äiti ja melukylän lapset - Banneri

Ostin ensimmäisen imetyskorun Hugon ollessa vielä ihan pieni. Se on ollut käytössä paljon, mutta sen lukko on alkanut hieman löystymään kun Hugo on repinyt sitä niin paljon, joten aloin haikailla hieman uutta. Sitten kerran silmiini osui todella kaunis imetyskoru. Pian törmäsin vastaavaan jälleen ja ihastuin. Huomasin että By Pinja imetyskoruja on ties missä ihanissa väriyhdistelmissä ja mietin kauan, millaisen tahtoisin.

No olen luonteeltani oikea pähkäilijä ja en todellakaan osannut valita monesta ihanasta vaihtoehdosta. Pähkäilin ja jahkailin kunnes huomasin, että voin suunnitella myös oman väriyhdistelmäni. No sitten mietin millainen koru olisi sitten ns. oikeanlainen. Tässä sitten menikin aikaa, kunnes eräs ilta mieleeni tuli mielestäni ihan loistava idea ja päätin ottaa yhteyttä ihanaan Pinjaan.

Ideani lähti siitä, kun korussa on viisi helmeä ja minulla on viisi lasta. Ajattelin että jokainen helmi voisi olla yksi lapsistani. Vaaleanpunaiset kuvaavat tyttäriäni ja vaaleansiniset poikiani. Mietin myös vaaleanharmaata, mutta päädyin kuitenkin tähän yhdistelmään. Pinja teki minulle mallikorun, josta laittoi kuvat sähköpostiini ja niistä sitten katsoin mikä on mieleinen. Mietimme myös vaihtoehtoa jossa helmen värit olisivat olleet siinä järjestyksessä missä lapset ovat syntyneet, mutta tämä yhdistelmä miellytti kuitenkin omaa silmää. Ja koru on juuri sellainen, mitä olin ajatellutkin. Aivan ihana!
Tämä koru on lapselle mukavaa näperrettävää imettäessä tai kantaessa vaikka sylissä, liinassa tai kantorepussa. Korun lukko on myös sellainen, että kun siitä vetää tarpeeksi lujaa se aukeaa. Koru on myös ihan loistava silloin, kun lapsi tekee hampaita, kuten Hugo meillä nyt. Suuhun tungetaan jatkuvasti kaikkea ja kutisevia ja arkoja ikeniä hierotaan milloin milläkin. Hugo viihtyy nyt myös paljon sylissä, joten koru on todella tarpeellinen ja sitä viedään jatkuvasti suuhun. Helmet ovat juuri sopivan kokoiset pieniin käsiin ja koska ne liikkuvat vapaasti narussa, on niitä helppo laittaa suuhun yksi kerrallaan.
Mielestäni koru on niin kaunis, että sitä voi käyttää ihan huoletta vaikka ei imettäisi. Ja mikä parasta, niin Pinja valmistaa myös lapsille omia koruja, joten äiti ja tytär/tyttäret voivat samistella. Aika suloista minusta.

”By Pinja on kotimainen silikonisia koruja valmistava yhden äidin ja pienen pojan yritys. Korumme on valmistettu BPA-vapaista silikoni-helmistä, kestävästä satiininarusta sekä lukosta, joka napsahtaa auki liian lujaa vetäessä. Korujen idea on antaa pikkukäsille turvallista näperreltävää imetyksen, sylittelyn ja kantamisen ajaksi, jolloin äiti välttyy nipistelyltä ja hiuksista kiskomiselta. Korut sopivat myös pureskeltavaksi hampaiden tehdessä tuloaan. Älä kuitenkaan koskaan jätä lastasi valvomatta yksin korun kanssa, äläkä anna rikkinäistä korua lapselle!”

Ihana Pinja antoi minulle alekoodin jaettavaksi teille lukijoille. Koodilla MELUKYLANLAPSET saat -20% valitsemastasi korusta. Koodi on voimassa tänään tiistaina 5.7. ja huomenna keskiviikkona 6.7. 2016. Käytä ihmeessä se hyödyksi. Täältä pääset kurkistamaan millaisia ihania koruja Pinja tekee. Tilaa ihmeessä itsellesi tai vaikka ystävälle. Koru on muuten myös oikein hyvä baby shower lahja.

Hei suosittelen kurkkaamaan myös Pinjan uuden Statement Necklace valikoiman. Se on todella näyttävän näköinen.

Yhteistyössä By Pinja
*Imetyskoru saatu

Kommentit (24)

Nää on kyllä niin ihania, kävis täydellisesti meijän vauvalle näperreltäväks imetyksessä! Harmittaa, kun myöhässä vasta hoksasin tämän ale-koodin, kun se oli voimassa niin lyhyen aikaa 🙁 oiskohan sieltä tulossa jatkoaikaa alekoodille, niin hennoisin itekki tilata 😉
karoliina

Nämä on kyllä ihanan näköisiä! 🙂 Harmi, kun neiti on jo niin iso, ettei viitsi enää tällaista hommata.

Hipulle voisi kyllä hommata. Itselle ei raaski. Ylläri.. 😀

Hipulle lastenversiona. 🙂 Tai sit samistelukorut. Itse en tätä miellä pelkäksi imetyskoruksi. 🙂

Nuo ovat kyllä hyvin kauniita koruja <3
Ehkä sitten jos joskus tulee vauva :'D

Niin on.♥
Kannattaa kurkata nuo uudet korut, ne ovat todella tyylikkäitä, eivätkä näytä ollenkaan imetyskoruilta. 🙂

nää on niin ihania =) tilasin myös äsken itselleni oman suunnitteleman korun ja sain todella hyvää palvelua pinjalta =) vaikea oli valita mitä halusin ja lopulta päädyin ihaniin pastelli sävyihin. nyt mietiskelen että pitäisikö tilata syksyksi vielä toinen koru hiukan tummemmilla sävyillä =)

Nämä on.♥
Hei aivan mahtava juttu. 🙂 Pinjalta saa kyllä todella hyvää palvelua ja nuo pastellinsävyt on aivan ihania. Kannattaa ilman muuta tilata, jos yhtään siltä tuntuu. 🙂

Mäkin sain omani tänään postista ♡ Mammalandia järjesti yhteistyön 🙂 tottakai oli tartuttava kun on niin sieviä koruja 🙂

Oi ihana juttu. 🙂
Odotan innolla millainen sinun korusi on. 🙂

Oi, olen näitä ihastellut, mutta niiin vannonut, että en osta kun onko sille sitten käyttöä ja mitä miun niska tuosta tykkäisi ja ja ja..

Ja minkä korun kaikista ihanuuksista edes valkkaisin!

Apua. 😀

Meillä ainakin ollu imetyskoru kovassa käytössä. Olen itse säästynyt imetyksen aikana pahimmilta raapaleilta. 🙂 Voin kyllä niin lämpimästi suositella tämmöstä.

Niin ja täähän olis loistava lahja (lasten mallina) tulevalle isosiskolle. 🙂 Voisi äiti ja vanhempi tytär samistella.♡

Valinta ei ole helppo kun noita on vaikka mitä ihania. 🙂

Vitsi miten ihania kuvia!! ♡
Pinjan korut on kyllä niin kauniita 🙂

Kiitos Nea.♡
No niin on.♡ Näitä vois olla heti vaikka muutama enemmän. 🙂

Oi miten kaunis koru!

Tuo kyllä on ja värit on niin ihanat. 🙂

Oi, mä oon ihastellut kans pinjan koruja instassa, mutten ole aaaanut aikaiseksi tilata :/
Ihana sun koru <3

Tämä on niin ihana.♥ Nyt hei käyttämään alekoodi hyödyksi. 🙂

Nämä ovat kyllä aivan ihania. 🙂 Suosittelen kyllä tämmöisen hankkimaan. Meillä tykkää sekä äiti että poika. 🙂

Kiitos, ompa mukava lukea tämmöistä palautetta. 🙂 Kiva että viihdyt blogini parissa.♡

😀 täytyypä seurailla, mutta ehkä joutuu ostaa vaikkei koodia oliskaa 🙂

kiitos muuten mukavasta ja elämänmakuisesta, positiivisesta blogista! Sun kirjoituksia on mukava lukea!
t: karoliina

On kyllä ihana koru. 🙂 Valitettavasti jatkoaikaa tähän ei ole tulossa :/ mutta jos seuraat By Pinjaa esim facebookissa tai instagramissa niin sieltä voi bongata muita blogeja joista voi löytyä alekoodi. 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X