äiti ja melukylän lapset - Banneri
Tiedätkös sisko, että kesä lähestyy jo kovaa kyytiä ja meillä on aivan ihastuttavat pipot.
Ja niinhän se tekee ja vaikka kevät välillä lämmittääkin mukavasti, niin on pipolle ollut vielä käyttöä. Meidän lapset on kyllä muutenkin kovia pitämään pipoja. Viime kesänä Iidalla taisi olla melki joka päivä pipo päässä, hih. Ja mikäs siinä jos tykkää pitää, niin minun puolesta saakin. Lisäksi aamut ovat olleet sen verran viileitä kun lapset ovat lähteneet kouluun ja eskariin, että pipo lämmittää mukavasti.
Kun joku aika sitten tilasin NopsuPopsulta itselleni mitä ihanimman mustan ruusukepipon, huokailivat tytöt sen perään. Äiti se on niin kaunis, kuulin moneen kertaan. Voitte siis kuvitella kuinka onnellisia tytöt ovat kun heillä on nyt jokaisella ihan omat ruusukepipot ja vielä itse valitsemissaan väreissä. Itse olen ollut omaan pipooni niin tyytyväinen ja pitänyt sitä paljon. Nyt on ihana kun meillä kaikilla tytöillä on ruusukepipot ja voidaan vähän samistella.

Täytyy kyllä sanoa että jokainen pipo sopii kuin nakutettu käyttäjälleen. Ja nuo värit, niin herkullisia. Pipoja on pidetty joka päivä siitä asti kun ne meille kotiutuivat. Ne pysyvät hyvin päässä, eli malli niissä on oikein hyvä ja lisäksi ne ovat todella kaunista Suomalaista käsityötä. Ne myös kääntävät katseita, sillä onhan tuo ihanan iso ruusuke oikea katseenkääntäjä.

NopsuPopsulta saa myös aivan ihastuttavia pantoja. Kun pipo alkaa käydä kuumaksi voi ottaa tilalle pannan. Pannat ovat ihanan leveitä ja suojaavat varmasti hyvin korvat sekä päätä, jottei auringonpistos pääse heti yllättämään. Panta sopii hyvin niin pienemmälle kuin vähän isommallekin käyttäjälle. Aino ihastui ensin pipoonsa niin ettei olisi suostunut laittamaan mitään muuta päähänsä. Koitettuaan tuota pantaa tykästyi hän siihenkin. Lumi sen sijaan ihastui välittömästi pantaan ja ilmoitti sen olevan vain hänen.
Lopulta kuitenkin tytöt päättivät että voivat vuorotella. Heillä kun ei ole suurta eroa pään koossa niin se onnistuu. Tuo panta istuu kyllä kummallekin tytöistä hyvin ja saa nähdä tuleeko pannasta jossain vaiheessa kinaamista ja pitää saada myös toinen. Näinkin siinä voi nimittäin käydä, hih.
Jos pipot ja pannat ovat ihania, niin yhtä ihania ovat myös lippikset. Ai että olen ihan rakastunut niihin, varsinkin tuossa musta-valkoisessa värissä. Lippiksiä saa joko ruusukkeella tai ilman ja pitää kyllä sanoa, että tuo ruusuke tuossa lippiksessä on vaan niin kaunis. Hugon lippiksestä ei tietystikkään ruusuketta löydy, mutta ai että kuinka suloiselta hän näyttääkään se päässä. Ja mikä parasta lippa suojaa todella hyvin silmiä. Hugo on myös antanut lippiksen olla todella hyvin päässä eikä mitään nauhoja olla kaivattu. Aino ja Lumi ihastuivat lippikseen jossa on ruusuke, niinpä senkin kanssa vuorotellaan. Matias puolestaan haluaa pitää normaalia lippistä, mutta olen tullut siihen tulokseen että syksyksi on kyllä hommattava hänelle oma NopsuPopsun pipo. Olenkin ajatellut, että tämä pipo olisi aivan ihana.

Ilokseni saan järjestää teille yhdessä NopsuPopsun kanssa arvonnan. Niin mahtava juttu. Nyt sinulla on siis mahdollisuus voittaa haluamasi pipo, panta tai lippis NopsuPopsun valikoimasta. Miten sitten pääset mukaan tähän ihanaan arvontaan? Alta löydät ohjeet.

1. Mene NopsuPopsun sivuille TÄSTÄ ja valitse sieltä minkä pipon, pannan tai lippiksen haluaisit, jos voitat arvonnassa.
2. Sen jälkeen linkitä se blogini kommenttikenttään ja muista kirjoittaa myös sähköpostiosoitteesi.
3. Saat toisen arvan jos jaat/linkität tämän postauksen omassa blogissasi tai facebook-sivuillasi. Mainitsethan monella arvalla olet mukana.

Arvonta alkaa än yy tee nyt ja on voimassa viikon. Eli aikaa osallistua on 20.5.2016-27.5.2016 klo 23:59 asti.
Sain myös alekoodin, joka on voimassa tämän viikon loppuun. Koodilla melukylä saat -20% NopsuPopsun tuotteista. Hyödyntäkää ihmeessä myös tuo alekoodi.
*Postaus toteutettu yhteistyössä NopsuPopsun kanssa.
  Pipot, panta ja lippikset saatu. 

Kommentit (79)

Tosi vaikea valinta! Trikoolippis ruusukkeella olis tosi hyvä lahja ja jos itselle ottaisin niin mietin, että talvelle trikoopipo ruusukkeella olisi varmasti kiva

-Jassu

Vielä ehdin mukaan tähän ihanaan arvontaan! Yhdellä arvalla mukana.
Tosi vaikea valita, mutta tämä voisi olla valintani http://nopsupopsu.fi/product/YD75KW7C2QI7

Pitikin äidin kanssa itse ommella kevääksi tämän tyylisiä pipoja, mutta saumuri meni ja hajosi. Nyt olisikin kiva jos onnetar suosisi. 🙂

Raidallinen trikoolippis voisi olla hyvä lahja kummipojalle. 🙂 juhtimus(at)gmail(piste)com

teidän lapset on niin älyttömän sulosia ♡

Kiitos, sitä he kyllä ovat jokainen.♥♥♥♥♥

http://nopsupopsu.fi/product/U1LS32FV2R7Y

Oli kyllä paljon ihania pipoja, itselle ja lapselle. Valitsin kuitenkin tämän 2-vuotiaalle pojanvesselille, joka ei millään halua pukea lippistä tai hellehattua. Vain pipo kelpaa. Jäisi nähtäväksi, pysyisikö lipallinen pipo päässä… 🙂

essukka86@gmail.com

Mukana kahdella arvalla

Upeita pipoja 🙂

Nuo kyllä on, aivan ihania. 🙂

Jos itse osasin käyttää pantoja/pipoja niin pakko olis itelle valita. Ei kai se sen vaikeampaa olis ku laittaa päähän 😉 kuitenkin valitsisin Onnille tän lippiksen.

http://nopsupopsu.fi/product/U1LS32FV2R7Y

Odotamme1@gmail.com

Ps. Nää sopii sun lapsille niin hyvin! Söpöjä kaikki, Pus <3

Kiitos Sofia, minustakin pipot sopii kuin nakutettu käyttäjilleen.♥

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X