äiti ja melukylän lapset - Banneri

Meillä on kuusessa muutamat pallot, jotka ripustetaan sinne joka ikinen joulu. Ne eivät ole vielä vanhoja, mutta niillä on erityisen paljon tunnearvoa. Nuo joulupallot ovat lasten vuosipalloja. Iidalla ja Ainolla ei ole ja sekös harmittaa. Iidan aikaan niitä ei edes tainnut olla, mutta Lumillla on omansa. Se on suloisen vaaleanpunainen, jossa on yläosassa suloisia tähtiä. Sitä on säilytetty hyvin ja joka joulu hieman pelkään ettei se vain menisi rikki.
Myös Matiaksella on oma pallo. Se eroaakin Lumin pallosta niin että se on kooltansa pienempi, siinä ei mainita syntymävuotta ja pallon päällä on mitä ihanin keinuhevonen. En ole enää törmännytkään tuollaisiin palloihin. Myös tuota palloa on säilytetty hyvin ja toivon että se säilyy vielä pitkään ehjänä. Hugo sai oman joulupallonsa ja se onkin täällä jo vilahtanut yksissä kuvissa. Se on muuten samanlainen kuin Lumin pallo, mutta päällä ei ole noita tähtiä. Olen kyllä iloinen että myös Hugolle löytyi oma pallonsa. Ne kun tuntui olevan aika monesta paikasta loppu. Onneksi äitini sellaisen meille metsästi.

Harmittaa niin kun Ainolta puuttuu oma vuosipallo. Toki sellaisen voisi jostakin löytää, mutta ei se kuitenkaan ole sama juttu kun se ei ole riippunut kuusessa silloin ensimmäisenä jouluna. Mutta jos löytäisin tai joku meille tarjoaisi sopivaan hintaan vuoden 2013 vaaleanpunaista palloa, niin ilman muuta sen ostaisin. Toisaalta me voisimme tehdä Ainolle ja Iidalle omat pallot. Kananmunan valkuaisella, sokerilla, pensselillä/hammastukulla ja hiuslakalla saa varmasti jo jotakin aikaan. Sillä tyylillä on tehty tuo ensimmäisen kuvan pallo. Pitää vain löytää ensin jotkut kivat pallot joista sitten tehdään ne.

Huomenna aukeaa vielä kalenterin viimeinen luukku, sen jälkeen aion nauttia joulusta perheen kesken.  Ajatella että huomenna se on jouluaatto, ihan huippua.

Kommentit (16)

Upea toi pallokuva ♡♡ ihanaa joulua

Kiitos.♥
Oikien ihanaa joulua teidän perheelle.♥

Kauniita joulukoristeita. Harmi ettei itse tajunnut hankkia vuosipalloja aikoinaan pojille.. Ihanaa joulua teidän perheelle!

Ehkä noita vanhojakin vois jostain löytyä. 🙂
Kiitos ja sitä samaa teidän perheelle.♡

Hyvää ja tunnelmallista joulua sinulle ja perheellesi Terhi <3

Kiitos Jessica ja sitä samaa sinne.♡

Oi kuinka suloisia ♥ Hyvää joulua teidän koko perheelle ♥

ihania palloja. Meidän kuusesta löytyy pallot jokaisen nimellä varustettuna. Kirjoitin siis ihan kimalle liimalla ne ja se on hirmuisen tärkeää lapsille ripustaa juurikin se OMA pallo.
Ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa teidän koko perheelle<3

Voi että, ihanan kuuloiset pallot sielläkin. 🙂
Kiitos, sitä samaa teidän perheelle.♡

Ihania tollaset pallot ♡ Mua niin harmittaa kun en tytöille ostanut sillon aikoinaan.. Jos jostain löydän niin varmasti ostan! 😀

Nuo kyllä ovat.♥
Silloin kun Ainolle katoin niin myöhästyin ja kaikki oli kerennyt mennä, harmittaa kyllä paljon. Mäkin kyllä ostaisin jos vastaan tulis. 🙂

Hei kiitos paljon vinkistä. 🙂

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X