Kun laivalla leikittiin niin ahkeraan alkoivat osa lapsista puhumaan että olisi kiva jos meillä olisi se muumitalo. Se on ollut aikoinaan tarkoitus isommille ostaa, mutta se sitten jäi kun isommilla meni innostus ohitse. Katselin taloa sitten eräs päivä kaupassa, mutta sai jäädä sinne. En ollut halukas maksamaan siitä niin paljon mitä hintalapussa luki. Ajattelin että varmasti voisin löytää talon aikanaan hyvään hintaan myös kirpparilta.
Kävin ystävällä kylässä eräs päivä ja kerroin siinä Ainon hurahtaneen muumeihin, kauhistelin talon hintaa ja sanoin että alan etsimään sitä kirpparilta. Ei tainnut mennä sitten kun saman päivän iltaan kun ystäväni laittoi viestiä, että voisi myydä meille heidän muumitalon sisältöineen. No tämä äitihän innostui todella. Pian meidän lastenhuoneesta löytyikin sitten muumitalo ja arvatkaa kuinka onnellisia lapsia meiltä löytyi. Aino ei saanut edes sanaa suustaan kun nostin talon pussista pois.
Nyt täällä on laiva siirtynyt hetkeksi syrjään ja tuolla talolla on leikitty ihan joka ikinen päivä. Aino pyytää äidinkin monesti mukaan ja sitten me pidetään muumeille kahvikestejä ja sisustetaan taloa aina eri lailla. Muumejakin on nyt iso kasa kun on ne laivankin hahmot, joten niistä ei kinaamista synny. Täytyy nyt miettiä pitäisikö sitä suunnistaa kesällä koko perheen kanssa muumimaailmaan, ainakin noiden pienempien kanssa, jotta pääsisivät tapaamaan muumit.
Kommentit (20)
Voi, meidänkin pienellä muumi fanilla on talo ♥ Löysin kirpparilta ihan pilkkahintaan talon ja figuureita ja niillä on kyllä kovasti leikitty 🙂
Tuo vanha muumitalo tai oikeastaan sen hahmot on parempia kuin uudet! Mulla on vanha talo ollut pienenä ja nyt Aava sai pukilta sen uuden. Pikkumyynkin mekko on nykyisin semmoinen likaisen harmaa ja muutenkin nuo vanhat hahmot oli minusta jotenkin paremman näköiset.
Jaa myyllä on harmaa mekko, en tutkinut kaupassa taloa tai hahmoja sen tarkemmin kun näin sen melkein 80€ hintalapun. Sai talo jäädä hyllyyn. En itseasiassa edes osannut ajatelle että hahmoja oltaisiin uudistettu.
Meillä 4v on ihan kyllästynyt muumitaloonsa, harvoin sillä enää leikkii kun se on pari vuotta jo meillä ollut. Muumimaailmaan ollaan kans jo parina kesänä suunniteltu menevämme mutta se on lopulta kaatunut kustannuksiin, ihan pirun kallis reissu tulis kun laskee poltttoaineet ja pääsymaksut 🙁
No höh, me laitetaan välillä osa leluista jemmaan ja sitten kun ne kaivaa taas esille niin on kuin saisi uuden lelun. 🙂
Muumimaailma tulee kyllä aika arvokkaaksi. Meilläkin kun sinne koko porukalla suuntaamme, mutta kesällä mennään jos vain kaksi pienintä matkan kestävät.
Mä vasta aloitin muumifiguurien keräilyn ja aion ostaa vielä tuon muumitalonkin. 🙂
Toi muumitalo on kyllä ihana. 🙂
Täällä kans yksi muumifani <3 Mun vanha muumitalo odottaa mummilassa, että käyttäjä kasvaa hiukan. Muumit on kyllä niin ajattomia, ei ihme että ne edelleen on kovassa suosiossa…:)
Oi ihanaa että siellä on oma vanha muumitalo jemmassa. Ihana antaa se sitten käyttöön omalle lapselle. 🙂
Muumit on kyllä niin ihania <3 Meillä on myös haaveena Muumimaailma ensi kesälle 🙂
Ne on.♥
Sinne olisi kyllä kiva päästä. 🙂
Muumit on kestosuosikkeja meidänkin perheessä! Muumitalo on Helmilläkin haaveissa mutta toistaiseksi on saanut tyytyä vain laivaan. Hei me ainakin ollaan kesällä tekemässä muumimaailmaan reissu niin pitäiskö suunnitella jos mentäisiin yhdessä 🙂
Se laiva on kans kiva, mutta onhan tuossa muumitalossa sitä jotain. 🙂
Jos Aino ja Hugo kestää ajomatkan sinne niin sitten ollaan tulossa. Aino voi autossa pahoin ja Hugo ei viihdy hereillä. Täytyy hieman testailla kesän kynnyksellä kuinka viihty pisempää matkaa. Mutta voidaan katsoa jotain lauantaita jos saadaan aikatauluja mätsään. 🙂
Vinkkinä, että kesällä Juhannuksena Espoossa järjestetään muumifestivaalit 😉
Pitää muistaa tämäkin. 🙂
Lapset ovat taatusti olleet innoissaan muumitalosta!
Me harkitsimme muumitalon ostamista Sennille joululahjaksi, mutta lahjoja oli tulossa jo ihan tarpeeksi niin päätimme jättää talon vielä odottamaan. Voi olla että se hommataan sitten kesällä 3v lahjaksi.
Kaupassa nuo ovat melko arvokkaita, mutta ehkä sen raaskisi synttärilahjaksi ostaakin. Kirppareilla olen myös tutkaillut muumitaloja, mutta usein niistä puuttuu paljon hahmoja ja muita tarvikkeita tai ne ovat rikki.
Te olette kyllä saaneet hyvin säilyneen yksilön. 🙂
Menkää ihmeessä muumimaailmaan, me kävimme siellä lasten kanssa viimekesänä ja kaikki tykkäsivät! Vieläkin Senni muistelee kuinka halasi kaikkia hahmoja ja kuinka haisuli juoksi häntä karkuun. 😀
Oi kyllä. 🙂
Meinasin Ainolle myös tätä 3v lahjaksi, mutta päädyimme kuitenkin toiseen lahjaan. Toivotaan että löydätte kirppikseltä jonkin hyvin säilyneen talon. Tämä meidän saama oli kyllä kuin uusi. 🙂
Pitäisi kyllä. Itse olen siellä käynyt nuorempana ja nyt olisi kiva mennä omien lasten kanssa. 🙂 Matka vain hieman haaste ja yöpyminen muualla ei oikein onnistu. Mutta jos Hugo ja Aino suinkin kestää ajomatkat niin sitten mennään ilman muuta. 🙂
Ihanaa, että talo pääsi monen vuoden tauon jälkeen taas käyttöön. Katotaan vaan niin Hippu hurahtaa isompana muumeihin ja joudun metsästämään uuden talon kirpputorilta. Heh.. 😀
Siinä voi kyllä pian käydä niinkin. 🙂 Teit kyllä muutaman lapsen niin onnelliseksi, kiitos.♥
Kiva että löytyi kirppikseltä, säästää aika hyvin. 🙂 Noi muumi jutut on kyllä ihania.