ Ihanaa että teillä on ollut sama mekko kaikilla. 🙂

Ooh, todella nätti! Ihana idea tuo vihkojuttu, sieltä voi sitten vuosienkymmenienkin päästä lueskella lasten nimiä 🙂

Tuo on kyllä niin kaunis. Vielä kun löydän sen oikean vihkon jonka mekon mukana laitan sitten kulkemaan. 🙂

Tuo mekko ja sen merkitys on kyllä todella kaunis! ♡

Se on.♥ Tuon tekemisessä on kyllä ollut valtava työ.
Oi ihanaa että sielläkin on siskon tekemä mekko. Kyllä niillä silloin on erityinen tunnearvo. Musta tuo vihko on siitä hauska kun siitä pystyy sitten myöhemmin lukemaan keitä kaikkia mekossa on kastettu. 🙂

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X