Lapsimessut lähestyvät ja lauantaina koittaa viimein se päivä kun lähden Hugon kanssa messuilemaan. Aamu starttaa jo aikaisin kun edessä on tunnin ajomatka Tampereelle, siitä sitten jatkamme junalla kohti Messukeskusta. Saa nähdä miten junamatka sujuu tällä kertaa, viimeksi se meni ainakin todella hyvin. Minulta pyydettiin pientä vinkkipostausta siitä miten vauvan kanssa messuilu onnistuu ja miten itse aion valmistautua messuille.
Itse olen miettinyt, että missä imetän poikaa. Paikan pitäisi olla aika rauhallinen, mutten halua mennä lastenhoitohuoneeseen sillä jollakin muulla voi olla silloin enemmän tarvetta sille. Itsehän nyt voin syöttää missä vain, mutta ongelma onkin se, että miten Hugo keskittyy syömiseen. Nyt on meinaan pitkään ollut se vaihe kun rinnalta noustaan jatkuvasti tarkastamaan joka ikinen ääni. Te jotka olette olleen rintaruualla olevan vauvan kanssa messuilemassa, niin saa heittää vinkkejä missä on hyvä imettää?
Hugo saa syödä messuilla istuen omissa rattaissa, siinä poika on helppo syöttää. Toki jos menemme itse syömään niin sitten syöttötuolissa. Evääksi pojalle pakataan jokin hedelmä ja marjasose sekä maissinaksuja. Itselleni otan pullollisen vettä ja jotakin mitä voi siinä samalla napostella. Ainakin näistä paikoista löytyy mikro joita asiakkaat voivat käyttää Cafe 3, ravintola Panorama, ravintola Eat & Meet ja Leikkipaikka. Tiedot löytyi jälleen messukeskuksen sivuilta, täältä.
Lähden messuilemaan Hugon kanssa sillä asenteella, että mennään hänen tahdissaan. Uskon että kerkeän käymään helposti niissä paikoissa, joissa olen ajatellutkin. Lisäksi mukaani lähtee ystäväni, joten häneltä saan sitten varmasti apuja tarvittaessa. Yksi vinkki on selvittää etukäteen mitkä näytteilleasettajat haluaa ehdottomasti nähdä ja vierailee niissä ensin, ei sitten jää harmittamaan jos joku jäi näkemättä. Näytteilleasettajat löydät täältä. Mielenkiinnolla odotan millainen messukokemus tällä kertaa saadaan. Toivon että Hugo viihtyy, ainakin nähtävää on luvassa hurjasti.
Kommentit (23)
Me ollaan kans menossa huomenna, mutta heti aamusta! Ois hauskaa kyl hauskaa törmäillä! 🙂 Saa nähdä miten messut sujuu nyt Lilianin kanssa, joka ei viihdy sekunttiakaan paikallaan 😀
Pitäkää hauskaa messuilla! Haluaisin myös kovasti mukaan, mutta ajankohta on nyt aika mahdoton. ;D Ehkä ensi vuonna! 🙂
Kyllä pidetään. 😀
Ihanaa ja vauvantuoksuista arkea sinne teille.♥
Pari päivää enää ♡ Ja siis kyllä siellä kahvilatilassa varmaan pääsee jonnekin rauhallisempaan nurkkaan imettämään 🙂
No niinpä, kohta nähdään.♡♡
Juu pitää katsastaa joku suht rauhallinen paikka. 🙂
Oi munkin tekisi mieli niin kovasti päästä messuille! Harmi että asutaan näin kaukana! Ihanaa messua teille! 🙂 <3
Kiitos Selina.♡
On tuo matka kyllä harmittavan pitkä. Mut meet joku toinen kerta.:)
Me oltiin tytön kanssa syksyllä i love me -messuilla. Silloin vaihdoin vaipan naisten vessan pöydällä. Käytettiin silloin jo rattaita, joten niissä vaihto on vähän hankalaa. Imetys hoitui kahvilassa. Eka kerran saatiin kiva peräsoppi, jossa oli vähän rauhallisempaa. Tokan kerran imetettiin vajaa tunti ennen, kun messut meni kiinni. Silloin rafloissa oli jo kivan väljää ja rauhallista imettää.
Se tuli mieleeni, että Helsingissä julksisia käyttävien kannattaa varautua siihen, että varsinkin bussien vaunupaikat on messujen aikaan varsin kortilla (ns. ruuhka-aikoina). Pari vuotta sitten menin messuille siskoni ja hänen kahden pienen poikansa kanssa. Odotettiin parit bussit, sillä vaunupaikat oli täysiä. Kolmannnen bussin kuski oli tosi reilu ja ehdotti, että laitetaan rattaat kasaan, niin päästään kyytiin. Odotti rauhassa pakkauksen ajan ja mahduttiin sisään, vaikka tuplarattaat viekin oman tilansa kasassakin!
Kiitos vinkeistä. 🙂
Hyvä huomio. Voi olla kyllä todella täyttä busseissa ja vaunukansaa liikkeellä. Itse tulen junalla ja saa nähdä kuinka monet vaunut ja rattaat siellä mahtaa olla. 🙂
Me oltiin pari vuotta sitten messuilla kuopuksen ollessa suunnilleen 8kk. Sinne Liberon vaipanvaihtopisteeseen oli ainakin hurjan pitkä jono eli nopeammin selvittiin muualla. Imetyskin tuli jossain hoidettua, mutta en kyllä yhtään muista missä. Viime vuonna ainakin perjantaina siellä yläkerrassa, jossa leimataan bloggareiden parkkiliput oli tosi rauhallista 😉 Mukavaa messumatkaa♥
Ai niin sitähän voi tarpeen mukaan vaikka imettää siellä. 🙂 Ei tosiaan tullut mieleen. Liberon pisteellä voi kyllä olla ruuhkaa. Mutta onneksi se onnistuu rattaissakin jossain hieman syrjemmässä. 🙂
Mä aattelin kattoo vaa jotai vähä rauhallisempaa kohtaa, missä voi si imettää 😀 täälki pää kääntyy aika herkästi äänten suuntiin. Ehkä sitä vaa menee tilanteen mukaa ja joku hyvä paikka löytyy 🙂
Mäkin varmaan toimin tuolla tavalla. 🙂
Toivottavasti törmätään lauantaina, tuu nyppään hihasta jos näät mut. 😀
Tulee kuule hauska päivä! 🙂
Niin tulee.♥
Jeejee! Toivottavasti törmäillään messuilla! 🙂 Viime vuonna imetin messuilla, mutta en valitettavasti yhtään muista, että missä! Ehkä siellä on jokin rauhallisempi alue, jossa on helppo imettää! Tai sitten vaan rohkeasti kahvilassa/käytävällä! <3
Ilman muuta, olis taas niin huippua nähdä.♥
Juu pitää katsoa jos löytää jonkin rauhallisemman alueen, mutta jos ei niin kyllä se onnistuu varmasti siellä hälinässäkin. 🙂
Kivaa messupäivää teille! 🙂 Muakin kiinnostaisi joku kerta lähteä tuonne pyörimään mutta tänä vuonna jää ainakin vielä väliin, onneksi myöhemminkin kerkeää! 🙂
Kiitos. 🙂
Kannattaa kyllä, on todella kattavat messut. Ja kyllähän sinne kerkeää myöhemminkin. Itsekin olin tosiaan vasta viime vuonna ensimmäistä kertaa messuilemassa tuolla. 🙂
Enpä tullutkaan ajatelleeksi koko imetyshommaa, Almakaan kun ei voi keskittyä syömiseen jos hirveä hälinä ympärillä! Jos oikein muistelen niin viime vuonna ei pääsisäänkäynnin, vaan sen toisen sisäänkäynnin luona on se kahvila ja naulakot, siinä oli penkkejä ja suhteellisen rauhallista. Toki ihmisiä kulkee mutta ei niin hirveä hälinä kuin itse messuilla 🙂
Ihanaa messupäivää! 🙂 Mua vähän jännää sunnuntai kun mennään koko perhe, ja ei ole tuplarattaita ollenkaan enään. Täytyy varmaan ottaa manduca mukaan niin saa Avan sinne ja selkään jos ei meinaa jaksaa kävellä 🙂
Pitääkin katsoa, jos siellä olisi rauhallisempaa imettää, ettei mene ihan hulinaksi koko syöminen. 🙂 Toki sitä tarvittaessa imetys onnistuuihan missä vaan.
Kiitos ja oikein mukavaa messupäivää sinne myös.♥
Eiku mitä mä höpäjän ? siis se just mistä tullaan kun tullaan junalta niin siellä sisäänkäynnillä 🙂
Mulla on juna Pasilassa pikkusen ennen kymmentä, joten kympin maissa olen messuilla. Nyi hihasta jos väenpaljoudessa minuut ja Hugon näät. Olis tosi kiva nähdä. 🙂