äiti ja melukylän lapset - Banneri

Viisi kuukautta

Teksti Terhi

Hugo täytti tänään viisi kuukautta. En voi taas kerran kuin hämmästellä tätä ajan juoksua. Juurihan oli elokuu ja jännitin koska saan pienen syliin ja nyt kauhistelen kun aika kuluu liian nopeaan. Tämä on viimeinen kuukausi kun vauva on iältään lähempänä syntymää kuin vuoden ikää. Sen jälkeen taaperoikä lähenee pikavauhtia ja uusia juttuja opitaan luultavasti nopeaan tahtiin.
Välillä toivon että voisin pysäyttää ajan. Purkittaa vauvan tuoksua, ihastella tuota suloista hampaatonta hymyä loputtomiin, suukotella noita pieniä ja pehmoisia jalkoja sekä herätä tuo pieni käärö kainalosta. Ihan vain hetken pisempään, sillä tosi on se että äidin murunen kasvaa hurjaa vauhtia. Kohta hymyn seasta pilkistää hampaita, jalkoja ei enää suukotella ja kainalosta siirrytään omaan petiin, nyyh. Haimme tänään neuvolasta myös tuoreet mitat jotka ovat 7300g ja 65,2cm. Täysimetyksellä jatketaan.

5kk iässä hän
hymyilee niin että silmät menee sikkuralle
nauraa hekottaa ääneen
nauraa kun sisarukset tulevat hauskuuttamaan
juttelee kovasti ja pitää erilaisia ääniä
kuolaa ja tekee siitä kuplia

syö tuttia mam 0-6kk
ei omista hampaita
tarttuu leikkikaaren leluihin
vie kaiken käteen saamansa suuhun
pitää itseään kädestä kiinni ja ihmettelee että kuka ihme muhun tarttui, heh

on löytänyt omat varpaansa

viihtyy sylissä pystyasennossa

tykkää olla sylissä seisten ja pitää kun vähän hyppyytetään
(toki pitäjä ei anna seistä siinä koko painolla)

viihtyy nyt paremmin lattialla
ei edelleenkään viihdy mahallaan
kääntyy kyljelleen ja möllöttää siinä
vatsalleen kääntyy jos on esimerkiksi äidin kädessä kiinni, eli tarvitsee hieman avitusta
käyttää Liberon koon 3 vaippoja, mieluiten käytössä aina Touch
vaatekoko aika lailla 68cm
rakastaa kylpemistä
saunassa on käyty pienissä lämmöissä ja ai että kuinka kivaa se olikaan
jokaisen peilin kohdalla pysähdytään kurkkimaan keitä siellä on

lempilelut ovat pieni perhonen, riikinkukko ja Sophie kirahvi
vierastaa jonkin verran
on hiljalleen oppinut nukkumaan ulkona vaunuissa
kaukalossa ei viihdy hereillä ollessa
nukkuu lyhyitä pätkiä
nukahtamisessa auttaa harso ja tutti
nukkuu osan yöstä vaunukopassa, joka on nostettu pinnasänkyyn ja lopun äidin kainalossa
on täysimetyksellä
herää syömään yöllä 3-4 kertaa
pulauttelee, mutta vähemmän kuin ennen
iltaisin on jo paremmalla tuulella
on herkkävatsainen ja äidin mietittävä mitä syö
Jos on jonkun sylissä ja näkee äidin menevän ohi alkaa kitinä
Potkii usein sukat pois jaloistaan
Tarraa äidin hiuksista kiinni ja vie ne suuhun
Äidin imetyskorussa on myös kiva roikkua ja näpertää sitä syödessä

Sinä tarraat minun kädestäni pienillä käsilläsi.
Puristat lujaa, etkä päästä irti.
Samalla äidin sydän toivoo,
ettet koskaan päästäisikään.
-Hugolle rakkaudella äiti

Kommentit

24 kommenttia
Avatar

Hienosti Hugo kyllä kasvaa.♡ Ajatella että hetki sitten pieni kölli vielä massussa ja nyt jo näin iso..en kestä. 🙂

Avatar

Alex ja Hugo ovat niin samankaltaiset! <3 ihanat pienet, jotka ovat vieneet meidän sydämet! M i h i n se aika ihan oikeasti katoaa??

Avatar

No niin ovat vieneet.♥ Ihanat ja rakkaat pienet.
Tää ensimmäinen vuosi menee aina ihan yhdessä hujauksessa, ajan vois kyllä hetkeks pysäyttää.

Avatar

Ihana pikku Hugo♡ Meilläkin on löydetty varpaat ja ne löytyykin nykyään usein suusta yöök :'D♡♡♡

Avatar

Hän kyllä on.♥
Varpaat on ihan parhaat. 🙂 Meilläkin viety kerta tai pari jo suuhun asti.

Avatar

Ajatella miten aika kuluu! Muistaakseni silloin, kun sinä julkaisit ensimmäisiä uutisia Hugosta, kannoin minä vielä pientä salaisuutta sisälläni ja ajattelin miten kauan aikaa tuohon oman murusen tapaamiseen on. Ja nyt sitä ollaan jo täysiaikaisuuden kynnyksellä. Näitä pieniä suloisuuksia katsellessa ei vaan malta odottaa <3

Avatar

Tää aika menee kyllä ihan järkyttävää vauhtia. Mun vauva kasvaa liian nopeeta.♡
Mutta aattele, ei enää kauan kun saat syliisi pienen käärön.♡ Vastasyntyneet on niin pieniä ja ihania myttysiä.♡

Avatar

ihana Hugo <3

Avatar

Niin on.♡

Avatar

Ihana Hugo. <3 ja ihana tuo omasta kädestä tarttuminen! 🙂

Avatar

Hugo kyllä on niin ihana.♡ Ja toisen touhuja on niin kiva seurata. 🙂

Avatar

Voi tuota söpöä pientä poikaa. Täälä taas vuodatettu kyyneliä, niin ihanan tuo sun runo<3

Avatar

Hugo on kyllä vaan niin suloinen.♥
Kiitos, se tuli mieleen juuri tuolla hetkellä kun kuvan räpsäisin. 🙂

Avatar

Voi mikä ihana! <3 Jo 5 kuukautta! Mä muistan ihan selvästi sen kun poju syntyi, onko siitä jo viisi kuukautta 😀

Avatar

No älä, tää aika suorastaan juoksee..äää en kestä!
Hugo on kyllä niin ihana tapaus.♥

Avatar

Ompas hän kasvanut! 🙂 Se on vaan niin maailman ihaninta kun pieni tarraa kädestä lujasti kiinni <3

Avatar

Kyllä. ♥ Kuukaudessa tullut melki 700g painoa ja pituuttakin 2,7cm. Liian äkkiä kasvaa.
Se kyllä on niin ihanaa.♥

Avatar

Ihana <3

Avatar

Niin on.♥

Avatar

<3

Avatar

Hugo on.♥

Avatar

Ihana pieni mies<3

Avatar

Hugo on kyllä sellainen äidin murumussu.♥

Avatar

Komeat mitat ja niin suloinen Hugo! <3 mustakin tuntuu, että vastahan hän syntyi! 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä