äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tiistaina Hugolla nousi kuume. Se tuli ihan puskista ja yhtäkkiä huomasin, että poika on aivan tulikuuma ja väsyneen oloinen. Konttaili lattialla ja välillä painoi pään lattiaan. Kuume oli noussut hetkessä reilusti päälle 38 asteen ja koko pojasta näki, että nyt on paha olla. Otin pojan heti syliin ja siitä asti hän on tyyliin vain yöt ollut poissa sylistäni. Välillä pyytää myös isin syliin. Ja ollaan kyllä pidetty koska jo pelkästään se on tehnyt pojan olosta paremman. Tiistaista torstaihin kuume huiteli reilussa 39 asteessa ja kuumelääke laski sen juuri ja juuri alle 38. Hugo söi ja joi hyvin siihen nähden kuinka kipeä hän oli. Mutta nukkuminen jäi todella vähälle ja rinnalla viihtyi todella paljon enemmän. Meidän piti oikeastaan alkaa jättää päiväimetyksiä pois, mutta nyt pidin hyvänäkin sitä, että hän sai rintaa enemmän. Ainakin nesteytys oli kunnossa.

Aloin epäillä aika nopeasti kuumeen aiheuttajaksi vauvarokkoa, sillä sitä meillä ei ole vielä ollut. Oireet ainakin sopivat siihen. Millaisia oireita vauvarokossa sitten usein on ja miten sitä hoidetaan? Yleensä kuume nousee äkillisesti korkeaksi ja kestää kolmesta viiteen päivään. Usein myös lapsella voi mennä vatsa löysälle ja ilmetä silmien punoitusta sekä ärtyneisyyttä. Kun kuume sitten laskee voi iholle ilmaantua ihottumaa tai laikkua joka leviää joka puolelle. Monille ei edes tule koko ihottumaa tai se voi olla todella hailakkaa. Toisilla taas se voi olla kovinkin voimakkaan väristä. Ihottuma kestää muutamasta tunnista muutamaan päivään. Jokaisella yksilöllisesti.

Kuume voi tosiaan nousta vauvarokossa todella korkeaksi. Hugolla näytti kainalosta korkeimmillaan 39.8 . Varsinkin toisena päivänä kuume huiteli korkealla koko ajan ja poika ei oikein jaksanut mitään muuta kuin makoilla sylissä. Lääkkeellä kuume sentään hieman laski ja sen antaminen oli onneksi helppoa, sillä Panadolin nestemäinen uppoaa todella hyvin. Koitin ettei kuume montaa kertaa pääsisi nousemaan kovin korkealle, sillä vauvarokkoon liittyvä kovin korkea kuume voi johtaa pian kuumekouristukseen. Esikoinen sellaisen aikoinaan sai ja toista kertaa en tahtoisi sellaista nähdä.

Eilen Hugon kasvoille alkoi aamusta nousta laikkua ja osassa kohtaa on myös ihottumaa. Eikä kauankaan kun laikut levisivät ylävartalolle ja pian koko poika oli aika laikukas kaveri. Ei siis epäilystäkään, ettei tämä olisi vauvarokko. Kuume alkoi onneksi laskea perjantaina ja tänä aamuna siitä ei ollut enää tietoakaan, jospa tauti olisi pian selätetty, niin saisin oman pienen iloisen pojan takaisin. Lisäksi olen oikeasti aika kuitti kun olen tiistaista asti pitänyt poikaa melkein koko ajan sylissä. Vasen ranne on alkanut hieman oireilla ja toivon ettei siihen iske jännetuppitulehdus. Pienestä kivusta huolimatta Hugo on saanut olla sylissä niin paljon kuin haluaa. Kunhan hänellä on hyvä olla.

Ja koska Hugo on viihtynyt nyt rinnalla enemmän kuin normaalisti maidontulo lisääntyi huimasti. Tämä puolestaan johti sitten siihen, että tämä äiti tuskaili viime yön kuumeen ja kivun kourissa, kun puoli rintaa alkoi punottaa. Nyt sitten painitaan rintatulehduksen kanssa ja koitetaan kaikin keinoin selättää se. Voin sanoa että kipu rinnassa on jäätävä. Jos jotain positiivista, niin ainakin se on toistaiseksi vain toisessa rinnassa.

Kommentit (24)

Voih, toivottavasti molempien olo helpottaa pian! Meillä esikoisella ei tullut ihottumaa tai näppyjä, mutta iho oli aavistuksen laikukas, joten lääkäri tuumasi tuolloin, että on varmaan vauvarokkoa. Kuumetta oli kolme päivää lähes 40 astetta, mutta neiti jaksoi silti touhuta.

Meillä juuri Leevin 2v neuvolassa kysyttiin onko poika sairastanut vauvarokon ja en ole aivan varma. Meillä on ollut pari kovempaa kuumepiikkiä ilman muita oireita, mutta en ole huomannut ihossa muutoksia, paitsi silloin kuin selvästi oli vesirokko. Mutta ilm vauvarokossa ei välttämättä tulekaan ihoon niin suuri muutoksia. Toivottavasti Hugo voi jo paremmin. 🙂 <3

Vauvarokko voi myös tulla ilman iho-oireita, joten voi hyvinkin olla että siellä tämä on jo sairastettu. 🙂
Voi onneksi ♡♡ mutta todella kiukkuinen tapaus on vielä.

Toivotaan että sekä Hugon että äidin vointi paranee pian!

Kiitos Anniina.♥

Pikaista paranemista pienelle! Sairastelut on aina niin kurjia. 🙁

Kiitos Janni.♥ Sitä se kyllä on.

Voi kurjuus, pikaista paranemista teille molemmille!

Kiitos Tuija.♥

Voi ei 🙁 Tsemppiä sulle ja Hugolle ♡♡ Parantukaa pian!

Kiitos Riikka.♥

Pikaista paranemista♥ Meilläkin kuopus on ollut eilisestä lähtien täysin sylikissa kuumeen iskettyä, mutta nyt iltaa kohden viihtyi hetken jo jopa autojen keskellä 🙂

Kiitos Nanna.♥
Sylissä on hyvä sairastaa.♥ Toivottavasti siellä ollaan kohta jo terveitä.

Voi ei, vielä rintatulehduskin kaupan päälle :/ oikein kovasti paranemisia teille molemmille!

Kiitos Terhi.♥
Joo olisi voinut olla tulematta. Eilen olin illalla jo ihan poissa pelistä. Aamusta ei onneksi kuume ole enää noussut.

Voi miten kurjaa. 🙁 Paranemista teille molemmille ja voimia Terhi sinulle!

Kiitos Anna.♥

Tsemppiä ja pikaista toipumista teille molemmille!!

Kiitos Minna.♥

Se kantaminen on kyllä aika raskasta ja mielellään sitä tekeekin että toiselle tulee parempi olo ja mieli, mutta minulla ainakin on selkä vihoitellut viikon kantamisen jälkeen. Meille kun taas tuli vauvalle sekä enterorokko että märkärupi ja jompikumpi näistä teki sen että tyttö lopetti rinnan syömisen kokonaan ja mullakin oli suuri pelko että kun yhtäkkiä jätettiin 5-10 kertaa imetystä pois niin saan rintatulehduksen kun ei niitä pumppaamalla kumminkaan saa samoin tyhjäksi kuin imettäessä. No onneksi siltä olen ainakin tähän mennessä säästynyt ja nyt reilun viikko ilman imetystä niin ei ne enää niin pinkeät ole, tosin sain kyllä vauvalta sen enterorokon :/ Paranemisia teille!

Kiitos.♥
Voi ei tuo enterorokko on kyllä niin kurja. Me olemme siltä toistaiseksi välttyneet. Siinähän voi tulla suu täyteen rakkulaa, niin se voisi olla syy ettei ole sitten rintaa huolinut. Kurjaa että sairastuit siihen itsekin. Onneksi kuitenkin säästyit rintatulehdukselta, on se niin kaamea.

Yyh, tsemppiä rintatulehduksen kanssa, se on k-u-r-j-a-a! Mä onneksi säästyin tämän vauvan kanssa siltä! Meidänkin Miukuun iski yksvuotissynttäreiksi vauvarokko. Kuume oli iisi ja lapsi liikuttavan pehmo, mutta ihottumapäivinä olikin sitten maailman kiukkuisin ja kärttyisin ja mahakipuinen! 😀 Paranemisia teille molemmille!

Kiitos.♥ Eilinen meni ihan horroksessa kun kuume kipusi päälle 39 asteen. Tänään onneksi kuume pysynyt poissa.
Siis juu näin meilläkin. Kun nuo laikut ilmaantui niin Hugo on vain kitissyt koko ajan. :/

Voidaan molemmat jo paljon paremmin.:)
Kuulostaa kyllä vauvarokolta..hurjan korkeassa kuumeessa nuo pienet jaksaa touhuta.♡

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X